Pieni postaus onnellisuudesta

Poika on tavanomaisilla aamupäivän päiväunillaan ulkona. Minulla on kahvikuppi vieressäni pöydällä ja maailman paras koira pötköllään lattialla, kuuntelen lempimusiikkiani, koti on siisti, ikkunoista näkyy kaunis aamu, on perjantai eikä miehellä tai minulla kummallankaan ole töitä viikonloppuna. Olen viime päivinä ehtinyt pojan päiväunien aikaan puuhastella kotona kaikkea omaa pientä, mistä pidän: kirjojen ja lehtien lukua, lempileffan katsomista, askartelua, musiikin kuuntelua, kodin järjestelyä. 

Kun poika hymyilee, kikattaa, oppii uusia asioita ja osoittaa kiintymystä meihin, tunnen olevani vanhemmuuden positiivisten puolien ytimessä. Ensimmäisinä viikkoina pojan syntymän jälkeen itkin usein sitä, että aika kuluu liian nopeasti. Ajan kulku ei ole tuntunut haikealta enää alkuaikojen jälkeen. Ennemminkin odotan innolla tulevia asioita, pojan kasvamista ja luonteen kehittymistä. Millaisen ihmisen olemmekaan saaneet luoksemme?

Kaikki tulevaisuuteen liittyvä on lapsen myötä muuttunut ihan eri tavalla mielekkääksi. Vanhempia tulemme aina olemaan, ja siinä on jo elämäntehtävää riittämiin, kaikkien muiden asioiden lisäksi. En toki ennen lastakaan ajatellut tulevaisuutta mitenkään synkäksi, mutta varsinkin lapsettomuuden myötä se näyttäytyi kovin epävarmana. Pojan saamisen myötä on tullut mahdolliseksi haaveilla tosissaan myös toisesta ja ehkä kolmannestakin lapsesta.

Kotona olo on ollut enimmäkseen mukavaa, varsinkin kun olen saanut säännöllisesti tehdä työkeikkoja ja tuntea itseni edelleen kykeneväksi ja tarpeelliseksi silläkin saralla. Työnarkomaani en ole koskaan ollut, mutta työni ja ammattini on silti tärkeä osa elämääni ja minuuttani, ja vaikka työ onkin välillä rankkaa ja väsyttävää niin se on myös suuri voimavara.

Äitiyslomalla olen saanut olla juuri niin sosiaalinen (tai epäsosiaalinen) kuin olen halunnut. Minulla ei ole vielä kertaakaan ollut tylsää (koska raskastan kotona puuhastelua), tai pakottavaa tarvetta tavata muita aikuisia. En kaipaa uusia tuttavuuksia tai ystäviä, mutta kun niitä on enemmän tai vähemmän sattumalta ilmaantunut, olen ollut iloinen. Neuvolan äitiryhmä, naapurin äitikaveri, vuorotyötä tekevät ystävät (mahdollisuus tavata päiväsaikaan!) ja omat epäsäännöllisesti töitä kotoakin käsin tekevät ja lähellä asuvat vanhemmat ovat tyydyttäneet hyvin sosiaaliset tarpeeni päiväsaikaan. Mutta on ihanaa, kun ei ole PAKKO tavata ketään.

Yritän joka päivä tuntea kiitollisuutta kaikesta, mitä olen saanut. Eikä se ole kovin vaikeaa. Olen onnellinen juuri nyt. Minusta tuli vihdoinkin äiti ja miehestäni isä. Olemme vanhempia ja meillä on ihana lapsi ja toisemme. Elämässä on niin paljon, mistä olla iloinen ja tyytyväinen.

Mietin usein lapsettomuutta ja matkaamme vanhemmiksi, mutta enää se ei tee minua surulliseksi, kuten ennen, vaan saan siitä voimaa. Tästäkin me selvisimme, kuten myös isoista ja pienistä arjen suruista ja vaikeuksista, ja varmasti myös tulevista haasteista.

5-kuukautisneuvola

Olenpas laiskistunut. Vasta ensimmäinen postaus tänä vuonna! Silti tuntuu, että ihan äskenhän kirjoittelin :) Mutta kiitos vielä kaikille edellisen postauksen kommenteista! Oli mukava kuulla, miten  muilla on sujunut töihin meno vauvan ollessa vielä suht pieni. Emmeköhän mekin sitten löydä omaa tapaamme selvitä arjesta. Jännä nähdä, millaiseksi se muotoutuu :)

Poika täytti loppiaisena jo viisi kuukautta, ja sen kunniaksi kävimme taas tiistaina näyttäytymässä neuvolassa. Olin pari kertaa käynyt pojan kanssa yhdessä vaa'alla, ja sillä menetelmällä sain pojan painoksi jotain kuuden ja kuuden ja puolen kilon välillä. Toki ihan perinteinen manuaalinen vaaka kyseessä, joten eipä noille lukemille voinut antaa kovin paljon painoarvoa. Hieman kyllä mietin, että jos poika painaa vain kuusi kiloa, niin sitten ei ole kyllä ruokinta kovin hyvin onnistunut...!

No, tällä kertaa onneksi neuvolan lukemat olivat ihan hyvällä mallilla. Paino oli 6370 g, tasan 600 g oli tullut lisää kuukauden takaiseen verrattuna. Ei nyt mitenkään valtavasti, mutta riittävästi. Eli pituus-painokäyrä pysyi siellä -10 % tuntumassa. Pituus oli 64,6 cm ja pysyi entisellä -1.6 SD-käyrällä.

Kyselin puuron aloittamisesta, ja sitä neuvolantäti suositteli. Aloitimme nyt kaurapuuron sekä aamuun että iltaan. Ensimmäisen iltapuuron jälkeen poika nukkui melkein neljä tuntia! Jee! Katsotaan nyt miten jatkossa menee, että oliko vain sattumaa :) Toki kiinteitä pitää päivän aikana  varmaan mennä aika paljon enemmän kuin meillä nyt, jotta se voisi vaikuttaa yöuniin enemmän. Mutta pikkuhiljaahan määrät kuitenkin lisääntyvät. Yritän kyllä pitää kiinni siitä periaatteesta, että aina ennen kiinteitä kunnon imetys, jotta maito ei pääse vähenemään.

Poika on tähän mennessä istunut sitterissä kun annamme kiinteitä, mutta tänään ajattelin kokeilla syöttötuolia, ja hyvinhän se sujui! Meillä on Ikean syöttötuoli, jossa on kunnon toppaukset, ja kun vähän lisäsin harsoa eteen, niin poika pysyi istumassa oikein hyvin. Joten voimme varmasti alkaa antaa soseet ja puurot jatkossakin syöttötuolissa, kun ei kuitenkaan ole kyse kuin lyhyistä hetkistä. Annoin myös kokeeksi banaaninpalan, ja kyllä poika sitä vähän maistoi, mutta ei vielä saanut kovin hyvää otetta itse :)