Ihana ja vähän surullinen syksy

Rakastan syksyä näin kesän jälkeen! Viileää ja sateista ulkona, kodikasta sisällä :) Olemme käyneet sienimetsässä, pakastaneet vadelmia ja viinimarjoja ja olen keittänyt myös hilloja ja muuta. Enkä ole ajatellut niin paljon raskausasioita. 

Yhtenä päivänä kyllä järjestelin jotain omia vanhoja lelujani ja vauvanvaatteitani tulevaan lastenhuoneeseen, kun siellä on kaapit tyhjillään odottamassa. Se tuntui aika surulliselta, niin että vähän itkinkin. Jo rakennusvaiheessa laitoimme sinne lastenhuoneeseen sopivaa tapettia. Kaksi kertaa olen luullut, että kohta saan ruveta sisustamaan, mutta eipä sitä ole sitten tarvittukaan.

Nyt onkin jo kp 7. Ehkä jo kolmen viikon päästä saan tehdä positiivisen raskaustestin. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin se taas tapahtuu :) En malttaisi odottaa. 

Uusi kierto

Joopa joo. Eilenhän se vuoto sitten alkoi, aivan kuten ennustin. Ei se ihan katastrofilta tunnu, mutta nämä edelliset päivät olen kyllä miettinyt tätä lapsettomuusasiaa PALJON. Se on mielessä varmaankin joka tunti. Myös töissä aina välillä. Kun nyt alkoi jo yk 6/yk 11 (jos ensimmäisestä keskenmenosta lasketaan). Että mitä jos tämä ei vain onnistu? Miten kauan voi odottaa ja silti pysyä ihan järjissään? 

Kun kukaan ei voi sataprosenttisen varmasti luvata, että ikinä saamme lapsia. Ihmiselle voi luvata, että ensi vuonnakin tulee kesä, ja että kaikki kuolevat joskus, mutta lapsia ei kukaan voi varmasti luvata kenellekään. Sehän tässä hirveää onkin. Että käyttäisin seuraavat 15 vuotta odottamiseen, enkä kuitenkaan saisi sitä mitä elämässä kaikkein eniten toivon. En ymmärrä, miten jotkut kestävät tällaista epävarmuutta vuodesta toiseen, kun yksi vuosikin jo tuntuu pahalta.

Onnittelin tänään töissä erästä raskaana olevaa työkaveria perheenlisäysestä. Mielestäni onnistuin aika hyvin (en siis kuulostanut katkeralta tai mitään). Tietysti raskaus on iloinen asia. Toivottavasti ainakin sille, joka on raskaana. 

Joskus aiemmassa työssäni jouduin tekemään potilaille lähetteitä raskaudenkeskeytyksiin. Miten vähän näistä asioista silloin ymmärsin, kun lastenhankinta ei vielä ollut itselleni ajankohtaista. En tiennyt miten kipeältä joskus tuntuisi ajattella niitä pieniä ihmisenalkuja, joista joku halusi päästä eroon, kun itse antaisin nyt melkein mitä vain jos minunkin sisälläni voisi kasvaa sellainen.

En siis todellakaan vastusta raskaudenkeskeytyksiä, vaikka tämä saattaakin siltä kuulostaa. Mielestäni naisella on täysi oikeus päättää, haluaako hän antaa kehonsa sikiön käyttöön vai ei, ja vahinkojahan voi sattua. Harmillista on se, että usein keskeytykseen päädytään oman huolimattomuuden tai välinpitämättömyyden vuoksi. Ja se tuntuu elämän haaskaukselta. 

Valehaamu ja muita tarinoita

Sunnuntaina tein tosi typerän tempun. Itsehillintäni petti jostakin syystä, ja tein raskaustestin, vaikkei mitään oireita ollut. Kaiken kukkuraksi olin näkevinäni testissä jonkun haamun haamun. No, se taisi olla varmaan joku varjostuma testin epätasaisesta pinnasta. Maanantaina aamulla testi oli ihan negatiivinen. 

Ehkä testien tekemisestä oli hyötyäkin. Nyt on nimittäin tämän kierron suurimmat pettymykset jo purettu. Maanantaina ei ollut mukava päivä. Olin jo valmiiksi päivystämisestä väsynyt, ja sitten tuli tämä hieman aikaistettu tieto siitä, että en ole edelleenkään raskaana, ja olin nukkunut loppuyöstä päivystykämpässä vielä huonostikin, kun ilmaantui taas sitä aiemmin mainitsemaani ihottumaa, joka tällä kertaa jopa hieman kutisi.

Riitelimme mieheni kanssa heti maanantaina aamulla, sitten vielä illalla pariin otteeseen. Syynä kasvava turhautuminen jatkuvista epäonnistumisista. Sovimme sitten kuitenkin nopeasti. Tiedämme kyllä, ettei tästä tule mitään, jos hermostumme toisillemme. Parisuhde on kuitenkin ykkösasia, ja lastenteko tulee vasta sen jälkeen.

Jo eilen olo tuntui aika mukavalta. Toivo herää aina nopeasti uudelleen. Kyllä me vielä onnistumme.

Ai niin. Tänään on jo kp 31, mutta laskujeni mukaan silti ihan oikea päivä kuukautisten alkamiselle. Niitä sitten odotellessa. Ja ei, mitään oireita ei ole. En TODELLAKAAN aio nyt ruveta kuvittelemaan, että olisin raskaana tai jotain.

Odottamista ja ihottumaa

En tiennyt mikä kp nyt on, ennen kuin äsken nopeasti laskin, ja tulos oli 27 (hui!). Syy siihen, miksi en ole juuri kp:itä laskenut, on se, että olen uhrannut kaiken mielenkiintoni tulevaan keskiviikkoon. Silloin on (ehkä) uuden yk kuutosen (tai pessimistisen laskutavan mukaan yk yhdentoista) kp 1. Vatsan turvottelut ja ajoittainen paineentunne, ne taitavat tälläkin kertaa enteillä pelkästään kuukautisia. Perjantaina töissä olin oikein surullinen muutaman tunnin ajan, kun näin erään kollegan vauvavatsan, mutta muuten olen ollut kohtuullisen positiivisella mielellä.

Eilen illalla huomasi, että raajoissani oli punaisia, hieman ihosta koholla olevia länttejä, tai oikeastaan monen pienemmän läntin rykelmiä. Noin 15 minuutin kuluttua ne läntit olivat ihan eri mallisia, ja olivat siirtyneet toisiin paikkoihin. Silloin tajusin, että kyseessä on nokkosihottuma. Ei kyllä kutissut ollenkaan, mikä oli outoa, koska yleensä kai nokkosihottuma kutisee tosi paljon (vaikkei itselläni ole koskaan sellaista ollutkaan). 

Aamulla iho oli taas ihan siisti, mutta sitten leikkasin nurmikkoa auringonpaisteessan noin tunnin ajan, ja kun tulin sisään, niin taas oli iholle ilmestynyt punaisia länttejä, jotka muuttuivat melkein silmissä. Mielenkiinnolla jään odottamaan. 

Minulla ei ole koskaan ennen ollut nokkosihottumaa, enkä ole ikinä ollut millekään allerginen. Mistäköhän tämä nyt siis johtuu? Ensimmäinen ajatus oli, että se liittyy jotenkin perustautiini, joka on kyllä sillä lailla aika erikoinen, että siihen voi liittyä melkein minkälaisia oireita tahansa. Toivottavasti nyt ei kuitenkaan olisi mitään sellaista. On tämä lastenhankinta jo valmiiksi ihan tarpeeksi vaikeaa...

Mitä jos lasta ei vain kuulu?

Tuo otsikon ajatus on pyörinyt päässäni tänään, lähinnä töiden jälkeen (koska työt pitävät onneksi ajatukset aika tehokkaasti muissa asioissa). Minulla ei ole kysymykseen mitään vastausta, koska en koe että se on vaihtoehto ollenkaan. 

Joskus ennen kuin lapsenhankinta oli yhtään ajankohtaista, keskustelimme mieheni kanssa muutaman kerran siitä, että mitä jos emme pystyisikään saamaan biologisia lapsia. Kai se adoptioasiakin tuntui varteenotettavalta (joskin vihoviimeiseltä) mahdollisuudelta, mutta nyt en ole yhtään varma. En halua toisten lapsia. Haluan OMIA lapsia. 

Mutta elämässä on välillä pakko hyväksyä ikäviä asioita. Ei niin että tilanteemme olisi mitenkään tuomittu, päin vastoin, suurin osa varmaan ajattelisi, että meillähän on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet saada lapsia kuin kenellä tahansa muulla parilla. 

Mutta mutta. Ei se estä huolestumista, varsinkin kun olen ollut huolestuvainen ihminen koko elämäni, eikä varsinkaan nyt, kun takana on jo vastoinkäymisiä lastenhankintasaralla. Pelkään sitä, että joutuisimme käyttämään monta vuotta elämästämme turhaan odottamiseen. 

Olen jo päättänyt, että jos raskaus ei ala tässä kierrossa tai kahdessa seuraavassa, varaan meille ajan jonnekin, ainakin että saisi keskustella asiasta. Silloin olisimme yrittäneet raskautta vuoden ajan ensimmäisen keskenmenon jälkeen (sitä toista tuskin lasketaan, mikä lie kemiallinen se sitten olikaan). Kotipaikkakunnallamme ei tosin ole yhtäkään lapsettomuusklinikkaa, mutta perustutkimukset toki saa tehtyä julkisella tai yksityispuolella.

Tänään on sellainen olo, että ei todellakaan ole tärpännyt. Se kyllä vaihtelee päivästä päivään. Kp 23 eikä oireen oiretta (mikä ei tietysti vielä tarkoita mitään).

Viimeinen lomapäivä

Oikeastaan on ihan kivakin aloittaa työt. Tulee jotain rutiineja tähän elämään. Vaikka ensi viikolla kaipaan ehkä jo takaisin lomalle :) Onneksi ensimmäisellä viikolla ei ole kuin yksi päivystys ja sekin vasta sunnuntaina.

Tänään on jo kp 21. Luulen että osasyy siihen, miksi jopa odotan töihinpääsyä on se, että olen koko ajan alitajuisesti tiedostanut, että tämän kierto loppuu vasta sitten kun lomakin on loppu. Hienoa, että on jotain kivaa odotettavaa :) Tietysti odotan joka kuukausi. Eikä se aina (eli yleensä) ole kivaa sittenkään.

Ovulaation ajankohta jäi minulle lopulta hieman epäselväksi, koska keskiviikkona illalla alkoi kipu oikean munasarjan seudussa, ja sehän sopisi hyvin ovulaatioon. Ehkä se tiistainen jomotus oli vain jotain pre-oviskipuilua? Mahdoton sanoa, mutta jompikumpi noista oireista johtui varmasti ovulaatiosta. 

Nännit olivat selvästi kipeät itse asiassa jo keskiviikkona aamulla, arkuus kesti kolme päivää ja on nyt ihan poissa. Alkaisipa se pian uudestaan :) Se tarkoittaisi sitä, että olen raskaana :) Iiih.

Sitten seuraa tuttu ennustukseni :) Vuodon pitäisi alkaa 20.8. Dpo:n laskemisesta olen kokonaan luopunut, mutta sen sijaan luteaalivaiheen kesto on tosi hyvin ennustettavissa. Jos ovisplussapäivä on päivä yksi, niin vuoto alkaa päivänä 16 (en tiedä miten luteaalivaiheen kestoa virallisesti lasketaan).

Mukavaa pian alkavaa uutta viikkoa kaikille lukijoille!  

Piinapäivä nro 1

Kp 16 ja ovistestiin ilmestyi plussa. Aamupäivällä testi ei kyllä näyttänyt vielä mitään, mutta olenkin nyt viime kierroissa tehnyt limojen perusteella todennäköisimpinä päivinä testin sekä aamupäivällä että illemmalla, ja on kannattanut. 

Joku voi tietysti ihmetellä, että miksi ihmeessä teen joka kierrossa ovulaatiotestejä, kun nekin rahat voisi käyttää johonkin muuhun. Niin. Kun kiertoni on niin säännöllinen, on totta, että minun ei tarvitsisikaan tehdä testejä. Varsinkaan kun mielestäni limojen tulkinta sujuu hyvin, ja yleensä harrastamme yhdyntöjä joka tapauksessa kierron puolivälin paikkeilla enemmän kuin muuten. 

Olen kirjoittanut tästä varmaan aiemminkin, mutta kun testien tekeminen on vaan niin KIVAA :) Sitten se kai luo jonkunlaista hallinnan tunnetta näihin raskautumisyrityksiin, joita ei voi mitenkään hallita. Jos en saisi ovistestiin plussaa, mitä tekisin eri tavalla? No, en tiedä. Luulen, että uskoisin raskautumismahdollisuuksiin joka tapauksessa yhtä paljon. Tai ehkä en ihan yhtä paljon, mutta pettymys olisi joka tapauksessa yhtä suuri. Mutta ei se poista testien tekemisen hauskuutta.

Pari tuntia sitten alkoi alavatsakipu, sellainen menkkamainen jomotus, joka säteilee jalkoihin päin. Kipu alkoi juuri ennen kuin tein positiivisen ovistestin, mutta haluaisin kyllä tulkita tämän oviskivuksi kuitenkin. Kun ovulaatiohan voi tapahtua periaatteessa koska vain LH-huipun jälkeen, ja se varsinainen huippuhan on voinut olla jo monta tuntia sitten.

Nyt ei kun piinailemaan :) Seuraavat kaksi viikkoa alkoivatkin mukavissa merkeissä, kun meillä on juuri nyt pieni kummityttö ensimmäistä kertaa muutaman tunnin ajan hoidossa. Nukkuu rauhallisesti tuossa viltillä parasta aikaa <3

Kp 15

Ovista ei vielä kuulu. Ehkä huomenna tulisi plussa testiin. Sitä odotellessa olemme viettäneet oikein mukavia kesälomapäiviä. Ja vielä viikko lomaa jäljellä. Toisaalta alan jo vähitellen kaivata syksyäkin, kun se on omalla tavallaan niin tunnelmallista aikaa. Miinusta tulee siitä että syksy tuntuu nykyisin jatkuvan ikuisuuksia, kun talvi tulee vasta joskus joulun jälkeen. Toivottavasti aiemmin tänä vuonna.

Odotan syksyltä tietysti odotusta. Tai sen alkamista. Tällä hetkellä ajattelen positiivisesti raskautumismahdollisuuksistani. Mitä väliä, vaikka se nyt onkin vähän kestänyt. Tuntuu, että onnistumme kyllä pian. Pakkohan meidän on onnistua, kun ei mitään sen suurempaa vikaa kummassakaan meistä vaikuttaisi olevan. Se on vain ajan kysymys, mutta aika voi tietysti olla pitkä... 

En haluaisi taas itkeä epäonnistumista kahden viikon päästä. Haluaisin jo siirtyä elämässä seuraavaan vaiheeseen, voida suunnitella vähän enemmän, eikä vain joka kuukausi siirtää hataria tulevaisuudensunnitelmia taas hieman eteenpäin. 

Siskoni sanoi, että hänellä on koko ajan sellainen tunne, että odotamme yhdessä lottovoittoa, siinä merkityksessä, että odotamme jotain hyvää asiaa, ei niinkään mahdotonta. Hienoahan se on odottaa upeaa asiaa, joka todennäköisesti lähitulevaisuudessa toteutuu. Mutta milloin? MILLOIN??? Odottavan ja toivovan aika on niin pitkä.

Olen muuten luvannut miehelleni, että sitten kun vihdoinkin tulen raskaaksi, en aio valittaa mistään vaivoista. No, sehän nähdään ;)