Aika tuntuu kuluvan nyt KOVIN hitaasti. Kp 22 tänään, mutta vasta dpo 2 (oletettavasti). Laskeskelin, että kuukautisten pitäisi alkaa noin kp 34, kun ovis tuli näin myöhään (jos luteaalivaihe on vakio). Siihen on MAHDOTTOMAN pitkä aika. Samalla naurettavan lyhyt.
Yritän nauttia elämästä parhaani mukaan, vaikka tänään iski taas (lyhytaikainen) surunpuuska, kun rupesin miettimään, että kuinka kauan minun on vielä odotettava, että saan syliini ensimmäisen lapsemme? Ja tapahtuuko sitä koskaan? Samaan aikaan iki-optimistinen puoleni sanoo, että eihän siinä nyt niin kauan kestä, koska hedelmöittynyt munasoluhan matkaa parhaillaan kohtuun, jonne se tulee kiinnittymään ongelmitta ja vuodenvaihteessa syntyy terve lapsi :) Kun se olisikin näin suoraviivaista. Höh.
Koiranpennun haemme kotiin 29.4. eli aika tasan kahden viikon kuluttua <3 Sen jälkeen ei sitten kyllä ole tekemisestä puutetta. Ennen sitä on vielä pääsiäisloma ilman yhtäkään päivystystä :) Ulkona on kaunis ilma ja nukuin viime yönä töissä jopa viisi tuntia (tietysti tarvitsisin paljon enemmän unta, mutta nukkuminen nyt tuntuisi tuhlaukselta), joten voisinpa jatkaa päivystysvapaatani lähtemällä ulos kävelylle :)
Odottavam aika on aina pitkä, tuntuu välillä että koko elämä on yhtä odottamista. Odotat ovulaatiota, uutta pettymystä, tätiä ja taas ovulaatiota :D Mahtuuhan siihen toki paljon muutakin :P
VastaaPoistaNäin on :) Tavallaan tämäntyyppinen odottaminen tuo elämään myös rutiineja, joita en itsessään pidä pahana asiana, mutta kun ne aina aiheuttavat surua, varsinkin toistuessaan monta kertaa...
Poista