Oho

Gynekologi soitti tänään miehelleni ja kertoi, että spermanäyte oli poikkeava. HYVIN poikkeava. Siittiöitä oli vain noin 500 000/ml, kun normaali on jotain vähintään 35 miljoonaa. Se sanoi, että ainut mahdollisuus raskautua olisi IVF. Sehän tietysti kuulostaa vähän hassulta, kun siitiöt ovat löytäneet perille jo kaksi kertaa (?). Kyseessä oli siis vain siittiöiden poikkeava vähyys, eli oligospermia. Liikkuvuus oli kyllä hyvä.

Mieheni soitti minulle töihin ja kertoi uutiset. Ensin olin aika lamaantunut ja itkettin hieman, mutta sitten oli pakko ryhdistäytyä, kun olin sopinut tapaamisen (haastavan) potilaan ja (vielä haastavamman) omaisen kanssa (olin aivan varma, etten selviä siitä keskustelusta, mutta hyvin se sitten meni, vaikkemme olleetkaan kaikista asioista yhtä mieltä). 

Mieheni sai lähetteen verikokeisiin ja kivesten ultraääneen. Verikokeista katsotaan ainakin FSH, LH, prolaktiini, TSH, kromosomit ja että onko Y-mikrodeleetiota. Nuo kromosomit katsotaan siksi, että siitiöiden määrä on niin vähäinen. Alle 1 miljoonaa/ml tarkoittaa vaikeata häiriötä, ja näissä tapauksissa yli 20 %:lta löytyy jokin kromosomivika. 

Aika paljon sulateltavaahan tässä nyt on. Ajattelimme molemmat, että tämä spermanäyte on ihan rutiinijuttu ja että se on varmasti normaali, koska olen jo ollut raskaana. Siksi tämä tieto ehkä tuntuikin tulevan täysin puskasta. Lisäksi mieheni on aina ollut terve, joten jo tutkimuksiin meneminenkin on hänelle ihan uusi asia. Sitten jos jotain vielä löytyykin...

Minun pahin pelkoni on se, että tutkimuksissa löytyy jokin sellainen poikkeavuus, joka estäisi kokonaan mieheni siittiöiden käytön lapsettomuushoidoissa. Puhuimme jo alustavasti luovutetun spermankin käytöstä. Jos ei muu auta, niin se on kyllä ehdottomasti vaihtoehto, vaikkakin se tuntuisi tosi oudolta ja surulliselta, ettei lapsi olisikaan biologisesti mieheni. 

Ensin tilanne tuntui täysin toivottomalta. Nyt näyttää jostain syystä hieman valoisammalta jo. Puhuimme mieheni kanssa siitä, että kaikista tärkein asia on kuitenkin se, että meillä on toisemme. Ja todennäköisesti tulemme saamaan lapsia, vaikka emme tiedäkään vielä miten ja milloin.

Kyllä me tästä selviämme. Ei auta kuin mennä eteenpäin vaihe kerrallaan. Odotellaan nyt ensin nämä labratulokset. Eihän niistä välttämättä ilmene mitään erityistä, mutta IVF:ään kai tie kuitenkin vie. Ei se minua sinällään haittaa. Kunhan me vain saisimme lapsen.

Ai niin. Vaikka tuntuukin jotenkin oudolta miettiä tällaisia asioita nyt, niin tänäänhän on kp 14. Nännin kipeytyivät jo eilen, mutta mitään oviskipuja ei ole ollut. Tein eilen illalla ovistestin, mutta se näytti negatiivista, ja myös tänään aamulla testi oli negatiivinen. Siihen ne testit loppuivatkin. Rintojen arkuudesta päätellen ovis olisi kuitenkin jo tapahtunut. Oudon aikaisin kyllä siinä tapauksessa. 

En ole menettänyt toivoani, etteikö luomuraskautuminenkin voisi vielä onnistua uudelleen. Ehkäpä miehen harvat siittiöt ovat erityisen sitkeää laatua :)

Lapsettomuuslabrat

Kävin katsomassa labratulokseni etukäteen tänään aamulla ennen kuin lähdin töistä kotiin päivystyksen jälkeen. Kilpirauhasarvot olivat normaalit, samoin prolaktiini. Progesteroni kiinnosti ehkä eniten, ja sekin oli tulkintani mukaan kyllä normaali, joka kertoisi siitä että kyseisessä kierrossa tapahtui ovulaatio JA että keltarauhanen toimii normaalisti. 

Sitten oli katsottu vielä joku AMH (Anti-Muller hormoni), joka ilmeisesti kertoo munasarjojen toiminnasta. Se oli myös viiterajojen sisällä. Eli ei siis mitään erityistä, onneksi. Tai no, katsotaan mitä mieltä gynekologi on, kun enhän minä mikään asiantuntija ole :) Kilpirauhasarvot ja prolaktiinin sentään osaan tulkita, mutta muut lähinnä laboratorio-ohjekirjan avulla :)

Tänäänhän on muuten kp 13. Kaapista löytyy vain kaksi ovistestiä, joten teen ensimmäisen vasta huomenna. Yllättävän nopesti on aika taas kulunut, vastahan oli edellisen kierron puoliväli. Nyt aion kuitenkin nauttia vapaasta päivästä. Sain nukkua viime yönä töissä ennätykselliset SEITSEMÄN TUNTIA! Vieläpä yhteen pötköön :)

Aika lapsettomuuspoliklinikalle!

Tänään tuli postissa aika lapsettomuuspolille. 26.11. on päivämäärä, eli alle kuukauden kuluttua! Aika on aamupäivällä, joten saa nähdä miten järjestämme työt... Täyttelimme jo yhdessä esitietolomakkeita valmiiksi. Vähän outoa vastata kysymyksiin huostaanotetuista lapsista tai vapausrangaistuksista :) Mutta liittyvät ilmeisesti lapsettomuushoitolakiin jotenkin. Nyt sitten vain odotellaan! Tässä välissä on tietysti vielä yksi raskautumismahdollisuuskin, mutta olisihan se aika erikoista, jos juuri tästä kierrosta tulisin raskaaksi. Ei toki mahdotona, johan tässä on seitsemäs kierto menossa ilman että mitään on tapahtunut... 

Eipä mitään uutta...

Raskautumisyritysrintamalle ei kuulu yhtään mitään uutta. Elän taas näitä mukavia päiviä, jolloin kierron loppuun ei enää tunnu olevan mahdottoman pitkä aika, mutta edelliset kuukautisetkaan eivät enää sureta tai hankaloita arkea. Kp 9 taitaa olla nyt. Toivo ei ole kadonnut mihinkään. Suurin haaveni on saada viettää joulua tietäen että sisälläni kasvaa uusi pieni ihminen. Se olisi maailman paras joululahja.

Ei kovin paha pettymys

Vuoto alkoi pienellä määrällä jo torstai-iltana, yöllä kunnolla. Kivut tulivat vasta töissä iltapäivällä, mutta en ottanut särkylääkettä. Ajattelin, että kärsitään nyt sitten, mutta olo ei mennytkään missään vaiheessa kovin pahaksi. Vietin torstai-illan hyvien ystävien kanssa, ja meillä oli niin mukavaa, että en oikeastaan ehtinyt tuntea pettymystä. 

Perjantaina totesin pariin otteeseen miehelle, että eipä meistä vieläkään tule vanhempia, mutta ei se itkuksi mennyt, kerrankin. Kai olin nyt vihdoinkin onnistunut pitämään ajatukseni oikeasti realistisina: kun ei ollut oireen oiretta, niin tuntuuhan se epätodennäköiseltä, että olisin ollut raskaana. Tai sitten kroppani yllättää minut ensi kerralla, ja kuukautisten poisjäänti onkin ensimmäinen oire. Mistä sen tietää. 

Pettymystä odotellessa...

Tänään on taas sellainen olo, että en TODELLAKAAN ole raskaana. Kp 27 ja no, vatsassa tunutuu jotain, mutta niinhän siellä aina... Mietin, että pitäisikö tehdä raskaustesti jo etukäteen, jotta pettymys ei tuntuisi sitten vuodon alkaessa niin pahalta. Ei tämä päivä silti mitenkään huono ole, mutta valvoin töissä koko yön, ja sehän ei varsinaisesti edesauta positiivista ajattelua... Kaikenlaista kivaa puuhasteltavaa olen kuitenkin vielä tälle päivälle suunnitellut, ja pian lähdemme vanhempieni luokse syömään.

Yk 12 ja kp 23

Turha sitä kai on kaunistella. Koska tuo toinen epäonnistunut raskaus lasketaan kemialliseksi, niin miksikä se laskuria nollaisi. Nyt on siis yrityskierto 12. Oho.

Kävin eilen verikokeissa. Tuskinpa maltan odottaa tuloksia poliklinikkakäyntiin asti, vaan käyn todennäköisesti tarkistamassa ne itse. Joidenkin näytteiden analysoinnissa menee tosin jopa kaksi viikkoa. En lähemmin ajateltuna oikein usko siihen, että saisimme lapsettomuuspolille ajan jo neljän viikon päähän. Mutta odottelen silti innokkaasti lisäpostia sairaalasta.

Kp 23 siis tänään. Taas käynnistyi tämä inhottava the Viikko, kuukautiskierron viimeinen viikko, jolloin tunteet risteilevät ääripäästä ääripäähän. Toiveikkaasta varmuudesta epätoivoon. Viimeksi reagoin tosi voimakkaasti kuukautisten alkamiseen, ja tämän kertainen reaktioni hieman pelottaa. Menenkö taas ihan hajalle pettymyksestä? Toisaalta siitä oli viimeksi paljon hyötyäkin: saimme aikaiseksi hyviä päätöksiä. Ja enhän ole koskaan surrut kuukautisten alkua kuin päivän pari. Sitten elämä taas hymyilee ja toiveikkuus nostaa päätään ovulaation jälkeen. 

Nyt en taas tiedä, että mitä minun pitäisi tuntea. Ainakaan vielä ei ole todettu mitään sellaista syytä, miksi raskaus ei voisi alkaa koska vain. Odotan ja kuulostelen raskausoireita, joita ei ole, mutta eipä niitä vielä tarvitsisikaan olla. 

Käyn taas lukemattomia kertoja läpi samoja ajatuksia kuin ennenkin: Kuinka kauan tässä vielä kestää? Saammeko koskaan lapsia? Mitä jos seuraavakin raskaus menee kesken?  Mikä minussa on vikana? Miksi en pysty siihen mihin naisen pitäisi pystyä? Miksi se on toisille niin naurettavan helppoa?

Kirje naistentautien poliklinikalta

Kävin tänään töissä kurkkaamassa omaa sähköistä sairauskertomustani, ja näin että lähete lapsettomuuspoliklinikalle oli hyväksytty heti seuraavana päivänä gynakologikäynnistä. Hämmästyin aika paljon, kun näin mitä lähetteen hyväksynyt lääkäri oli kirjoittanut: käynti 5 viikon päästä ja edeltävästi verikokeita. Olin kyllä odottanut paljon, PALJON pidempää odotusaikaa! Oikein iloinen yllätys!

Verikokeet oli määrätty otettavaksi kp 21-23. Tein pikaisen laskutoimituksen, ja totesin, että tänäänhän on kp 21. Ja huomenna on perjantai, eli jos aion tässä kierrossa ehtiä kokeisiin, niin viimeinen (ja ainut) mahdollisuus on huomenna. Tästä hieman ehdin huolestua, mutta kun tulin kotiin, niin postilaatikosta löytyi kuin löytyikin kirje naistentautien poliklinikalta. Labralähete on siis tehty, joten voin hyvin mennä kokeisiin huomenna. Kirjeessä sanottiin, että poliklinikka-aika tulee postissa myöhemmin. 

Huominen ei kyllä kaikin puolin ole paras mahdollinen päivä verikokeita ajatellen. Minulla on nimittäin tänä yönä päivystys, ja jos kävisi niin hyvä tuuri, että aamusta olisi rauhallista ja saisin nukkua muutaman tunnin, niin eipä se noin vain käykään, koska ennen kokeita on oltava hereillä kolme tuntia, ja ne on otettava ennen kello kymmentä. Eli viimeisetään seitsemältä on noustava, vaikka päivystysvuoro vaihtuu vasta kahdeksalta. Paastota ei onneksi tarvitse, koska se olisi mahdotonta. Minun on ihan pakko syödä yöllä, kun olen töissä, muuten tulee hirveän huono olo eikä ajatus kulje.

Gynekäynnin jälkeen en ole hirveästi miettinyt tulevia tutkimuksia. Mutta nyt kun jotain alkaa todella konkreettisesti tapahtua, niin olen toki helpottunut, mutta tuntuu myös kurjalta, että ylipäänsä olemme tähän tilanteeseen joutuneet.  En kyllä koskaan oikeasti odottanut, että joudumme joskus lapsettomuustutkimuksiin, kun onnistuimme ensin heti neljännestä kierrosta. Se on vain ollut sellainen absoluuttinen takaportti, jonka olemassaolo helpotti vaikeina hetkinä, mutta että oikeasti olemme nyt menossa tutkimuksiin... se tuntuu epätodelliselta. Vastahan minä niin kovasti odotin, että edes saisimme aloittaa raskautumisyritykset, ja jännitin ja laskin kiertopäiviä ja kuvittelin kaikenlaisia oireita.

Ja tässä sitä ollaan, puolitoista vuotta myöhemmin. Monet asiat ovat muutuneet sinä aikana parempaan suuntaan: olemme muuttaneet omaan ihanaan taloon, meillä on Vilma, olen päässyt yli uuteen työpaikkaan liittyvästä alkukaneudesta ja jännittämisestä ja viihdyn tosi hyvin, parisuhteemme voi mainiosti. Olen onnellinen, mutta en siltikään tyytyväinen. Tiedän, etten todennäköisesti tule olemaan yleisellä tasolla sen tyytyväisempi sittenkään, kun saamme lapsia, mutta minusta on vain pitkään tuntunut, että se on seuraava vaihe elämässäni. Kehoni haluaa sitä, mieleni haluaa sitä. Siksikö, koska olen niin päättänyt, vai koska se on fysiologinen juttu? En tiedä. Mutta lapsettomaksi jäävää elämää en voisi kuvitellakaan. Mikä sitten olisi elämäni tarkoitus?

Käynti gynekologilla

Eilen kävimme yksityispuolella keskustelemassa gynekologin kanssa lapsettomuudestamme. En ole vielä ihan ehtinyt miettiä läpi kaikkea, mistä puhuimme, koska valvoin koko viime yön töissä, mutta yleisfiilis on tällä hetkellä helpottunut. Ei käynti oikeastaan tuonut tullessaan mitään suuria yllätyksiä. Tosin hämmästyin, kun gynekologi totesi melkein ensimmäisessä lauseessaan, että laittaa heti lähetteen sairaalan poliklinikalle, että kaikki tutkimukset (paitsi miehen siemennestenäyte) tehdään sitä kautta. Olin kai odottanut jotain epämääräistä hymistelyä, että ensin jotain labraa ja sitten odotellaan ja ehkä sitten vasta lähetetään lapsettomuuspolille. Sopiihan tämä tietysti meille hyvin. 

Lääkäri oli sitä mieltä, että toinen raskauteni kyllä lasketaan kemialliseksi, kuten olin miettinytkin. Silloinhan tietysti se vuosi tuloksetonta yritystä tulee pian täyteen, ja jatkotutkimukset ovatkin aiheellisia. Kävimme vastaanotolla läpi kaikki oleelliset esitiedot ja sitten minulle tehtiin ihan perus gynekologinen tutkimus. Mies sai mukaan purkin ja ohjeet siemennestenäytteen ottoa varten. Itse lapsettomuushoidoista emme puhuneet tässä vaiheessa, ja hyvä niin. Ei pidä mennä asioiden edelle. 

Olin miettinyt vastaanoton alkua paljon etukäteen ja mielestäni valmistautunut siihen hyvin henkisesti, päättänyt jopa että en sitten ala vollottamaan tai mitään. No, ääneni murtui heti ensimmäisen lauseen aikana, että se siitä hyvästä valmistautumisesta sitten. No, olin kai alitajuisesti odottanut niin paljon sitä, että saan kertoa huolemme jollekin ulkopuoliselle, jonka tehtävä on auttaa meitä eikä vain lohduttaa, että tunteet eivät vain pysyneet kurissa. Lopuksi, kun lääkäri vielä sanoi jotain että kyllä asiat vielä järjestyvät ja että nähdään sitten sairaalan poliklinikalla, niin kyyneleet tulivat taas silmiin. 

Vaikka olemme vain yksi hyvin monista lapsettomuudesta kärsivistä pariskunnista joita tämä lääkäri on tavannut ja hoitanut, niin tuli silti sellainen tunne, että hän piti juuri meidän ongelmaamme tärkeänä. Niinhän se pitäisi aina lääkäri-potilassuhteessa olla. Lisäksi minua liikutti sekin, että lääkäri ei veloittanut käynnistä mitään, vaikka tiedän ettei sekään ole mikään henkilökohtainen juttu, vaan lääkärien välinen tapa, että kun käymme toistemme vastaanotolla yksityispuolella, niin yksi käynti vuodessa tarjotaan maksutta.

Kun tulimme vastaanottokäynnin jälkeen kotiin, tein ovistestin. Kyllä, olen tehnyt taas testejä (kylläkin vasta eilisestä), mutta en ole kokenut että se olisi lisännyt stressiä erityisemmin. Ajatus oli kai "käyttää loppuun" laatikon pohjalle jääneet muutamat testit, mutta eilen testiin pamahtikin sitten jo kp 14 hyvin selvä ovisplussa, ja se tuntui niin hyvältä, että ehkä jatkan testien tekoa tulevissakin kierroissa :) Saa nähdä.

Tänään oikeanpuoleisen munsarjan seudussa on jomotellut ja pistellyt niin selvästi, että ovulaatio se siellä varmasti on joko tulossa tai menossa. Eilen koko alavatsaa jomotti gynekologisen tutkimuksen jäljiltä, kuten minulla aina tekee, joten en osannut sanoa, oliko tätä tämänpäiväistä kipua jo silloin, mutta pitänee tehdä vielä lisää talletuksia tänään illalla ;) Olen oikein tyytyväinen, että ovis tuli näin hyvissä ajoin, koska nyt odottelua on pari päivää normikiertoa vähemmän.