perjantai 17. huhtikuuta 2020

Rv 21+1: Rakenneultra ja korona-pohdintaa

Kaikki hyvin raskauden suhteen ja muutenkin. Kotona olemme pysytelleet, kun mieskin joutui työpaikalla tapahtuneen korona-altistuksen vuoksi karanteeniin. Viikon mies kuitenkin ehti olla normaalisti töissä, ennen kuin asia selvisi, joten karanteenista oli sitten enää viikko jäljellä. Olemme joka tapauksessa lomalla, joten töiden suhteen se ei ole vaatinut erityisjärjestelyitä, onneksi. Minä ja poika emme ole virallisesti karanteenissa, mutta käytännössä kyllä. Oireita ei ole kenelläkään, ja miehenkin karanteeni päättyy jo sunnuntaina, eli pääsee sitten taas sopivasti töihin.

Rakenneultra oli torstaina juuri ennen pääsiäistä. Menin sinne tietysti yksin, koronarajoitusten vuoksi. Ei se meitä kumpaakaan kovasti harmittanut. Menin äitiyspolille luottavaisin mielin kuulemaan, että kaikki oli mainiosti. Minulla onkin jatkuvasti ollut todella hyvä fiilis, ei käytännössä minkäänlaisia huolestumisia. Sikiö vastasi hyvin viikkoja, rakenteet olivat kunnossa ja kuten olin arvellutkin, tyttö näyttäisi olevan tulossa <3 Poika pettyi ensin silminnähden, kun kuuli että vauva todennäköisesti on tyttö ja yritti toiveikkaasti ehdottaa, että ehkä sen pippeli ei ole vielä ehtinyt kasvaa :D

Potkuja alkoi tuntumaan kunnolla vasta juuri ennen rakenneultraa. Sitten ne ovatkin kyllä äkkiä voimistuneet, ja mieskin tunsi potkun ensimmäisen kerran vajaa viikko sitten. Istukka oli etuseinässä, kuten olin arvellutkin. Pojan raskaudessa se oli takaseinässä ja potkut alkoivat tuntumaan nopeammin.

Odotamme jo kovasti vauvan tapaamista. Itse odotan myös innolla synnytystä, että minkälainen kokemus siitä tällä kertaa tulee. 

Mitä mieltä olette näistä synnytykseen liittyvistä koronarajoituksista? Itse arvelen, että ensisynnyttäjiä asia varmasti ahdistaa enemmän, koska muistan että olin itsekin seuraavana aamuna synnytyksen jälkeen kovin epävarma, että mitäs tämän vauvan kanssa oikein tehdään. Silloin olisi ollut hienoa olla perhehuoneessa ja saada pitää mieskin sairaalassa koko ajan. Meillähän kävi silloin niin, että kun noin kolmelta yöllä pääsimme synnyttäneiden osastolle, niin miehen piti melkein saman tien lähteä kotiin, koska huoneessa oli toinenkin äiti. Toki mies sitten vietti sairaalassa melkein koko seuraavan päivän, ja sitä seuraavana päivänä pääsimmekin jo kotiin. 

Nyt taas en jännitä sitä, etten pärjäisi yksin vauvan kanssa osastolla. Omakohtaista kokemusta ei ole  siitä, että olisin joutunut avautumisvaiheessa viettämään aikaa vuodeosastolla, vaan pääsimme suoraan synnytyssaliin (olen haaveillut sellaisesta synnytyksestä, että voisin olla avautumisvaiheessa mahdollisimman pitkään kotona, sitten sairaalaan ja suoraan saliin ja mielellään synnytys voisi kestää vähemmän aikaa kuin se 23,5 h mitä viimeksi ;)). Toki olisi varmaan ihan kiva, että mies saisi olla osastolla seurana, mikäli joutuisin sinne, mutta toisaalta nyt kun meillä on jo yksi lapsi niin käytännössä miehellä ei olisikaan samalla tavalla aikaa hengailla minun kanssani osastolla.

Omalla kohdallani mietin tämän raskauden suhteen lähinnä sitä, että jos joutuisin sektioon, niin olisi vähän kurjaa ettei mies saisi olla salissa mukana. Mutta eihän sekään ole mikään maailmanloppu. Uskon kyllä, että rajoitukset ovat tarpeellisia. Saa nähdä, miten kauan niitä joudutaan jatkamaan. Meillähän ei toivottavasti ole synnytys edessä vielä muutamaan kuukauteen.