Rakenneultra

Tänään oli vihdoinkin rakenneultrapäivä. Pari viimeistä päivää ovat menneet päällisin puolin rauhallisesti, mutta olen ollut sisäisesti hyvin levoton. Toisaalta uskonut siihen, että kaikki on hyvin, mutta kuitenkin pelännyt että vauvalla on jokin hullusti. Tai no en nyt ole enää pitkään aikaan pelännyt, etteikö vauva olisi elossa, mutta tilanteiden "kaikki on hyvin" ja "vauva on elossa" välimaastoon mahtuu aika paljon kaikkea enemmän tai vähemmän ikävää. Mitenkä siis juuri meidän vauvalla voisi olla asiat täysin mallillaan?

Ennen ultraa minun piti hoitaa alta pois aamupäivän potilaat. Sen jälkeen olin jo niin hermona, ettei ruokasalin ruoka olisi millään mennyt alas, joten sovimme miehen kanssa treffit kanttiiniin ja söin sämpylän, minkä jälkeen pitikin jo lähteä äitiyspolille päin.

Polilla selvisi, että minulle on kuin onkin varattu aika ultraan lääkärille, eikä kätilölle, kuten olin kuvitellut. Olin juuri käynyt vessassa, mutta pitikin antaa vielä pissanäyte... ei onnistunut kovin hyvin. Mittasin verenpaineeni ja painon itse ennen vastaanottoa. Ensimmäinen verenpainemittaus antoi lukemaksi 145/114, eli siis ihan hirveä arvo! Pulssikin olin noin 100. Eli taisi todellakin vähän hermostuttaa :D Toinen mittaus olikin sitten jo ihan normaali, eli jotain 125/70, vaikka sekin on minulle aika korkea.

Vastaanoton alkajaisiksi käytiin läpi vointini, lääkitykset ym. Sitten siirryttiin ultraamaan. Tässä vaiheessa olin jo selvästi rauhallisemmalla mielellä. Vauvan aivot kyllä näyttivät mielestäni ihan kamalan reikäisiltä, mutta sekin taisi olla kuvakulmasta kiinni, eikä mitään poikkeavaa löytynyt mistään muualtakaan. Olin äärettömän helpottunut, kun normaalien löydösten lista kasvoi kasvamistaan. Haarovälin kohdalla meiltä kysyttiin, että haluammeko tietää vauvan sukupuolen. No, halusimmehan me, ja eiköhän sieltä ole pieni poika tulossa <3<3<3

Strategiset mitat antoivat painoarvioksi 415 g. Itse mitat vastasivat kaikki hieman eri viikkoja, mutta osuivat kuitenkin noin puolentoista viikon sisään toisistaan. Reisiluun mitta antoi viikoiksi 20+5, pään koko 22+2 ja vartalonympärys 21+4. Tänäänhän on todellisuudessa 21+1, joten aika hyvin  mitat vastasivat viikkoja :) Istukka oli takaseinässä, kuten olen jo alusta asti epäillyt, myös omatoimisten ultraustemme perusteella. Se selittänee myös sen, miksi sydänäänet kuuluivat dopplerilla aikaisin ja ensimmäiset potkutkin tunsin jo rv 15+. 

Lääkäri ultrasi siis nyt sen takia, että minulla on tuo perustautini. Vaikka kaikki oli kunnossa, niin pääsen vielä kahteen otteeseen seurantakäynneille äitiyspoliklinikalle, jossa ultrataan ja käydään läpi muut asiat. En pane vastaan ;)

Tuntuu ihan ihmeelliseltä, että meistä hyvin todennäköisesti tulee pienen pojan vanhempia elokuussa! Tuntuu myös ihmeelliseltä, että kaikki oli rakenneultrassa kuten pitää. Ehkä kaiken on tarkoitus mennä tällä kertaa hyvin. Se on häkellyttävä ajatus. Että olen raskaana. Että emme ehkä pian ole enää lapsettomia. Kuka tällaisista asioista päättääkin, olen äärettömän kiitollinen.

Lopuksi vielä tuore ultrakuva <3 Poikkileikkaus aiheuttaa tuon "reiän" päähän, eli sitä ei siis todellisuudessa ole siellä :D Napanuora sattui juuri uiskentelemaan vauvan pään edessä, ja se on tuo lassomainen rinkula tuossa :)

Ärsyttävä anoppi

Olin odottanut pääsiäislomaa innokkaasti, mutta huomaankin odottavani sen päättymistä vielä innokkaammin. Rakenneultra on jo ylihuomenna. En odota sitä millään lailla paniikinomaisin tuntemuksin, mutta toki se jännittää. Toivon totta kai ultrasta sellaista kokemusta, että saisimme VIHDOINKIN luvan uskoa kaiken sujuvan hyvin loppuun asti. Mitään konkreettisia suunnitelmia meillä ei ole, jos tulisikin huonoja uutisia. Ehkä sitä on turha miettiä etukäteen, kun kaikki oletettavasti kuitenkin on kunnossa.

Täällä anoppilassa tulevaan ultraan suhtaudutaan lähinnä ohjenuorana siihen, minkä värisiä vaatteita vauvalle saa ruveta ostelemaan. Mikä ainakin minua ärsyttää suunnattomasti, kun itselläni on huoli siitä, odotammeko terveeltä vaikuttavaa vauvaa vai emme. Kun lisäksi anoppi (ehkä tahattomasti) antaa puheillaan ymmärtää, että miksi ihmeessä meidän pitäisi enää tässä vaiheessa olla mistään huolissamme. "Silloin kun minä olin raskaana..."-juttuja saa kuunnella vähän väliä. Silloin sai syödä ihan mitä vain, ei ollut tarkkoja ultria ym. 

Helppohan sellaisen ihmisen on sanoa, joka ei ole koskaan kärsinyt lapsettomuudesta tai kokenut keskenmenoja. Mielestäni minulla ja miehelläni on täysi oikeus suhtautua raskauteen juuri niin varovasti kuin haluamme. Tätä pyrkimystä kylläkin yritetään horjuttaa koko ajan, kun joka välissä ollaan tyrkyttämässä vanhoja lastenvaatteita, leluja, pinnasänkyä ja muuta. Ensimmäiset vaateostoksetkin anoppi oli tehnyt. Siitä en kuitenkaan voinut suuttua, koska ne vaatteet olivat IHANIA. Miten pieni onkaan body koossa 56!

Rv 20+0

Tajusin vasta ihan äsken, mikä päivä tänään on! No PUOLIVÄLI! Uskomatonta. Tästä lähtien on (ainakin teoriassa) alle puolet raskaudesta jäljellä. Valvottu yö töissä + flunssa ei ole kovin kiva yhdistelmä. Siksi ehkä huomasin ajatella raskausviikkoja vasta näin iltasella. Vauva on kyllä potkinut ahkerasti koko päivän <3 Tavallinen työpäivä vielä huomenna ja keskiviikkona, ja sitten lähdemme miehen vanhempien luo pääsiäisen viettoon. Ihanaa, kun on monta päivää vapaata, tulee tarpeeseen :) Ja heti pääsiäisen jälkeen odottaa rakenneultra... Jännittävää, mutta enimmäkseen positiivisella tavalla :)

Neuvolalääkäri ja ja pari (huonoa) mahakuvaa

Torstaina oli neuvolalääkärin vastaanotto. Aika läpihuutojuttu se oli. Lääkäri sanoi, että laittaa perustautini vuoksi lähetteen äitiyspoliklinikalle, kuuneltiin sydänäänet (pulssi 155) ja mitattiin ensimmäistä kertaa SF-mitta. Se olikin aika iso, 20 cm, eli menee näillä viikoilla kyllä selvästi yli käyrien. Lääkäri oli ensin merkkaamassa mittaa äitiyskortin käyrään, mutta olikin sitten että "eeeipäs sitä nyt tarvitsekaan tuohon laittaa" :D Mittaus on toki hyvin paljon sen suorittajasta kiinni. Veikkaanpa, että ensi kerralla neuvolassa mitta on edelleen aika sama :)

Vauva potkii ja potkii. Tänä aikana kun olen kirjoittanut tekstiä tähän saakka, potkuja on tullut jo ainakin viisi. Mies tunsi ensi kerran potkun vatsan päältä rv 18+6 eli noin viikko sitten, ja sen jälkeen huomasin itsekin, että kyllä ne tosiaan tuntuvat jo ulospäin! Ihan mahtava tunne. Jo Prahassa olin kertaalleen ollut tuntevinani potkuja ulospäin, mutta en ollut ihan varma.

Tässä alla pari mahakuvaa. Nauttikaa tyylikkäistä pitkistä kalsareista ja muutenkin harkituista asukokonaisuuksista :D Vilmakin siellä vilahtaa taustalla. Ensimmäinen kuva on otettu rv 15+4 ja toinen tänään eli 19+6. Näkyyhän siinä sentään jo jotain eroa! Mitään alkutilanne/rv 4-kuvaa ei ole olemassakaan. Silloin vatsani oli vielä selvästi tämänpäiväistäkin suurempi, eikä silloin todellakaan huvittanut ottaa yhtään mitään kuvia...

Puoliväli (!!!) lähestyy

Anteeksi blogihiljaisuus. Tänne kuuluu hyvää. Tulin aamulla muutaman päivän koulutusreissulta Prahasta. Siellä opin, että tsekkiläisten englannin taito on aika heikoissa kantimissa. Pastörisoitu-sanasta nyt ymmärrään, jos sitä ei osata, mutta että kukaan ei tuntunut tietävän mitä tarkoittaa "pregnant" :D Kun yritin kysellä juustoista ja muusta, niin yleensä tajoilijat luulivat, että minulla on maitoallergia :) Ravintolassa muut söivät medium-pihviä, mutta sitä oli jostakin syystä täysin mahdotonta paistaa läpikypsäksi, joten sain sen sijaan jotain kasvispaistosta. Oli kyllä ihan hyvää.

Yrjösin eilisen runsaan hotelliaamiaisen kokonaisuudessaan pihalle. Tuli pikku paniikki, kun huomasin että nyt on pakko päästä vessaan, mutta ison hotellin ravintolasta oli aika pitkä matka lähimpään vessaan. Onneksi ehdin. Perjantai-aamuna yökkäilin. Viikko sitten perjantaina oksensin myös aamupalan jälkeen. Muuten on ollut pahoinvointirintamalla rauhallista. Ehkä se jatkuu koko raskauden ajan näin, että noin kerran viikossa oksennan ja muuten on hyvä olo?

Edellisellä päivystysvuorollani hoitaja kysyi ihan suoraan, että koskas sinä saat vauvan? Kun vastasin, että elokuussa, niin hoitaja taisi hieman hämmentyä. Itse en olisi missään nimessä uskaltanut kysyä! Toisaalta vatsa alkaa olla jo aika iso. Mitä nyt olen muiden kuvia katsellut, niin vähän turhan iso viikkoihin nähden! Ehkä minulla on niin huonot vatsalihakset, että maha siitä syystä pullottaa :) Mutta koko alavatsa napaan saakka on kyllä jo ihan kiinteää kohtua, joten jonnekin suoliston on mahduttava :D

Vauvan liikkeet tuntuvat nykyisellään monta kertaa päivässä, ehkä vähintään kerran tunnissa, mutta yleensä jos tuntuu yksi liike niin sitten tulee nopeasti perään muutama lisää. Toisaalta saatta mennä montakin tuntia, kun en huomaa mitään. Mutta kyllä ne noin rv 15+6 alkaneet "sisäiset pökkäykset" olivat potkuja, vaikka en ensin ollut varma. Koska olen tuntenut liikkeitä niin hyvin, en ole käyttänyt doppleria sitten torstaiaamun! Vaikka minulla olikin se mukana Prahassa :)

Huomenna alkaa KAHDESKYMMENES raskausviikko ja viikon päästä on jo puoliväli. Ei ole ihan todellista. Kun en ole vieläkään kunnolla tajunnut, että olen raskaana. Tai no olen kyllä, mutta en sitten kuitenkaan. Toisaalta hämmästyn, miten raskaus on sujahtanut osaksi arkea, mutta edelleen tuntuu myös aivan uskomattomalta, miten meille ehkä tulee vauva loppukesästä. Kun vauva potkii vatsassa, tunnen iloa ja kiitollisuutta siitä, että olemme saaneet tämän ihmeen lahjaksi.

Rakenneultraan on aikaa enää reilu pari viikkoa. Olen luottavaisella mielellä, että kaikki olisi vauvan kanssa edelleenkin kuten pitää. Mutta olisi hirveää, jos näin pitkällä raskaudessa pitäisi vielä ruveta pohtimaan raskaudeskeskeytystä, jos todetaankin että vauvalla on jotain pahasti pielessä. Miten enää voisimme päättää pienen elämän, joka on meille jo niin kovin tärkeä? 

Vatsa kasvaa!

Viikot tuntuvat tässä vaiheessa menevät yllättävän nopeasti. Tuntuu, että mies on koko ajan taivastelemassa, että kohta alkaa taas uusi raskausviikko, kuten tänäänkin sanoi että pian alkaa jo yhdeksästoista raskausviikko. Meillä uusi viikko vaihtuu aina maanantaina, joten jotain hyvää siinäkin viikonpäivässä on ;) Eilen alkoi kahdeksastoista viikko, eli tänään on 17+1.

Vatsa on selvästi pullahtanut esiin. Tai en nyt tiedä, onko "pullahtanut" oikea sana, mutta se näyttää jo selvästi raskausvatsalta. Ostin viikonloppuna pari raskauspaitaa ja yhdet raskausolohousut. Ovatpa nuo vaatteet mukavia päällä! Ja ne paidat tuovat nätisti vatsan esiin :) 

Kuuntelen edelleen sydänääniä dopplerilla niin että makaan selälläni. Tässä pari aamua sitten melkein kauhistuin, miten suuri kumpu alavatsalla olikaan! Onhan Pieni toki jo päästä takapuoleen noin 12 senttiä pitkä, ja raajoineen noin 17 senttiä, niin että tarvitseehan se vähän tilaakin! Miehellä on sellainen söötti tapa, että aina kun se näkee jossain mittanauhan tai viivottimen, niin se näyttää sitä minulle ja merkkaa sormellaan, että miten iso Pieni suurinpiirtein sillä hetkellä on <3

Liikkeitä olen yrittänyt kuulostella, tosin työpäivät ovat olleet niin kiireisiä, että en ole juuri ehtinyt kiinnittää huomioita siihen, mitä mahassa tapahtuu. Saldona edelleenkin vain toistakymmentä hieman epämääräistä tuntemusta. Dopplerilla kuuluu koko ajan potkuja, ja olen muutaman kerran kuvitellut samalla myös tunteneeni jotain, mutta toisaalta minun on hirveän vaikea keskittyä samalla sekä kuuntelemaan että tuntemaan. Mutta eipä minun varmasti enää kovin kauaa tarvitse odotella.

Viikonloppuna tuntui pariin otteeseen äkillistä, suhteellisen kovaa kipua hieman nivusten yläpuolella. Ehdin jo hieman säikähtää, mutta nuo kivut liittyvät todennäköisesti kohdun kasvuun ja ligamenttien venymiseen, joten ei pitäisi olla mitään vaarallista. Pieni ainakin jatkaa möyrintäänsä entiseen tapaan <3

Luulin pahoinvoinnin jo häipyneen lopullisesti, kun olo oli edellisen päivystyksen jälkeen aivan kuten ennen raskautta, eli kohtuullisen hyvä, vaikka nukuttuja tunteja ei ollut läheskään riittävästi. No, väärin luultu. Tänään aamulla en ehtinyt syödä edes aamupalaa, kun tuli jo huono olo ja oksensin vähän mahanesteitä. Tämä oli ensimmäinen kerta koko raskauden aikana, kun oksennus todella maistui oksennukselta. Yök. Loppupäivä on sitten taas tavalliseen tapaan mennyt tosi hyvin ilman mitään ongelmia. 

Löysimme viikonloppuna miehen kanssa kaapin perältä Japanista tuodun ison pussillisen kestonaposteltavia. Siinä on erilaisia oudon näköisiä tuotteita pienissä kerta-annospusseissa. Suurin osa on hajun ja/tai ulkonäön perusteella tehty joko kalasta tai merilevästä, joten niitä en ole uskaltanut syödä, mutta löytyipä sekoituksesta myös rapeita taikinanaksuja, joihin olen ihan koukussa :) Onneksi ne kohta jo loppuvat, koska kyseessä ei taida olla mikään terveyspommi... :D