Alkiot tallessa!

Nukuin yön huonosti, kun minua pelotti kuulla alkioiden kohtalosta. Soitin lapsettomuuspolille heti kahdeksalta, ja sain takaisinsoittoajan vähän yli yhdeksäksi. Aiemmin varatun kampaaja-ajan vuoksi jouduin luovuttamaan puhelimeni miehelle, joka sitten sai hoitaa koko asian. 

Kun tulin kampaajalta kotiin, mies ilmoitti heti ovesta sisään astuessani, että alkiot ovat tallessa. Olin niin helpottunut! Hemmetin sopimuspaperi, joka antoi ymmärtää, ettei mitään kirjeitä lähetettäisi. Kuulemma meille olisi lähdössä postiin sellainen vielä ennen joulua. Olin siis muistanut ihan oikein, että kyllä jatkosäilytyksestä kysytään vielä erikseen. Toisaalta, ei huolemme ihan aiheeton ollut, koska muuton vuoksi postin kulussa olisi tietysti saattanut olla ongelmaa. Nyt ainakin tiedämme, että ellei kirjettä kuulu, niin kysymme asiasta uudelleen.

Näin jälkikäteen ajatellen, olisihan se nyt aika raakaa, että tällaiset asiat annettaisiin kokonaan lapsettomuushoitoihin tulevien omalle vastuulle. Ihmiset kun ovat ihmisiä, ja unohduksia sattuu. Mutta kun asia eilen äkillisesti tuli eteemme tuon aiemmin mainitun sopimuspaperin muodossa, niin hätäännyimme ihan hirveästi ja pelkäsimme heti pahinta. Tuollaisessa tilanteessa järjen ääni ei tapaa kuulua kaiken muun metelin yli.

Onkohan vauvaprojekti vol. 2 on nyt sitten tämän episodin myötä virallisesti käynnistetty ;)

Surullinen, vihainen, pettynyt ja mitä kaikkea muuta

Tänään päähäni pälkähti aivan yhtäkkiä, että nythän on jo joulukuu, mutta TAYS:ista ei ole kuulunut kirjettä alkioiden jatkopakastuksesta, vaikka aikaa on kulunut jo kolme vuotta. Minulle tuli heti hieman ikävä aavistus, ja riensin kaivamaan esiin niitä kaiken maailman lapsettomuushoitopapereita.

Rupesi kylmäämään, kun luin, minkälaisen paperin olimme allekirjoittaneet 15.11.2015. Meidän pitäisi olla yhteydessä hedelmöityshoitopolille 2 kk ennen kolmen vuoden määräaikaista alkioiden säilytysajan päättymistä (eli 15.11.2018), ja jos ei meistä kuulu mitään, niin alkiot hävitetään viimeistään, VIIMEISTÄÄN kuukausi kolmen vuoden säilytysajan päättymisen jälkeen, eli sehän olisi sitten 15.12.2018. Eli eilen.

Voiko tämä tämmöinen olla edes totta...?!? Että miten joku voi sössiä näin tärkeän asian näin totaalisesti...?!?

Harmittaa vietävästi. Olen äärettömän pettynyt itseeni. Hävettää. Hemmetin ääliö. Miten KUKAAN voi unohtaa näin tärkeän asian? En ilmeisesti ole edes lukenut kunnolla kaikkia niitä papereita, joita ennen hoitojen alkua allekirjoitimme. Mieskin luotti sokeasti minuun, kun sanoin, että saamme sitten kirjeen, kun kolme vuotta on kulumassa umpeen. Ihan höpöhöpöä. 

Tässä sitä sitten haaskataan terveydenhuollon resursseja. Hirvittävän noloa, että joudumme uuteen hoitoon siksi, että kaksi hyvää alkiota hävitettiin oman huolimattomuutemme takia. Ja mistäs sen tietää, ehkä miehellä ei ole enää siittiöitä, ehkä soluistamme ei saakaan enää hyviä alkioita, ehkä en tule enää raskaaksi, ehkä tulee keskenmenoja, ehkä emme saakaan enää lisää lapsia.

Niin, tältä se lapsettoman elämä sitten tuntuikin. Epävarmuutta, epäonnistumisia ja itsesyytöksiä.

Soitan tietysti poliklinikalle heti huomenna aamulla, mutta tuntuu hyvin epätodennäköiseltä, että ne olisivat edelleen jäljellä. Olen niin vihainen itselleni, että näin pääsi käymään. Mutta kun olen jo parin vuoden ajan jotenkin ajatellut, että TAYS:ista tulee ilmoitus sitten kun säilytysaika on päättymässä. Olin asiasta niin varma, etten ole tarkistanut papereitakaan. Ehkä se olikin niin, että Fertinovassa oli se käytäntö, että säilytyksen jatkamisesta kysytään erikseen, sitten kun kolme vuotta on kulunut, ja siksi olin siinä uskossa, että TAYS:issa on sama käytäntö. Ehkä jostakin syystä jotenkin pääsi pikkaisen unohtumaan kaikki tämmöiset asiat silloin hoitojen, raskauden alkamisen ja muiden pikkujuttujen pyörteessä. Ja muutenkin on vuosi pari mennyt pitkälti aivan muita asioita ajatellessa. 

En toki silloin kolme vuotta sitten edes ajatellut, että väli seuraavan lapsen yritykseen edes venähtäisi näin pitkäksi. Kolme vuotta tuntui silloin hirveän pitkältä ajalta. Nyt olemmekin yhtäkkiä tässä tilanteessa, että ne kaksi hyvää alkiota, joista olimme niin onnellisia, ovatkin todennäköisesti joutuneet roskiin. Surettaa. Hävettää. Harmittaa. Vituttaa. Johan minä sen jo kerroinkin.

Mutta oikeasti. Onko kenellekään muulle muka koskaan tapahtunut hoidoissa näin äärikamalaa mokaa??? Saa ilmoittautua.