torstai 27. helmikuuta 2014

Yk 5/kp 16/dpo 1

Eilen vasemman munasarjan seudussa nipisteli koko päivän niin selvästi, että vaikka en olisi tehnytkään testiä ja kuulostellut ovulaatio-oireita, niin olisin kyllä vahvasti epäillyt sen tapahtuneen. Lisäksi tänään aamulla huomasin, että nännit olivat taas tosi arat (eivätkä olleet eilen vielä ollenkaan), mikä tarkoittanee sitä, että ovis on tapahtunut. Viime kierrossa tätä arkuutta ei ollut ollenkaan, mutta eipä siitä silloin mitään hyvää seurannut, joten olen tyytyväinen :)

Pääsin tänään töissä katsomaan siskoni vauvaa ultraäänellä <3 En ole mikään ultraääniekspertti, eikä laitteisto ollut optimaalinen sikiön tutkimiseen, mutta jotain me sentään näimme. Sydän sykki hienosti, napanuorassa oli kolme suonta niin kuin pitääkin ja istukka etuseinässä. Pää löytyi myös, mutta oli ihan mahdotonta löytää jotain kasvoja muistuttavaa. Monta raajaa huitoi sinne tänne, mutta en kyllä osannut sanoa, mitkä niistä olivat jalkoja ja mitkä käsiä :)

tiistai 25. helmikuuta 2014

Ovisplussa...

...tulikin jo tänään, jälleen kp 14 (vaikka luulin, että edellisen kierron kp 14-ovisplussa oli jokin tilapäinen häiriö) :) Olen toki hyvin iloinen, että TAAS kerran sain bongattua plussan, ja todennäköisesti siis ovuloin. Mutta tuntuu kyllä hieman syylliseltä, koska minulla on säännöllinen kierto ja ilmeisesti ovuloinkin lähes jokaisessa, kun tiedän, että monilla eivät ole asiat lainkaan näin hyvin. Että vuotoja saa odotella monta kuukautta eivätkä ne tule koskaan säännöllisesti...

maanantai 24. helmikuuta 2014

Iloisia ajatuksia

Järjestimme tänään pienellä kaveriporukalla siskolleni babyshowerin. Olin aluksi ollut huolissani siitä, että minun pitäisi teeskennellä iloista koko ilta, mutta meillä olikin oikein mukavaa. Siskolleni juhlat olivat täysi yllätys, ja hän oli kovin mielissään :) Minustakin oli ihanaa hypistellä siskon lahjaksi saamia pienen pieniä vaatteita <3 Suureksi ilokseni ilman minkäänlaisia katkeria ajatuksia. Tuntui hienolta, että pian minäkin saan pukea näitä vaatteita pienelle ihmiselle. Itse ostin siskolle Arabian muumi-lastenastiaston, jossa on lautanen ja muki.

Koiranhankinta-asia on edennyt jo niin pitkälle, että puolentoista tai kahden viikon kuluttua on syntymässä kaksi pentuetta, ja jos joukossa on tyttöpentuja niin niistä yksi tulisi meille <3 Olen ihan täpinöissä, lukenut netistä hirveästi koiranpennun kasvatuksesta ja hoidosta ja muusta. Eräänlaista vauvakuumeilua siis :)

Aloitin ovistestailun tänään (kp 13), odotetusti negatiivista näytti. En kyllä oikein osaa suhtautua tähän kiertoon kovin vakavasti ;) Ihmeellinen tunne! Meidän pitäisi saada vahvistus pennun tulosta jo ennen seuraavia kuukautisiani. Ehkäpä olen siksi tällaisella hälläväliä-tuulella :)

Hienoa alkavaa viikkoa teille kaikille!

torstai 20. helmikuuta 2014

Vauvan korvike?

Olemme mieheni kanssa vakavasti miettineet koiran hankkimista. Ei tämä mikään uusi keksintö ole, vaan se on ollut molempien haave jo pitkään, minulla lapsesta asti. Välillä ajatus on tullut uudelleen esiin ja sitten taas kuopattu jonkin käytännön ongelman vuoksi.
Jossain vaiheessa meidän on joka tapauksessa ollut tarkoitus hankkia koira. Juuri nyt ajankohta tuntuisi sopivalta, kun vauvaakaan ei ole näköpiirissä. Lisäksi meidän olisi itse asiassa todennäköisesti mahdollista saada pentu jo ennen kesää. Se ehtisi kasvaa vaativimman pentuajan ohi ennen lapsen syntymää. Muuten pitäisi sitten odottaa, kunnes lapset ovat vanhempia, että ehtisi kunnolla keskittyä koiraan.

Olen näistä koiranhankkimissuunnitelmista aika innoissani! Katsotaan miten käy. Ihanaa, että olen pystynyt näin täysillä haaveilemaan muustakin kuin raskaudesta! :) Ainoa asia tämän blogin lisäksi, joka on todella innostanut minua niin paljon, että olen pystynyt jopa unohtamaan raskausasiat hetkeksi kokonaan (tietysti kuulostaa hassulta, että tällainen raskaudenyritysblogi saisi ajattelemaan muuta, mutta olen tykännyt kirjoittamisesta niin paljon, että jo se itsessään vie ajatuksia muualle, vaikka kirjoitakin paljon juuri raskaushaaveista).

Pariin päivään en ole oikeastaan ollenkaan ajatellut raskausjuttuja. Tänään sanoinkin äidilleni, että minun pitää kohta ryhdistäytyä ja aloittaa kiertopäivien laskeminen, jotteivät otollisimmat päivät menee sivu suun ;) Nyt taitaakin olla jo kp 9, ja edellinen ovis tuli kp 14. Olen ajatellut tehdä ovistestejä tässäkin kierrossa, kun niitä nyt on isosta pakkauksesta vielä jäljellä.

Viikonloppu tulossa, ihanaa! Odotan sitä varsinkin siksi, että tiistaina iski flunssa, ja olo on aika vetämätön. Olin kyllä tänään töissä, mutta tuntui vähän hölmöltä kysyä potilailta, että onkos ollut flunssaoireita, kun oma nokka vuotaa kuin vesihana. Yritä siinä sitten olla uskottava :)

tiistai 18. helmikuuta 2014

Hirveä ihminen

Eilen töissä uskoin jo melkein, että olin päässyt eroon katkerista ajatuksistani liittyen siskoni raskauteen. Olin muutamana edeltävänä päivänä jopa hieman odottanutkin tädiksi tuloa. Sitten tulin kotiin ja erehdyin ajattelemaan jotain ikävää, ja siellä ne taas olivat päässäni, ne katkerat ajatukset. Miksi siskoni on raskaana mutta minä sain keskenmenon? 

Nykyisin pystyn elämään aika hyvin suruni kanssa, ja se esiintyy arjessani ensimmäkseen pelkkänä taustakohinana. Olen kuitenkin huomannut, että tietyt asia tuovat menetykseen liittyvät tunteet uudelleen pintaan. Varsinkin, jos yhteiset ystävämme ovat siskoni raskaudesta innoissaan, tulen surulliseksi tietysti siksi, että en itse ole raskaana, mutta myös koska minua harmittaa, etten itse pysty iloitsemaan samalla tavalla. Tunnen vain itseni ihan hirveäksi ihmiseksi, kun en pysty olemaan onnellinen siskoni puolesta.

Vaikka siskoni jaksaa hokea, että ymmärtää tunteeni ja että minun ei tarvitse teeskennellä että olen tulevasta vauvasta innoissani, jos minusta ei siltä tunnu, niin varmasti häntäkin ajoittain ärsyttää käytökseni. Olen kuin hemmoteltu kakara, joka kiukuttelee, kun ei heti saanut haluamaansa. Antaisin melkein mitä vain, jotta pääsisin näistä tunteista eroon. Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia?

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Murheellinen päivä

Kp 29 muuttui kp ykköseksi ja alkoi yk 5 keskenmenon jälkeen. Kuukautiset alkoivatkin siis jo tänään, ja kierron pituudeksi tuli 28 päivää. Vuoto alkoi aamusta, ja voitte uskoa että työpäivä ei ollut helpoin mahdollinen. Jos olisin saanut tehdä mieleni mukaan, olisin lähtenyt suoraan kotiin itkemään ja röhnöttänyt koko loppupäivän sohvalla tuijottamassa telkusta jotain aivotonta roskaa. Mutta eipä se käynyt päinsä.

Lounasaikaan itkin hieman ja yritin vältellä muita ihmisiä ja piilotella turvonnutta naamaani ja punoittavia silmiäni. Sen jälkeen alkoivat vatsakivut. En ole enää pitkään aikaan ottanut kuukautiskipuihin Buranaa, koska olen ajatellut, että jos SITTENKIN olen raskaana vuodosta huolimatta, en halua tappaa sikiötä. Siispä olen tyytynyt Panadoliin, joka yleensä toimiikin ihan hyvin, mutta tänään otin sen hieman myöhässä. Olin kai niin suruissani vuodon alkamisen vuoksi,  että ajattelin että eihän pieni vatsakipu haittaa. Saanpahan oikein rypeä itsesäälissä. 

No, kivut olivatkin sitten loppujen lopuksi aika kovat, ja oksetti ja pyörrytti ja oli yleisesti kurja olo. Onneksi töitä ei ollut niin paljon ja jollakin ihmeen kaupalla sain ne tehdyksi kolmeen mennessä. Haaveilin samalla kotiinpääsystä ja lämpimästä kauratyynystäni :) 

Kun viimein pääsin kotiin, olo oli jo selvästi helpottanut, mutta kotipihalla odotti ikvä yllätys: Jokin linnunryökäle oli repinyt auki pari roskapussiamme, jotka eivät olleet mahtuneet roska-astiaan. Olivat levittäneet ympäriinsä avokadonkuorten ja jalapenoviipaleiden lisäksi tyhjät raskaustestipakkaukseni kaikkien naapurien ihailtavaksi. Onneksi mieheni suostui siivoamaan sotkun.

Elämä on välillä murheellista, mutta ei auta kuin jatkaa eteenpäin. Olen nyt jo jutellut ja itkenyt surun läpi mieheni, siskoni ja äitini kanssa. Käymme aina samat keskustelut kuukautisten alkaessa, ja tänään ne ihme kyllä saivat mieleni paljon valoisammaksi. Siirsin äsken raskauskiekkoni osoittimen oikella kohdalle. Seuraava vauva syntyy marraskuussa.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Outo uni

Viimeöisen päivystykseni jälkeen nukuin kotona muutaman tunnin. Näin taas unta siitä että meillä oli vauva. Se oli syntynyt jotenkin yllättäen, emmekä olleet ehtineet valmistella vauvaa varten juuri mitään. Emme olleet ostaneet vaatteita tai tarvikkeita, enkä ollut muistanut tilata äitiyspakkausta :D Joku vanha, likainen ja rikkinäinen pinnasänky meillä oli. 

Unessa muutamat tuttavani olivat myös saaneet juuri lapsia, ja he olivat tietysti ehtineet tehdä kaikki tarvittavat järjestelyt. Häpesin saamattomuuttani. Lapseni oli puettu likaisiin vaatteisiin ja oli laihan ja kärsineen näköinen, kun taas tuttavieni lapset olivat terveitä ja pulleita ja tyytyväisiä. Kaiken kukkuraksi en edes osannut rakastaa vauvaani. En osannut hoitaa sitä. Tunsin vain itseni täysin riittämättömäksi, maailman huonoimmaksi äidiksi. 

En oikein tiedä, miksi näen tällaisia unia. Olisi eri asia, jos todella olisin raskaana ja jännittäisin miten tulemme pärjäämään vanhempina. Ehkä nekin ajatukset tulevat sitten ajallaan, mutta eivät itselleni ole kovin ajankohtaisia. Kunhan vain saisimme raskauden alulle, ehtisimme kyllä murehtia vanhemmuuden haasteita myöhemmin :)

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Toivo tuli taas

Niin oudolta kuin se kuulostaakin torstain jälkeen, niin olen taas jostakin saanut uutta toivoa. En ole aivan varma, mistä se johtuu. Rinnat ovat pari päivää olleet arat ja turvonneet, ehkä hieman enemmän kuin tässä kierron vaiheessa yleensä. Mitään muuta konkreettista "todistetta" minulla ei oikeastaan ole esittää, jos ei lasketa niitä parin ihmisen näkemiä "enneunia" :D On vain sellainen tunne.

Kuukautisten alkavat todennäköisimmin keskiviikkona, jos ovat alkaakseen. Nyt on siis kp 26 (aika onkin mennyt yllättävän nopeasti!). Mieheni on yrittänyt lohduttaa jo etukäteen, että jos emme tässä kierrossa onnistu, niin ei se ole kovin paha asia, koska emme kuitenkaan päässeet käyttämään hedelmällisiä päiviä täysin optimaalisesti. Ihan kuin se nyt minua jotenkin lohduttaisi :) Mutta mies yrittää parhaansa <3 

Jos on ollut pieninkin mahdollisuus raskautumiseen, niin se on aivojeni mielestä TODELLINEN MAHDOLLISUUS, ja epäonnistumisen myötä aivan yhtä suuren surun aihe kuin jos hedelmällinen aika olisi hyödynnetty parhaalla mahdollisella tavalla. Näin on asian laita valitettavasti. 

torstai 6. helmikuuta 2014

Kp 23 ja toivottomuus

Töissä vietetyn yön jälkeen tajusin, että en koko päivystyksen aikana ollut kertaakaan miettinyt raskautumisasioita. Aamulla ne sitten taas tulivatkin ryminällä takaisin, negatiivisessa mielessä tietysti. Minun on tänään ollut vaikea löytää toivon siementäkään, vaikka ei tämä päivä mitenkään huono ole muuten ollut. Raskautuminen vain tuntuu täydeltä mahdottomuudelta. 

Jos emme tässä kierrossa onnistu, niin sitten alkaa yk 5 ja pian on täynnä puoli vuotta eikä siitä sitten ole kovin pitkä aika kokonaiseen vuoteen. En todellakaan koe että meillä vielä olisi lapsettomuusongelmaa, mutta välillä iskee suuri pelko: Miten kauan meidän on vielä odotettava omaa Pientä? Mitä jos en ikinä enää tulekaan raskaaksi? Entä jos keskenmenoon johtanut raskaus olikin vain joku sairas pila, joka antoi meille valheellista uskoa siihen, että meistä vielä voisi tulla vanhempia?

Heinäkuussa 2012 otin ensimmäisen kerran lääkärin kanssa puheeksi raskaustoiveet. Jo sitä ennen olin ehtinyt haaveilla vauvasta ja äitiydestä, eikä kaipaus todellakaan ole helpottanut, päinvastoin. Tuntuu, että tuosta kesästä on mahdottoman kauan, vaikka eihän puolitoista vuotta niin pitkä aika ole. Mutta lapsesta haaveilevalle se on. En ole enää vuosiin haaveillut mistään sellaisesta, joka ei periaatteessa voisi olla toteutettavissa. Mielestäni en nytkään pyydä aivan mahdottomia. Enkö minäkin olisi ansainnut äitityttä? 

Keskenmenon aikoihin uskoin vielä vakaasti, että ehtisimme siskoni kanssa olla taas yhtä aikaa raskaana, ainakin hetken. Että voisin taas iloita täydestä sydämestäni siskoni raskaudesta ilman minkäänlaisia katkeria ajatuksia. Mutta mahdollisuudet vain hupenevat. 

Miten jotain asiaa onkaan mahdollista kaivata näin paljon? Vaikka tässä surenkin etukäteen kuukautisten alkamista (sillä mitä muutakaan voisi olla odotettavissa), niin tiedän, että ei se tee asioita yhtään helpommaksi. Epäonnistuminen tulee silti tuntumaan aivan yhtä pahalta. Koska vaikka yritänkin tässä parhaani mukaan vakuuttaa itselleni ja teille lukijoille, että olen menettänyt toivoni tämän kierron suhteen, niin ei se todellisuudessa ole niin. Jossakin syvällä elää toivo, josta en pääse eroon, vaikka haluaisinkin. 

En ole havainnut mitään raskausoireita. Itken tätä kirjoittaessani, mutta se ei ole minulle mitenkään epänormaalia. Varmasti lyhyet yöunetkin pahentavat tilannetta. Mutta edellisistä toivottomuusitkuista on kyllä jo aika pitkä aika.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Peräaallokossa

Muutaman päivän ajan minusta on jo taas tuntunut paljon paremmalta keskenmenon ja uuden raskauden viipymisen suhteen. Sitten taas tänään satuin keskustelemaan asiasta kahden ihmisen kanssa, ja heti alkoi kurkkua kuristaa ja kyyneleet tulvahtivat silmiin. Eipä taida tämä peräaallokko aivan heti rauhoittuakaan...

Kp 21 tänään. Välillä olen tuttuun tapaan aivan varma, että olen raskaana, ja jo seuraavassa sekunnissa se tuntuu mahdottomuudelta, jopa yliluonnollisen epätodennäköiseltä.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kotona taas

Hienoa tulla takaisin kotiin. Koulutus oli oikein hyödyllinen ja mielenkiintoinen. Eilisistä vauvajuhlistakin jäi hyvä fiilis, ja hieman toivoakin tarttui mukaan. Yksi juhliin osallistujista oli ottanut mukaan 4 kuukautta vanhan vauvansa. Äärettömän suloinen ja kiltti pieni ihminen! Vauvakuumeeni nousi taas vaihteeksi yli mitta-asteikon. Haluan myös samanlaisen. Ja mielellään ihan heti :)

Nyt on menossa kp 19 ja dpo 4. Pari aamua sitten voin tosi huonosti ja yökkäsinkin melkein, mutta en pidä tätä minkäänlaisena raskausoireena, koska minulle tulee helposti tosi huono olo, jos kova nälkä pääsee yllättämään (mikä tapahtuu usein aamuisin). Sitä paitsi taitaa olla vielä liian aikaista raskausoireille :) 

Mitään muita tuntemuksia ei ole ollut, mitä nyt ovulaation aikaan vatsaa hieman nipisteli. Sitä on jatkunut hieman edellisinäkin päivinä. Rinnat alkavat kyllä pikkuhiljaa kipeytyä, kuten loppukierrosta yleensä. Näin kävi toki myös silloin, kun raskauduin. Mitään erityistä tavallisesta poikkeavaa en siis ole havainnut.

Ensimmäinen raskauteni onnistui neljännestä kierrosta. Nythän on juui tämän toisen yrityksen neljäs kierto menossa. Ehkä koen epäonnistuneeni, jos tässä kierrossa ei tärppää? Toisaalta, miksi ihmeessä me juuri tässä kierrossa onnistuisimme? Sattumaahan se vain on. Siskoni kertoi nähneensä unta että olin raskaana, ja pitää sitä nyt merkkinä siitä, että minä tässä kierrossa tulen raskaaksi. 

Näin itsekin muutama päivä sitten unta, että minulla oli tyttövauva. Synnytys oli ihan kummallinen. Mitään kipuja ei ollut, vaan lapsi pullahti ulos muutamassa minuutissa. Imettäminen oli tosi hankalaa, mutta hienolta se silti silti tuntui. Sitten vauva olikin yhtäkkiä kasvanut noin 3-4 vuotiaaksi, ja käyttäytyi hyvin huonosti. Kiroili ja juoksi minua karkuun :D

Oikein hienoa alkavaa viikkoa kaikille lukijoille!