Unikoulu

Muutama päivä ennen kuin poika täytti kuusi kuukautta, päätin yks kaks keskellä yötä, että NYT aloitamme sen unikoulun. Ajatuksena oli siis lähinnä päästä pois tiheästä, 1,5-2,5 tunnin välein tapahtuvasta ruokailusta. Kiinteitähän tuossa kuuden kuukauden kohdalla meni jo niin paljon, että vaikka yösyöttöjä vähennettäisiin, en uskonut lapsen joutuvan olemaan nälissään.

Olin googlaillut erilaisista unikouluista, ja silloin keskellä yötä menetelmäksi valikoitui jonkinlainen sovellus tassukoulusta. Päätin siis vain että nyt en annakaan ruokaa, vaan yritän saada pojan rauhoittumaan sylissä ja silittelemällä. 

Ensimmäisenä yönä poika narisi ja huusi (enimmäkseen narisi) kahden tunnin ajan alkaen noin kello kahdestatoista. Välillä pidin sylissä ja välillä silittelin niin että poika oli sängyssä. Ruokaa annoin ekan kerran joskus kolmen aikaan, ja tässä välissä poika siis oli nukkunut ehkä tunnin (yöunille oli menty joskus yhdeksän aikaan). Seuraavana yönä poika heräsi ekan kerran jo noin tunnin päästä nukahtamisesta, mutta rauhoittui heti tutilla. Sitten poika kuitenkin heräsi parin tunnin ajan noin vartin välein, mutta tutti toimi joka kerralla. Ruokaa sai joskus kolmen aikaan. Kolmas yö meni niin että kymmeneltä nukahti, puoliltaöin heräsi ja rauhoittui tutilla, kahdelta sama juttu, neljältä syöttö ja 6.30 heräsimme sitten kaikki.

Tämän jälkeen on ollut aika vaihtelevia öitä, parhaimmillaan niin että eka pätkä oli kuusi tuntia ilman mitään toimenpiteitä meidän vanhempien puolelta, mutta sitten taas on ollut niitä öitä että varmaan viisi-kuusi kertaa on pitänyt laittaa tuttia suuhun. Mutta sen nyt ainakin olemme todenneet, että yksi syöttö yössä ehkä vielä tarvitaan joskus neljän-viiden aikaan, mutta ei todellakaan sellaista parin tunnin välein tapahtuvaa ruokailua.

Tutti on tässä nyt sekä hyvä että paha juttu. Toisaalta poika rauhoittuu sillä hyvin, mutta sitten kun herää ja on sylkäissyt/yskäissyt/itse vetänyt tutin pois, niin sitten tarvitseekin meidän apuamme nukahtaakseen uudestaan. Toki uskon, että tuo heräileminen varmaan iän myötä harvenee, tai niin kai yleensä tapahtuu jossakin vaiheessa ;)

Joka tapauksessa siis yhteenvetona, ett unikoulu vähensi yösyömiset vain yhteen kertaan per yö (yleensä), mikä on tosi hieno juttu. Lisäksi eka unipätkä on pidentynyt unikoulun aloituksen jälkeen niin että se kuluneen viikon aikana on keskimäärin ollut yli 3,5 tuntia. Samalla päiväunien kesto on lyhentynyt niin, että aamupäivällä poika nukkuu noin 1,5 tuntia, alkuiltapäivästä ehkä tunnin ja mikäli toiset päikkärit eivät siirry kovin myöhäiseksi, niin saattaa nukkua alkuillasta vielä noin tunnin. Yöunille mennään tavallisesti yhdeksän aikoihin, ja (mistä olen kovin tyytyväinen) poika nukahtaa iltarutiinien jälkeen ihan itsekseen, kuten on aina tähän saakka tehnytkin. Eli meidän ei tarvitse millään lailla "nukuttaa", vaan lauletaan sylissä iltalaulu, sitten laitetaan poika omaan sänkyynsä, tutti suuhun ja unipupu kainaloon :)

6-kuukautisneuvola ja asiaa ruokailusta

Eilen tuli täyteen puoli vuotta vanhemmuutta. Samalla loputtoman pitkä ja todella lyhyt aika. Pystyn edelleen hyvin muistamaan, miltä tuntui kun ei ollut lasta, mutta tuntuu myös kuin poika olisi ollut osa elämäämme jo hyvin kauan. 

Ajan kuluminen, tai ehkä enemmäkin se seikka, että lapset kasvavat nopeasti, tulee selvästi esiin valokuvia katsellessa. Onko kyseessä todella sama pieni poika?!? Mikä valtava muutos avuttomasta  vastasyntyneestä nykyiseen vauvaamme, joka uhkaavasti jo alkaa muistuttaa taaperoa. Ilman valokuvia olisi vaikea tajuta, miten nopeasti poika on kasvanut. Tai no, välillä hipelöin niitä 50-senttisiä kauan sitten pieniksi jääneitä vaatteita, jotka alkuaikoina roikkuivat väljinä pojan päällä. Tällä hetkellä suurin osa vaatteista alkaa olla 68-senttisiä. Vaatekokojen vaihtuminen ja sylituntuma toki myös kertovat siitä, että kasvua on tapahtunut :)

Kuusikuukautisneuvolassa eilen odotti vastaanottohuoneessa jumppamatto, jolla sitten testailtiin kaikenlaista. Osasin kyllä odottaa keskustelua fysioterapialähetteestä, koska vaikka poika kääntyi selältä vatsalleen (taisi olla vahingossa) pari viikkoa sitten, ei sitä sen jälkeen olekaan enää tapahtunut. Kyljillään poika kyllä viihtyy, ja selällään ehkä turhankin hyvin. Nykyisin myös vatsallaan on ihan kiva olla, käsiä ja jalkoja nostellaan ylös, tavoitellaan leluja ja punnerretaan hieman ylös suorin käsivarsin. Istuminenkin onnistuu jo tosi vähällä tuella.

Neuvolantäti sanoi, että jos en välttämättä halua fysioterapialähetettä heti, niin voimme hyvin vain treenailla kotona, ja jos tuntuu siltä että haluammekin fysioterapiaan, niin voin soittaa ja saamme lähetteen. Ei se kääntyminen nimittäin kovin paljosta ole kiinni. Enemmänkin pojalle pitää vain näyttää niitä liikeratoja ja muistuttaa, että näinkin voi tehdä. Jo tänään itsenäinen kääntyminen on mielestäni ollut paljon lähempänä, joten eiköhän tämä tästä :) Olen jo kauan sitten todennut, että vertailu esimerkiksi pojan serkkuun (kääntyi vatsalleen jo alle kolmikuisena ja oli muutenkin motorisesti nopea kehittymään ensimmäisinä kuukausinaan) ei kannata :D

Painoa oli kuukauden aikana tullut lisää 700 g (6370 g -> 7070 g) ja pituutta vajaa sentti (nyt 65,5 cm). Nythän meillä menee jo aika paljon kiinteitä, aamuisin ja iltaisin 1-1,5 desiä puuroa + hedelmäsose ja päivän aikana yleensä lounas, välipala ja päivällinen. Lounaalla ja päivällisellä olemme tavanneet antaa kaupan lihaa tai kalaa sisältävää purkkiruokaa sekoitettuna omiin vihannessoseisiin (kokonaisuudessaan noin desi per ateria). Välipalaksi yleensä hedelmäsosetta. Näiden lisäksi pari kertaa päivän aikana sormiruokaa, esim. maissinaksuja, avokadoa tai banaania. Tuo sorimruokailu nyt on vielä sellaista harjoittelua ensimmäkseen, mutta maissinaksut menevät kyllä jo hyvin suuhunkin asti :) Eilen annoin pojalle ensimmäisen kerran nokkamukista vettä. Poika tajusi jo aika hyvin, mitä niillä kahvoilla kuuluu tehdä, mutta taisi hämmentyä siitä, että  juotavaa tuli suuhun ihan itsestään :) Edelleen myös aina imetän ennen jokaista kiinteää ateriaa ja muutenkin tarpeen vaatiessa, toki imetyskerrat ovat (onneksi) harventuneet.

Tällaista meille kuuluu tällä hetkellä. Jottei tekstistä taas tulisi mitään maratonia, niin kerron unikoulukokemuksistamme vasta seuraavassa postauksessa :)