Kuukautiset ja ultrapäivä

Eilen vuoto sitten alkoi, onneksi, koska jos ovulaatio ei veny kovin pitkälle, niin siirtoon pääsemiseen pitäisi olla aika hyvät mahdollisuudet. Soitin gynen polille tänään, ja ultrapäiväksi sovittiin keskiviikko 4.12. Silloin on kp 11. Ovulaatiotestejä alan sitten tehdä jo ultraa edeltävästi. Kp 14 on viimeisin LH-plussapäivä, joka sopisi aikatauluun. Yleensä plussa on tullut jo tätä ennen, yleensä siis. Mutta katsotaan. Olisihan se nyt ihan epätodellista, jos siirto vihdoinkin toteutuisi!

Uusi kierto

Kuukautiset alkoivat eilen. Tähän saakka on ollut ihmeen vähän vuotoa, kun viime kierrossa tuli jo ekana päivänä ihan hirvittävästi hyytymää :D En ole juurikaan surrut epäonnistunutta edellistä PAS:ia. Toki olisi ollut hienoa että juuri tämä reippaalta vaikuttanut alkio olisi jatkanut kasvuaan, mutta kun ei niin ei.

Odottelen innokkaasti postia sairaalasta, että saisin jo kirjoittaa kalenteriin sen suunnittelukäynnin ajankohdan. Töistäkään ei ole hankala lähteä kesken päivän, kun ei tarvitse edes poistua ulkoilmaan :)

Kp 1

Kuukautiset alkoivat pitkästä aikaa aamulla niin että heräsin jomotteluun, ja heti kun istuin pöntölle niin tuli verta. Panadol auttoi ihan tarpeeksi hyvin, onneksi. Huomenna soitan klinikalle. Liimasin jo aamulla iholle Estradot-laastarit, puolitoista kappaletta 100 mikrg:n laastaria. Pistin ekan Klexanen, aloitin myös Primaspanin uudestaan ja tuplasin Prednisolon-annoksen 10 mg:aan/vrk. 

Eli ei kun seuraavaa PAS:ia kohti! Jos jotain pettymyksen tunteita vuodon alkamiseen liittyen ehkä olikin, niin nielaisin ne kuin pahanmakuisen pillerin ja unohdin saman tien. Huomenna soitan klinikalle, mutta eiköhän se ultraäänikontrolli tule kp 10 niin kuin edelliselläkin kerralla. Se olisi sitten tiistai 11.8. Onneksi olen silloin vielä lomalla, joten työt eivät hankaloita ultrassa käymistä. Jännittävää!

Kp 1 ja vapaus

Sieltähän se vuoto alkoi. Hyvä ettei tarvinnut tämän pidempään odotella. Olen oikein hyvällä tuulella tänään. Niin hyvällä, ettei lapsettomuus jaksa surettaa. Vaikka kovasti kaipaankin omaa lasta, niin olen myös oppinut nauttimaan tästä vapaudesta, jota ei sitten enää ole, kun on lapsia.

On ihanaa olla ilman lapsettomuushoitojen lääkkeitä. Omat pillerini toki otan päivittäin edelleenkin, mutta niin olen tehnyt jo kohta kuusi vuotta, ja se on minulle yhtä lailla rutiinia kuin hampaiden pesu. Mutta Lugestronit ja Klexanet ja laastarit, niiden kanssa on aina vähän enemmän muistamista ja vaivaa :) Nyt olen vapaa, myös tällä tavoin :D

Laboratoriosähläystä

Odotan innolla matkaa ihan sen itsensä takia, mutta myös siksi, että saan pariksi viikoksi ihan muuta ajateltavaa, kuin yleensä. Olen ajatellut näinä alkukierron päivinä yllättävän vähän lapsettomuutta. 

Eilen olin pitkästä aikaa poliklinikkakontrollissa perustautini vuoksi. Verikokeiden valossa kaikki näytti hyvältä, mitä nyt hemoglobiini oli hieman matala, 112. Ehkä kuukautiseni ovat olleet Primaspanin takia runsaammaat kuin yleensä. Paljon hyytymiä tuli ainakin tällä kertaa, ja sellaisia "lumpsahduksia" monta kertaa, kun tuntui, että jos en heti pääse vessaan, niin tapahtuu onnettomuus ;)

Anemian vuoksi sovimme lääkärin kanssa, että menen tänään vielä uudestaan verikokeisiin jotta tarkistetaan rautavarastot. Olin aamusta syömättä ja juomatta ja töihin pyöräillessä vatsa kurni. Koska sain tietää uusista labroista vasta eilen, en enää saanut varattua aikaa laboratorioon, vaan otin vuoronumeron ja jäin kiltisti odottamaan. Odotusta kesti noin 45 minuuttia, minkä jälkeen sain kuulla, ettei mitään lähetettä ollutkaan. Sain odottaa näytteenottohuoneen ulkopuolella noin 10 minuuttia, minkä jälkeen minulle kerrottiin, että kokeet määrännyt lääkäri ei ollut tullut vielä töihin, joten näytteitä ei voitaisikaan ottaa.

Olin jo valmiiksi ärsyyntynyt pitkästä odotusajasta, kun tiesin että minua odottaa omalla osastollani paljon työtä. Kun sitten selvisi, että olin odottanut ihan turhaan, meinasin ruveta itkemään, kun olin niin vihainen. Nälkäkin oli. Onneksi en sentään suuttunut laboratoriohenkilökunnalle, eihän se heidän vikansa ollut. Mutta koko työpäivä oli tästä ikävästä sattumuksesta johtuen kiireinen, kun en päässyt aloittamaan töitä ajoissa. Ja huomenna joudun menemään laboratorioon uudestaan...

pp12 = kp1

Näinhän se sitten meni. Tuhlasin aamulla NELJÄKYMMENTÄVIISI euroa veritestiin. Sen testin tulosta en vielä tiedä, mutta tein myös aamulla tikkutestin, joka oli negatiivinen (mutta en silti voinut olla menemättä myös veritestiin). 

Puoliltapäivin alkoi tuhruttelu. En silti ole mitenkään hirveän pettynyt. Olin surrut epäonnistumista jo etukäteen, ja sitä paitsi olen hieman pökerryksissä eräästä mahdollisesti mullistavasta asiasta, joka liittyy työhöni (en vielä tiedä, onko kyseessä hyvä vai huono asia, sillä se vaatii pohtimista).

Mutta mutta. Veritestin tuloksen saan huomenna. Tavallaan on helpotus, että vuoto alkoi jo nyt, koska sitten voin ohittaa mahdollisen hyvin heikon positiivisen veritestituloksen olankohautuksella. 

Joopa joo. Kyllä minä vielä raskaaksi tulen. Ja ehkä saamme vielä lapsenkin. Haluaisin kyllä monta lasta. Tuleekohan jokaisen saaminen olemaan näin vaikeaa? Tulisi edes se yksi. Nyt sitten itkettää. Miksi, miksi, miksi ei meille tule lasta???

Mieheni kysyi eilen adoptiosta. Että olenhan periaatteessa siihen valmis. Vastasin, että johan tästä on puhuttu, että kyllä adoptoidaan, jos se on se viimeinen keino saada lapsia. Mies kuulemma vain halusi kuulla varmistuksen, kun oli muuten paha mieli. 

Tekee kipeää nähdä, miten kovasti mieskin aina pettyy huonoista uutisista. Ja miten ihanasti hän osaa olla kummityttömme kanssa. Miten hieno isä hänestä tulisi. Ja kyllä minustakin tulisi ihan hyvä äiti. 

Kp 1!

Kuten otsikko sanoo, tänään minulla on paljon iloitsemisen aihetta! Pelkäsin, että saatan joutua odottamaan kuukautisia vaikka viikon tai enemmäkin, mutta ei. Vaikka vuodon alkaminen sinetöikin ekan PAS:in epäonnistumisen, niin eipähän tarvitse enää jäädä jumittamaan tähän vanhaan kiertoon. 

Pian onkin taas seuraavan siirron aika. Soitan klinikalle tiistaina. Ultra olisi sitten varmaankin 13.4. eli kp 10, jos mennään samalla kaavalla kuin viimeksi. Toisaalta oli ajatellut itse ehdottaa, että ultra olisi päivän tai pari myöhemmin, kun ovisplussa ei ole koskaan tullut aiemmin kuin kp 12, ja äärimmäisen harvoin ennen kp 14. Ettei minun tarvitsisi käydä ultrassa taas kahta kertaa...

Pian lähdemme vanhempieni luokse pääsiäisenviettooon. Sinne tulevat myös siskon perhe ja veli tyttöystävineen. Pieni siskontyttöni kasvaa ihan silmissä ja oppii koko ajan uusia asioita. On ihmeellistä, miten ne kaikki siskoni raskaudenaikaiset pelkoni ovat osoittautuneet vääriksi. Etten osaisi rakastaa lasta, tuntisin koko ajan katkeruutta jne. koska suren omaa lapsettomuuttamme. Mutta ei. On mahtavaa, että saan olla yksi lapsen "luottoaikuisista", ja minun sylini kelpaa joskus jopa paremmin kuin äidin :)

Yk 15

Onpas aika taas rientänyt. En ole kirjoittanut hetkeen, kun en ole kokenut siihen tarvetta. Seuraamiani blogeja olen kyllä lukenut. Eilen alkoivat taas kuukautiset. Kierto oli ennätyspitkä, 31 päivän mittainen, mutta juuri niin pitkä kuin olin ovulaatioajankohdan perusteella olettanutkin. Ehkä silti hieman ehdin toivoa, kun vuoto viipyi, mutta en pettynyt, harmistuin vain hieman. Että näikö se tosiaan on, emme ilmeisesti voi saada lapsia luomusti (ainakaan tällä hetkellä). 

Nyt on kulunut jo yhdeksän kiertoa ilman että on tapahtunut MITÄÄN. Mutta kuten olen jo ehkä sanonutkin, niin tällä hetkellä en vain viitsi välittää, vaikka raskaus ei onnistukaan. Olen hyväksynyt sen, että elämämme ei mene minkään käsikirjoituksen mukaan. Luotan siihen, että tulevat hoidot tuottavat tulosta. Sen pidemmälle en ole vielä ajatellut.

Olen onnellinen. Odotan joulua. Odotan ensikäyntiä. Ulkona ei ole lunta, mutta hieman valkoista kuitenkin. Tänään illalla menemme katsomaan uutta Hobitti-leffaa. Ja huomenna käynnistyy viimeinen kokonainen työviikko ennen kahden viikkon joululomaa! 

Hienoa sunnuntaipäivää teille kaikille :)

Kp 2

Vuoto alkoi eilen. Ei se kovasti jaksanut surettaa tai hämmästyttää. Olinkin ajatellut, että vuoto saattaisi alkaa jo eilen, koska ovis oletettavasti oli hieman tavallista aikaisemmin. Tuntuu, että todellinen elämäni junnaa paikoillaan, kun suunniteltu elämäni karkaa aina vain kauemmaksi jossakin rinnakkaisessa todellisuudessa. Tänään se ei niin haittaa, koska olen tyytyväinen elämääni juuri nyt, enkä oikein osaa tällä hetkellä ajatella kovin pitkälle tulevaisuuteen. Tiedän, että meidän on tehtävä jatkossa paljon isoja päätöksiä, mutta vielä ei ole niiden aika. Yksi asia kerrallaan. Tällä hetkellä ensimmäinen etappi on se lapsettomuuspoliklinikkakäynti. Siihen on enää kaksi viikkoa. Jännittää.

Ei kovin paha pettymys

Vuoto alkoi pienellä määrällä jo torstai-iltana, yöllä kunnolla. Kivut tulivat vasta töissä iltapäivällä, mutta en ottanut särkylääkettä. Ajattelin, että kärsitään nyt sitten, mutta olo ei mennytkään missään vaiheessa kovin pahaksi. Vietin torstai-illan hyvien ystävien kanssa, ja meillä oli niin mukavaa, että en oikeastaan ehtinyt tuntea pettymystä. 

Perjantaina totesin pariin otteeseen miehelle, että eipä meistä vieläkään tule vanhempia, mutta ei se itkuksi mennyt, kerrankin. Kai olin nyt vihdoinkin onnistunut pitämään ajatukseni oikeasti realistisina: kun ei ollut oireen oiretta, niin tuntuuhan se epätodennäköiseltä, että olisin ollut raskaana. Tai sitten kroppani yllättää minut ensi kerralla, ja kuukautisten poisjäänti onkin ensimmäinen oire. Mistä sen tietää. 

Kp 1

MIKSI tämä ei onnistu?

Vihaa ja rakkautta

Tuossa pari tuntia sitten löysin pikkuhousuistani pienen tuhruläntin. Sen jälkeen olen tietysti kuulostellut vatsakipuja, ja äsken jomottikin ihan kuin olisi menkat alkamassa, mutta mitään muuta vuotoa ei ole tullut. Yleensä minulla ei koskaan tule tuhrua ennen runsaamman vuodon alkua, paitsi molempien keskenmenojen jälkeen ensimmäisten kuukautisten yhteydessä. Ei auta kuin odottaa. Koko päivän olen kyllä tuntenut kaikenlaista alavatsalla, välillä pientä nipistelyä, välillä aivan lievää painetta. Hmm. Miksen voisi suhtautua kuukautisiin kuten ennen tein, ilman hirveää tunnelatausta?

Monesti olen nostalgisena miettinyt entisiä aikoja, jolloin kuukautiset olivat yleensä positiivinen yllätys ja merkki siitä, että kehoni toimii niin kuin sen kuuluukin. Luulisin, että tämä positiivisuus johtui siitä, että kuukautiseni alkoivat vasta 16-vuotiaana, mistä syystä ehdin odotella niitä monta vuotta. Jouduin myös aikoinaan tutkimuksiin myöhäisen murrosiän ja pienen kokoni vuoksi, ja kun mitään poikkeavaa ei löytynyt, niin enpä sitten voinut muuta kuin odottaa.

Sairauskertomukseeni kirjattiin diagnoosiksi "lyhytkasvuisuus", mikä edelleenkin harmittaa. Se on nimittäin ensimmäinen asia, mikä pomppaa silmille, kun sähköisen sairauskertomukseni avaa :) Itselleni tulee tuosta nimityksestä mieleen ensimmäiseksi se, että olisin todella lyhyt kääpiö, mutta en sentään. Kaukana keskimitasta, mutta esimerkiksi Kiinassa tunsin itseni täysin normaalin pituiseksi :) 

Aiemmin menkkoihin liittynyt positiivisuus johtui varmasti myös siitä, että kivut eivät ole koskaan olleet kaikkein pahimmasta päästä. Jos otan kipulääkkeen ajoissa, selviän niistä yleensä parin tunnin kärvistelyllä, ja vain ehkä noin kymmenen kertaa on ollut todella niin huono olo, että pyörryttää ja oksettaa ja muuta, niin että olen joutunut lähtemään koulusta tai töistä kotiin. Mutta ymmärrän, jos jotakuta ihmetyttää, että kukaan voi suhtautua positiivisesti tällaiseen riesaan :)

Nykyisin kuukautisten alkaminen on tietysti täysin muuttanut merkityksensä. Vihaan sitä hennon vaaleanpunaista väriä, joka vessapaperiin ilmestyy, kun vuoto alkaa. Kiertojen lopuilla pelkään sitä hetkeä, kun pöntöllä istuessani sinne alkaa valua punaista. Ja sehän voi tapahtua periaatteessa koska tahansa. Yhdessä hetkessä toivot olevasi raskaana, ja sitten oletkin ykskaks kaivamassa kaapista siteitä.

Uusi kierto

Joopa joo. Eilenhän se vuoto sitten alkoi, aivan kuten ennustin. Ei se ihan katastrofilta tunnu, mutta nämä edelliset päivät olen kyllä miettinyt tätä lapsettomuusasiaa PALJON. Se on mielessä varmaankin joka tunti. Myös töissä aina välillä. Kun nyt alkoi jo yk 6/yk 11 (jos ensimmäisestä keskenmenosta lasketaan). Että mitä jos tämä ei vain onnistu? Miten kauan voi odottaa ja silti pysyä ihan järjissään? 

Kun kukaan ei voi sataprosenttisen varmasti luvata, että ikinä saamme lapsia. Ihmiselle voi luvata, että ensi vuonnakin tulee kesä, ja että kaikki kuolevat joskus, mutta lapsia ei kukaan voi varmasti luvata kenellekään. Sehän tässä hirveää onkin. Että käyttäisin seuraavat 15 vuotta odottamiseen, enkä kuitenkaan saisi sitä mitä elämässä kaikkein eniten toivon. En ymmärrä, miten jotkut kestävät tällaista epävarmuutta vuodesta toiseen, kun yksi vuosikin jo tuntuu pahalta.

Onnittelin tänään töissä erästä raskaana olevaa työkaveria perheenlisäysestä. Mielestäni onnistuin aika hyvin (en siis kuulostanut katkeralta tai mitään). Tietysti raskaus on iloinen asia. Toivottavasti ainakin sille, joka on raskaana. 

Joskus aiemmassa työssäni jouduin tekemään potilaille lähetteitä raskaudenkeskeytyksiin. Miten vähän näistä asioista silloin ymmärsin, kun lastenhankinta ei vielä ollut itselleni ajankohtaista. En tiennyt miten kipeältä joskus tuntuisi ajattella niitä pieniä ihmisenalkuja, joista joku halusi päästä eroon, kun itse antaisin nyt melkein mitä vain jos minunkin sisälläni voisi kasvaa sellainen.

En siis todellakaan vastusta raskaudenkeskeytyksiä, vaikka tämä saattaakin siltä kuulostaa. Mielestäni naisella on täysi oikeus päättää, haluaako hän antaa kehonsa sikiön käyttöön vai ei, ja vahinkojahan voi sattua. Harmillista on se, että usein keskeytykseen päädytään oman huolimattomuuden tai välinpitämättömyyden vuoksi. Ja se tuntuu elämän haaskaukselta. 

Kp 2

Vuoto alkoi eilen. Aamulla olo on edelleen aika tyhjä. Toivo valuu taas kehostani ihan kirjaimellisesti, mutta sitten se taas lähtee uuteen nousuun, kohti seuraavia pettymyksiä. Tällä tavallahan se kuvio menee. 

Paska päivä

Ja samalla kp 1. Vuoto alkoi aamupäivällä. Kierrosta tuli 31 päivän mittainen. Ei siis ihan tavatonta, mutta olin tietysti salaa toivonut, että olisin ollutkin raskaana. Vituttaa. Päätä särkee, turvottaa, vatsa on kipeä, leikkasin keittiöveitsellä sormeeni, töissä oli stressaavaa ja kaiken lisäksi työpaikkaruokalassa oli ihan hemmetin pahaa ruokaa. Ja taas on odotettava kuukausi. Tänään voisi olla jo kp 3, mutta onkin vasta kp 1, kun menkat tulivat myöhässä. Silti olen varma, että huomenna on parempi päivä. 

Kp 2, uusi yk 3

Niiiiin. Kun eilen sulkapallopeliä edeltävästi kävin vessassa ja vedin housut kinttuihin niin eiköhän siellä sitten ollut tilkka punaista. Pelasin todella huonosti.

Tämä kierto jäi hieman lyhyeksi, vain 27 päivää, vaikka kyllähän vaihteluväli on ollut se 27-29. Ovulaation perusteella olin odottanut pidempää kiertoa, mutta en valita. Nyt kaikki uuden kierron odotusmomentit tulevatkin jo aikaisemmin! Ja kuten jo olen aiemmin todennut, eivät odotukseni tämän kierron suhteen olleet kovin korkealla. 

Ainahan se silti harmittaa. Oma lapsi tuntuu jälleen kerran olevan saavuttamattomissa. Eikö tämä IKINÄ onnistu? :( Jos olisin oikein pessimisti, niin voisin laskea yk:t niinkin, että edellisen yrityksen yk 5 jäi vähän pitkäksi, kun tuli keskenmeno, mutta kun se tuli niin aikaisin ettei sitä ihan lasketa niin nyt olisikin jo yk 8. Hui, kuulostaa pahalta. Siksi jatkan laskemista sillä tavalla, että keskenmeno nollasi tilanteen.

Juuri tällä hetkellä meillä on ollut muitakin stressinaiheita. Tuo ihana kesä ulkona kyllä tekee iloiseksi kaikesta huolimatta. Ja ihana koiravauvamme. Ja siskon vauva. En haluaisi koko ajan joutua ajattelemaan, että jotain puuttuu. Haluaisin niin kovasti olla tyytyväinen tässä ja nyt. 

Tavallaan olenkin oikein onnellinen, koska muut asia elämässäni ovat kyllä kunnossa. En varmasti olisikaan näin malttamaton, ellei meidän pitäisi sen minun erikoistumiseni vuoksi muuttaa joksikin aikaa toiselle paikkakunnalle. Kammoan koko tuota asiaa, enkä osaa edes päättää, onko muuton lykkääntyminen raskauden viipymisen vuoksi hyvä vai huono asia.

Joskus on vain päätettävä, että nyt lakkaan ajattelemasta ikäviä asioita, ja nautin tästä ihanasta, vapaasta kesäpäivästä. Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille!

Uusi yk 2, kp 1

Niin. Otsikko kertoo kaiken. Heräsin äsken nukuttuani pari viimeistä tuntia levottomasti. Näin ensin unta raskaustesteistä ja sitten siitä että istuin vessassa ja pyyhkiessä tuli paperiin punaista. Yleensä tämä jälkimmäinen tarkoittaa aina sitä, että kuukautiset alkavat juuri sillä hetkellä kuin näen unen. Luulisin, että se johtuu vatsan jomottelusta (joka nytkin tuntui unessa). 

Kun herättyäni menin vessaan, niin siteessä (jep, laitoin varmuudeksi eilen illalla) oli kirkkaan punaista ja nyt sitten jomottelee vatsassa entistä enemmän. Itkut on itketty. Lohduttaudun oudolla tyytyväisyyden tunteella. Kroppani toimii ainakin ennustettavasti. Ja onhan tämä uusi kierto todennäköisesti lyhyempi kuin juuri päättynyt.

Suurta lohtua tuo myös tämä pörröeläin, josta saimme eilen uusia kuvia <3 Aika pörheä tuo takapuoli, täytyy sanoa :)

Perjantai

Vuoto alkaa olla jo loppumaisillaan. Minusta tuntuu niin hyvältä, että tämä on mennyt näin nopeasti. Aivan kuin tavalliset kuukautiset! En oikein tiedä, mistä päivästä aloitan kierron laskemisen. Sunnuntaina tuli vain illalla pientä mutta selvää tuhrua, maanantaina jo kirkkaampaa verta ja tiistaina vuoto alkoi kunnolla. Maanantain ristiminen kp 1:ksi olisi varmaan lähimpänä totuutta. 

Nännien arkuus on jo lähes hävinny. Tämä ilmiö näyttäisi muuten minun kohdallani olevan varma merkki kahdesta asiasta: joko siitä että ovulaatio on tapahtunut noin vuorokausi sitten (jolloin arkuus jatkuu pari-kolme päivää) tai että olen raskaana (jolloin se ehkä jatkuu koko raskauden ajan, mutta tästähän minulla ei ole vielä kokemusta). Itse rintojen arkuus näyttää olevan paljon epämääräisempi merkki. Toki kierron loppua kohden se selvästi lisääntyy, mutta alkuraskauden ja pian alkavien kuukautisten välillä en ole huomannut eroa. 

Tein tänään aamulla raskaustestin (herkkyys 10 IU/l). Siinä näkyi haamun haamu. Avasin testikotelonkin ja tiirasin tikkua, ja kyllä siinä viiva oli, mutta tämä riittää silti minulle. En aio testata enää uudelleen. Verrattuna yli viikko sitten tekemääni samanmerkkiseen testiin, ero on joka tapauksessa räikeä. Ja kun hCG jo verikokeidenkin perusteella oli laskussa, niin eipä tämä tilanne enää vahvistusta kaipaa: en VARMASTI ole enää raskaana. 

Ensimmäisen keskenmenon jälkeen minulta meinasi mennä hermo, että miten kauan se hCG oikein pysyy koholla?!? 25 IU/l-testi näytti (heikkoa) positiivista vielä 16 päivää lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen. Seuraavan kerran testasin vasta hieman yli viikon päästä, jolloin testi vihdoin näytti puhtaasti vain yhtä viivaa. Vasta 5.11. eli viisi viikkoa tyhjennyksen jälkeen (taitaa olla ihan standardi ajankohta) kävin verikokeessa, joka oli määrätty gynen polilta, ja silloin hCG oli 5. Sattumoisin ovistesti näytti positiivista juuri samana päivänä. Olimme kyllä aloittaneet yrittämisen jo edellisellä viikolla :)

Yllä olevan päätelmän mukaisesti nyt olisi minulla siis menossa kp 5. Jos kroppani ja kuukautiskiertoni ovat tämän pienen hämmennyksen jälkeen yhtään omat itsensä, niin seuraava mahdollinen laskettu aika olisi aika lailla uudenvuoden paikkeilla :) Ei kun ovulaatiota odottelemaan!

Ja yksi asia vielä: olen päättänyt, että aloitan yrityskiertojen laskemisen taas alusta, vaikka en tiedä, voiko tämän raskauden päättymistä varsinaisesti keskenmenoksi kutsuakaan. Tuntuu kivalta aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä :)

Murheellinen päivä

Kp 29 muuttui kp ykköseksi ja alkoi yk 5 keskenmenon jälkeen. Kuukautiset alkoivatkin siis jo tänään, ja kierron pituudeksi tuli 28 päivää. Vuoto alkoi aamusta, ja voitte uskoa että työpäivä ei ollut helpoin mahdollinen. Jos olisin saanut tehdä mieleni mukaan, olisin lähtenyt suoraan kotiin itkemään ja röhnöttänyt koko loppupäivän sohvalla tuijottamassa telkusta jotain aivotonta roskaa. Mutta eipä se käynyt päinsä.

Lounasaikaan itkin hieman ja yritin vältellä muita ihmisiä ja piilotella turvonnutta naamaani ja punoittavia silmiäni. Sen jälkeen alkoivat vatsakivut. En ole enää pitkään aikaan ottanut kuukautiskipuihin Buranaa, koska olen ajatellut, että jos SITTENKIN olen raskaana vuodosta huolimatta, en halua tappaa sikiötä. Siispä olen tyytynyt Panadoliin, joka yleensä toimiikin ihan hyvin, mutta tänään otin sen hieman myöhässä. Olin kai niin suruissani vuodon alkamisen vuoksi,  että ajattelin että eihän pieni vatsakipu haittaa. Saanpahan oikein rypeä itsesäälissä. 

No, kivut olivatkin sitten loppujen lopuksi aika kovat, ja oksetti ja pyörrytti ja oli yleisesti kurja olo. Onneksi töitä ei ollut niin paljon ja jollakin ihmeen kaupalla sain ne tehdyksi kolmeen mennessä. Haaveilin samalla kotiinpääsystä ja lämpimästä kauratyynystäni :) 

Kun viimein pääsin kotiin, olo oli jo selvästi helpottanut, mutta kotipihalla odotti ikvä yllätys: Jokin linnunryökäle oli repinyt auki pari roskapussiamme, jotka eivät olleet mahtuneet roska-astiaan. Olivat levittäneet ympäriinsä avokadonkuorten ja jalapenoviipaleiden lisäksi tyhjät raskaustestipakkaukseni kaikkien naapurien ihailtavaksi. Onneksi mieheni suostui siivoamaan sotkun.

Elämä on välillä murheellista, mutta ei auta kuin jatkaa eteenpäin. Olen nyt jo jutellut ja itkenyt surun läpi mieheni, siskoni ja äitini kanssa. Käymme aina samat keskustelut kuukautisten alkaessa, ja tänään ne ihme kyllä saivat mieleni paljon valoisammaksi. Siirsin äsken raskauskiekkoni osoittimen oikella kohdalle. Seuraava vauva syntyy marraskuussa.