Synnytyksestä toipuminen, ruokamyrkytys ja muuta mukavaa

Nyt kolme ja puoli viikkoa synnytyksestä olo alkaa olemaan jo aika "normaali". Ihmeellistä, miten nopeasti muuten unohdin etten moneen kuukauteen pystynyt esimerkiksi makaamaan juuri selälläni, enkä vatsallani ollenkaan :) Vaikka vauvavatsa olikin ihana, niin loppuraskaudesta halusin siitä jo kiihkeästi eroon. Selkäkivut loppuivat synnytyksen myötä kuin seinään, aivan ihanaa! Rintatulehdukseen jatkuu vielä huomiseen saakka antibiootti suun kautta, mutta suonensisäinen hoito loppui jo viikko sitten ja kontrollissa tiistaina kaikki näytti oikein hyvältä.

Episiotomiahaava oli kipeämpi kuin olin kuvitellut, ja pisti tämän tuoreen äidin itkemäänkin kipeiden tissien ja  muiden imetysongelmien ohessa. En pysynyt viikkoon kunnolla istumaan (äitini kuulemma sai istumarenkaan lainaan synnäriltä veljeni syntymän jälkeen, olisi saattanut olla ihan kiva kapistus), ja senkin jälkeen alapää oli tosi kipeä erityisesti jos olin päivän aikana ollut pidempään pystyasennossa, esim. kävelylenkillä tai kaupassa, jolloin tuntui siltä että lantiossa on TAAS vauvan pää pyrkimässä ulos :) Tällä hetkellä on kuitenkin jo noin viikon ajan ollut aika normaali olo tämänkin vaivan suhteen (pientä paineentunnetta lukuunottamatta, joka edelleenkin liittyy enimmäkseen pystyasentoon).

Ihan ensimmäiset päivät synnytyksen jälkeen oli kuitenkin sellainen olo, että en edes uskalla pestä alapäätä kunnolla (saati vilkaista peilillä että miltä siellä nyt oikein näyttää). En käyttänyt vessapaperia pariin ensimmäiseen viikkoon juuri ollenkaan, vaan suihkuttelin käsisuihkulla joka vessakäynnin yhteydessä. Ekan viikon ajan, kun paikat olivat vielä tosi arat, oli ihan taivaallisen tuntuista suihkutella kylmällä vedellä :) Episiotomiahaavaa vastapäätä tullut pieni nirhauma parani muutamassa päivässä itsekseen, onneksi. Sen jälkeen istuminen onnistui kohtalaisesti niin että asettauduin vinoon tuolin reunalle niin että vasemmalle puolelle tuli mahdollisimman vähän painetta. HIEMAN hankalaa löytää hyviä imetysasentoja, kun koko tuohu muutenkin oli vielä ihan hakusessa...

Lantionpohjan lihaksia olen yrittänyt treenata heti synnytyksestä lähtien. Kätilö sanoi synnytyssalissa epparihaavaa ommellessaan, että kannattaa sitten muuten alkaa heti treenailemaan, kun kuulemma jokin osa roikkui aika alhaalla...! Rapatessa roiskuu...

Painohan minulla nousi raskauden aikana vain vähän, ehkä kuusi kiloa. Synnäriltä kotiutuessa eli kaksi ja puoli vuorokautta synnytyksestä kävin ensimmäisen kerran vaa'alla ja silloin oli hävinnyt noin neljä kiloa ja siitä muutaman päivän päästä olin jo alle lähtöpainossa. Vatsa on pehmeä löllykkä, mutta mies tykkää ainakin kun olen kuulemma äidillisen pehmeä tällä hetkellä :D

Olin ajatellut, että ehkä rintatulehduksen jälkeen saisin olla vaikka välistä ihan terveenä, mutta  lauantaina sainkin omaa tyhmyyttäni ruokamyrkytyksen (onneksi mies ei tykkää sienistä), enkä sinä päivänä syönyt juuri mitään ja kaiken vähänkin oksensin heti pois. Sen jälkeen paino olikin raskautta edeltävään painoon jo 2-3 kiloa miinuksella :( Nyt pitäisi tietysti syödä ns. kunnon ruokaa riittäviä määriä, mutta kyllä meillä on nämä kolme viikkoa syöty aika paljon enemmän suklaata ja karkkia ja jätskiä ja leivonnaisia kuin normaalisti on tapana :) Mies on vetänyt ihan samaa kamaa kuin minäkin, vaikka ei luonnollisestikaan imetä. Väittää jopa laihtuneensa, mitä on vaikea uskoa :D

Tuon ruokamyrkytysepisodin mieleenpainuvin kohtaus taisi olla se kun minä istun sohvalla syöttämässä pojalle pullosta korviketta (ensimmäinen kerta noin kahteen viikkoon, olimme ihan toivottomia kun poika huusi kurkku suorana, tissi ei tuntunut kelpaavan emmekä yhtään tienneet että onko sillä nälkä vai ei) ja mies pitelee edessäni sankoa, johon oksennan, samalla kun silittää päätäni ja sanoo rohkaisevasti, että joku päivä me vielä nauramme tälle jutulle.

Huomenna on muuten jännä päivä, kun menemme pojan kanssa ylimääräiseen painokontrolliin vielä ennen seuraavaa varsinaista neuvolakäyntiä. Painoa tuntuu kyllä tulleen lisää, koska poika on  tukevoitunut ja täyttää vaatteensa selvästi paremmin kuin alussa. Meillä on koko tämä kolme viikkoa käytetty kolmea settiä H&M:n koon 50 bodeja ja  puolipotkuhousuja sekä kahta yöpaitaa, kun kaikki muut vaatteet ovat vielä olleet liian isoja. 

Tänään kokeilin pojalle ensimmäistä kertaa koon 56 bodya, joka sopikin hyvin! Eli vaatevalikoima laajeni selvästi, koska tätä seuraavaa kokoa meiltä löytyy jo paljon enemmän. Ihan hyvin ollaan kyllä pärjätty noilla kaikkein pienimmilläkin vaatteilla, kun pyykkikonetta on käytetty melkein päivittäin eikä poika puklaile (ainakaan vielä) juuri ollenkaan ja kakkaa tulee pienehköjä määriä kerrallaan (mutta USEIN) niin ettei olla mitään niskapaskoja vielä koettu. 

Vaipoista meillä on käytössä Liberon Newborn kokoa 1. Olin suunnitellut, että käyttäisimme suomalaisia Muumi-vaippoja, mutta ainkin näin aluksi nuo Liberot ovat tosi käteviä, kun niissä on se kosteusindikaattorinauha :) Saa nähdä kuinka kauan tuo ykköskoko sopii. Kakkostakin meiltä jo löytyy, kun vaippakakussa oli näitä kahta pienintä kokoa :)

Synnytyskertomus

Luin raskauden aikana kymmeniä synnytyskertomuksia, ja olin tietysti päättänyt, että kirjoitan omankin sitten joskus. Tästä tulikin aika maraton. Onnittelen, jos joku jaksaa lukea sen ihan kokonaisuudessaan :) Pyydän myös anteeksi, jos tekstissä on kronologisesti jotain epäloogisia juttuja. Kirjoitin tämän monessa erässä, ja miehen kanssa keskusteltuani jouduin muuttamaan joitakin asioita, jotka tapahtuivatkin eri järjestyksessä kuin itse muistin.

Torstaina 4.8. kirjoitin siis blogiin, että nyt saattaisi olla jotain tapahtumassa. Maanantaina 1.8. yöllä limatulppa alkoi irrota, ja sen jälkeen tuli parina iltana hieman kipeitä supistuksia ja keskiviikkoyönä tuli veristä vuotoa. Torstain ja perjantain välisenä yönä aika tasan klo 00.30 kun olimme juuri käyneet nukkumaan, tuli ensimmäinen oikeasti jo hieman kipeä supistus. Ensin en edes oikein tajunnut, että tämä on nyt sellainen "oikea" supistus, mutta kun samantyyppisiä alkoi tulla sännöllisesti 5-10 min välein ja alkoi taas vereslimainen vuoto, niin pakkohan minunkin oli uskoa, että synnytys taitaa olla käynnissä. Ensin en ollenkaan halunnut uskoa, koska pelkäsin pettyväni kovasti, jos supistukset lakkaisivatkin. Yritin käydä vielä nukkumaan, mutta supistukset tuntuivat kuitenkin niinkin paljon, että olisin herännyt niihin, joten valvoin melkein koko yön sohvalla ja nukuin loppuyöstä vain muutaman 5-10 minuutin pätkän.

Supistukset olivat tässä vaiheessa kestoltaan 1-1,5 minuuttia. Hengittelin, nousin aina ylös kävelemään supistuksen tullessa ja painoin lämmintä kaurapussia vaihdellen vatsaan, selkään ja lonkkien ulkosyrjille. Jossakin vaiheessa kävin myös suihkussa. Se tuntui ihan kivalta, vaikka lisäsikin supistusten kestoa ja taajuutta. Kuuden aikaan soitin synnärille, ja sain sieltä sellaiset ohjeet kuin olin odottanutkin: Panadolia voi ottaa ja suihkussa käydä, ja jos lapsivesi ei ole mennyt, vauva liikkuu ja pärjään kipujen kanssa niin mitään kiirettä sairaalaan lähdön kanssa ei ole.

Pari tuntia olimme vielä kotona, mutta supistukset kävivät koko ajan hieman kipeämmiksi, joten joskus puoli yhdeksän aikaan lähdimme ajamaan lyhyttä noin 10-15 minuutin matkaa sairaalaan. Synnärillä oli ollut kova ruuhka edeltävän yönä, ja saimme odotella hetken ennen kuin kätilö otti vastaan. Käyrillä makasin reilu 20 minuuttia, jona aikana tuli ainakin pari aika kipeää supistusta. Ei kovin kiva maata paikallaan siinä vaiheessa... Sisätutkimuksessa kohdunsuu oli auki 3 cm mutta kohdunkaulaa oli vielä jäljellä jonkin verran. Kätilö kuitenkin oli sitä mieltä, että kyllä minä vielä tämän päivän aikana synnytän (voi olisipa se pitänyt paikkansa). Saimme lähteä kävelylle. Kiertelimme hieman sairaalassa ja ulkona. Supistuksia tuli säännöllisesti, ja kipu lisääntyi pikkuhiljaa.

Tulimme takaisin synnärille reilun tunnin kuluttua. Uudessa sisätutkimuksessa kohdunkaula oli hävinnyt, mutta kohdunsuu oli edelleen 3 cm auki. Supistukset alkoivat kuitenkin olemaan sen verran kipeitä, että pääsimme siirtymään synnytyssaliin. Tuossa vaiheessa kello oli noin kaksitoista. Noin kolme tuntia olen synnytyskertomuksen mukaan kärvistellyt jumppapallon ja kaurapussin avulla. Aluksi muistan että jumppapallolla hytkyttely auttoi jonkin verran, mutta pikkuhiljaa seuraava supistus alkoi ahdistamaan jo etukäteen, joten kolmen aikaan sain kokeilla ilokaasua. Silloin siirryin myös sänkyyn makoilemaan. Ilokaasu tuntui auttavan ihan kivasti aluksi, suurilta osin varmaan siksi, että muistin hengittää rauhallisesti kun se oli käytössä. Muutaman supistuksen jälkeen tuli vissiin aiempaa pidempi supistus tai jotain, koska vielä kun supistuskäyrä näytti yli sataa, alkoi päässä pyöriä tosi kovaa ja oksensin. Sen jälkeen opin, että kun vähänkin alkaa pyörryttää, ilokaasun hengittely pitää lopettaa.

Jossakin vaiheessa kätilö tuli patistelemaan minua sängystä ylös, että saataisiin synnytys etenemään hieman nopeammin. Tähän mennesssä oli tehty jo muutama sisätutkimus, eikä tilanne oikein ottanut edetäkseen, kun aina vaan kohdunsuu oli auki sen noin 4 cm. Yritin taas istua jumppapallon päällä ja samalla hengitellä ilokaasua, mutta huomasin pian että istuessa alakerran paine tuntui melkein sietämättömältä, eikä ilokaasusta ollut juuri lainkaan apua. Lisäksi sen aiheuttama höntti olo tuntui pahemmalta istuessa.

Minulle oli jo kolmen aikaan laitettu valmiiksi kanyyli epiduraalia ajatellen, ja kun olo alkoi olla aika kamala, niin kätilö soitti anestesialääkärin paikalle. Kun siirryin takaisin sänkyyn puudutusta varten, olin todella kipeä. Tuntui, etten pääse edes kyljelle kääntymään, vaikka en ole edes varma oliko supistus päällä vai ei. Koko kroppa vaikutti olevan ihan jännitystilassa ja melkein rupesin itkemään. Kätilö kehotti hengittämään syvään ja rauhallisesti, ja kuin ihmeen kaupalla kipu helpotti niin paljon, että pääsin kylkiasentoon sängylle. Jossakin vaiheessa koko kroppa oli alkanut täristä holtittomasti, ja vaikka kuinka yritin rentoutua, se ei lakannut. Oli siis vähän vaikea pysyä paikoillaan epiduraalin laiton ajan. Ihon puuduttaminen sattui eniten, vaikkei se nyt mitään ollutkaan verrattuna supistuskipuun. Ja jotain ehkä tuntui varsinaisen katetrin laiton aikana. En kylläkään muista kovin tarkkaan, mutta nopeasti se oli ohi joka tapauksessa.

Epiduraalin laittoajaksi on synnytyskertomukseen kirjattu 17.00. Sain ensin yhden annoksen fentanyyliä, joka kyllä auttoi kivasti, tosin hämmästyin sitä että supistusten aikana paineen tunne ja siitä aiheutuva kipu ei hävinnyt. Se oli kuitenkin pientä verrattuna kipuun ennen puudutusta, ja se pahin lonkissa tuntuva polte hävisi onneksi. Sain hetken päästä vielä toisen annoksen puudutetta sen jälkeen kun olin kääntynyt toiselle kyljelle. Verenpaineet pysyivät hyvinä. Ainoa haitta fentanyylistä oli ihon kutina, joka ilmeisesti on aika tavallinen sivuoire. Hetken päästä sain luvan käydä vessassa. Jalat, takapuoli ja alapää tuntuivat hassusti hieman puutuneilta ja kävely oli aluksi hieman vaikeaa. Pissaa tuli jonkin verran, mutta huomasin kyllä ettei rakko tyhjentynyt ihan kunnolla.

Puudutteen laiton jälkeen seurasi synnytyksessä seesteinen jakso, jolloin mieheni on ottanut muutaman valokuvan, jossa virnistelen tyytyväisenä. Jo ennen puudutetta oli kuitenkin ollut puhetta kalvojen puhkaisusta supistusten tehostamiseksi. Kuulemma omat supistukseni olivat kestoltaan hyviä, mutta tulivat turhan harvoin. Päivystävä gynekologi tuli noin klo 18 puhkaisemaan kalvot. Mikäli oikein muistan, kohdunsuu oli tässä vaiheessa auki 5-6 cm. Kalvojen puhkaisu itsessään ei tuntunut miltään, mitä nyt hieman sattui kun alapäätä ronkittiin, puudutteesta huolimatta. Aivan selvästi en tuntenut edes lapsiveden menoa, jotka lorahtivat suurimmaksi osaksi alusastiaan.

Kalvojen puhakaisun jälkeen jäätiin seuraamaan supistuksia, ja tarkoitus oli aloittaa oksitosiinitippa, mikäli supistukset eivät tarpeeksi tihene. Seurasimme miehen kanssa silmä kovana käyrää, ja mielestäni supistukset kyllä tihenivät jonkin verran, mutta ilmeisesti se ei kuitenkaan riittänyt, koska 19.20 aloitettiin oksitosiinitippa. Muistan että minua jonkin verran harmitti, kun olin kuvitellut että kalvojen puhkaisu oli vauhdittanut supistuksia tarpeeksi. Samalla sain toisen fentalyyli-annoksen, koska supistukset olivat pikkuhiljaa taas alkaneet tuntua kivuliaammilta.

Kohdunsuun tilanne tarkistettiin aina välillä, ja tuntui, ettei se edennyt ollenkaan. Sekä minä että mies aloimme jo tuskastua, kun aina vain oksitosiinia nostetiin mutta mitään ei tapahtunut. En nyt muista mikä yksikkö on, ml per minuutti vai tunti, mutta aluksi annos oli 10, sitten 20, sitten 30 ja olisiko sitten 50, mikä taitaa olla maksimiannos? Ajan kuluminen on synnytyksen viimeisten tuntien ajalta osittain epäselvä. Loppuvaiheessa olin kuitenkin ollut hereillä yhtä mittaa jo reilusti yli 30 tuntia, joten joskus ehkä kolmannen fentanyyliannoksen (klo 21.52) jälkeen kävin hetkeksi makuulle ja nukahdin ehkä vartiksi. Nukkuessani vauvan sydänkäyrä kuitenkin dippasi pari kertaa, ja oksitosiini laitetiin tauolle. Tilanne onneksi palautui nopeasti.

Kätilö hätisteli minut taas ylös sängystä, koska kohdunsuulla ei ollut edelleenkään tapahtunut edistystä. Jossakin välissä gynekologi tuli laittamaan vauvan päähän pinnin, ja pääsin eroon toisesta vatsaa kiristävästä vyöstä. Oksitosiini aloitettiin varovasti uudelleen, eikä sydänkäyrä enää dipannut uudelleen. Tässä välissä on todettava, että uuden puuduteannoksen vaikutus oli aina edellistä hieman heikompi, tai ehkä vain paineen tunne alhaalla lisääntyi sitä mukaa. Kätilökin ehti vaihtua, ja ennen viimeistä fentanyyliannosta synnytyssaliin tuotiin kävelyteline, jota ehdin jo ruveta vihaamaan.

Roikuin kävelytelineessä sitten suurinpiirtein siihen asti kun tuli ponnistamisen aika. Tässä vaiheessa aloin olla jo ihan poikki, mutta silti oli pakko vain roikkua siinä kävelytelineessä. Nukahdinkin seisten pari kertaa. Koko kroppa tärisi, en tiedä oliko lääkkeistä vai väsymyksestä vai mistä. Kylmä ei ainakaan ollut. Kun kätilöiden vuoro vaihtui joskus 21-aikaan, tämä uusi ilmoitti varovasti, että nyt ei sitten saisi syödä mitään, ihan varmuuden vuoksi. Tietysti tiesin, mitä se tarkoitti. Että tilanne alkoi olla sellainen että jos ei pian ala tapahtua niin vauva otetaan sektiolla ulos.

Sektion pelko oli kyllä nostanut päätään jo aiemmin. Opiskeluaikana olin ollut mukana seuraamassa  muutamaa juuri tällaista synnytystä, jotka eivät vain tunnu etenevän. Osa päättyi sektioon ja osa ei. Meidän tilanne oli toki hyvä siinä mielessä, ettei vauvalla vaikuttanut olevan vielä mitään hätää. Mieheni jaksoi hokea, että ei me sektioon jouduta, vaikka huomasin kyllä, että hänkin alkoi jo luovuttaa.

Pari tuntia viimeisen fentanyyliannoksen jälkeen paineentunne alkoi taas olla sietämätön, ja lonkkakipukin palaili. Kätilö ehdotteli jo seuraavaa puuduteannosta, joka olisi sitten ollut jotain muuta kuin fentanyyliä, jota olin saanut jo maksimiannoksen. En kuitenkaan vielä halunnut mitään uutta annosta, koska tuntui että silloin varmasti synnytyksen eteneminen tyssäisi lopullisesti. Muutaman kerran sekä gyne että kätilö tekivät alakerrassa kaikenlaisia temppuja. Kuin ihmeen kaupalla kohdunsuu oli sitten kohtuu nopeasti auennutkin 8-9 senttiin, mutta sitkeä reuna ei suostunut häviämään. Sitä työnnettiin pois ainakin kaksi kertaa, mutta se tuli takaisin. 23.07 olen saanut Buscopan-nimistä lääkettä suonensisäisesti. Sen tarkoitus oli pehmittää ja rentouttaa kohdunsuuta, jotta se reuna häviäisi.

Kätilö kyseli koko ajan, että tuntuuko ulostamisen tarvetta, mutta minun oli aina pakko sanoa että ei. Siinä kävelytelineeseen nojatessani yritin väännellä ja käännellä itseäni niin että supistuksia tulisi mahdollisimman usein, ja jotenkin oudosti pystyinkin saamaan niitä aikaiseksi. Riemuitsin joka kerta, kun huomasin supistuskäyrän nousevan. Hieman ennen puoltayötä paineen tunne alkoi olla taas jatkuva, ja yritin kovasti uskotella itselleni, että ehkä tämä nyt on sitä ponnistamisen tarvetta. Kerroinkin asiasta kätilölle, joka alkoi keräillä tavaroita ponnistusvaihetta varten. Paine ei todellakaan tuntunut siltä, kuin olisi kova paskahätä, mutta toivoin niin kovasti että saisin synnyttää alakautta, joten uskottelin itselleni että kyllä tämä nyt on se tunne.

Kätilön valmistelut tuntuivat kestävän ikuisuuden, ja kun siinä edelleenkin seisoin kävelytelineeseen nojaten, paine todella kasvoi, ja pian aloin valittaa ääneen ja vääntelehtiä kun sattui oikein paljon. Kun kätilö oli tehnyt valmistelunsa, sain siirtyä sängylle. Rakko tyhjennettiin kertakatetroimalla, koska en ollut vessassa saanut ollenkaan pissattua. Kätilö kysyi, että olenko miettinyt, missä asennossa haluaisin ponnistaa. Siinä tilanteessa tuo kysymys tuntui lähinnä huvittavalta. Että saisinko oikein valita missä asennossa ponnistetaan! Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta puoli-istuva asento kuulosti oikein sopivalta. Kunhan nyt vain vauva saataisiin ulos.

Uudessa sisätutkimuksessa reunaa oli edelleenkin jäljellä, mutta kätilö sai sen työnnettyä pois. Vauva oli hyvin laskeutunut, joten sain alkaa ponnistamaan. Miten helpottavaa olikaan, kun olimme vihdoinkin päässeet siihen vaiheeseen, että vauva todennäköisesti tulisi alakautta ulos! Kätilö kutsui paikalle toisen kätilön avustamaan, ja myös päivystävä gyne tuli mukaan. Ponnistamisvaihe on synnytyskertomuksen mukaan alkanut juuri puolenyön jälkeen. Mieheni tosin huomasi, että kätilö oli kirjannut papereihin jo selvästi ennen puoltayötä syntymäpäiväksi 6.8. :D

Ponnistusvaiheen alkaessa minulla oli vielä tippa kädessä, mutta jossakin vaiheessa se on repeytynyt irti. Se huomattiin vasta synnytyksen jälkeen, mutta selitti sen että ponnistusvaiheen aikana piti muutaman kerran odotella seuraavaa supistusta aika pitkään. Ponnistusvaihe kesti 28 minuuttia. Omasta mielestäni sinä aikana ehti tulla noin 5-6 supistusta, miehen mielestä lähemmäs kymmenen.

Tuntui, ettei valmista tule millään, vaikka ponnistin niin kovasti kuin pystyin. Taisinpa sanoa sen klassisen repliikinkin, että en ikinä saa ulos tätä vauvaa :) Kaikki mukana olijat kannustivat kutenkin kovasti ja sanoivat että ponnistan hienosti. Gynekologi kommentoi myös, että lapsella on vaalea tukka :) Jokainen ponnistus kyllä toi vauvan päätä enemmän ulos, ja alapään kiristys aina vain lisääntyi, mutta sen viimeisen kynnyksen yli tuntui olevan mahdoton päästä. Ponnistusvaiheen aikana en edes oikein kunnolla tuntenut, koska supistaa ja koska ei, kun se kiristävä tunne tuntui peittävän alleen kaikki muut tuntemukset. Vilkuilin miestä ja kätilöitä, että koska supistus tulee, kun en itse nähnyt monitoria :)

Väliliha oli puudutettu valmiiksi yhden supistuksen aikana aikana ja episiotomia tehtiin seuraavan yhteydessä. Kun kätilö vihdoin yhden ponnistuksen päätteeksi vuoroin kehotti vain hengittämään ja sitten ponnistamaan kevyesti, tiesin, että kohta vauva on ulkona. En muista, että pään ulostulo olisi sattunut hirveästi, vaikka olin odottanut kovaa ja repivää kipua. Sitten yhtäkkiä joku sanoi, että nyt pää on ulkona. Odotimme uutta supistusta, ja seuraavalla ponnistuksella loput vauvasta syntyi. Olin kuvitellut telkkarijuttujen perusteella, että kroppa vain luiskahtaa perässä kunhan pää on ulkona, mutta kyllä siinäkin vaadittiin ihan kunnon ponnistus.

Pojan syntyessä kello oli 00.32. Ensiparkaisu tuli samantien kun vauva luiskahti sisältäni maailmaan, ja heti perään tuli pojan ensimmäinen kakka :) Emme siis joutuneet odottamaan ensimmäistä huutoa ollenkaan, mikä oli helpottavaa. Vauva nostettiin heti meidän nähtäväksemme, ja hän oli ihan täydellinen. Itkimme molemmat. Olin niin helpottunut, että synnytys oli vihdoinkin oli ja että vauva vaikutti päällisin puolin terveeltä.

Muistikuvat ovat hieman sekavat, mutta kätilö ainakin kysyi, että haluaako isä leikata napanuoran, ja mies vastasi että kyllä, ja kysyi että mistä leikataan jolloin kätilö ohjeisti saksia hieman lähemmäs navan kiinnittymiskohtaa. Mies leikkasi, ja leikkasikin melkein kätilöä sormeen :) Nauroimme kaikki, ja minä taisin kommentoida jotain työtapaturmasta. Pian vauva nostettiin paitani sisään. Poika alkoi melkein heti hamuilla rintaa. Määrätietoinen pieni :) Synnytyskertomukseen on kirjoitettu että ensi-imetys olisi tapahtunut 48 minuutin iässä, mutta se oli kyllä selvästi aiemmin. Pojan apgar-pisteet olivat 9/9/9. Yksi piste lähti väristä, ja ensimmäisissä kuvissa pojan kädet ovatkin ihan valkoiset :) Napaveren pH-arvo oli hyvä.

Mitat syntyessähän olivat 3145 g, 48,5 cm ja päänympärys 35 cm. Neuvolan kätilön arvio syntymäpainosta osui siis aika oikeaan :) Hänen veikkauksensa oli 3244 g laskettuna päivänä, ja poika syntyi 39+5 :) Ultrassa tehdyt kokoarviot pitivät myös hyvin paikkansa sen suhteen, että päänympärys oli isompi suhteessa muihin mittoihin. Syntyessä pään koko oli -0.2 SD, kun paino oli -1.2 ja pituus -1.4.

Istukka syntyi 11 minuuttia pojan jälkeen. Kätilö painoi hieman mahaani ja veti napanuorasta. Ponnistin kevyesti, tuntui lämmin holahdus ja istukka luiskahti ulos. Kätilö kysyi, että haluammeko nähdä istukan ja esitteli meille sitten kalvot ja napanuoran suonet. Istukka näytti ihan normaalilta,  painoi 382 g ja ISP (vissiin istukan paino suhteessa lapsen painoon) oli 12,1 % eli normaali. Kalvot näyttivät tulleen ulos kokonaisuudessaan. Verenvuotomääräksi on kirjattu 250 g. Episiotomian tehtiin oikealle puolelle. Sen lisäksi tuli pieni repeämä vasemmalle, jota tosin ei tarvinnut paikata mitenkään. Episiotomiahaavaan laitetiin yksi tikki.

Toimenpiteiden jälkeen synnytyssaliin tuotiin se kuuluisa ruokatarjotin. Syöminen oli hieman hankalaa, kun imetin edelleen, mutta sämpylä maistui todella hyvältä ja mies tarjosi pillilllä juotavaa :) Ensi-imetyksen jälkeen kätilö pesi pojan ja teki tarvittavat mittaukset. Sen jälkeen hän pääsi miehen syliin ihokontaktiin. Minä taas pääsin suihkuun. Olo oli kohtalaisen heikko noin 35 tunnin valvomisen ja lähes 24 tunnin synnytyksen jälkeen, ja pyörrytti jonkin verran. Suihkussa alapesu oli hieman vaikeaa, kun en oikein tiennyt, että mihin uskaltaisin koskea :) Naama ja yläkroppa olivat täynnä pieniä verenpurkaumia ponnistamisen jäljiltä. Olo ei ollut kovin hehkeä, mutta oli ihanaa saada puhtaat vaatteet päälle.

Siirryimme yhdessä synnyttäneiden osastolle. Miehen piti valitettavasti lähteä kotiin, koska kello oli tuossa vaiheessa noin kolme yöllä, ja huoneessani oli toinenkin äiti. Pahin väsymys oli jotenkin hävinnyt synnytyksen jälkeen. Laitoin vauvan paitani sisään, ja makoilimme niin ehkä puolisen tuntia, jonka jälkeen käärin vauvan peittoon ja nukuimme sitten vierekkäin loppuyön <3 Oli lievästi sanottuna epätodellinen olo ;)

Aivan päällimmäinen tuntemus synnytyksen jälkeen oli suuri onni ihanasta ja oletettavasti terveestä pojasta. Lisäksi tunsin suurta voitonriemua, koska muun hyvän lisäksi onnistuin välttämään sektion. Seuraavana päivänä rupesi kuitenkin ahdistamaan siitä syystä, että tajusin miten hyvin olin itseäni huijannut koko raskauden ajan, että selviän kyllä synnytyksestä ja ettei se nyt varmasti niin kamalaa ole. Hyvä asia tietysti, ettei raskauden aikana kulunut resursseja synnytyspelkoon, mutta jälkikäteen minusta tuntui jotenkin ihan hirveältä, miten olinkaan onnistunut uskottelemaan itselleni kaikenlaista paskaa. Koska synnyttäminen oli ajoittain ihan kamalaa. 

Silti huomaan jo nyt, ettei siitä mitään traumoja kuitenkaan jäänyt, ja uskon varmasti selviäväni mahdollisesta toisesta tai kolmannesta synnytyksestä ja vieläpä teen sen uudestaan mielelläni. Näin kai ihmismieli toimii. Miten ihmeessä kukaan koskaan muuten olisi halunnut enemmän kuin yhden lapsen, varsinkaan ennen vanhaan, kun ei ollut mitään kunnon kivunlievityksiäkään? Epiduraali oli ihan mahtava. En ymmärrä, miten joku voi synnyttää ilman mitään lääkkeellistä kivunlievitystä :) Toki on varmasti hyvin yksilöllistä, miten kukin synnytyskivut kokee. Tätini esimerkiksi on kuvannut synnytyskokemustaan hyvin miellyttväksi ja helpoksi, "kuin olisi käynyt kakalla" :D No, valitettavasti se ei aina mene ihan noin mukavasti... :)

Täytyy tähän loppuun vielä mainita, että päivystävä gynekologi sattui olemaan juuri se meidän lapsettomuusgynemme. Aikamoinen sattuma :) Mielestäni oli hienoa, että hän oli mukana myös pojan synnytyksessä. Häneltähän sain myös ihan ensimmäisenä kuulla olevani raskaana :)

Lisää rintaongelmia ja ensimmäinen lastenneuvola

Ei mennyt rintatulehduksenkaan hoito niinkuin Strömsössä. Torstaina aamulla meinasi iskeä epätoivo, kun kuumetta oli taas yli 38 astetta ja toinen puoli vasemmasta rinnasta oli aivan helakan punainen ja tämä osa myös ihan pinkeä ja paikoitellen tuntui kovempia patteja, jotka olivat painellen todella arkoja. Turvotusta oli niin paljon, ettei olkavartta voinut pitää lepoasennossa ilman että se painoi kivuliaasti rinnan ulkosyrjää. 

Iltapäivään saakka mietimme miehen kanssa että mitä tehdä, ja pidimme pojan kanssa tässä välin valokuvaussessionkin. Kahdentoista jälkeen soitin harkinnan jälkeen omalle terveysasemalle, mutta eihän siellä ollut enää mitään vapaita lääkäriaikoja, joten päätimme lähteä yhteispäivystykseen, että nyt ainakin saisi tulehdusarvon tarkistettua.

Ilmoittautumisluukulla mitattiin kuume eikä sitä Panadolin jälkeen ollut, ja tunsin muutenkin voivani aika hyvin. Mieskin ehti jo miettiä, että tultiinko sittenkin turhaan. CRP oli kuitenkin noussut paljon antibioottikuurista huolimatta. Luulin kuulleeni väärin, kun sanottiin että se on 190. En nyt sentään niin kipeä ollut! No, kun arvo oli noin korkea niin siirryinkin erikoissairaanhoidon puolelle, jossa otettiin lisää verikokeita ja veriviljelyt ja tehtiin vielä ultraäänikin (ei mitään selvää paisetta) ja sitten, luojan kiitos, pääsin ensimmäisen suonensisäisen antibioottiannoksen jälkeen kotiin, ja kotisairaala käy nyt antamassa lääkkeen kolme kertaa vuorokaudessa. 

Huomenna otetaan uudet verikokeet aamukäynnin yhteydessä. Todennäköisesti iv. antibiootti jatkuu kuitenkin vielä maanantaihin ainakin, ellei sitten CRP ole ihan romahtanut. Alkuviikosta menen kontrolliin poliklinikalle, ja sitä ennen otetaan uudet verikokeet.

Tällä kertaa hoito vaikuttaa kyllä tepsivän oikein hyvin, koska päivän aikana rinnan punotus on vähentynyt tosi paljon, se ei ole enää kovinkaan kipeä tai pinkeä eikä minulla ole ollut lainkaan kuumetta enää. Olo on todella hyvä. Ihanaa, kun on taas ollut energiaa nauttia vauvasta!

Tänään olikin sitten pojan ensimmäinen neuvolakäynti meillä kotona. Kaikki oli oikein hyvällä mallilla, ja paino oli 3390 g eli se oli noussut 250 g viikon aikana! Viimeksi annoimme korviketta viime viikon torstaina, eli tuo nousu on tullut pelkästään minun maidollani! Sitä on jotenkin vaikea uskoa, koska olen koko ajan ajatellut, että maitoa kyllä tulee mutta varmaan aika niukasti. Perheenjäsenten kommentit pulskistuneesta vauvasta olivat kuin olivatkin oikeutettuja :) Alimmasta painosta lisäystä on tullut jo puoli kiloa! Ehkäpä tästä imetyksestä tulee sittenkin jotain.

Rintaongelmia

Synnytyskertomusta olen aloittanut kirjoittamaan, mutta oma aika on tällä hetkellä aika kortilla, sattuneesta syystä <3 Poika on ihana, kaunis ja täydellinen, ja hän on MEIDÄN <3

Toki olisi meidän vauva-arki voinut helpomminkin alkaa. Pojan paino laski alkuvaiheessa hieman liian paljon, ja koska maito nousi kunnolla vasta viikko synnytyksen jälkeen, annoimme aluksi korvikkeita rintamaidon ohella ja minä pumppasin rintoja minkä ehdin. Ehdin ahdistua aika paljon omasta maidontuotannostani, että tuleeko se koskaan riittämään täysimetykseen, kun pumppaamalla tuli ensin vain hyvin pieniä määriä. 

Tällä hetkellä emme kuitenkaan ole enää antaneet yhtään korviketta enää viime torstain tai perjantain jälkeen, en niin tarkkaan muista. Poika tuntuu tulevan rinnalla enimmäkseen tyytyväiseksi, mutta joskus hermostuu, jos maitoa ei tule tarpeeksi nopeasti, tai niin kuvittelisin. Joissakin kriisitilanteissa olemme antaneet pullosta pumpattua maitoa, joka kyllä yleensä imaistaan masuun hyvin nopeasti :) 

Kävimme ensimmäisessä painokontrollissa jo tiistaina eli seuraavana päivänä kotiutumisesta, ja silloin paino oli noussut melkein 100 g! Kuuden päivän ikäisenä paino oli noussut jo melkein syntymäpainoon, joka muuten oli 3145 g, pituus 48,5 cm ja päänympärys 35 cm <3 Paino oli siis tuossa vaiheessa noussut 66 g per päivä eli oikein hyvin. Perjantaina meillä on vielä toinen neuvolan kotikäynti, tällä kertaa lastenneuvolan puolelta. Hieman jännittää, että miten paino on noussut. En mielellään enää palaisi korvikkeisiin, jos täysimetykseen on mitään mahdollisuuksia.

Toinen ongelma imetykseen liittyen on se, että nännit ovat olleet hirvittävän kipeät melkein alusta lähtien. Pahin kipu tulee heti kun vauva aloittaa imemisen, mutta se helpottaa onneksi aika nopeasti. Aluksi kipu oli suhteellisen kova koko imetyksen ajan, niin että ehdin jo ruveta pelkäämään seuraavaa ruokailua. Onneksi nännit ovat nyt selvästi jo tottuneet jonkun verran imetykseen. 

Alkuvaiheessa kokeilin rintakumiakin, mutta se auttoi kipuun vain hyvin vähän, ja lisäksi tuntui ettei poika saa imettyä yhtä tehokkaasti. Rintakumia en ole käyttänyt enää moneen päivään. Ihan alkuun se kuitenkin helpotti vauvan tarttumista nänneihin, kun minulla ne olivat luonnostaan aika matalat ja "ujot", kuten sairaalan papereissa luki :) Nyt nännit ovat jo muotoutuneet niin että niihin on helpompi tarttua. Imuote on tarkistettu monen henkilön toimesta, joten siinä ei pitäsi olla mitään korjattavaa. Poika tosin joskus vaikuttaa hyvin malttamattomalta, jolloin hän alkaa raivokkaasti hamuilemaan, eikä millään meinaa saada tissistä otetta. Silloin auttaa joskus rauhoittelu ja joskus imetysasennon tai rinnan vaihto.

Ja niin kuin nämä ongelmat eivät vielä riittäisi, sain vielä rintatulehduksenkin. Kun maito selvästi oli lauantaiaamuna alkanut nousta, niin illalla nousikin yli 38 asteen kuume ja varsinkin vasen rinta oli tosi kipeä. Seuraavana päivänä siinä näkyi pientä punoitusta, mutta kuume oli laskenut. Illalla se kuitenkin nousi taas uudestaan ja oikea rinta alkoi kipeytyä. Maanantai meni taas hyvin, ja ajattelin että ongelmasta selvittiin nopeasti imettämällä ja pumppaamalla. Maanantai-tiistai yönä heräsin kuitenkin horkkaan ja kuume nousi 39 asteeseen. Olo oli aika hirveä. Joka paikkaa särki ja rinnat olivat tosi kipeät ja kovat. Kun kipulääke alkoi vaikuttaa, hikoilin sängyn märäksi. Aamulla nousi taas kuume ja oikea rinta oli ärhäkän punainen. 

Kävimme terveyskeskuksessa mittauttamassa CRP:n, joka oli 36, ja kollega myös katsoi rintaani ja kirjoitti antibioottikuurin. Tänään aamulla kuume nousi TAAS, ja itkeskelin jo että miksi en nyt vain saisi nauttia vauva-arjesta ilman mitään rintatulehduksia. Nyt illalla voin kuitenkin taas hieman paremmin. Antibioottia on sentään mennyt vain neljä tablettia, joten eihän vastetta välttämättä vielä näy. Rinnan tyhjentäminen on kuitenkin hyvin tärkeä osa hoitoa. Oikea rinta tuntuu jo paljon paremmalta eikä punoita kuin lievästi. Sen sijaan vasen rinta oli tänään aamulla ulkosyrjältään ihan kova ja pinkeä, ja nyt sekin punoittaa... Olen tänään imettänyt tosi tiheästi eri asennoissa ja pumpannut ja hautonut erityisesti vasenta rintaa kylmällä ja kuumalla ja hieronut ja mitä kaikkea. Vasemmalla kuitenkin edelleen tuntuu suurehko patti. Ehkä se pian sieltä liukenisi.

Muussa suhteessa vauva-arki on alkanut aika lailla sillä lailla kuin kuvittelin. Väsymys alkaa olla kroonista, mutta miten hyvältä tuntuukaan, kun vauva nukahtaa rinnalle tai tyytyväisenä katselee maailmaa sylistä. Vaipan vaihdoistakin nautin, ainakin toistaiseksi :)

Laskettu aika = kotiutumispäivä!

Ihana ja terve poika syntyi pitkällisen synnytyksen päätteeksi alakautta 6.8. juuri puolenyön jälkeen. Olemme nyt olleet kotona muutaman tunnin. Olo on edelleenkin ihan hämmentynyt. Kolmessa ja puolessa vuorokaudessa on tapahtunut niin paljon, ettei pää ehdi oikein mukaan. Odotan ajatusten selkiytymistä ja jossakin välissä yritän ehtiä kirjoittaa synnytyskertomuksen. Synnytyksen suhteen tuntemukset ovat aika ristiriitaiset, tosin kokemus kallistuu silti positiivisen puolelle. 

Ehkä pian...!

Täällä on eletty jo muutaman päivän ajan odottavaisissa tunnelmissa. Vai pari tuntia edellisen postaukseni jälkeen löysin alkkareistani geelimäisen, kohtalaisen kirkkaan riekaleen, joka ei vaikuttanut olevan valovuotoa eikä myöskään simennestettä. Tulkitsin löydöksen osaksi sitä kuuluisaa limatulppaa. 

Innostuneena siitä, että siskoni synnytti noin vuorokauden kuluttua oman limatulppansa irtoamisesta, aloimme odottelemaan että josko nyt jotain tapahtuisi. Googlasin enemmän ja vähemmän luotettavaa tietoa limatulpasta, ja voi niitä onnellisia, jotka olivat synnyttäneet muutaman tunnin päästä sen irtoamisesta. Sitten oli niitä, jotka olivat joutuneet odottamaan jopa viikkoja.

No, niitä hieman kipeämpiä supistuksiahan minulla on ollut tässä kuluneiden päivien aikana enemmän tai vähemmän säännöllisesti, mutta eivät ne ole siitä miksikään muuttuneet, eikä mitään erityistä tapahtunut eiliseen mennessä. Hyvä ystäväni, jonka laskettu aika oli vajaa viikko minun jälkeeni synnytti oman vauvansa toissayönä (toinen lapsi kylläkin jo kyseessä). Tästä oma kärsimättömyyteni vain kasvoi.

Eilen illalla parin tunnin pituisessa kirkkokonsertissa supisteli säännöllisesti 5-8 minuutin välein, ja ainakin jonkin verran tuntui jomottavaa kipua ja säteilyä reisiin. Tätä jatkui koko illan, eli yhteensä noin kuuden-seitsemän tunnin ajan, mutta supistuksen pysyivät samanlaisina lähes koko ajan, eli eivät muuttuneet kipeiksi ja pituus vaihteli epäsäännöllisesti välillä noin 50 sekuntia-1,5 minuuttia.

Nukkumaan mennessä tuntui muutamia oikeasti jo vähän kipeitäkin supistuksia, mutta pystyin kuitenkin nukahtamaan ongelmitta. Yhden ja neljän välissä yöllä ravasin vessassa puolen tunnin välein, ja luulisin aika monta kertaa heränneeni juurikin vähän kipeämpään supistukseen. Neljän jälkeen heräsin taas, ja olin nähnyt unta siitä että synnytys käynnistyi ja lapsivesi meni. Ja vessassa löysinkin pikkuhousunsuojasta ruskean läntin ja pyyhkiessä valkovuoto oli haalean punaista! Eli aivan kuin kuukautiset olisivat alkamassa. 

Tämän jälkeen makasin hereillä noin puolitoista tuntia, kun en hermostuksissani saanut heti uudestaan unta. Annoin kuitenkin miehen nukkua, jos vaikka h-hetki olisikin lähellä. Nukahdin onneksi vielä uudestaan, ja aamulla oli tullut hieman veristä limaa housuihin, ja pieni vuoto jatkuu edelleen. Jee! Ehkäpä jotain nyt oikeasti alkaisi tapahtua! Supistukset ovat välillä selvemmin kipeitä, mutta eivät tule kovin tiheästi. Ehkä kohta kuitenkin olisi lähdön aika! Jännittävää! :D

Edelleen yhtenä kappaleena

Viikko laskettuun aikaan, eli tänään on rv 39+0. Miten toivonkaan, että poika tulisi jo ennen kuin viikko on kulunut loppuun! Olen jo ihan kyllästynyt tähän isoon vatsaan, liikkumisen ja nukkumisen vaikeuteen, ainaiseen pissahätään ja siihen että suoli toimii ihan miten sattuu. 

Perjantai-iltana kellotin huvin vuoksi supistuksia kun istuin sängyssä lukemassa, ja niitä tuli noin 5-10 minuutin välein ja olivat vähän kipeitäkin. Eilen tuli myös säännöllisiä ja hieman kipeitä supistuksia ainakin parin tunnin ajan, sen jälkeen kun olimme olleet kävelyllä ja harrastaneet sänkypuuhia :) Sitten nukahdin kuitenkin ihan ongelmitta ja olen edelleen yhtenä kappaleena,  valitettavasti.

Eilinen kävelylenkki ei ollut kovinkaan mukava. Viime päivinä on lantiossa tuntunut kävellessä koko ajan painetta, ja sitten tuli lisäksi joku lihaskramppi oikealle. Oikeassa nivusessa on muutenkin tuntunut kaikenlaista ikävää viime aikoina. Välillä tulee sähköiskumaisia kipuja niin että melkein hyppään ilmaan ja mies heti luulee että nytkö se synnytys käynnistyy ;)

Miehellä alkoi tänään suunnitellusti kesäloma, jonka jälkeen hän sitten pitää isyysloman heti putkeen. On mukavaa, kun ei tarvitse olla yksin kotona päivisin ja olemme voineet viettää vielä ihan rauhallista kahdenkeskistä aikaa, mutta samalla huomaan kyllä ärsyyntyväni siitä että mies on niin hermostunut kun synnytys voi periaatteessa alkaa koska vain. Itseäni ei niinkään hermostuta tai pelota, enemmäkin olen kärsimätön ja haluaisin jo päästä tositoimiin.

Siskoni synnytti ensimmäisen lapsensa rv 39+1 ja olen elänyt toivossa, että jospa minunkin synnytykseni käynnistyisi samoihin aikoihin, mutta huonolta näyttää... Toisaalta hänelläkään ei ollut juuri mitään ennakoivia tuntemuksia, mitä nyt supistuksia oli ollut jo viikkokausia. Synnytystä edeltävänä yönä tuli hieman veristä vuotoa ja seuraavana iltana alkoivat kipeät ja säännölliset supistukset ja sitten se olikin menoa.

Toivottavasti, toivottavasti, toivottavasti minun ei enää tarvitsisi mennä seuraavalle nevolakäynnille viikon päästä, koska se tarkoittaisi vähintäänkin sitä, että synnytys on siinä vaiheessa käynnistynyt :)

Seitsemäs neuvola rv 38+0

Tämä saattaa hyvinkin jäädä viimeiseksi neuvola-päivitykseksi, koska seuraava aika on varattu tasan lasketulle päivälle rv 40+0 eli 8.8. Jännää :) Kuulemma ei tarvitse erikseen peruuttaa aikaa, mikäli tuossa vaiheessa olisin jo synnyttänyt tai synnyttämässä. Ei se varmaan olisikaan ensimmäisenä mielessä siinä vaiheessa, näin voisin kuvitella ;)

raskausviikot: 38+0 (36+1)

paino: - 1,5 kg (- 808 g/vko), kokonaispainonnousu + 4 kg

RR: 114/68 (106/70)

U-prot: neg.

U-gluk: neg.

Hb: 116 (105)

Vauvan syke: 135 (150)

SF-mitta: 32 cm (30 cm)

Mitä noista arvoista nyt sanoisi. Painosta huolestuin siinä määrin, että ajoin suoraan neuvolasta ruokakauppaan hakemaan itselleni jotain oikein energiapitoista lounasta. Neuvolantäti ei kuitenkaan ollut mitenkään huolissaan, edelleenkään. Lähinnä sanoi useaan otteeseen, että hienoa kun ei ole paino tuon enempää noussut. Mutta tuli kyllä sellainen olo, että mitä oikein teen väärin. Ettenkö aikuisena ihmisenä osaa edes syödä oikein?!? Painohan on vain LASKENUT.

SF-mitta kuitenkin oli kasvanut pari senttiä edellisestä mittauksesta ja on koko ajan kulkenut keskikäyrän tuntumassa, joten eiköhän kaikki ole kunnossa. Mutta silti. Tuli jotenkin epäkelpo olo. Yritän lohduttautua sillä, että ensimmäinen neuovolan mittaus oli mielestäni ehkä kilon liikaa, silloin painoa olisi tullut ainakin 5 kg. Ja yhtään mitään turvotuksiahan minulla ei ole. Eikä kyllä mitään ylimääräisiä rasvavarastoja imetystä varten :( Tästä hieman puhuimme, että pitää sitten vain muistaa syödä kunnolla synnytyksen jälkeen.

Hb sentään oli vihdoinkin parempi. En ihan luota noihin sormenpäämittareihin, mutta eiköhän arvo  ainakin jonkin verran parempi ole, kun ero sormenpäämittauksissa on näin selvä. Kivempi tuollaisella arvolla on synnyttää.

Vauvan pää ei ole vieläkään kiinnittynyt, mutta selvästi kuitenkin alkaa hakea asemiaan, näin ymmärsin. Liikkeitä tuntuu edelleen entiseen tapaan. Ehkä ne vähenevät selvemmin sitten kun pää kiinnittyy? Eilen olin äitini ja siskoni kanssa leffassa, ja koko ajan kävi vatsassa kova mylläys. Ehkä siinä mökässä olisikin ollut vaikea nukkua :)

Liikelaskennasta ei ole muuten ollut neuvolassa puhetta kertaakaan, enkä ole sitä tähän mennessä vielä tehnyt. Onko se sellainen asia, mitä pitäisi rutiinisti harrastaa loppuraskaudesta, vai? Eilinen leffa toimi kyllä hyvin liikelaskentana, kun ne vaaditut 10 liikettä saattoivat tulla ihan muutaman minuutin aikana :)

Neuvolantäti oli muuten ollut virkavapaallaan Norjassa töissä, ja siellä kuulemma usein arvioidaan vauvan painoa menetelmällä, jossa vyötärönympärys ja SF-mitta syötetään yksinkertaiseen kaavaan. Näiden mittojeni perusteella neuvolantäti arvioi pojan painoksi tällä hetkellä hieman päälle 2900 g, ja mikäli synnytän laskettuna aikana, paino olisi tuolloin arviolta 3244 g. Mielenkiintoista nähdä, pitääkö tuo arvio ollenkaan paikkaansa :) Mutta menetelmää pidetään ilmeisesti kohtalaisen luotettavana.

Kuulumisia rv 37+4

Tänään aamulla huomasin, että vatsa oli paljon alempana kuin ennen. Toisaalta päivän aikana ero ei enää sitten tuntunutkaan niin suurelta, mutta äitinikin huomasin saman jo ennen kuin ehdin itse kommentoida asiaa. Mies ei kyllä huomannut mitään eroa :)

Muuten tänne ei kuulu juuri uutta. Pissalla olen kyllä ruvennut taas käymään paljon useammin, ja öisin herään aina parin-kolmen tunnin kuluttua nukkumaanmenosta ensimmäisen kerran, sitten vielä ainakin kertaalleen tai jopa vielä kaksi kertaa. Eli ehkä pojan pää tosiaan on jo alempana. Katsotaan, mitä neuvolantäti on mieltä maanantaina.

Streptokokkinäyte oli muuten negatiivinen! Ilahduin tästä kovasti. Eipähän tarvitse sitten jatkuvasti roikkua tipassa kiinni, jollei muuten olisi tarvetta :)

Tänäänhän on rv 37+4. Laskettuun aikaan on 17 päivää. Siis 17 PÄIVÄÄ. En voi uskoa, että todellakin olemme nyt tässä tilanteessa. Sehän on ihan liian outoa ja ihmeellistä ollakseen edes totta. Mutta pakko kai se on uskoa :D

Täysiaikainen!

Tänään alkoi uusi rv 37 ja samalla pojasta tuli virallisesti täysiaikainen. Pikku hiljaa alkaa tuntua jo siltä, että tästä vatsasta olisi jo kiva päästä eroon, vaikka se ihana onkin. Mutta mielelläni ottaisin taas kroppani ihan vain omaan käyttööni (imetys on toki jonkinlainen välimuoto, mutta ei kuitenkaan sama asia kuin itse raskaus).

Mitään selviä merkkejä synnytyksen lähestymisestä ei ole. Välillä tosin kuvittelen, että olisiko poika laskeutunut hieman alemmas lantioon, kun paineen tunne on ehkä hieman erilaista kuin ennen. Toisaalta vatsan ei ole muuttanut muotoaan vielä ollenkaan, ja se on mielestäni edelleen aika korkealla. Supisteluja tulee entiseen tapaan, välillä vähän jomottavat ja välillä ovat ihan kivuttomia. Mitään vuotoja tai limaa en ole havainnut. Vatsa on ollut löysällä lähes päivittäin jo parin-kolmen viikon ajan, varsinkin aamuisin tulee ihan vesiripulia. Olen lukenut, että tämä saattaisi liittyä supisteluihin, mutta enpä tiedä. Parempi kuitenkin näin kuin että vatsa olisi koko ajan ummella :)

Ei siis oikeastaan mitään uutta, paitsi että päivät vierivät ja h-hetki lähestyy vauhdilla :) Olen saanut päivät kulumaan aika hyvin, tänään mm. siivosin jääkaapin, projekti joka on ollut jo pitkään suunnitelmissa. Lisäksi olin tänään hieronnassa ja kävin kävelylenkillä ystävän kanssa. Muuten olen lähinnä maannut terassin sohvalla lukemassa :) Huomenna on luvassa lounas keskustassa ystävien kanssa, taas hierontaa ja sitten olin ajatellut aloittaa keinutuolin maalausprojektin (saa nähdä ehtiikö ajoissa valmiiksi!). Sairaalakassi on pakattu ja lähiperheen kanssa on jo sovittu koiran hoidosta sitten kun synnytys käynnistyy. Eihän tässä voi muuta kuin odottaa!

Maha rv 36+3 + vertailua

Tässä eilinen vatsa, vertailun vuoksi vanhempia kuvia. Ensimmäinen rv 15+4, toinen 19+6, kolmas 24+1 ja viimeinen siis 36+3. Onhan siinä jotain muutosta tapahtunut ;)

  

Kuudes neuvola rv 36+1

Tänään oli jälleen neuvolakäynti. Eipä mitään erityisiä kuulumisia sieltä. Jouduin tosin vielä käymään labrassa, koska aiemman verensiirron vuoksi piti vielä tarkistaa veriryhmävasta-aineet. Tällä kertaa neuvolassa otettiin myös streptokokkinäyte. Hb:tä ei katsottu, kun kävin labrassa pari viikkoa sitten.

raskausviikot: 36+1 (32+1)

paino: + 0,8 kg (+ 200 g/vko), kokonaispainonnousu + 5,5 kg

RR: 106/70 (120/63)

U-prot: neg. (+/-)

U-gluk: neg.

Hb: 105 pari viikkoa sitten (104)

Vauvan syke: 150(144)

SF-mitta: 30 cm (29 cm)

"Normaalisti" kai neuvolakäynnit tapaavat ajoittua viikoille 35 ja 37, mutta kun tämä käynti oli rv 36, niin neuvolantäti kysyi, että haluanko tulla seuraavan kerran ensi viikolla vai vasta kahden viikon päästä. Kun mitään erityisiä ongelmia ei ole, varasimme seuraavan käynnin vasta kahden viikon päähän. Silloin viikkoja on tasan 38+0 (Hui!). Hurja ajatus, ettei ole täysin mahdotonta, että poika olisi jo syntynyt silloin, mutta hyvin todennäköisesti ei, ensisynnyttäjiä kun tässä ollaan :) Pää ei myöskään ollut vielä kiinnittynyt lantioon, mikä ei tietysti välttämättä kerro mitään tulevan synnytyksen ajankohdasta.

Rv 35+6

Huomenna alkaa taas uusi raskausviikko, 37. jo. En milläään pysy tässä asioiden kehityksessä enää mukana. Että pitäisi synnyttää muutaman viikon sisällä!?! Miten usein olenkaan vuosien varrella kuvitellut miltä nämä viimeiset viikot oikein tulevat tuntumaan. Vaikea sitä oli etukäteen kuvitella. Hämmentävää tämän on, enimmäkseen. Ja ihanaa. Ja vähän kamalaa.

En oikein tiedä, mitä sanoa. Tulevaisuus näyttäytyy samalla harvinaisen selkeältä, mutta samalla mitä epävarmimmalta. Miksi en vain voisi nauttia yhdestä päivästä kerrallaan, vaan aina pitää olla huolissaan jostakin? Jos huolenaiheena ei ole vauvan vointi tai vauvan tarjonta tai vauvan sitä ja tätä, niin sitten se on työ ja erikoistumisaikataulu (joka on ihan levällään tällä hetkellä) tai jokin muu asia. No, minä nyt vain olen tällainen murehtijatyyppi. Kun sitten hieman itken asioita miehelle ja juttelemme, niin sitten elämä näyttääkin jo pian taas valoisalta. Meistä tulee ihan kohta vanhempia!

Voinnissa ei edelleenkään mitään muutosta. Portaissa hengästyttää ja kumartuminen aiheuttaa supistuksia, selkä kipeytyy helposti istuessa ja maatessa. Osa supistuksista alkaa jo olla hieman kipeitä, sellaista lievää kuukautisjomotusta, joka helpottaa supistuksen myötä vajaassa minuutissa. Näitä tällaisia on ollut ehkä edelliset pari-kolme viikkoa.

Toissa yönä näin unta, että olin synnyttänyt jonkinlasen Vilman ja vauvan välimuodon. En kuitenkaan muistanut synnytyksestä yhtään mitään, ja kyselin perheenjäseniltäni, että synnytinkö alakautta ja miten muuten synnytys sujui. Mietin kovasti, että mitä ihmeen lääkkeitä minulle oli synnytyksen aikana annettu, kun en muistanut mitään. Se oli aika ikävä tunne.

Äitiysloma

Olen odottanut äitiyslomalle pääsyä monta vuotta. Nyt se vihdoinkin alkoi, tai virallisesti kyllä vasta huomenna. Vaikka olen odottanut tätä pitkään, tuntui silti haikealta lähteä töistä viimeistä kertaa pitkään aikaan. En ole mikään työnarkomaani, ja arvostan vapaa-aikaa yli kaiken, mutta työ on silti tosi tärkeä juttu. On hienot kollegat, rutiinit, haasteita ja onnistumisen tunteita. Mutta on myös joskus ihan hirveitä työpäiviä, stressiä ja riittämättömyyden tunteita. Silti itkin keräillessäni tavaroitani pukuhuoneessa perjantaina ennen kuin lähdin kotiin.

En ole koskaan pitänyt muutoksista, vaikka niitähän elämä on täynnä. Useimmat muutokset tuovat tullessaan hyviä asioita, mutta niihin liittyy aina myös luopumista. Vaikka vauva onkin toiveidemme täyttymys, olen lapsettomuuden myötä oppinut arvostamaan myös elämää ilman lapsia ihan eri tavalla. Kun olen enemmän kuin kerran joutunut pohtimaan, että mitäs jos emme koskaan saakaan lapsia. Toivoa en kuitenkaan koskaan ehtinyt menettää.

Ja yhtäkkiä olemmekin siinä tilanteessa, että meistä on tulossa vanhempia, HYVIN pian. Se on ihmeellistä ja hämmentävää. Että emme kohta ole enää lapsettomia, vaikka vuosi sitten surin neljättä epäonnistunutta alkionsiirtoa. Sen jälkeen on tapahtunut niin paljon asioita. Ja suurimmat asiat ovat vasta edessäpäin.

En malttaisi odottaa sitä, että vihdoinkin saan nähdä vauvan. Toisaalta odotan myös näitä toivottavasti vielä ainakin muutamaa rauhallista viikkoa. Olen laatinut pitkän listan kaikenlaisista asioista, joita haluan saada tehdyksi ennen synnytystä. 

Kuinka tyytyväinen olenkaan, että voin vielä näin hyvin! Tunnen itseni enimmäkseen hyvin energiseksi. Mikäs sen mukavampaa. Varsinkin, kun minä itse ja moni muu on sairauteni vuoksi maalaillut piruja seinille jo lähes kymmenen vuoden ajan siitä tosiasiasta, että miten riskialtista tämän  sairauden ja raskauden yhdistelmä voikaan olla. Kaikkihan on (ainakin tähän mennessä) sujunut loistavasti! Minulla on lukemattomia syitä olla kiitollinen.

Rv 34+0 ja äitiyspolikäynti

Tänään oli toivottavasti viimeinen äitiyspolikäynti, siis siinä mielessä, että kaikki jatkuisi hyvin loppuu saakka, eikä tarvitsisi siellä enää käydä :)

Pojan asiat näyttivät olevan edelleenkin hienosti. Painoarvioksi tuli 2490 g, tarkkoja mittoja tai viikkovastaavuuksia en muista, mutta kaikki olivat ainakin hieman yli tämänpäiväisen 34+0. Pään koko todennäköisesti edelleenkin vastasi vielä hieman suurempiakin viikkoja, koska gyne sanoi, että kasvu on ihan "symmetristä". Oletin, että eri mitat ovat kasvaneet samassa suhteessa kuin aiemminkin. Napavirtaus oli hyvä ja lapsivettä normaali määrä. Eikä sukupuolesta todellakaan ollut mitään epäilyksiä ;)

Sisätutkimus tehtiin myös, niin minun ei sitten tarvitse enää käydä erikseen neuvolalääkärillä. Kohdunkaula oli 3 cm:n mittainen, mutta sellainen "semikiinteä" ja sormelle auki. Eipä se kyllä taida juurikaan kertoa siitä, miten kauan saamme vielä synnytystä odottaa. Mutta jotain on sentään jo tapahtunut :) 

Lantiokin tutkittiin, ja todettiin riittävän tilavaksi. Tuo synnytystapa-arvio on kyllä aika epämääräinen juttu. Mahdotonhan sitä on etukäteen tietää, mahtuuko vauva ulos vai ei. Yleensä onneksi mahtuu, mutta kollegani sanoi tänään osuvasti, että ensimmäinen synnytys on joka tapauksessa aina "koesynnytys". Sitä odotellessa!

Tänään alkoi viimeinen työviikko ennen äitiyslomaa. Töissä jaksamisen kanssa ei ole ollut ongelmaa. Enemminkin alan olla sillä lailla levoton ja odottavainen, että töissä on hankala keskittyä. Olen jo suunnitellut, mitä kaikkea haluaisin ehtiä tekemään ennen kuin vauva saapuu. Kaikenlaista hyödyllistä enimmäkseen, mutta pitää myös ehtiä käyttämään kaksi raskaushieronta-lahjakorttiani :)

Yllätys

Lauantaina minut yllätettiin täydellisesti: ystäväni olivat järjestäneet vauvakutsut! Siskoni, mieheni ja äitini olivat juonessa mukana, ja ihmettelen todella, että varsinkin kaksi viimeksi mainittua pystyivät pitämään salaisuuden ;) Oli kaikkea hyvää syötävää, mm. ihana mahan muotoinen kakku, ja minä ja vauva saimme kaikkia hienoja lahjoja, mm. tosi hienon vaippakakun. Ihan kyyneliin liikutuin, kun olin niin onnellinen että minulla on tällaisia ystäviä <3

Tänään alkoi jo 34. raskausviikko. Eilen illalla itkin miehelle sitä, että niin monet asiat muuttuvat. Töistä poisjääminen jännittää, ja tuntuu, että aika vain kiitää eteenpäin enkä ole vielä yhtään valmis äidiksi. Moni käytännön asiakin odottaa tekemistä. Haluaisin vain nauttia tästä ihanasta ajasta, kun vauva on pian tällä ja kesä on kauneimmillaan, mutta mieli on levoton.

Tällä viikolla pojan pitäisi olla jo yli kahden kilon painoinen. On hassu ajatus, että vauva on jo niin iso, kun painoin itse syntyessäni juuri ja juuri kaksi kiloa. Viikkoja ja pituutta oli kyllä hieman enemmän, mutta taisin olla aika riuku :) 

Odotan jo innokkaasti juhannuksen jälkeistä äitiyspolikäyntiä, kun taas ultrataan. Pian on myös aika jättää Primaspan pois lääkityksestä, nimittäin hyvissä ajoin synnytystä ajatellen. SYNNYTYSTÄ. Eihän siihen ole kuin ihan hirveän vähän aikaa! Mutta voin kyllä rehellisesti sanoa, että sitä en onneksi pelkää. Niin moni muu asia on tämän raskauden aikana jo ehtinyt huolettaa, että olen oikein tyytyväinen, että synnyttäminen ei tunnu pahalta ajatukselta, ainakaan vielä...

Viides neuvola

Tiistaina olimme taas neuvolassa. Tällä kertaa sijainen oli vaihtunut taas siihen varsinaiseen neuvolantätiin, jonka olen tavannut viimeksi yli 2,5 vuotta sitten. Olipa oikein kiva käynti. Sijainen on toki ollut mukava ja niin poispäin, mutta ehkä kokemattomuutensa vuoksi ei ole tuntunut minusta aivan "aidolta". Tällä käynnillä käytiin ensin nopeasti läpi kaikki mitä on tapahtunut tuossa 2,5 vuodessa, ja sitten kaikki rutiinijutut. 

Saimme esitteen, jossa kerrottiin että kaikista vastasyntyneistä otetaan nykyisin seultontaverikokeita, joista etsitään tiettyjä perinnöllisiä aineenvaihduntasairauksia. Tästä en ollut ennen kuullutkaan, mutta lienee kohtalaisen uusi juttu, kun ei tällaisia kokeita ei otettu silloin kun parivuotias siskontyttöni syntyi. Alla taas strategisia arvoja:

raskausviikot: 32+1 (29+0)

paino: + 0,2 kg (+ 64 g/vko), kokonaispainonnousu + 4,7 kg

RR: 120/63 (109/61)

U-prot: +/-

U-gluk: neg.

Hb: 104 (104)

Vauvan syke: 144 (140)

SF-mitta: 29 cm (25 cm)

En ilmeisesti mitannut sf-mittaa itseltäni aivan pieleen :) Eihän oma lukemani heittänyt tuosta toissapäiväisestä kuin sentillä! Painoa oli tullut kolmessa viikossa vain 200 g. Neuvolantäti oli kuitenkin vain tyytyväinen. Vatsahan kuitenkin kasvaa hyvin, ja se on tärkeintä. 

Poika oli tämänkin neuvolantädin mielestä raivotarjonnassa, ja tällä kertaa uskoin siihen itsekin. Pää ei kuulemma ole vielä ihan kiinnittynyt kuitenkaan, mutta sillä ei liene merkitystä. Kun vauva nyt vain pysyisi tällä tavalla loppuun asti.

Hb junnaa edelleen paikoillaa. En YMMÄRRÄ, miten se voi aina olla juuri tuo sama arvo, 104. Miksi se ei ole välillä vaikka 103 tai 105, aina vain 104! Eikös tämä neljän tai viiden tarkalleen saman arvon peräkkäinen sarja ala olla jo aika epätodennäkönen? ;) Tietysti toivoisin, että Hb ehtisi vielä nousta ennen synnytystä, eikä tulisi kovasti vuotoa. Kun kuulemma lähettävät kyllä synnäriltä ihan kevyesti kotiin ilman mitään veritankkauksia, kunhan vain Hb on yli 80. Ja kokemuksesta tiedän, että olo on aika hutera, kun Hb on 80, varsinkin jos arvo on nopeasti laskenut. Siinä pitäisi sitten jaksaa vauvaakin hoitaa :)

Mitään sisätutkimustahan ei siis tehty, kuten minulle jo edellisen postauksen kommenteistakin selvisi, että sisätutkimuksia tekee vain lääkäri :) Neuvolantädin mukaan käyntini ovat ajoittuneet hieman hassuille viikoille. Päädyimme siihen, että koska olen joka tapauksessa menossa äitiyspolille puolentoista viikon päästä, en mene ollenkaan neuvolalääkärin toiselle käynnille. Eipä siitä viimeksikään hirveästi hyötyä ollut. Sisätutkimuksen kun voi tehdä äitiyspolillakin. Streptokokkinäytteen neuvolantäti ottaa itse seuraavalla neuvolakäynnillä, joka sovittiin noin kuukauden päähän.

32+0

Vaikka odotan innokkaasti raskauden päättymistä, alkaa myös olla sellainen olo, että aikahan loppuu kesken! Että olemmeko muka jotenkin valmistautuneita siihen, että meille on tulossa vauva hieman alle tai yli kahden kuukauden päästä??? Spontaani vastaukseni juuri tällä hetkellä olisi, että emme todellakaan... 

Mitä jos poika päättääkin tulla paljon aikaisemmin? Se taitaisi tulla aikamoisena järkytyksenä, että nytkö jo. Siksi olen kyllä ihan tyytyväinen, että raskausviikkoja ainakin käytännössä on vielä jokunen jäljellä. Ehkä sitten, kun vajaan kolmen viikon päästä jään äitiyslomalle, minulla on hieman enemmän aikaa todella yrittää sisäistää sitä, että minusta on tulossa äiti :)

Poika on ilmiselvästi pysynyt hyvin raivotarjonnassaan, mistä olen edelleen hyvin onnellinen. Huomenna on viides neuvola. Mietin, että eikö tässä vaiheessa jo aleta tehdä niitä sisätutkimuksia, että tietäisi sitten, alkaako kohdunkaulalle tapahtua synnytystä enteileviä muutoksia? Jotenkin olin siinä uskossa, että sisätutkimuksia tehtäisiin jo paljon aiemmin... Miten teillä toisilla?

Painoni ei ole kotivaa'an mukaan edelleenkään noussut kuin 5 kg. Eilen onnistuin huolestumaankin tästä ihan vähän, että onkos jokin nyt vialla, kun painoa ei tule lisää? Yritin jopa mitata itseltäni sf-mittaa :D Siitä tuli jotain 28 cm, mikä kyllä menisi hyvin aiemmalle käyrälle. Mutta katsotaan, mitä todellinen sf-mitta on huomenna, ja paino. Vatsan kasvun kyllä huomaa ihan muutenkin kuin mittanauhan lukemaa tuijottamalla ;)

Liikkuminen ja kumartelu alkaa olla jo aika hankalaa. Tai siis, juuri mikään ei ole fyysisesti vielä mahdotonta, mutta supistuksia tulee kyllä heti kaikenlaisesta kyykkimisestä, ylösnousemisesta, portaissa kävelystä ja kyllä ihan normaalistakin kävelystä. Ja yhdynnän jälkeen saattaa supistella  jonkin aikaa ihan säännöllisestikin esim. parin minuutin välein.

Kipeitä supistukset eivät edelleenkään ole, paitsi yöllä, kun herään vessaan ne vakiintuneet kaksi kertaa, vatsa muuttuu aina kivikovaksi heti kun nousen pystyyn, ja kun palaan sänkyyn, supistus usein vielä jatkuu ja saattaa tuntua menkkamaista jomotusta. Kävellessä tuntuu myös niitä teräviä kirvelyitä, joista aiemmin kerroin, ne jotka alkoivat siinä vaiheessa kun poika kääntyi raivotarjontaan.

Yritän kuitenkin parhaani mukaan pysyä fyysisesti aktiivisena. Ei tekisi mieli jäädä vain sohvan pohjalle makaamaan :) Pyöräily tuntuu edelleen hyvältä, ja rauhalliset kävelylenkit samoin. Selkä kipeytyy helposti, mutta vain istuma- ja makuuasennossa. Pitäisi ehkä kokeilla jotain mammajumppaa :)

Uni

Näin viime yönä kaikenlaisia kummia unia. Yhdessä poika työnsi kättään vatsani läpi ikään kuin normaalin potkun tapaan, mutta käsi tulikin ulos kokonaisuudessaan ja näytti ihan oikealta pieneltä kädeltä, ja se tarttui etusormeeni ja puristi <3 

Voi kuinka odotankaan, että saan ihan oikeasti nähdä pikkuisen! Tuntuu, että keskiraskaudessa viikot vierivät hirmuista vauhtia, mutta nyt tahti on selvästi hidastunut. Ehkä siksi, koska odotus on jollakin lailla entistä konkreettisempaa, kun vauva liikkuu hurjasti, äitiysloma lähestyy ja neuvolassa käymme entistä tihempään, ja muille ajatuksille jää siksi vähemmän aikaa. Samalla odotan aiempaa enemmän raskauden päättymistä. En siksi, etteikö olotilani edelleen olisi pieniä vaivoja lukuunottamatta hyvä, mutta juuri sen takia etten malttaisi odottaa sitä, että poika vihdoinkin olisi ihan oikeasti luonamme. 

Mitään uusia hankintoja en ole muutamaan viikkon tehnyt, ja sillä saralla tuntuukin kaikki olevan aika hyvin hanskassa. Mitä nyt vauvan huoneen sisustus on vielä vähän vaiheessa, kun olemme kunnostamassa paria suvun huonekalua uuteen käyttöön.

Meidän kunnassamme perhevalmennukseen kuuluu yhteensä neljä valmennuskertaa, joista olemme tässä vaiheessa olleet kahdessa. Ensimmäinen kerta oli sellaista epämääräistä ajatusten herättelyä siitä, miten elämä muuttuu sitten kun kahdesta tuleekin kolme. Toisella kerralla kerrottiinkin jo ihan eri tavalla käytännön asioita, ja aiheena oli synnytys. Meille näytettiin kuvia synnäriltä, käytiin läpi synnytyksen vaiheet ja kivulievitysmahdollisuudet ym. Minulle harva asia oli ihan uutta, mutta miehelle useampi. Silti koin valmennuksen hyödylliseksi. Seuraavat valmennuskerrat käsittelevätkin sitten vauvan hoitoa ja imetystä, joista onkin hyvä saada vähän lisää tietoa :)

Rv 30

Maanantaina tuli täyteen 30 raskausviikkoa. Sen kunniaksi poika alkoi myllätä okein kunnolla, ja parin päivän aikana on melkein aina liikkuessa tuntunut teräviä ja äkillisiä kirveltäviä kipuja siellä, missä virtsarakko sijaitsee. Aluksi ajattelin, että vauva se siellä vain potkii, mutta tänään kun vilkaisin ultralla, niin pää oli vihdoinkin kääntynyt alaspäin, ja sijaitsikin aika syvällä jo! En sitten tiedä, onko tämä lopullinen asento.

Olin kyllä näinä parina päivänä huomannut, että potkujen suunnat olivat hieman muuttuneet. Tai tuntuivat kyllä edelleenkin myös ylhäällä oikealla, kuten ovat lähes pelkästään tuntuneet edeltävät pari-kolme viikkoa, jolloin pää on ollut ylöspäin, mutta nyt potkuja tuntuu myös vasemmalla sekä ylhäällä että alhaalla. Ja nyt ne ylöspäin puskevat "ulokkeet" ovat selvästi ollet raajoja ja vissiin sitten peppuakin, eikä päätä, kuten vielä muutama päivä sitten. Lisäksi möyrinnä ja potkujen suunta on tällä hetkellä entistä enemmän jonnekin tuonne kylkiluiden alle :) Välillä tuntuu, että joku yrittäisi kammeta niitä pois paikoiltaan :)

Mietin kyllä hieman, että mistä nuo kiputuntemukset johtuvat, jos eivät siitä että rakkoa potkitaan hajalle :) Voisivatko ne liittyä pään kiinnittymiseen? Tai olla jotain liitoskipuja? Supistuksiin ne eivät mitenkään liity, vaan tulevat ihan niistä huolimatta.

Tuli jotenkin tosi helpottunut olo, kun näin että pää oli alaspäin. Vaikkei se vielä jäisikään noin, niin ainakin poika vielä liikkuu kohdussa ja raivotarjontaan on edelleen mahdollisuuksia ja haluja. Viime päivänä on ollut ihan tarpeeksi muitakin huolenaiheita mm. töihin liittyen. En toivoisi enää yhtään ylimääräisiä stressinaiheita.

Surua aiheuttaa myös se, että yksi parhaista ystävistäni, joka on kumppaninsa kanssa juuri aloittanut lapsettomuushoidot, sai heti alkuunsa huonoja uutisia. Ongelma on siittiöiden kanssa lähes sama kuin meillä, mutta lisäksi kaikkea muuta pientä poikkeavaa. Ensimmäinen ICSI päättyi siihen, että seitsemästä kypsästä munasolusta ei hedelmöittynyt yksikään. Voin vain kuvitella, miltä tällaiset uutiset tuntuvat sen jälkeen, kun on toiveikkaasti suunniteltu tuoresiirtoa ja toivottu että pakkaseenkin riittäisi jotain. Miten vaikea onkaan keksiä jotain lohduttavaa sanottavaa tuollaisessa tilanteessa :(

Viime yön yli viimeinen päivystykseni pitkään, pitkään aikaan. Nukuin ennätykselliset 15 minuuttia. Olin varannut kampaajan heti aamuksi, joten tulin kotiin vasta joskus puoli yhdentoista aikoihin, ja olen nukkunut ehkä kolme ja puoli tuntia. Olo on uskomattoman hehkeä. Oli varmaan ihan hyvä, että en enää päivystä :)

Mummo-olo

Flunssani alkaa olla jo parantunut, mutta on edelleen muistuttanut itsestään oikean kyljen lihasten arkuudella. Yskin monta päivää niin paljon, että ei olisi ihme jos johonkin kyllkiluuhun olisi tullut pieni murtumakin, varsinkin kun kovin kipu tuntui juuri pienellä aluella aliammassa kylkiluussa. 

Ajattelin, että tämäkin vaiva oli jo paranemaan päin, mutta eilen illalla, kun käänsin sängyssä kylkeä, tuntui kun juuri tuossa kipukohdassa oikealla olisi niksahtanut jotain, koska se tuli niin kipeäksi, että en pystynyt enää kääntämään kylkeä tai nousemaan ylös sängystä ilman miehen apua! Jos kallistin kroppaa vähänkin jommallekummalle sivulle, tuntui kuin kylki olisi tulessa. Lihakset vissiin kramppasivat oikein kunnolla. Liikkuminen onnistui vain juuri ja juuri ja nukkuminen ei sujunut kuin vasemmalla kyljellä, eikä sekään hyvin. Mies lämmitti kauratyynyn, ja sen ja Panadolin avulla nukahdin. 

Aamulla olin hieman epävarma, pääsenkö lähtemään töihinkään, mutta kyllä se sitten onnistui. Tosin kävelyni, joka jo suurehkosta vatsasta johtuen on hieman normaalista poikkeavaa, taisi näyttää ihan mummon köpöttelyltä :) Päivän aikana tuntuu, että kyljen lihakset ovat pikkuhiljaa rentoutumaan päin, mutta kohdun kovettuminen tuntuu hieman ikävältä, ja kyljen kipu taas saa aikaan supistuksia :( Ja jos teen jonkin väärän liikkeen, niin kylki kyllä muistuttaa itsestään.

Eilen illalla, sitten kun olin suurella vaivalla juuri ja juuri päässyt sängystä ylös, taisin siinä voihkaisujen välissä jopa nauraa, niin absurdilta koko tilanne tuntui. Että tässä sitä niksautellaan kylkiä niin että olisin suurinpiirtein rollaattoria tarvinnut :)

Ihan parin päivän päästä muuten ylitän 30. raskausviikon rajapyykin! Hurjaa. Enää viisi viikkoa töitä. Olen siitä samaan aikaan sekä innoissani että kauhuissani.

Tänään töissä kommentoin eräälle potilaalleni ihan ystävälliseen sävyyn, että onhan tuossa vyötäröllä (siis potilaallani) vähän ylimääräistä, lähinnä siinä mielessä että se saattaisi olla osasyynä hänen vaivaansa. Potilas vastasi, että niinpä näyttää sinullakin olevan tuossa vähän ylimääräistä. Tämä saattaa kuulostaa ihan kamalalta kun kirjoitan sen näin, mutta en yhtään loukkaantunut. Potilas oli kyllä huolissaan, että sanoiko hän nyt pahasti, mutta nauroimme asialle yhdessä :)

Neljäs neuvola rv 29+0

Kun tässä katson tuota neuvolakorttiani, niin tuntuu ihan ihmeelliseltä, että minunko raskauttani kaikki nuo arvot oikein koskevat??? Ettäkö olen raskaana viikolla 29+0? Häh? Miten se EDELLEENKIN tuntuu niin epätodelliselta :) Tässä kuitenkin strategiset arvot: 

raskausviikot: 29+0 (23+3)
paino: + 1,8 kg (+ 323 g/vko), kokonaispainonnousu + 4,5 kg
RR: 109/61 (121/63)
U-prot: +/-
U-gluk: neg.
Hb: 104 (104)
Vauvan syke: 140 (145)
SF-mitta: 25 cm (21 cm)

Neuvolantäti väitti vatsaa tunnustellessaan, että poika on pää alaspäin, mikä tuntui minusta kyllä vähän oudolta, koska viikko sitten pää oli todistetusti jossakin ihan muualla, eikä potkujen suunta ole muuttunut ollenkaan. Niinpä kun päivän aikana oli kerrankin rauhallinen hetki, päätin tarkistaa asian itse ultralla. No, ei se pää todellakaan ollut alaspäin. Selkä oli kyllä oikealla, kuten neuvolantäti sanoi, mutta pää oli ylhäällä vasemmalla. Se siitä. Ehdin jo hetken riemuita...

On kai ihan typerää vielä tässä vaiheessa murehtia sitä, ettei vauva ole pää alaspäin. Mutta minkäs teet :) Haluaisin vain niin kovasti päästä synnyttämään normaalisti alakautta. Sektioon joutuminen tuntuisi jotenkin epäonnistumiselta. Tietysti, jos se on lapsen terveyden kannalta tarpeen, niin sitten tietenkin sektio on ainoa vaihtoehto. Mutta uskon, että se silti harmittaisi, jos yhtään tunnen itseäni.

Äitiyspoliklinikkakäynti ja vähän muuta

Maanantaina rv 28+0 oli äitiyspoliklinikkakäynti. Kun mitään ongelmia ei ollut, oli käynti aika lyhyt ja ultrassakin katsottiin ihan vain tärkeimmät asiat.

Poika oli kasvanut hyvin, ja oli nyt vajaa 1200 g:n painoinen. Reisiluu vastasi noin rv 27+3 tai +4, vatsanympärys rv 28+2 muistaakseni ja pään koko rv 29+3. Tuo pää menee kyllä vielä ihan normaalirajoihin, ja kasvaa samalla käyrällä kuin rakenneultran aikoihin. Lääkäri lisäksi sanoi jotain, että tässä vaiheessa pään kasvu on usein muuta kroppaa edellä. Napavirtaukset katsottiin ja ne olivat normaalit. 

Vauva oli polikäynnin aikaan perätilassa. Ensin olin siitä vähän huolissani, mutta toki ymmärrän, että vauvat vielä tässä vaiheessa pystyvät hyvin liikkumaan, ja suurin osa kuitenkin kääntyy pää alaspäin jossakin vaiheessa. Olihan poika esim. rv 27+0 pää alaspäin, ja toissapäivänä kun itse ultrasin niin oli ihan poikittain (ja potkujen perusteella taitaa olla edelleen).

Eilen olin toisessa sokerirasituksessa. Sen tulos oli onneksi edelleen normaali. Aamulla oli aika huono olo, kun en tietenkään ollut syönyt mitään edellisillasta lähtien, ja sokerilitku maistui paljon pahemmalta kuin viime kerralla. Onneksi se pysyi sentään sisällä. Olin etukäteen tästä hieman huolissani, koska maanantaina oksensin automatkalla töihin, kun en ehtinyt syödä kotona mitään, vaan tarkoitus oli syödä aamupalaa vasta töissä. Jatkossa en kyllä enää lähde kotoa ilman että olen laittanut suuhuni edes jotain...

Flunssasta alan pikkuhiljaa toipua, mutta en kyllä ole vieläkään ihan kunnossa. Olin viime viikolla kolme päivää sairaslomalla. En vain olisi millään jaksanut olla töissä. Lauantainen Ikea-reissu otti myös voimille. Illalla tuli paljon supistuksia ja jalkoja särki. Sunnuntaina puuhastelimme kaikenlaista kotona, mm. sisustimme vauvan huonetta, ja illalla tuli sitten taas paljon supistuksia, runsaammin kylläkin vasta yhdynnän jälkeen. Puolen tunnin ajan vatsa kovettui parin minuutin välein, ja samalla tuntui ikävää jomotusta reisissä. Aloin jo vähän huolestua, mutta sitten kun menimme nukkumaan, niin supistukset harvenivat, ja seuraavana päivänä niitä tuli ihan vain entiseen tapaan.

Alaselkää alkaa aika helposti särkemään jos istun pidempään, joten asentoa pitää muuttaa aika usein. Toissa yönä heräsin siihen, että vasen pohje kramppasi. Nousin istumaan ja puristin pohjetta kaksin käsin hammasta purren, kunnes kramppi meni ohi. Nyt pohje on kipeä kuin olisin ollut kovissakin treeneissä ;)

Pienistä vaivoista ja satunnaisista huolenaiheista huolimatta olen voinut hyvin. Työmatkapyöräilykin vielä onnistuu, ja itse asiassa se aiheuttaa paljon vähemmän supistuksia kuin vaikkapa reipas kävely.

Äitiyspakkaus!

Eilen iltapäivällä tuli tekstari, että äitiyspakkaus on noudettavissa lähikaupasta. Kun mies tuli illalla töistä kotiin, haimme pakkauksen yhdessä kun en olisi sitä itse saanut mitenkään kannettua kotiin, vaikka lyhyt matka onkin :) Nukkumaanmeno vähän viivästyi, kun pitihän minun saada heti vähän hiplailla kaikkia pieniä vaatteita ja muuta.

Ainakin näin vielä ennen käyttökokemuksia pidän melkein kaikista tuotteista, mitä nyt keltaiset housut eivät värin puolesta olleet ihan mieleen :D Kestovaippoja emme ole ajatelleet käyttää, joten tuosta pakkauksen kappaleesta ei ole meille iloa, mutta muuten laatikossa ei mielestäni ollut mitään "turhaa". 

Värit ovat aika poikamaisia mielestäni, mutta meillehän se sopii. Ja pidän tämän vuoden vähän kirkkaammista väreistä. Erityisesti tykkäsin koira-lohikäärme-apinabodysta, raidallisesta bodysta ja tennarisukista. Talvihaalari oli myös oikein kiva, samoin makuupussin kuosi. Ja tuntuuhan se hienolta, että kaikki tämä lähetetään kotiin ilmaiseksi!

Kuva kelan sivuilta

Kuulumisia rv 27

Oho, onpas aikaa taas kulunut. Saksan matka meni kaikilta muilta osin hyvin, mutta viimeisenä päivänä iski flunssa, joka on ainakin tähän päivään saakka vain pahentunut, joten jäin töistäkin kotiin. Ensin oli vain kurkkukipu, sitten kurkkukipu ja yskä ja nyt lisäksi vielä nuha :( Kuumetta ei onneksi ole ollut, mutta olo on kyllä ihan tarpeeksi huono ilmankin. Nukkuminen on hankalaa yskimisen vuoksi, ja muutenkin alkaa olla vähän vaikeaa löytää mukavaa nukkumisasentoa. Olen parhaani mukaan yrittänyt ajatella, ettei tavallisesta flunssasta ole vauvalle mitään haittaa (kuten ei pitäisikään).

Koko matkan aikana tuli vain pari sellaista tilannetta, jolloin mietin että vauva saisi potkia hieman lisää, jotta tietäisin kaiken olevan kunnossa, mutta muuten poika on ollut tosi aktiivinen :) Päivisin vaellusretkien aikana oli aina rauhallisempaa, kuten nyt yleensäkin liikkuessa, mutta iltaisin ja öisin alkoi aina kova jumppaaminen :) Mietin tosissani että olisin ottanut dopplerin mukaan matkalle, mutta sitten vain jätin sen kylmästi kotiin. Onneksi sitä ei tarvittu.

Tänään on rv 27+1. Tällä hetkellä viikot tuntuvat vaihtuvan hurjaa vauhtia, kun taas alkuraskaudessa ne suorastaan matelivat eteenpäin. Välillä tuntuu siltä, että henkinen valmistautuminen vanhemmuuteen olisi jo ihan hyvällä mallilla, mutta toisaalta melkein päivittäin tulee sellaisia hetkiä, jolloin edelleenkin hämmästelen sitä, että ylipäänsä olen raskaana! Joten se siitä valmistautumisesta...

Tarkastelin vauvaa eilen töissä ultralla. Pää oli alaspäin, kuten potkujen perusteella epäilinkin. En tosin tiedä, missä vaiheessa vauvat yleensä jäävät (toivottavasti) tuohon asentoon? Kyllä kai vatsassa vielä on tilaa kääntyäkin? Vauva on jo sen kokoinen, että omatoiminen ultraaminen alkaa olla vaikeaa, kun koko vauva ei enää mahdukaan ultraruudulle ;) Silloin on paljon hankalampi sanoa, mikä ruuminosa mikäkin on.

Vajaan viikon päästä on aika äitiyspolille. Odotan jo sitä, että joku asiansa osaava taas tarkastelee vauvaa. Ei niin että olisin mistään erityisen huolissani, mutta en tietenkään sano ei ylimääräisille ultrille, varsinkaan kun terveydetilani ei pitäisi mitenkään uhata vauvan hyvinvointia.

Meillä alkaa olla jo aika paljon vauvan tarvikkeita hankittuna. Ensimmäisen hankinnan, eli vaunujen jälkeen (juu, outo järjestys) olemme ostaneet myös turvakaukalon. Vaatteita on jo aika paljon, enimmäkseen kirpparilta. Uusia emme ole itse ostaneet ollenkaan, vaan kaikki uudet vaatteet ovat tulevien isoäitien hankintoja ;) Kirpparilta ostimme myös lähes uudenveroisen leikkimaton, jonka kaikki osat sain hyvin pestyä. Siskontytön vuoksi meiltä löytyy kotoa jo valmiiksi myös mm. syöttötuoli ja potta. Miehen tädiltä saimme lähes käyttämättömän matkasängyn. Siskolta olen saanut rintapumpun, maidonkerääjät, ison pinon harsoja, ylijääneen laatikollisen liivinsuojuksia ym. Miehen kotoa löytyi paljon hyväkuntoisia lakanoita vauvalle.

Mitään kunnon inventaariota en ole tarvikkeista vielä tehnyt, mutta yllättävästi niitä vain on siunaantunut, vaikka emme ole vielä kovin paljon aktiivisesti mitään hankkineetkaan. Äitiyspakkauksen tilasin reilu kaksi viikkoa sitten, joten sitä odottelen jo innokkaasti :) Ensi viikolla ajattelimme käydä Ikeassa, josta on tarkoitus ostaa ainakin pinnasänky, muovisia astioita ja aterimia ym.

Reissuun

Huomenna viimeinen työpäivä ennen viikon lomaa. Lähdemme koko perheeni kanssa Saksaan.  Tuntuukin, että loma tulee tarpeeseen. Päivystäminen sujuu edelleen hyvin, mutta kuukausi pitäisi vielä sitäkin jaksaa. Toki jos en jaksa, niin sitten joku muu saa tehdä minulle varatut vuorot.

Vauvallakin on nyt oma matkavakuutus. Selvittelin asioita muutaman päivän, ja aikaa kului mm. puhelinpalveluissa jonottamiseen :) Mutta onhan se helpottavaa tietää, että kun vauva ainakin periaatteessa on nyt niin iso, että voisi hyvin selvitä syntyessään ennenaikaisesti, niin hoito ei vakuutuksen turvin tulisi älyttömän kalliiksi ulkomailla.

25. raskausviikko

Onpa taas aika kulunut! Töihin liittyen on ollut stressiä parista asiasta, mutta raskauden kanssa menee edelleen hyvin. Maanantaina on jo rv 25+0. Juurikaan en ole vielä joutunut rajoittamaan tekemisiäni, mutta pikku hiljaa tuntuu, että maha alkaa olla tiellä :) Selällä makaaminen tai puoli-istuvassa asennossa oleminen alkaa olla tosi ikävän tuntuista. Nukun enimmäkseen vasemmalla kyljellä, mikä tuntuu parhaimmalta.

Varskinkin kun tulee supistuksia, niin tuntuu kuin olisi ihan hirveä pissahätä. Toisaalta pissahätä myös tuntuu tekevän niitä supistuksia. Aina, kun nousen ylös sängystä, niin vatsa kovettuu, ja se tekee olon vähän tukalaksi. Onneksi en ole vielä joutunut käymään yöllä vessassa kuin korkeintaan kaksi kertaa. Mutta vähintään yksi kerta on ihan vakio kyllä.

Sain käytettyä loppuun ison pullollisen nestemäistä rautavalmistetta, ja siirryin takaisin tabletteihin,  koska nestemäinen oli niin pahan makuista (mies kommentoi aina iltaisin, että on taas Jägermeister-shottini aika). Mutta nyt tuntuu, että suoli on entistä laiskempi. Ummetusta kun on muutenkin ollut jo parisen viikkoa. Ehkä minun on pakko ostaa lisää sitä inhottavaa litkua (kallistakin se oli).

Vauva tuntuu kehittyvän yhä aktiivisemmaksi. Tulin tänään yhden yön koulutusreissulta, ja tuo matka toi mieleen puolentoista kuukauden takaisen Prahan reissun. Sitä muistellessani huomasin, miten aika onkaan kulunut! Silloin potkuja tuntui muutaman kerran päivässä, ja välillä saattoi kulua tunteja, etten tuntenut mitään. Potkut olivat myös paljon heikompia, eivätkä näkyneet vatsan päältä. Doppleria käytin vielä jotenkuten säännöllisesti, mutta nyt en ole koskenut koko laitteeseen enää moneen viikkoon.

Tällä hetkellä tuntuu (ja näkyy) päivittäin ja monta kertaa ei vain yksittäisiä potkuja, vaan vilkasta möyrintää. Vatsassa muljahtelee ja vauva tuntuu muuttavan asentoa tosi usein, kun potkuja tuntuu lyhyen ajan sisällä ihan eri puolilla vatsaa. Toisaalta osa "potkuista" on varmaankin pienenpieniä nyrkiniskuja ;) Parin päivän aikana on tullut muutama potku, joka on jo vähän sattunutkin. Yksi osui virtsarakkoon ja toinen jonnekin maksan seutuville :)

Kolmas neuvola

Edellisestä postauksesta onkin aika kauan, mutta raskausrintamalle ei olekaan kuulunut mitään uutta. Vauva potkii enkä ole ollut kuin pari kertaa vähän huolissani, jos potkuja on tullut vähemmän.

Neuvolassa puhuttiin tänään lähinnä kelan etuuksista, ja sain se raskaustodistuksen. Nyt pitäisi sitten vain hakea kaikki tuet. Äitiyspakkausta odotan eniten :) Nyt pitäisi kai jo saada sitä tämän vuoden pakkausta? Tässä taas yhteenveto strategisista arvoista:

raskausviikot: 23+3 (15+4)
paino: + 1,9 kg (+ 242 g/vko), kokonaispainonnousu + 2,7 kg
RR: 121/63 (104/61)
U-prot: neg.
U-gluk: neg.
Hb: 104 (104)
Vauvan syke: 145 (150)
SF-mitta: 21 cm (neuvolalääkärillä 20 cm)

Vähäinen painonnousu vähän mietityttää. Olen siis kuitenkin tainnut syönyt ihan sopivasti, kun ei ole tullut hirveästi ylimääräistä, kuin tuo vatsakumpu :) Vauvahan painaa nyt ainakin puoli kiloa, ja rinnoissa on ehkä parisataa grammaa ylimääräistä, ja sitten kai verimäärä lisääntyy ja istukka painaa jotain ja lapsivesi... Mitenkähän se kaikki mahtuu tuohon 2,7 kiloon? 

Luulen kyllä että ihan ekalla käynnillä vaaka näytti vähän liikaa, kun oli painavat talvikengät päällä. Mutta toisaalta hyvä, ettei ole hirveästi tullut painoa vielä, koska olen kuitenkin niin lyhyt että jos painoa tulisi yhteensä vaikka 15 kg koko raskauden aikana, niin olisi TODELLA suuri :D Pitääkin kysyä siskolta, että kuinka paljon hänellä oli tullut painoa tässä vaiheessa raskautta. Olemme kuitenkin melkein samankokoisia normaalisti. Kokonaisuudessa hänellä taisi tulla painoa noin 12 kg, mutta toisaalta hänellä oli myös lievä raskausmyrkytys, joten turvotusta oli ainakin jonkin verran.

SF-mitta taisi kuin taisinkin silloin neuvolalääkärillä rv 19+3 olla vähän yläkanttiin :D Nyt tuo arvo meneekin jo nätisti melkein keskikäyrälle.

Viime päivinä olen hämmästellyt sitä ihmeellistä asiaa, että olen jo niin pitkällä raskaudessa, että jos pahasti kävisi, niin kyseessä ei ole enää keskenmeno. Ja että nyt ovat menossa juuri ne viikot, jolloin vauvan mahdollisuudet selvitä ennenaikaisesta synnytyksestä paranevat päivä päivältä. Että vauva on todellakin VAUVA. Ja että näilläkin viikoilla on jo periaatteessa mahdollista selvitä kohdun ulkopuolella. Sitä on vaikea uskoa. Että minäkö olen jo näin paljon raskaana???

Hieman nuo harjoitussupistukset kyllä mietityttävät. Varsinkin, kun lähdemme parin viikon päästä Saksaan viikon lomareissulle. Toki lomakohde valittiin juuri raskauttani ajatellen, ettemme nyt sentään minnekään kauemmas lähde. Kysyin supistuksista tänään myös neuvolassa, mutta neuvolantäti ei ollut niistä kovin huolissaan. 

Mutta kun niitä saattaa tulla monta kertaa tunnissa, ja levossakin. Mutta eivät koskaan ole kipeitä, mikä on kai se tärkein juttu. Ja kohdunsuu oli toki silloin rakenneultrassa täysin kiinni. Ja kun oikein asiaa ajattelen, niin supistuksia on ollut ihan siitä lähtien, kun kohtu rupesi kunnolla tuntumaan alavatsalla, eli joskus rv 13+. Ihmettelin sitä, miksi se välillä tuntuu kovalta kuin jalkapallo ja välillä alavatsa oli taas ihan pehmeä.  

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia harjoitussupistuksista!

Vatsassa potkii pieni suuri ihme

Tiistaina satuin ensimmäisen kerran näkemään, miten vatsa todellakin liikkui, kun vauva potkaisi! Eikä se ollut mitään pientä epämääräistä, vaan vatsan iho selkeästi pompahti ylös ainakin puoli senttiä. Sen jälkeen olen bongannut saman jo lukuisia kertoja. Luulen, että potkut olisivat olleet nähtävissä jo aikaisemminkin (niin lujilta ne ovat käteen tuntuneet), mutta olen enimmäkseen vain pidellyt kättä vatsalla tunteakseni potkuja, enkä ole niinkään katsellut.

Viikonloppuna kävin siskon kanssa lastenkirppiksellä, ja voi kun sieltä löytyikin ihania, pieniä vaatteita! Ostin parillakympillä viitisentoista hyväkuntoista (osa jopa uusia) vauvanvaatetta. Tuli hirveä vauvakuume, kun pesin kaikki vaatteet ja ripustin kuivumaan. Ne ovat niin PIENIÄ <3 Ja meille on tulossa yhtä pieni vauva. Ihan epätodellista. 

Juuri viimeksi tänään tuli mieleeni, että olisinko mitenkään voinut puoli vuotta sitten, kun tänne blogiinkin kirjoitin muutaman katkerasävytteisen tekstin, kuvitella missä tilanteessa olisimme kuuden kuukauden kuluttua? No en kyllä varmasti. Tai siis, kyllähän olisin silloin varmasti ajatellut, että kuusi kuukautta on pitkä aika, ja että voisin tulla sinä aikana raskaaksi, mutta siinä vaiheessa tuntui myös, että raskaus ja vielä enemmän lapsen saaminen ovat ihan epätodellisilta asioilta. Eivät yhtään meitä varten. 

Ja nyt vauva potkii mahassani. Se on IHME. Miten nopeasti elämä voikaan muuttua. Jatkuisipa tämä raskaus onnellisesti loppuun asti.

Harjoitussupistuksia ja paljastus

Eilen illalla alkoi vähitellen oikeassa nivusessa ikvävä jomotus, ja kipu säteili vähän jalkaankin. Ei se nyt kovin paljon sattunut, mutta en meinannut millään löytää mukavaa asentoa, vaan pyöriskelin sängyssä varmaan tunnin ennen kuin vihdoin nukahdin Panadolin ja kaurapussin avulla. 

Arvelisin, että kohtu painoi jotain hermoa. Ensin pelotti vähän, että tuleeko kipu supistuksista. Niitä tulee nykyisellään kymmeniä kertoja päivässä, mutta eivät tunnu kipeiltä, mitä nyt vähän ikävältä välillä. Nivusessa tuntuva jomotus oli kuitenkin jatkuvaa, eikä liittynyt supistuksiin mitenkään. Rakenneultrassa muuten lääkäri tarkisti kohdunsuun ultraamalla myös alakautta, kun mainitsin supistuksista. Se oli yli 4 cm, joten lääkäri sanoi, että anna supistaa vaan :) Yleensä ne tulevat tietyissä tilanteissa, kuten lujempaa kävellessä, vessanpöntöllä istuessa (?), yhdynnän aikana ym.

Olen ehkä jossakin vaiheessa kirjoittanut, että emme ole itse tehneet vauvalle vielä mitään hankintoja. No, se ei aivan pidä paikkaansa. Ei TÄYSIN. 

Koska meillä on nimittäin jo vaunut. 

Ostimme ne jo rv 14+3. Aluksi se tuntui kamalalta, koska ajattelin, että jos joku kehtaa ostaa vaunut näin aikaisin, niin sellaisille käy huonosti. Tuntui hupaisalta ja kammottavalta seistä siinä miehen kanssa katselemassa uusia vaunujamme, kun vauva sisälläni oli ehkä vain noin kymmenen sentin mittainen. Aika monta sellaista mahtuisi noihin vaunuihin, ajattelin silloin.

Järkeilimme asian kuitenkin niin, että jos nykyinen vauva ei pääsisi vaunuja käyttämään, niin varmasti meille jossakin vaiheessa kuitenkin tulisi lapsi. Eiväthän vaunut säilytyksestä pilalle mene. Hirvitti joka tapauksessa. 

Kun toimme vaunut kotiin, auto peruutettiin mahdollisimman lähelle varaston ovea, ja sitten ne nostettiin nopeasti sisään, etteivät vain naapurit näe. Aivan kuin olisimme olleet tekemässä jotain rikollista. Sen jälkeen välttelin varastoon menoa. Halusin vain unohtaa koko asian, ja aika hyvin olen siinä onnistunutkin.

Ainoa syy, miksi ostimme vaunut jo tuolloin, oli se, että tajusimme että Emmaljunga on lopettanut Quadrolift-kantokopan valmistuksen. Olin kuitenkin vakaasti päättänyt, että sellainen meille tulee. Lähimmällä jälleenmyyjällämme niitä oli jäljellä tasan yksi, ja vieläpä nätin värisenä, joten oli pakko tarttua tilaisuuteen. Katselin myös käytettyjä, mutta kuosit olivat outoja, ja Quadroliftin peseminenkään ei kuulostanut kovin helpolta. Piti siis saada uusi, ja siksi oli pakko hankkia vaunut ihan liian aikaisin. Itse vaunut ovat siis Emmaljungan City Crossit, kivan harmaat. Nyt olen jo uskaltanut käydä varastossa ihailemassa niitä ihan hyvällä omallatunnolla :)

Onpahan vaunut hankittu. Itse en tykkää ollenkaan siitä, että on hirveä lista kaikkea, mitä on pakko hankkia. Tulen vain ahdistuneeksi, kun pitää pohtia hintoja ja eri vaihtoehtoja.

Moni saattaa ajatella, että on vähän ristiriitaista, että haukun anoppia käytettyjen tavaroiden tyrkyttämisestä raskauden puolivälissä, ja itse ostamme uudet vaunut jo rv 14. Onhan se vähän outoa. Mutta kun halusin sen Quadroliftin. Muussa tapauksessa emme olisi missään nimessä ostaneet vaunuja näin aikaisin. Ne olisivat todennäköisesti edelleenkin hankimatta. Vaikka aluksi tunsin itseni rikolliseksi, niin täytyy myöntää, että olen tyytyväinen, kun saimme juuri ne vaunut, mitä halusimmekin :)

Rakenneultra

Tänään oli vihdoinkin rakenneultrapäivä. Pari viimeistä päivää ovat menneet päällisin puolin rauhallisesti, mutta olen ollut sisäisesti hyvin levoton. Toisaalta uskonut siihen, että kaikki on hyvin, mutta kuitenkin pelännyt että vauvalla on jokin hullusti. Tai no en nyt ole enää pitkään aikaan pelännyt, etteikö vauva olisi elossa, mutta tilanteiden "kaikki on hyvin" ja "vauva on elossa" välimaastoon mahtuu aika paljon kaikkea enemmän tai vähemmän ikävää. Mitenkä siis juuri meidän vauvalla voisi olla asiat täysin mallillaan?

Ennen ultraa minun piti hoitaa alta pois aamupäivän potilaat. Sen jälkeen olin jo niin hermona, ettei ruokasalin ruoka olisi millään mennyt alas, joten sovimme miehen kanssa treffit kanttiiniin ja söin sämpylän, minkä jälkeen pitikin jo lähteä äitiyspolille päin.

Polilla selvisi, että minulle on kuin onkin varattu aika ultraan lääkärille, eikä kätilölle, kuten olin kuvitellut. Olin juuri käynyt vessassa, mutta pitikin antaa vielä pissanäyte... ei onnistunut kovin hyvin. Mittasin verenpaineeni ja painon itse ennen vastaanottoa. Ensimmäinen verenpainemittaus antoi lukemaksi 145/114, eli siis ihan hirveä arvo! Pulssikin olin noin 100. Eli taisi todellakin vähän hermostuttaa :D Toinen mittaus olikin sitten jo ihan normaali, eli jotain 125/70, vaikka sekin on minulle aika korkea.

Vastaanoton alkajaisiksi käytiin läpi vointini, lääkitykset ym. Sitten siirryttiin ultraamaan. Tässä vaiheessa olin jo selvästi rauhallisemmalla mielellä. Vauvan aivot kyllä näyttivät mielestäni ihan kamalan reikäisiltä, mutta sekin taisi olla kuvakulmasta kiinni, eikä mitään poikkeavaa löytynyt mistään muualtakaan. Olin äärettömän helpottunut, kun normaalien löydösten lista kasvoi kasvamistaan. Haarovälin kohdalla meiltä kysyttiin, että haluammeko tietää vauvan sukupuolen. No, halusimmehan me, ja eiköhän sieltä ole pieni poika tulossa <3<3<3

Strategiset mitat antoivat painoarvioksi 415 g. Itse mitat vastasivat kaikki hieman eri viikkoja, mutta osuivat kuitenkin noin puolentoista viikon sisään toisistaan. Reisiluun mitta antoi viikoiksi 20+5, pään koko 22+2 ja vartalonympärys 21+4. Tänäänhän on todellisuudessa 21+1, joten aika hyvin  mitat vastasivat viikkoja :) Istukka oli takaseinässä, kuten olen jo alusta asti epäillyt, myös omatoimisten ultraustemme perusteella. Se selittänee myös sen, miksi sydänäänet kuuluivat dopplerilla aikaisin ja ensimmäiset potkutkin tunsin jo rv 15+. 

Lääkäri ultrasi siis nyt sen takia, että minulla on tuo perustautini. Vaikka kaikki oli kunnossa, niin pääsen vielä kahteen otteeseen seurantakäynneille äitiyspoliklinikalle, jossa ultrataan ja käydään läpi muut asiat. En pane vastaan ;)

Tuntuu ihan ihmeelliseltä, että meistä hyvin todennäköisesti tulee pienen pojan vanhempia elokuussa! Tuntuu myös ihmeelliseltä, että kaikki oli rakenneultrassa kuten pitää. Ehkä kaiken on tarkoitus mennä tällä kertaa hyvin. Se on häkellyttävä ajatus. Että olen raskaana. Että emme ehkä pian ole enää lapsettomia. Kuka tällaisista asioista päättääkin, olen äärettömän kiitollinen.

Lopuksi vielä tuore ultrakuva <3 Poikkileikkaus aiheuttaa tuon "reiän" päähän, eli sitä ei siis todellisuudessa ole siellä :D Napanuora sattui juuri uiskentelemaan vauvan pään edessä, ja se on tuo lassomainen rinkula tuossa :)