Ihanaa elämää

Elämä tuntuu juuri nyt oikein onnelliselta. Olin perjantaina Helsingissä todella mielenkiintoisessa koulutuksessa, eilen teimme puutarhahommia miehen kanssa ja söimme hyvää ruokaa, tänään olin pidemmällä kävelylenkillä Vilman kanssa raikkaassa syyssäässä. Ihan kotimme lähellä on paljon vähän käytettyjä metsäpolkuja, joita kuljen sata kertaa mieluummin kuin asfalttikävelyteitä :) 

Vilma on oppinut jo melkein sisäsiistiksi ja muutenkin sen kanssa menee hyvin. Ihana karvapallo! On solahtanut pieneen perheeseemme ja arkeemme oikein hienosti. Emme voisi enää kuvitella elämää ilman sitä <3 

Ei arkiseen onneen tarvita niin paljoa. Tänään on hyvä päivä, kun en keksi mitään erityistä huolenaihettakaan (vaikka niitä toki aina on). Ensi viikolla on luvassa ystävien tapaamista ja harrastuksia. Ja sitten se gynekologiaika. En ole siitäkään yhtään huolissani, enemmäkin odotan sitä mielenkiinnolla.  

Päätöksiä

Ensimmäiset kiertopäivät kuluivat taas aika nopeasti, nyt onkin jo kp 5. Olen kyllä ajatellut välttää laskemista tässäkin kierrossa, mutta luulen että se on vaikeampaa, koska 19.9. eli kp 1 oli päivämääränä mielessäni niin hyvin jo aiemmin muistakin syistä, joten en tiedä miten unohtaminen onnistuu...

No juu. Vuoto alkoi siis töissä aamulla. Olin viettänyt yönkin töissä, ja tehnyt raskaustestin joskus viiden aikaan (koska olin silloin saanut nukuttua muutaman tunnin), ja sehän oli tietysti negatiivinen. Kun taas kerran tajusin, ettei testiin tule ilmestymään toista viivaa, istuin hetken lamaantuneena päivystyskämpän vessan lattialla. Eivätkö nämä pettymykset koskaan lopu? Sen jälkeen sain vielä nukkua pari tuntia ennen yön viimeistä potilasta. Kun heräsin, olin jo paremmalla mielellä, vaikka olinkin nähnyt unta siitä että testiin olikin ilmestynyt toinen viiva. Kotimatkalla kuitenkin nieleskelin taas kyyneleitä.

Kun pääsin kotiin, siskoni tuli käymään, ja sain vihdoinkin purkaa pettymykseni kunnolla (mikä tarkoitti parkumista noin kahden tunnin ajan). Jälkeenpäin olo oli aivan tyhjä, mutta loppupäivä olikin sitten ihan kiva, kuten koko viikonloppu. Ehkä se johtui siitä, että varasin ajan gynekologille lapsettomuusasioissa, tai siitä, että teimme mieheni kanssa päätöksen työasioiden jatkon suhteen siinä tapauksessa, että raskautuminen ei edelleenkään onnistuisi seuraavan puolen vuoden aikana.

Kun nyt olen jälleen kerran päässyt yli pahimmasta pettymyksestä, olen taas suunnannut ajatukseni eteenpäin. Vallalla on sellainen mieliala, että ei ole mitään syytä, miksi raskaus ei alkaisi pian. Gynekologiaika on muuten jo ensi viikolla. Luulen, että varasin ajan lähinnä siksi, että haluaisin jonkun vahvistavan ajatukseni siitä, että mitään hätää ei ole, kyllä me vielä onnistumme. 

Tietysti, kun nyt on jo yk 12 ensimmäisen keskenmenon jälkeen ja yk 7 toisen keskenmenon/kemiallisen raskauden jälkeen, niin ehkä perustutkimukset ovat paikallaan. Itseäni tosin on kyllä tutkittu niin paljon muista syistä, etten usko että mitään poikkeavaa löytyy, mutta voisihan olla hyvä tarkistaa miehen sperman laatu (jossa ei kyllä siinäkään ainakaan jatkuvasti voi olla kovin suurta vikaa, kun kaksi kertaa on jo tärpännyt).

Tänään jäin muuten töistä kotiin, koska yöllä heräsin pahoinvointiin ja oksensin monta kertaa parin tunnin aikana ja sitä seurasi vielä kunnon närästyspolttelu. Nyt olo on lähes normaali, joten arvelisin, että kyseessä oli ruokamyrkytys, mutta jos se onkin jotain tarttuvaa, niin on parempi pysyä kotona. Silti minulla on hieman huono omatunto, kun tiedän, että joku toinen joutuu tekemään minun työni omiensa lisäksi. Ole todella harvoin sairauslomalla, mutta aina sama juttu: mietin perusteellisesti, onko oloni tarpeeksi huono, että kehtaan jäädä kotiin. Tiedän, että tämä kuulostaa älyttömältä, mutta koettakaa ymmärtää :) 

Kp 1

MIKSI tämä ei onnistu?

Vihaa ja rakkautta

Tuossa pari tuntia sitten löysin pikkuhousuistani pienen tuhruläntin. Sen jälkeen olen tietysti kuulostellut vatsakipuja, ja äsken jomottikin ihan kuin olisi menkat alkamassa, mutta mitään muuta vuotoa ei ole tullut. Yleensä minulla ei koskaan tule tuhrua ennen runsaamman vuodon alkua, paitsi molempien keskenmenojen jälkeen ensimmäisten kuukautisten yhteydessä. Ei auta kuin odottaa. Koko päivän olen kyllä tuntenut kaikenlaista alavatsalla, välillä pientä nipistelyä, välillä aivan lievää painetta. Hmm. Miksen voisi suhtautua kuukautisiin kuten ennen tein, ilman hirveää tunnelatausta?

Monesti olen nostalgisena miettinyt entisiä aikoja, jolloin kuukautiset olivat yleensä positiivinen yllätys ja merkki siitä, että kehoni toimii niin kuin sen kuuluukin. Luulisin, että tämä positiivisuus johtui siitä, että kuukautiseni alkoivat vasta 16-vuotiaana, mistä syystä ehdin odotella niitä monta vuotta. Jouduin myös aikoinaan tutkimuksiin myöhäisen murrosiän ja pienen kokoni vuoksi, ja kun mitään poikkeavaa ei löytynyt, niin enpä sitten voinut muuta kuin odottaa.

Sairauskertomukseeni kirjattiin diagnoosiksi "lyhytkasvuisuus", mikä edelleenkin harmittaa. Se on nimittäin ensimmäinen asia, mikä pomppaa silmille, kun sähköisen sairauskertomukseni avaa :) Itselleni tulee tuosta nimityksestä mieleen ensimmäiseksi se, että olisin todella lyhyt kääpiö, mutta en sentään. Kaukana keskimitasta, mutta esimerkiksi Kiinassa tunsin itseni täysin normaalin pituiseksi :) 

Aiemmin menkkoihin liittynyt positiivisuus johtui varmasti myös siitä, että kivut eivät ole koskaan olleet kaikkein pahimmasta päästä. Jos otan kipulääkkeen ajoissa, selviän niistä yleensä parin tunnin kärvistelyllä, ja vain ehkä noin kymmenen kertaa on ollut todella niin huono olo, että pyörryttää ja oksettaa ja muuta, niin että olen joutunut lähtemään koulusta tai töistä kotiin. Mutta ymmärrän, jos jotakuta ihmetyttää, että kukaan voi suhtautua positiivisesti tällaiseen riesaan :)

Nykyisin kuukautisten alkaminen on tietysti täysin muuttanut merkityksensä. Vihaan sitä hennon vaaleanpunaista väriä, joka vessapaperiin ilmestyy, kun vuoto alkaa. Kiertojen lopuilla pelkään sitä hetkeä, kun pöntöllä istuessani sinne alkaa valua punaista. Ja sehän voi tapahtua periaatteessa koska tahansa. Yhdessä hetkessä toivot olevasi raskaana, ja sitten oletkin ykskaks kaivamassa kaapista siteitä.

Kartalla taas

Niin. Eilen sitten vihdoin tarkistin kalenterista, että missä vaiheessa kiertoa oikein elellään. Vahva aavistus oli, että h-hetki koittaa loppuviikosta. Niinhän se sitten olikin. Eilen oli kp 28, mikä tarkoittaa sitä, että huomenna olisi se kp 30, joka useimmin on ollut vuodon alkupäivä. Tieysti vuoto olisi voinut alkaa jo tänäänkin, mutta ei ole vielä alkanut *elättelee jo todennäköisesti turhia toiveita* Lasken aina vuotopäivän alun vuorokauden mukaan, eli jos tänä yönä alkaisi menkat vaikka puoli yhdeltä, niin lasken se jo huomiseksi.

Vatsatuntemuksia minulla on ollut tämän päivän aikana säännöllisesti. Voi tietty olla liiallisen mielikuvituksen tuotettakin. Ainut oikea "oire", mistä tällä hetkellä kärsin, on sulkapallon pelaamisesta alkanut rannekipu :) Ja sillä ei taida olla mitään tekemistä raskauden kanssa ;)

Luulen, että jos emme olisi suunnitelleet näitä viikonlopun rapujuhlija, olisin saattanut jatkaa pimennossa elämistä vielä pidempäänkin. Suosittelen todella muillekin kiertopäivien laskemisen unohtamista. Ainakin voi yrittää. Se vaati ainakin minulta alkukierrossa paljon tahdonvoimaa eli aktiivista unohtamista :) Mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Yleisesti ottaen olen ollut rennompi ja tyytyväisempi.

Arki rullaa eteenpäin

Viikonloppu oli tosi rentouttava, ei töitä kummallakaan. Puuhasteltiin pihalla ja tavattiin lähiperhettä. Autotallin maalausurakka on nyt vihdoin valmis, olemmekin pakertaneet sen parissa koko kesän enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Taloahan emme maalanneet itse, mutta autotallin kohdalla mietimme, että olisi ihan mukavakin maalata itse, mutta oli se kyllä paljon suurempi homma kuin olimme kuvitelleet :) 

Sitä paitsi minä sain olla se, joka kiipeili tikkaita pitkin kaikkein korkeimmalle (eli noin kuuteen metriin), koska miehelläni on pahempi korkeanpaikankammo kuin minulla ja isääni (vaikka onkin hyvässä fyysisessä kunnossa) en päästänyt noin ylös, kun se jo lähenee kuudenkympin ikää :)

Vatsassa on silloin tällöin ollut tuntemuksia, nytkin vähän nipistää. Rinnat normaalin arat kuukautiskiertoon nähden, nänneissä ei arkuutta. Kiertopäivä tuntematon, tosin epäilen että se normi noin kp 30 jolloin vuoto tavallisesti alkaa, ajoittuisi loppuviikolle. Mutta en siis tiedä, eikä kiinnosta :) 

Perjantaina järjestämme kyllä kavereiden kesken rapujuhlat, joten viimeistään silloin minun varmaan pitäisi testata, jos ei vuoto ennen sitä ala. Hieman alkoholia joisin mielelläni, jos ei ilmaannu esteitä :) Viimevuotisista rapujuhlista muistan erityistesti sen, että noin viikkoa aiemmin olin saanut keskenmenon. Voiko siitä olla jo niin pitkä aika? Ja nollapisteessä edelleen...

Paljon kysymyksiä ilman vastauksia

En edelleenkään ole laskenut, mikä kiertopäivä nyt on. Silti aiempi rentous alkaa jo osoittaa haihtumisen merkkejä. Monta kertaa päivässä huomaan miettiväni taas niitä iänikuisia kysymyksia: Miksi raskautuminen ei onnistu? Kuinka kauan tässä vielä kestää? Miksi juuri meillä kestää? Miksi ensin onnistuimme neljässä kuukaudessa, ja nyt on jo yhdestoista kierto ilman (kunnollista) raskautta? Miksi lapsen saaminen on niin vaikeaa meille (ja monille muille), kun se on toisille naurettavan helppoa?

Olen pohtinut sitäkin, että vaikka tässä odotan raskautumista kuin kuuta nousevaa, niin eihän positiivinen raskaustesti vielä mitään takaa. Mitä jos seuraavakin raskaus menee kesken? Tai sitä seuraava? Mitä me sitten teemme? Siitä olen varma, että emme voi ainakaan luovuttaa. Ja eihän se olisikaan mikään vaihtoehto. Haluamme ehdottomasti lapsia, ja silloin ei oikein ole muuta vaihtoehtoa, kuin jatkaa yrittämistä, vaikka se onkin raskasta, kun epäonnistumiset seuraavat toisiaan.

Kuten olen joskus kertonutkin, niin suurin stressin aihe koko tässä lastenhankintatouhussa on se, että meidän pitää minun erikoistumiseni vuoksi muuttaa toiselle paikkakunnalle puoleksitoista vuodeksi jossakin vaiheessa, jotta saan erikoistumiseni valmiiksi. En voi jäädä erikoistuvaksi lääkäriksi loppuelämäkseni. Ja jos nyt suunnittelisimme lähtöä, niin se tietäisi käytännön syistä aika pitkää taukoa raskauden yrittämiseen, koska en voi jäädä äitiyslomalle kesken tuon puolentoista vuoden jakson. Ja eihän tässä nuoremmaksi tulla. Lisäksi on salakavala sairauteni, joka voi aktivoitua ihan koska vain, ja se saattaisi tarkoittaa raskauden aikana kiellettyjä lääkityksiä tai yritystaukoa ihan vain terveydellisistä syistä.

Näistä yllämainituista asioista johtuen raskauden tulokseton yrittäminen tuntuu välillä melkein ylivoimaisen raskaalta. Tuntuu, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tulevaisuuteeni. Elämäni on hyvää juuri nytkin, mutta toivoisin mahdollisuutta tehdä hieman selkeämpiä tulevaisuudensuunnitelmia. Pitäisi vain jaksaa uskoa, että kaikki käy lopulta hyvin. 

Kp jotain

En tosiaankaan tiedä, mikä kp tänään on. Tietty jotain hataraa aavistusta on, mutta olen aktiivisesti yrittänyt välttää laskemista. Ja se onkin onnistunut hyvin. Aina, jos mieleni alkaa vahingossa harhailla raskausjutuissa, niin täytän ajatukseni sellaisella kuvitellulla hyrinällä, etten kuule mitään muita ajatuksia. 

Tiedän, että ovulaatio tuli ja meni. Muutaman kerran tarkastin valkovuodon koostumuksen ja nyt ovat nännit toista päivää arat (tai jo kolmatta, jos lieväkin arkuus lasketaan). Tiedän senkin, että kuka tahansa teistä pystyisi vaikka saman tien kertomaan minulle, mikä kiertopäivä nyt on. Voisin itsekin sen laskea, jos lukisin edellisen postaukseni. 

MUTTA EN HALUA TEHDÄ SITÄ. Yksinkertaista. Elämäkin on näin paljon yksinkertaisempaa :) Ei ainaista laskemista ja ajan eteenpäin matelemista, kun kp-luku ei tunnu millään lisääntyvän. En mieti raskausjuttuja yhtään niin usein kuin edellisissä kierroissa.

Kuluneella viikolla olemme taas kerran olleet paljon tekemisissä kummityttömme kanssa. Onko mitään hienompaa, kuin pieni lapsi, joka nukahtaa syliin ja tuhisee siinä sitten luottavaisena? En nyt tällä hetkellä keksi mitään sen voittanutta <3 

Kp 13

Mietiskelen tässä, että koska aloitan ovistestailun - jos aloitan. Miksi minun oikeastaan pitäisi? Miksi minun on pakko tietää tuleeko LH-huippua vai ei? Jos ottaisin vain tämän kierron vähän rennommin (kun olen niin hyvin päässyt alkuun)?