keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Vilkkuva hymynaama!

Tänään aamulla tuli ensimmäistä kertaa testiin vilkkuva hymynaama, jota en ole aiemmin onnistunut bongaamaan. Testiohjeen mukaan se tarkoittaa kohonnutta estrogeenipitoisuutta, joka edeltää LH-piikkiä. Testasin uudestaan juuri äsken, ja edelleen tuli vilkkuva hymynaama. Päivän aikana huomasin, että  myös valkovuoto alkaa pikkuhiljaa enteillä ovista. Onpa jännää!!! Nyt on kuitenkin vasta kp 8. Mutta katsotaan, miten käy.

tiistai 28. toukokuuta 2019

Aikainen ovistestaaja

En vain voinut olla aloittamatta testaamista jo tänään, kp 7. Nega tietysti, mutta testeistä ei ole puutetta, kun postilaatikkoon kolahti 20 digitestin liuskaa, ja ennestäänkin niitä oli laatikossa vielä aika monta :) Mutta saan kai olla vähän fiiliksissä, koska olen odottanut hoitojen aloitusta jo niin kauan!

Loman jälkeen töissä on ollut hirveä kiire, poika on ”vähän” oireillut aikaerosta ja arkeen paluusta, jääkiekkofinaalin vuoksi yöuneni jäivät sunnuntain ja maanantain välisenä yönä viiteen tuntiin, ja muitakin haasteita arjessa taas riittää, joten piti oikein pysähtyä miettimään hetkeksi tätä kaikkea hoitoihin liittyvää. Koska jos käy kuten toivomme, niin eihän siihen ole kuin ihan muutama viikko, niin saatan olla raskaana! Täysin epätodellinen ajatus, täytyy myöntää (mutta se ei tarkoita sitä, etten olisi toiveikas tulevan PAS:in suhteen).

Välillä kaipaan raskautta ja vauvaa niin paljon, että itkettää, sitten taas tulee niitä hetkiä, kun toinen lapsi tuntuu maailman huonoimmalta idealta. Esimerkiksi kun poika karjuu, potkii ja lyö kun jokin asia niin harmittaa, tai ei halua pukea, tai riisua, tai tehdä mitään muutakaan. Ja silti poika on se asia, joka tekee elämästä ja arjesta usein niin ihanaa! Hyviä hetkiä on silti enemmän, vaikka uhmaikä onkin. Mutta kun uhmaan lisätään vielä kuormittava työ ja mahdolliset alkuraskauden oireet, kuten väsymys ja pahoinvointi, niin sitten onkin aikamoinen soppa kasassa :D

Huomenna saan taas aamulla testailla! Onhan sekin yksi syy saada itsensä sängystä ylös...

Huomasin muuten kaipaavani lisää lapsettomuusteemaisia blogeja luettavaksi, sekä yritys- että raskausblogeja. Saa antaa vinkkejä ;)

torstai 23. toukokuuta 2019

PAS-kierto alkoi!!!

Kuukautiset alkoivat eilen. Arvioni osui melkein oikeaan, kun olin laskenut että 20. tai 22. päivä alkaisi. Taas aika lyhyt kierto, joten olin hetken vähän epävarma, että onko tämä tosiaan se kierto,  jossa alkionsiirto on tarkoitus tehdä?!? No on kyllä, koska ovulaatio tulee kuitenkin osumaan kesäkuun  puolelle. Alunperin olin huolissani, että sotkeeko juhannus aikatauluja, mutta siitä ei nyt ole huolta :)

Lääkityksen lopettamisesta ehtii juuri ja juuri kulua kuuden viikon varoaika, jos hieman pyöristän ylöspäin. Parilla päivällä ei liene merkitystä.

Soitin eilen gynen polille, vaikka olemmekin vielä Japanissa, mutta halusin hoitaa suunnitelmat kuntoon mahdollisimman pikaisesti. 3.6. eli maanantaina puolentoista viikon kuluttua menen ultrattavaksi. Kp 10 alkaen pitäisi tehdä  ovulaatiotestejä. Tuo 3.6. on kp 13, eli juuri niillä seutuvilla testin pitäisi olla positiivinen.

Kysyin hoitajalta, että miten se siirtoajankohta oikein määräytyikään. Kun se päivä, jolloin ovulaatiotesti näyttää plussaa, on päivä 0, niin viiden ja kuuden päivän ikäiset alkiot siirretään päivänä 6. Neljän päivän jäiset alkiot siirretään sitten kai päivänä 4 tai 5, tätä en ihan saanut selväksi. Mutta koska neljäpäiväiset sulatetaan jo kaksi päivää ennen siirtoa, ei siirto voi olla maanantaipäivä. Eli jos plussa tulee vaikka juuri silloin 3.6., niin D5-alkioita ei voi siirtää, mutta D4-alkion voisi, jos siirto voi olla päivänä  neljä. Jos se sitten pitikin olla päivä viisi, niin sittenkö ei voi siirtää ollenkaan?

Eli käytännössä kaikki muut päivät sopivat ovisplussalle, paitsi juuri tuo maanantai 3.6. Toivotaan parasta :) Onpa jännittävää! Vihdoinkin  taas tositoimissa!

maanantai 6. toukokuuta 2019

Ovisplussa!

Ajattelin, että olisi kiva kun ei tarvitsisi läträtä testien kanssa reissussa, mutta tänään aamulla apteekin testi näytti ihan negatiivista vielä. Hetken mielijohteesta testasin äsken Clearbluella, ja heti tuli vilkkumaton hymynaama! Vaikka on vasta kp 12 (viimeksi plussa tuli kp 14). Jotenkin tuo Clearblue toimii liiankin hyvin, niin etten ihan pysty uskomaan, että se aina olisi oikeassa. Toisaalta testiviiva on vahvempi kuin kontrolliviiva. Harmittaa, että kaikki muut testit ovat loppu, etten pysty vertaamaan. Viime kierrossa Clearblue näytti plussan aikaisemmin kuin muut testit. Nyt en voi testata huomennakaan, koska hymynaama ei häviä kuin vasta kahden vuorokauden päästä, eikä muita testejä ole. 

No, toivottavasti tulisi oikein selvät ovistuntemukset, niin sitten voisin luottaa testitulokseen enemmän. Jos aika oviksesta kuukautisten alkuun pysyy vakiona, niin kuin sen pitäisi, niin vuoto alkaisi seuraavan kerran jo 20.5., ja silloin kierrosta tulisin ennätyksellisen lyhyt. Toisaalta, jos olisin testannut huomenna aamulla, kuten alunperin olin suunnitellut, niin kyllä testi olisi silloinkin vielä näyttänyt plussaa, ja silloin vuodon ”kuuluisi” alkaa vasta 21.5. Ja kierto olisi silloin 26 päivää, mikä toki on aika lyhyt mutta ei mitenkään epätavallinen. Kaikki tämä tietysti tarkoittaisi sitä, että mahdollinen PAS tulee aikaisemmin. Aika hilkulle menee, että tuon raskauden aikana kielletyn lääkitykseni kuuden viikon varoaika ehtii täyttyä...!

perjantai 3. toukokuuta 2019

Japaniin!

Pari viikkoa sitten saimme TAYS:ista vihdoin kirjeen alkioiden jatkosäilytyksestä. Nyt sitten pitää vain luottaa siihen, että posti tekee tehtävänsä.

Edellinen kuukautiskierto jäi vähän tavanomaista lyhyemmäksi, 27 päivän mittaiseksi. Se alkoi viime viikon torstaina eli 25.4., joten kohta on taas aika alkaa testailla.

Lähdemme ensi viikolla kahden ja puolen viikon lomareissulle Japaniin!!! :D Olen haaveillut  uudesta matkasta siitä saakka, kun olimme edellisellä aika tasan neljä vuotta sitten. Nyt kun poika on tämän ikäinen, niin ajattelimme että on hyvä sauma lähteä, kun en halua raskaana ollessa matkustaa minnekään kauas. Tällä kertaa osaamme jo vähän kieltäkin. Olen tähän mennessä opetellut parisataa kanji-merkkiä, ja molemmat tavuaakkoset. Kiva päästä testaamaan opittua paikan päälle :) Olen ihan fiiliksissä kaikista Japani-jutuista! Olen lukenut historiaa ja kulttuuria ja japanilaisten kirjailijoiden romaaneja ja katsonut yli 20 animesarjaa ja kokkaillut (ainakin yrittänyt) kaikkea japanilaisista keittokirjoista ;)

Saa nähdä, miten meidän 2,5-vuotiaan kanssa sujuu. Poika on lentänyt aikaisemmin yhden meno-paluun, mutta paljon lyhyempi lentomatka kyllä. Sitten aikaero ja pitkä poissaolo kotoa ja tutuista kuvioista. No, yritämme mennä pojan ehdoilla, niin eiköhän se siitä.

Edellistä Japaninmatkaa edelsi ensimmäinen ICSI, peruuntunut tuoresiirto ja kaksi epäonnistunutta PAS:ia. Kesäkuussa ja elokuussa oli sitten PAS:it lääkkeelliseen kiertoon, mutta negat niistäkin. Toivottavasti tämän vuoden kesäkuu olisi onnekkaampi! Yritin tänään muistella fiiliksiä tuolta ajanjaksolta. Elämääni taisi hallita aika paljon sellainen tunteiden vuoristorata: välillä olin toiveikas ja välillä ihan epätoivoinen, kun pelkäsin ettemme saa koskaan lasta. Nyt onkin ihan eri olo. Koko prosessi hoitoineen on muuttunut paljon arkisenmaksi, mikä on ehkä vähän säälikin. Toisaalta ei ole enää aikaa pohtia ja olla samalla tavalla huolissaan. Enkä oikein osaa ajatellakaan, että edes pitäisi olla jostakin huolissaan. Meillähän on jo yksi ihana lapsi! Toinen (ja ehkä kolmaskin) olisi vain bonusta.

Minulla ei oikeastaan ole kovin hyvää käsitystä siitä, miten 4- ja 5-päiväisten alkioiden siirrot ajoitetaan ovulaatioplussan mukaan. Yritin selailla vanhoja tekstejäni kahdesta luomu-PAS:ista, mutta ne alkiot olivat nuorempia, ja siirtoajankohdan kanssa oli kyllä aikamoista säätöä. Eli jos plussa tulee vaikka  maanantaina, niin minä päivänä on siirto???