maanantai 17. maaliskuuta 2014

Rv 4+5 ja soitto neuvolaan

Tänäänkään ei aamulla ollut näkyvissä erityistä muutosta viivan vahvuudessa. Oireita minulla kyllä on selvästi, rinnat lisääntyvästi arat ja vatsassa pientä kipuilua ja paineen tunnetta jatkuvasti. Ja onhan se kuukautisten puuttuminenkin selvä raskausoire ;) 

Soitin neuvolaan, ja viime kerrasta tuttu neuvolantäti tunnisti minut heti, ja sanoi, että olikin tässä yhtenä päivänä ajatellut minua, että koskahan soitan :) Kerroin testiongelmistani, ja hän sanoi, että voi laittaa virtsatestilähetteen laboratorioon. Vastasin, että sopiihan se. Varasimme myös ajan ensimmäiselle neuvolakäynnille 15.4. Minusta kyllä tuntuu aika epätodennäköiseltä, että koskaan pääsen tuon ajan käyttämään, mutta onpahan nyt merkitty kalenteriin. 

Huomenna käyn siis antamassa virtsanäytteen. Myöhemmin kylläkin tajusin, että ei tuo laboratorion virtsatesti olen sen kummempi kuin kotitestikään, kun se ei ole kvantitatiivinen, eli ei mittaa hCG:n määrää, vain onko sitä virtsassa vai ei. Tarkistin vielä asian netistä laboratorio-ohjekirjasta, ja testin herkkyys on ihan sama kuin useimmissa kotitesteissä, eli 25 IU/l. Toisin sanoen tuosta virtsatestistä ei taida olla mitään hyötyä. hCG verestä olisi ollut käyttökelpoisempi tässä tapauksessa. Itse asiassa kotitestikin saattaisi olla parempi, koska viivan vahvuudesta ainakin voi päätellä jotain. Menen nyt kuitenkin antamaan sen näytteen :)

Epäilen kyllä vahvasti, että tämä raskauteni on tuulimuna tai jotain, koska silloin kai hCG nousee hitaammin. Ihana neuvolantäti oli kuitenkin niin toiveikkaan kuuloinen, ja sanoi, että eivät ne kotitestit aina näytä oikein. Tuo puhelu sai minutkin hieman toiveikkaammaksi. En kuitenkaan ole antanut itselleni lupaa minkäänlaisille eufoorisille tunteille. Kun lueskelin eilen jotain netin keskustelupalstaa, jossa marraskuulle vauvaa odottavat hehkuttivat tuntemuksiaan, en voinut samaistua tuohon joukkoon ollenkaan. Kun kaikki on niin epävarmaa. Eilen tarkistin sentään, mikä olisi laskettu aikani: 19.11.

Minun täytyy tunnustaa, että varasin jo ajan varhaisraskauden ultraääneen. Se olisi noin kahden viikon päästä, eli 1.4. Sehän onkin aprillipäivä! En ajatellut tuota päivämäärää ollenkaan silloin kun varasin ajan. Ehkä koko tämä juttu onkin vain yksi iso pila. Tuleekin paljon aikoja peruttavaksi, jos raskaus menee kesken...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti