Mitä jos lasta ei vain kuulu?

Tuo otsikon ajatus on pyörinyt päässäni tänään, lähinnä töiden jälkeen (koska työt pitävät onneksi ajatukset aika tehokkaasti muissa asioissa). Minulla ei ole kysymykseen mitään vastausta, koska en koe että se on vaihtoehto ollenkaan. 

Joskus ennen kuin lapsenhankinta oli yhtään ajankohtaista, keskustelimme mieheni kanssa muutaman kerran siitä, että mitä jos emme pystyisikään saamaan biologisia lapsia. Kai se adoptioasiakin tuntui varteenotettavalta (joskin vihoviimeiseltä) mahdollisuudelta, mutta nyt en ole yhtään varma. En halua toisten lapsia. Haluan OMIA lapsia. 

Mutta elämässä on välillä pakko hyväksyä ikäviä asioita. Ei niin että tilanteemme olisi mitenkään tuomittu, päin vastoin, suurin osa varmaan ajattelisi, että meillähän on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet saada lapsia kuin kenellä tahansa muulla parilla. 

Mutta mutta. Ei se estä huolestumista, varsinkin kun olen ollut huolestuvainen ihminen koko elämäni, eikä varsinkaan nyt, kun takana on jo vastoinkäymisiä lastenhankintasaralla. Pelkään sitä, että joutuisimme käyttämään monta vuotta elämästämme turhaan odottamiseen. 

Olen jo päättänyt, että jos raskaus ei ala tässä kierrossa tai kahdessa seuraavassa, varaan meille ajan jonnekin, ainakin että saisi keskustella asiasta. Silloin olisimme yrittäneet raskautta vuoden ajan ensimmäisen keskenmenon jälkeen (sitä toista tuskin lasketaan, mikä lie kemiallinen se sitten olikaan). Kotipaikkakunnallamme ei tosin ole yhtäkään lapsettomuusklinikkaa, mutta perustutkimukset toki saa tehtyä julkisella tai yksityispuolella.

Tänään on sellainen olo, että ei todellakaan ole tärpännyt. Se kyllä vaihtelee päivästä päivään. Kp 23 eikä oireen oiretta (mikä ei tietysti vielä tarkoita mitään).

Viimeinen lomapäivä

Oikeastaan on ihan kivakin aloittaa työt. Tulee jotain rutiineja tähän elämään. Vaikka ensi viikolla kaipaan ehkä jo takaisin lomalle :) Onneksi ensimmäisellä viikolla ei ole kuin yksi päivystys ja sekin vasta sunnuntaina.

Tänään on jo kp 21. Luulen että osasyy siihen, miksi jopa odotan töihinpääsyä on se, että olen koko ajan alitajuisesti tiedostanut, että tämän kierto loppuu vasta sitten kun lomakin on loppu. Hienoa, että on jotain kivaa odotettavaa :) Tietysti odotan joka kuukausi. Eikä se aina (eli yleensä) ole kivaa sittenkään.

Ovulaation ajankohta jäi minulle lopulta hieman epäselväksi, koska keskiviikkona illalla alkoi kipu oikean munasarjan seudussa, ja sehän sopisi hyvin ovulaatioon. Ehkä se tiistainen jomotus oli vain jotain pre-oviskipuilua? Mahdoton sanoa, mutta jompikumpi noista oireista johtui varmasti ovulaatiosta. 

Nännit olivat selvästi kipeät itse asiassa jo keskiviikkona aamulla, arkuus kesti kolme päivää ja on nyt ihan poissa. Alkaisipa se pian uudestaan :) Se tarkoittaisi sitä, että olen raskaana :) Iiih.

Sitten seuraa tuttu ennustukseni :) Vuodon pitäisi alkaa 20.8. Dpo:n laskemisesta olen kokonaan luopunut, mutta sen sijaan luteaalivaiheen kesto on tosi hyvin ennustettavissa. Jos ovisplussapäivä on päivä yksi, niin vuoto alkaa päivänä 16 (en tiedä miten luteaalivaiheen kestoa virallisesti lasketaan).

Mukavaa pian alkavaa uutta viikkoa kaikille lukijoille!  

Piinapäivä nro 1

Kp 16 ja ovistestiin ilmestyi plussa. Aamupäivällä testi ei kyllä näyttänyt vielä mitään, mutta olenkin nyt viime kierroissa tehnyt limojen perusteella todennäköisimpinä päivinä testin sekä aamupäivällä että illemmalla, ja on kannattanut. 

Joku voi tietysti ihmetellä, että miksi ihmeessä teen joka kierrossa ovulaatiotestejä, kun nekin rahat voisi käyttää johonkin muuhun. Niin. Kun kiertoni on niin säännöllinen, on totta, että minun ei tarvitsisikaan tehdä testejä. Varsinkaan kun mielestäni limojen tulkinta sujuu hyvin, ja yleensä harrastamme yhdyntöjä joka tapauksessa kierron puolivälin paikkeilla enemmän kuin muuten. 

Olen kirjoittanut tästä varmaan aiemminkin, mutta kun testien tekeminen on vaan niin KIVAA :) Sitten se kai luo jonkunlaista hallinnan tunnetta näihin raskautumisyrityksiin, joita ei voi mitenkään hallita. Jos en saisi ovistestiin plussaa, mitä tekisin eri tavalla? No, en tiedä. Luulen, että uskoisin raskautumismahdollisuuksiin joka tapauksessa yhtä paljon. Tai ehkä en ihan yhtä paljon, mutta pettymys olisi joka tapauksessa yhtä suuri. Mutta ei se poista testien tekemisen hauskuutta.

Pari tuntia sitten alkoi alavatsakipu, sellainen menkkamainen jomotus, joka säteilee jalkoihin päin. Kipu alkoi juuri ennen kuin tein positiivisen ovistestin, mutta haluaisin kyllä tulkita tämän oviskivuksi kuitenkin. Kun ovulaatiohan voi tapahtua periaatteessa koska vain LH-huipun jälkeen, ja se varsinainen huippuhan on voinut olla jo monta tuntia sitten.

Nyt ei kun piinailemaan :) Seuraavat kaksi viikkoa alkoivatkin mukavissa merkeissä, kun meillä on juuri nyt pieni kummityttö ensimmäistä kertaa muutaman tunnin ajan hoidossa. Nukkuu rauhallisesti tuossa viltillä parasta aikaa <3

Kp 15

Ovista ei vielä kuulu. Ehkä huomenna tulisi plussa testiin. Sitä odotellessa olemme viettäneet oikein mukavia kesälomapäiviä. Ja vielä viikko lomaa jäljellä. Toisaalta alan jo vähitellen kaivata syksyäkin, kun se on omalla tavallaan niin tunnelmallista aikaa. Miinusta tulee siitä että syksy tuntuu nykyisin jatkuvan ikuisuuksia, kun talvi tulee vasta joskus joulun jälkeen. Toivottavasti aiemmin tänä vuonna.

Odotan syksyltä tietysti odotusta. Tai sen alkamista. Tällä hetkellä ajattelen positiivisesti raskautumismahdollisuuksistani. Mitä väliä, vaikka se nyt onkin vähän kestänyt. Tuntuu, että onnistumme kyllä pian. Pakkohan meidän on onnistua, kun ei mitään sen suurempaa vikaa kummassakaan meistä vaikuttaisi olevan. Se on vain ajan kysymys, mutta aika voi tietysti olla pitkä... 

En haluaisi taas itkeä epäonnistumista kahden viikon päästä. Haluaisin jo siirtyä elämässä seuraavaan vaiheeseen, voida suunnitella vähän enemmän, eikä vain joka kuukausi siirtää hataria tulevaisuudensunnitelmia taas hieman eteenpäin. 

Siskoni sanoi, että hänellä on koko ajan sellainen tunne, että odotamme yhdessä lottovoittoa, siinä merkityksessä, että odotamme jotain hyvää asiaa, ei niinkään mahdotonta. Hienoahan se on odottaa upeaa asiaa, joka todennäköisesti lähitulevaisuudessa toteutuu. Mutta milloin? MILLOIN??? Odottavan ja toivovan aika on niin pitkä.

Olen muuten luvannut miehelleni, että sitten kun vihdoinkin tulen raskaaksi, en aio valittaa mistään vaivoista. No, sehän nähdään ;)

Mielensäpahoittaja

Tänään näin taas facebookissa, että joku puolituttu oli saanut "maailman ihanimman ja kauneimman tyttären". Niin. Mukavaahan se heille on, uunituoreelle pienelle perheelle. Täydellinen onni. Minä sen sijaan pahoitan aina mieleni, kun näen facebookissa vauvauutisia (läheisempien ihmisten vauvauutiset toivon tietysti kuulevani jotenkin muuten kuin facebookin kautta). Eihän se ole näiden onnellisten vanhempien syy, että tulen surulliseksi. Poistan silti aina seinältäni ne vauvauutispostaukset, koska niillä on taipumusta roikkua näkyvillä pitkään, kaikkien kymmenien tai satojen onnentoivotusten ja tykkäysten vuoksi. En tietenkään ole lainkaan kateellinen. Tulisipa se lapsi jo meillekin.

Hikistä hommaa

Eiliset ristiäiset menivät mukavasti, paitsi että oli kauhean kuuma. Kirkossa olisi voinut olla viileämpää, mutta kotiristiäiset kun olivat, niin hikoilimme sitten kaikki oikein urakalla. Meitä oli yhteensä neljä kummia, mutta minä sain olla se joka piti lasta sylissä. 

Ei se kovin helppo homma ollut. Kädet väsyivät yllättävä nopeasti, ja noin puolivälissä seremoniaa tunsin, kuinka hiki alkoi valua molempien korvieni editse. Mekkoni etumukseen muodostui nätti hikläikkä myöskin :) Ennen viimeistä virttä ajattelin, että hemmetti en enää jaksa, mutta jaksoin sitten kuitenkin. Vasen käsi oli kyllä ihan käyttökelvoton noin tunnin ajan, kasteen jälkeen, tärisin vain jos vähänkin nostin ylös.  

Vain ihan muutaman kerran päivän aikana ajattelin, että voi kun meilläkin olisi jo oma lapsi. Olen onneksi pystynyt erottamaan siskontyttöni oman lapsen puuttumiseen liittyvästä surusta. Olisi hirveää, jos joka kerta lapsen nähdessäni alkaisin ajatella katkeria ajatuksia. Päinvastoin tulen aina niin iloiseksi. Olen ihan umpirakastunut tuohon pieneen ihmeeseen :)  

Ristiäiset

Tänään minusta tulee kummi! Sitten olen sekä täti että kummitäti :) Jännittää hieman. Pieni siskontyttöni on edelleenkin todella ihana <3 Päivästä tulee varmasti hieno.

En silti ole voinut olla miettimättä hieman surullisena, että tänään piti olla se päivä, kun meidän molempien esikoiset kastetaan. Olimme sopineet silloin aikoinaan, että kun lapset syntyvät niin samoihin aikoihin, niin voisimme hyvin pitää ristiäiset samaan aikaan, ettei muualla asuvien sukulaisten tarvitsisi matkustaa tänne montaa kertaa. Nätti suunnitelmahan se oli, mutta ei totetunut.

Lasta ei edelleenkään kuulu. Vilma meillä tietysti on, ja ihana koira onkin. Tiesimme tietysti rotua valitessamme, että maltankoira on seurallinen, mutta on se silti liikkuttavaa, miten ihmisrakas tuo karvaeläin on <3 Sopeutuvainen myös, ja omaa hyvät unenlahjat :) 

Menimme nukkumaan vasta puoli kahdelta eilen, mutta Vilma kyllä kävi levolle jo aiemmin. Silti se antoi meidän nukkua kymmeneen ilman että kävi mitään vahinkoja, ja juuri nyt vetää taas sikeitä matolla minun vieressäni <3 Jonain toisena päivänä en ehkä kirjoittaisi näin ruusuista tekstiä, mutta koiran niin kuin lapsenkin kanssa on tietysti sekä hyviä että huonoja päiviä :D

Kp 2

Vuoto alkoi eilen. Aamulla olo on edelleen aika tyhjä. Toivo valuu taas kehostani ihan kirjaimellisesti, mutta sitten se taas lähtee uuteen nousuun, kohti seuraavia pettymyksiä. Tällä tavallahan se kuvio menee. 

Lomakuulumisia

Viikko on mennyt mökkeillessä, siksi tämä blogihiljaisuus. Olen kovasti yrittänyt ajatella ihan muita asioita kuin lastenhankintaa. Eipä ole ollut helppoa. Raskausasiat ovat käyneet mielessäni ehkä vain noin kerran tunnissa. Välillä olen miettinyt niitä pidemmän aikaa aktiivisesti, mutta enimmäkseen ne vain putkahtavat mieleen ja häipyvät sitten taas taka-alalle.

Ensimmäinen kesälomaviikko on ollut ihan mukava, mutta enimmäkseen se on tuntunut kuluvan ihan liian hitaasti. Ärsyttää, kun lomaa menee hukkaan tällaiseen odotteluun. Joka varmasti on taas ihan turhaa. Ehkäpä nautin loppulomasta enemmän. Unelmalomani olisi tietysti sellainen, jonka saisin viettää juuri raskaaksi tulleen onnellisessa pilvessä, mutta tuskinpa toteutuu. 

Vatsatuntemuksia on edelleen, mutta mielestäni ei kyllä ollenkaan niin selvästi kuin silloin kun olen ollut raskaana. Rinnat ovat arat, mutta nännit eivät. Eli kuukautisia kohti tässä taidetaan mennä. Silti toivon. Taas kerran. Nyt on kp 27. Vuoto taitaisi alkaa maanantaina, ja samalla uusi kp 5. Tai jos toista keskenmenoa ei lasketa, niin kp 10. Inhottava, kaksinumeroinen luku. Se on melkein 12, joka minun kohdallani tarkoittaa suunnilleen yhtä vuotta. Olemmeko sitten virallisesti lapsettomia?

Levottomuus

Jostakin syystä olen levoton. Olen koko päivän yrittänyt miettiä, mistä se johtuu. Ehkä siitä, että ajattelen, että jos tämä raskautuminen ei kohta onnistu, niin se ei onnistu ollenkaan. Kun tämä ei ole mennyt yhtään niin kuin olin ajatellut.

Kun sain ensimmäisen keskenmenoni, olin lähes satavarma, että tulen uudelleen raskaaksi kevään aikana. No, sehän kyllä toteutui. Mielikuvissani olin tietysti tässä vaiheessa edelleen raskaana. Se taas ei toteutunut. Olin odottanut, että saan ostaa raskausmahan kanssa yhteensopivan mekon tämän viikonlopun häihin. Mutta eipä ole sellaiselle tarvetta. Rahaa toki säästyy, koska voin käyttää jo kaapista löytyvää mekkoa, mutta se on aika laiha lohtu.

Miksi tästä ei tule mitään? En ihan tiedä, miten minun kuuluisi suhtautua raskauden puuttumattomuuteen. Tuntuu, että koko maailmankatsomukseni on menossa ihan uusiksi. Koska näin en ollut ajatellut tämän menevän. Elämänfilosofiani on ollut ajatella, että kaikella on tapana järjestyä. Mutta MILLOIN? 

Pidätän hengitystäni ja odotan, että elämäni palaa taas raiteilleen. Se tapahtuu sitten kun tulen jälleen raskaaksi. Niin ainakin kuvittelen, koska sitten kaikki menee taas käsikirjoituksen mukaan. Harmi vain, ettei elämästä voi laatia käsikirjoitusta.

Tänään on kp 18. Mahassa tuntuu jotain outoa. Toisaalta yöllä vatsa oli hieman löysällä pariin otteeseen. Ehkä johtuu huonosta syömisestä.

Aikainen ovis!

Ovistesti näytti selkeää plussaa juuri äsken. Olen oikein tyytyväinen. Parikin päivää aikaisempi ovis lyhentää loppukierron odotusta :) Nyt on siis kp 14.

Muutenkin aamu on alkanut hienosti. Tulin tosin äsken töistä enkä nukkunut yöllä kuin tunnin ja 45 minuuttia, mutta aamu oli niin kaunis, että en voinut olla hymyilemättä itsekseni kun pyöräilin kotiin (moni vastaantulija varmaankin ajatteli että olen ihan outo). 

Kauniit (ja vapaat) kesäaamut ovat paras mahdollinen ajankohta koko vuotena siksi että silloin on usein rauhallista, koko päivä on vielä edessäpäin eikä ole vielä liian lämmin. En ole koskaan ollut mikään hellefani ja inhoan auringonottoa, mutta aamulla tapaa olla juuri sopivan lämminä vaikka päivästä olisikin tulossa kuuma. 

Nyt en oikein osaa päättää, nukkuisinko vielä pari tuntia vaiko en :) Vaikka kropassa on tällä hetkellä hieman raskas olo, niin tiedän, että jos nyt menen nukkumaan, tuntuu herätessä sitten siltä kuin olisin rekan alle jäänyt. Joten tavallaan olo pysyy parempana, jos en nuku, mutta sitten huomenna taas väsyttää enemmän... 

Kuulumisia kp 11

Aika nopeasti nämä alkukierron päivät ovat loppujen lopuksi kuluneet. Ovulaatioajankohta odottaa jo nurkan takana, vaikka mielestäni kuukautisten ensimmäisinä päivinä seuraavat kaksi viikkoa tuntuvat aina hurjan pitkältä ajalta. Valkovuodon tarkkailemisenkin olen jo aloittanut. Mieheni mielestä se on jotenkin ällöttävää joten hän ei halua olla samaan aikaan kylpyhuoneessa :) Kun kerron, että nyt aion katsella limoja, niin hän juoksee kiireen vilkkaa muualle. Hih. 

Huomenna aloitan ovistestien teon. Ovulaatiomikroskooppi voisi muuten olla ihan kätevä. Muistin, että sellainenkin on keksitty, kun luin tätä blogia, jonka kirjoittajalla oli hyviä kokemuksia. Toisaalta Helistellen kyllä muistaakseni taisi olla sitä mieltä, että laite ei oikein toiminut... Pitää nyt katsoa.

Enää viikko kesälomaan! Ja heti ensimmäisenä lomapäivänä menemme hyvän ystäväni häihin :) Siskontytön ristiäisetkin ovat ihan pian <3 Kaikkea mukavaa siis luvassa. Mutta yllättävän äkkiä kesäkuu vain meni. Äskenhän oli alkukesä, mutta nyt on kai sitten jo pelkkä kesä ilman etuliitettä. Tänään onkin pitkästä aikaa hieno sää. Toisaalta sateet ovat tulleet ihan tarpeeseen, kun olemme kylväneet nurmikon (joka tällä hetkellä näyttää erehdyttävästi perunapellolta).

Vilma on kasvanut ihan huomaamatta. Se sai juuri toisen rokotussatsin, ja samalla punnitsimme elopainoksi hurjat 2,3 kg :) Kuukausi sitten paino oli 1.8 kg, ja kahdeksanviikkoisena 1.2 kg. On se vaan kätevän kokoinen otus <3 Saa nähdä miten isoksi se loppujen lopuksi kasvaa. Veikkaisin että hieman alle 3 kg.

Ihan hieno lauantai

Koko viikonloppu vapaa sekä minulla että miehellä, ihanaa (ensi viikonloppuna onkin sitten lauantaina töitä). Tämä päivä on kulunut taimistolla ja sen jälkeen kukkapenkkiä laittaessa ja koiran kanssa pihalla. En ole juuri miettinyt raskausasioita. Pian grillaamaan ja sitten leffaan.

Kuukautiset alkavat olla lopuillaan, kp 6 tänään. Pari-kolme päivää vuodon alusta meni osittain surressa. Se oli kyllä varmaan se, kun kuukautiset olivat myöhässä. Kun mieskin ehti jo alkaa toivoa, että olisi tärpännyt, ja ensimmäistä kertaa oli selvästi pettynyt. Aiemmin se on lähinnä ajatellut, että eihän tässä kiirettä ole, että onnistumme sitten kun onnistumme.

Paska päivä

Ja samalla kp 1. Vuoto alkoi aamupäivällä. Kierrosta tuli 31 päivän mittainen. Ei siis ihan tavatonta, mutta olin tietysti salaa toivonut, että olisin ollutkin raskaana. Vituttaa. Päätä särkee, turvottaa, vatsa on kipeä, leikkasin keittiöveitsellä sormeeni, töissä oli stressaavaa ja kaiken lisäksi työpaikkaruokalassa oli ihan hemmetin pahaa ruokaa. Ja taas on odotettava kuukausi. Tänään voisi olla jo kp 3, mutta onkin vasta kp 1, kun menkat tulivat myöhässä. Silti olen varma, että huomenna on parempi päivä. 

Ei kuukautisia

Tänään on jo kp 31. Ei vuotoa. Ei oikein oireitakaan. Ei oikein mitään. Ja kyllä, tein eilen uuden raskaustestin päiväpissasta tunnin pidätyksellä ennen illallista ja juomatarjoiluja ja se oli edelleen äärettömän paljon negatiivinen. Hmm. Todennäköisin selitys on, että menkat nyt vain ovat myöhässä pari päivää. Jatkan odottamista. Mutta hiukan ottaa päästä, että kroppani tekee minulle tällaista jäynää. Tietysti olen taas alkanut toivomaan. Hyi hyi minä.

Ei lainkaan yllättävä testitulos

Näin aamulla ihanaa unta, että tein positiivisen raskaustestin, muuten se uni oli kyllä ihan outo. Kun heräsin, tuntui tosi karulta, kun se ei ollutkaan totta. Tein testin ja oli kyllä niin nega kuin vain olla ja voi. Olin melkein unohtanut, että negatiivisesta raskaustestistä se viiva todellakin puuttuu IHAN kokonaan (toisin kuin ovistestien kohdalla). Ihan silmiin sattui... heh. 

Työpäivän aikana harmitus enimmäkseen helpotti, vaikka aamulla olikin aika luovuttajafiilis. Hemmetti kun tämän pitää olla näin hankalaa. Vieläkin ketuttaa jonkin verran, mutta ei auta kuin lähteä juhannuksen viettoon ja odotella että vuoto alkaa. Kyllä tästä varmaan ihan hyvä hieman pidempi viikonloppu tulee :)

Oikein hauskaa juhannusta kaikille (vaikkei ole kummoista säätä luvattu)!

Pelottaa vähän

Juhannuksen takiahan olin tavallaan jo päättänyt, että teen raskaustestin huomenna. Nyt toivon, että minun ei tarvitsisi tehdä testiä ollenkaan, koska taidan sittenkin olla aika varma, että se tulee näyttämään negatiivista. Jotain minimaalista vatsatuntemusta olen ollut havaitsevani, jos oikein pysähdyn kuullostelemaan, mutta sehän nyt voi johtua ihan mistä vaan. Mitään muuta merkkiä mahdollisesta raskaudesta ei ole ilmaantunut.

Kerroin jo aiemmin, etten usko pettyväni epäonnistumisesta niin pahasti kuin aiemmissa kierroissa. Luulisin, että se pitää edelleen paikkaansa, mutta silti pelottaa. Eihän testejä huvin vuoksi tehdä, jos ei olisi mitään mahdollisuutta, että olisi raskaana. Jännitän aina hirveästi, ja sitten tule mahalasku, kun toista viivaa ei ilmesty. Inhoan sitä tunnetta. Kuin matto vedettäisiin alta. Elämä on hetken ihan tyhjää. Tuli taas tyhjä arpa.

Ennakoiva vaateostos

En ole vielä ostanut yhtäkään vaatetta tai tavaraa sille vauvalle, josta haaveilemme. Anoppini hankki ensimmäisestä raskaudestani kuultuaan varastoon jonkin söpön pehmolelun, ja tiedämmehän, miten siinä sitten kävi. Vain muutaman säästetyn vaatteen omasta lapsuudestani olen pessyt ja nätisti viikannut laatikkoon odottamaan pientä käyttäjää.

Perjantaina kulutimme mieheni kanssa aikaa kauppakeskuksessa noutoruoan valmistuessa, kun sain päähäni, että tarvitsen joitain uusia vaatteita. Menimme siis vaatekauppaan, ja poimin mukaan sovituskoppiin mm. löysähkön neuletakin. 

Turvotus-pömppömahan kanssa se ei sopisi ollenkaan, mutta yritin hieman pullistaa vatsaani söpön raskausmahan muotoon, ja se näytti niin ihanalta, että rinnassani tuntui samaan aikaan sekä puristava tyhjyys ja läpättävän onnellinen usko tulevaisuuteen. 

Päätin hetken mietinnän jälkeen, että tämä vaate lähtee kanssani kotiin. Tätä voisi nyt sitten kai ajatella ensimmäisenä raskausajan hankintana (jos kylppärin lääkelaatikkoon säilöttyä Primaspan-pakettia ei lasketa), tosin ennkoivana sellaisena. Miehelleni en kertonut mitä varten tuo vaate todellisuudessa ostettiin, mutta hän lieneekin jo unohtanut, että edes kävimme vaateostoksilla :)

Ihan pieni toivo

Onkin jo monta päivää edellisestä kirjoituksesta. Olen antanut itselleni luvan hieman toivoa. Tuntuu, että ajoitukset ja muut loksahtivat niin hyvin paikoilleen, että voisihan tästä kierrosta jotain syntyäkin. Toivosta huolimatta uskon, että vaikka ei tärppäisikään, niin en ole täysin murheen murtama, siksi kai sallin itseni ajatella että mitä jos. 

Mielialani ei taida tällä hetkellä sopia sellaiseen surussa rypemiseen. En muistaakseni ole itkenyt tämän kierron aikana vielä kertaakaan kp 1:stä lukuunottamatta (en siis mistään muustakaan syystä), mikä on HUIKEA saavutus :) Edes se, että tapasin erään puolitutun ja totesin, että hän on raskaana, ei tuntunut kovin pahalta.

Vuodon pitäisi alkaa juhannuspäivänä. Olen kyllä jo päättänyt, että teen testin hieman etukäteen, jotta tiedän, onko turvallista nauttia hieman alkoholia. Sotii tietysti hieman viimeaikaisia periaatteitani kohtaan, että en ala läträämään raskaustesteillä ilman että kuukautiset ovat jääneet tulematta tai olisi muuten jotain raskauteen viittaavia oireita. Haluaisin myös mielelläni surra mahdollista epäonnistumista jo ennen juhannusta, ja sitten nauttia pitkästä viikonlopusta ilman turhaa jännitystä. Ja tietysti nauttia kuukautisvuodosta alkeellisissa oloissa, hmmm...

Sitä vaan mietin, että mahtaisiko testi näytää jo positiivista esim. torstaina ennen juhannusta? Silloin olisi kp 28. Dpo on hieman hämärä peitossa. Mitään selkeitä ovisoireita ei ollut, paitsi että nännit kipeytyivät heti ovisplussan jälkeisenä päivänä. Mikä oli muuten aikaisemmin kuin odotin, koska yleensä se on tapahtunut ehkä kaksi päivää plussan jälkeen. Ehkä ovis sitten tapahtui jo hyvinkin pian plussan jälkeen? Todennäköisimmin nyt olisi varmaan dpo 4 ja juhannusta edeltävä torstai olisi silloin dpo 11. Katsotaan. 

Sittenkin!

Tein muutama tunti sitten sen tämän päivän toisenkin ovistestin, ja pamahti esiin tuollainen viiva! Vertailun vuoksi klo 10 aamulla tehty testi. Uudempi on toki vielä hieman märkä, mutta tosi selvä ero joka tapauksessa. Näin nopeasti viiva voi siis vahvistua. Näiden testien välillä on noin 7,5 tuntia. Olisi voinut tämäkin plussa mennä sivu suun, jos en olisi tehnyt kahta testiä :)

Tiedän kyllä, että ovistestiä ei pitäisi tehdä heti aamulla LH-erityksen vuorokausivaihtelun vuoksi. Joskus on kuitenkin käynyt niin, että aamulla tekemässäni testissä oli tosi vahva viiva, enkä usko, että se olisi enää iltapäivällä ollut samanlainen, jos olisin tehnyt uuden testin.

Kp 16 ja fiilispohdiskelua

Olen taas ovistestaillut monta päivää eikä mitään tapahdu. Tai no, aamutestissä oli kyllä vähän tummenpi viiva, mutta sellaisen sain jo silloin kp 11, jonka jälkeen viivojen vahvuuksissa ei ole ollut yhtään mitään logiikkaa (toki selvästi negatiivisia). 

Minkähän takia kiertoni nyt näyttäisi olevan sekaisin? Viime kierrossa ovisplussa kyllä tuli "oikeaan" aikaan, mutta vuoto alkoi liian aikaisin, ja nyt tuntuisi taas ovis myöhästyvän. En mielestäni ole mitenkään erityisen stressaantunut tai mitään.

Ei auta kuin jatkaa testailua. Teen kyllä testin vielä tänään myöhemminkin, kun nyt olen tälle testi kaksi kertaa päivässä-linjalle lähtenyt. JOSPA viiva olisi sitten tummunut, kun se voi käydä tosi nopeastikin. 

Limat puhuisivat sen puolesta, että ovulaatio ei ole vielä tapahtunut, joten uskon kyllä että plussa tulee viimeistään huomenna. Huominen on kyllä vähän huono päivä ovisplussalle, kun mies on päivän töissä ja minä yön, eli emme käytännössä näe toisiamme ollenkaan... Ennakointitaktiikalla siis eteenpäin :)

Kuten taisin jo jossakin aiemmassa postauksessa mainita, niin ajatukseni ovat olleet aika paljon muualla kuin raskaushaaveissa, positiivisella tavalla, vaikka en ihan tarkkaan pystykään erittelemään,  mistä se johtuu. Luulen, että monesta tekijästä. Tulevaisuus ei tunnu tällä hetkellä niin pelottavalta kuin vielä jokin aika sitten. Mieleni on kokonaisuutena levollisempi kuin aikoihin. 

Asiat tapaavat järjestyä tavalla tai toisella. Raskautumisen edistämiseksi en voi tässä tilanteessa tehdä mitään mitä emme jo olisi tehneet. Minä ja mieheni tarjoamme ihmeelle tilat ja välineet tapahtua, mutta lopputulos ei ole meidän päätettävissämme. 

Ovistestipuute

Aloitin ovistestaamisen tänään, kp 11 hieman sillä asenteella, että eipä se nyt vielä mitään näytä. No, puolen tunnin pidätyksellä tulikin yllättävän selvä viiva. Siksi tein uuden testin parin tunnin päästä, ja sitten se viiva olikin paljon vaaleampi. Sitten huomasin, että nyt on testit loppu (muistin viime kierrosta, että niitä olisi ollut paljon enemmän jäljellä).

Ei auttanut muu kuin lähteä kauppaan, mutta edes isossa K-marketissa ei ollut ovistestejä, joten oli pakko ajaa hypermarketiin yhden asian vuoksi, vaikka kävimme siellä viikko-ostoksilla viimeksi pari päivää sitten. Minun on vain saatava tehdä testi heti huomenna aamulla, vaikka todennäköisestihän tämä ei ole ovis. Tai sitten kiertoni on ihan sekaisin. Limoja en ole vielä edes ehtinyt tarkkailemaan, kun on vasta niin aikainen kierron vaihe. Todennäköisesti kuitenkin väärä hälytys.

Primaspan ja apteekkishoppailu

Eilen keskustelin erään kollegani kanssa, jonka vastaanotolla olen myös käynyt silloin tällöin. Hän oli sattunut lukemaan jostain kansainvälisestä hoitosuosituksesta, että perussairauteni vuoksi minun kannattaisi syödä pientä annosta Primaspania raskauden aikana. Sitä suositeltiin itse asiassa vaikka ei olisi mitään keskenmenoja ollutkaan.

Kysyin viime polikäynnillä Primaspanista eräältä toiselta lääkäriltä, mutta hän ei tiennyt asiasta mitään, joten päätin jättää asian sikseen. Onneksi tämä toinen kollega tuli puhumaan minulle asiasta oma-aloitteisesti :)

Tänään siis apteekkiin ostoksille. Myös pari muu käyttämäni lääke alkaa olla lopussa, ja olenkin ollut menossa apteekkiin jo parina päivänä, mutta kela-kortti on aina unohtunut kotiin. Lääkärinä olemiseen liittyy kyllä kiistaton etu: ei koskaan tarvitse miettiä reseptejä, sen kun menee lähimpään apteekkiin ja tilaa tiskiltä tarvitsemansa tuotteet :) Primaspanista ei tosin tarvitse reseptiä, eikä se mielestäni ole halvempaakaan, vaikka olisi reseptillä. Toivottavasti pääsen pian käyttämään sitä :)

Tänään olen taas päivystysvapaalla, joten otin tänään varaslähdön viikonloppuun, kun sain nukuttua töissä hyvin. Kiva fiilis.

Mikäs kp tänään edes on? *tekee laskutoimitusta* Kp 8 ilmeisesti. Olisinhan sen tietysti voinut tarkistaa edellisestä postauksestanikin :) Tällä hetkellä ajatukseni ovat aika lailla muualla kuin raskaushaaveissa. Ihana tunne. Eilen sattuikin eräs mielenkiintoinen asia, jota olen mietiskellyt paljon.

Päivystämisestä

Yllättäen onkin jo kp 6. Kyllä se tästä. Yritän keskittää ajatukset nyt puutarhan laittoon ja koiraan. Ehkäpä aika kulkee silloin nopeammin. Toisaalta en toivo, että aika kulkisi liian nopeasti, koska haluan nauttia elämästäni myös juuri tällä hetkellä. Toivon vain, että kiertopäivät kertyisivät huomaamattomasti ilman että joka välissä huomaan laskevani kp:tä jo ties kuinka monennen kerran samana päivänä.

Vein tänään Vilman eläinlääkäriin rokotettavaksi. Päivystysvapaalla pystyy hoitamaan kaikenlaista päiväsaikaankin, mikä on kätevää. En tosin ole nukkunut yhteensä kuin ehkä kolme ja puoli tuntia. Vilma on ollut rokotuksen jälkeen hieman väsynyt, joten sain itsekin nukuttua hieman. Onneksi huomenna on vapaapäivä. Menen kyllä sitten yöksi päivystämään, mutta perjantai onkin taas sen vuoksi vapaa. 

Yöpäivystykset voivat minun työpaikallani ja erikoisalallani olla aivan kaikkea todella helpon ja todella raskaan välillä. Ne tuovat mukavasti vaihtelua säännölliseen päivätyöhön. Olen aina pitänyt hieman epäsäännöllisestä säännöllisyydestä. Eikä koskaan voi tietää, milloin saa töissä nukkua koko yön ja pystyy nauttimaan seuraavana päivänä yllätysvapaapäivästä :)

Nykyisin en enää stressaa juurikaan päivystyksistä etukäteen, kuten vielä opiskeluaikoina ja juuri valmistuttuani. Pitää vain päivystää säännöllisesti, niin pysyy yllä hyvä tuntuma työhön. Haasteita riittää joka tapauksessa.

Työurani alkuvaiheessa mietin usein keskellä yötä päivystäessäni, että hitto, olen tällä hetkellä käytännössä vastuussa kaikista sairaanhoitopiiriimme omaan erikoisalaani kuuluvista potilaista (sekä myös moneen muuhunkin erikoisalaan kuuluvista potilaista, joilla ei ole omaa päivystäjää).

Neljännen opiskeluvuoden kandina tätä oli todella hurja ajatella. Silloin tunsin usein, että olin joutunut hieman liian suuriin saappaisiin, vaikka konsultaatioapu olikin puhelinsoiton päässä. Odotin kuin kuuta  nousevaa sitä päivää, että päivystäminen ei enää tuntuisikaan niin hirveän jännittävältä. Kai olen siinä tilanteessa nyt, vaikka toki joudun säännöllisesti pyytämään apua kollegoilta (mikä tietysti tavallaan kuuluukin lääkärin ammattiin). Säälin lääkäriopiskelijoita, joilla on kaikki se epävarmuus ja kokemattomuus vielä edessä. Mutta kaikkien on joskus oltava siinä tilanteessa, valitettavasti.

Joskus kun meneillään on jokin aivan kamala päivystys, saatan miettiä, että itsepä olen tälle alalle hakeutunut. Ehkäpä siihen tarvitaan jonkinasteinen kutsumus, että jaksaa. Mutta tylsää ei ainakaan ole. Ja on hienoa, että varmasti ihan jokaisena työpäivänä edelleenkin opin jotain uutta, josta on hyötyä tulevaisuudessa. Sitäpaitsi vauvan kanssakin joutuu hyvin todennäköisesti valvomaan, joten mikäs tässä on etukäteen harjoitellessa :)     

Kp 2, uusi yk 3

Niiiiin. Kun eilen sulkapallopeliä edeltävästi kävin vessassa ja vedin housut kinttuihin niin eiköhän siellä sitten ollut tilkka punaista. Pelasin todella huonosti.

Tämä kierto jäi hieman lyhyeksi, vain 27 päivää, vaikka kyllähän vaihteluväli on ollut se 27-29. Ovulaation perusteella olin odottanut pidempää kiertoa, mutta en valita. Nyt kaikki uuden kierron odotusmomentit tulevatkin jo aikaisemmin! Ja kuten jo olen aiemmin todennut, eivät odotukseni tämän kierron suhteen olleet kovin korkealla. 

Ainahan se silti harmittaa. Oma lapsi tuntuu jälleen kerran olevan saavuttamattomissa. Eikö tämä IKINÄ onnistu? :( Jos olisin oikein pessimisti, niin voisin laskea yk:t niinkin, että edellisen yrityksen yk 5 jäi vähän pitkäksi, kun tuli keskenmeno, mutta kun se tuli niin aikaisin ettei sitä ihan lasketa niin nyt olisikin jo yk 8. Hui, kuulostaa pahalta. Siksi jatkan laskemista sillä tavalla, että keskenmeno nollasi tilanteen.

Juuri tällä hetkellä meillä on ollut muitakin stressinaiheita. Tuo ihana kesä ulkona kyllä tekee iloiseksi kaikesta huolimatta. Ja ihana koiravauvamme. Ja siskon vauva. En haluaisi koko ajan joutua ajattelemaan, että jotain puuttuu. Haluaisin niin kovasti olla tyytyväinen tässä ja nyt. 

Tavallaan olenkin oikein onnellinen, koska muut asia elämässäni ovat kyllä kunnossa. En varmasti olisikaan näin malttamaton, ellei meidän pitäisi sen minun erikoistumiseni vuoksi muuttaa joksikin aikaa toiselle paikkakunnalle. Kammoan koko tuota asiaa, enkä osaa edes päättää, onko muuton lykkääntyminen raskauden viipymisen vuoksi hyvä vai huono asia.

Joskus on vain päätettävä, että nyt lakkaan ajattelemasta ikäviä asioita, ja nautin tästä ihanasta, vapaasta kesäpäivästä. Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille!

Kp 28

Olen päivystänyt nyt kaksi yötä peräjälkeen. Ensimmäinen meni valvoessa ja torstaipäivä nukkuessa, viime yönä taas sain nukkua töissä 6,5 tuntia putkeen. Ei paha :) Lisäksi päivystysvuoro alkoi jääkiekolla kahvihuoneessa, jännittävä ottelu :)

Otsikon mukaisesti on siis kp 28. Raskauteen viittaavia oireita ei ole, ei minkään valtakunnan. Kerrankin olen oikeasti sitä mieltä, että raskauden mahdollisuus on pieni. Kuukautisten pitäisi alkaa sunnuntaina. Se on vähän huono päivä, koska olen taas yön töissä. Menkkakivut + työ ei ole kovin hyvä yhdistelmä, kun siihen lisätään vielä valkoiset työvaatteet ;) Pitää siis ottaa siteet käyttöön ennaltaehkäisevästi.

Nyt vain odottelen. Mitäpä muuta voisin tehdä, kuin odotella taas uutta pettymystä.

Raskauspilvi

Raskausasia on mielessäni joka päivä, monta kertaa. Se leijuu ylläni isona pilvenä. Vaikka en sitä koko ajan huomaa, niin kyllä se siellä on. Välillä pilvi ohenee ja päästää valoa elämääni, joskus taas se on niin paksu ja musta, että ei mitään rajaa. Silloin raskauden puuttumisen raastava tunne ympäröi minut joka suunnalta. Pilvi pitää sisällään koko tunteiden kirjon onnellisesta luottamuksesta epätoivoon.

Tällä hetkellä olen onnistunut työntämään raskauspilven hieman taka-alalle. Ehkä koska alan olla kyllästynyt tähän odottamiseen ja yhä uusiin pettymyksiin. Tai koska olen saanut itselleni vakuutettua, että mitään kiirettä ei ole. On kyllä, mutta mikäs siinä, jos osaan unohtaa sen.

Pissasin tänään hetken mielijohteesta purkkiin. Pitelin raskaustestipakettia kädessäni muutaman minuutin ajan. Sitten laitoin sen pois ja kaadoin pissan pönttöön. Olisinko nyt onnellisempi, jos olisin tehnyt testin? Todennäköisesti en. Ei se testi olisi kuitenkaan mitään näyttänyt. Mutta olenko onnellisempi silloinkaan, jos vain odotan kuukautisia? Ehkä. Mutta ei se estä vuotoa alkamasta. 

On inhottavaa, että toivon ja odotan tapahtuvaksi asiaa, jonka tapahtuminen tai tapahtumattomuus on ratkaistu jo ehkä noin kymmenen päivää sitten. Jos munasolu ei hedelmöittynyt, se ei hedelmöittynyt.  Jos hedelmöittynyt munasolu ei kiinnity, niin se ei kiinnity. En voi korjata näitä asioita toiveella, miten suuri se onkin. 

Olen tottunut siihen, että saavutan elämässäni asioita, kun teen niiden eteen kovasti töitä. Raskautuminen ei ole yksi niistä asioista. Silti se käy joillekin niin helposti. Se harmittaa.

Tasaista

Elämässäni ei tapahdu juuri nyt hirveästi. Tuntuu, että tilanne on aika lailla sama kuin edellisessä kierrossa tässä vaiheessa: oletan, että ovis on tapahtunut ja se on hyödynnetty varmasti niin hyvin kuin vain pystyimme, mitään oireita ei ole ja kierron loppuun tuntuu olevan IKUISUUS.

Nyt on kp 20 ja (ehkä) dpo 5. Olen kyllä tuosta oviksesta aika epävarma, kun testiin ei tullut ihan selvää plussaa. Niitä aiemmin mainitsemiani tyypillisiä vatsakipuoireita minulla ei kyllä ole koskaan ollut muutoin kuin kuukautisten, ovulaation ja raskauden yhteydessä. Joten ehkä se oli ovisoire. Mitään ovista edeltäviä oireita en ole itsessäni havainnut, limoja lukuunottamatta.

Olemme olleet miehen kanssa lomalla tämän viikon. Koiranpennun kanssa on mennyt ihan hyvin. Yksinolemisen opettelu on kyllä ollut vähän tuskallista, kun Vilma ulvoo niin sydäntäsärkevästi, kun sen jättää hetkeksikin yksin. Olemme kuitenkin kuunnelleet ikkunan takana, ja ulvonta loppuu onneksi nopeasti. Tähän mennessä on melkein aina tullut pissat lattialle, vaikka oltaisiinkin juuri käyty ulkona. Ei auta kuin pikkuhiljaa lisätä yksinolemisen aikaa :(

Siskoni perhettä olemme nähneet tiuhaan. Olen päässyt vaihtamaan vauvalle vaippojakin :) Olen täysin rakastunut tähän pieneen ihmiseen <3 (ja vauvakuume on entistä suurempi)

Ovisko?

Tänään aamulla tuli ovistestiin aika vahva viiva, ei tasavahva kylläkään. Testasin uudelleen iltapäivällä, ja ei ainakaan ollut viiva vahvistunut. Testasin vielä nyt illalla uudelleen, ja viiva oli  edelleen saman vahvuinen (?).

Pari tuntia sitten alkoi lievä, jomottava alavatsakipu, kuin alkuvaiheen kuukautiskivut. Samanlaista on ollut ennenkin ovikseen liittyen, joten oletan, että ovis nyt sitten on jo tapahtunut??? Ehkä vahvin viiva olisi tullut testiin yön aikana? Eilen iltapäivällä tuli vain haalea viiva, mutta on se ennenkin vahvistunut tosi nopeasti. Päätin silti, että tämä oli nyt ovisplussa (ja ehkä jopa itse ovis), kp 15.

Tästä alkaa tuttu toisen vaiheen odottelu. Ensin puoli kuukautta oviksen odottelua, sitten kuukautisten (tai oikeastaan niiden puuttumisen) odottelua. Miten ihmeessä voisin välttää sen joka kuukausi toistuvan raskaana olemisen varmuuden?

Sen, joka saa kuukautiset tuntumaan hetkellisesti siltä, kuin koko maailma romahtaisi. Sen, jonka vuoksi sunnittelen joka kerta valmiiksi, kuinka kerron raskaudesta läheisille, tarkistan, koska on laskettu aika ja milloin äitiysloma alkaa, joudunko ostamaan raskaustalvitakin vai pärjäänkö isommilla kesävaatteilla. Kuinka suuri ikäero lapsella ja hänen serkullaan tulee olemaan. Koska ylittyy maaginen kahdentoista viikon raja. Koska voin odottaa, että vatsa alkaa näkyä.

Se on hemmetin hankala tunne. Loppukierrosta se saa minut leijumaan pilvissä, mikä on tietysti ihan kivaa, mutta sen kurjempaa on sitten kun en ollutkaan raskaana. Pitäisiköhän minun alkaa harrastaa aikaista testaamista? Lievittäisikö se surua, kun saisin jo hieman etukäteen vihjettä siitä, että pipariksi meni?

Mielialani ei ole edelleenkään perusvireeltään epätoivoinen. Odottelen joka päivä sitä ihanaa tunnetta, kun tajuan olevani raskaana. Sitä ei monikaan asia voita. Yritän myös ajatella positiivisesti niin, että tämä tunne on minulla yhä edessä, ja että saan sen kyllä varmasti vielä tuntea. VARMASTI.

Ovista odotellessa

Kp 13 tänään. Olen tehnyt ovistestejä kp 11 alkaen. Huomenna saattaisi olla plussapäivä... Jo eilen lima oli aika runsasta ja kirkastumaan päin. Katsotaan nyt. Huomenna on minun vuoroni olla taas koiravahtina ja mies menee töihin. Sitten meillä on edessä yhteinen viikon loma :)

Koiranpentuäitiyslomalla

Olen ollut eilisen ja tämän päivän vapaalla koiranpennun kanssa, huomenna on miehen vuoro. Viime yönä sain nukkua tosi hyvin, jopa 8-9 tuntia, kun Vilma heräsi ensimmäisen kerran vasta kuudelta. Lyhyen ulkoilutuksen jälkeen menimme takaisin sänkyyn. Ensin pentu vinkui muutaman minuutin, mutta kun mitään viihdykettä ei ilmaantunut, niin se meni takaisin petiinsä nukkumaan :)

Viime yötä lukuunottamatta olen nukkunut tosi lyhyitä öitä koko edellisen viikon. Ensin oli päivystystä, sitten vappua ja sen jälkeen Vilma. Pinna on ollut hieman kireällä. Raskausasiatkin ovat huolestuttaneet aina välillä. 

Vaikka tuo koiranpentu nyt pitääkin kiireisenä ja sen avulla saa tyydytettyä hoivaamistarvetta, olen silti ehtinyt myös suremaan raskauden viipymistä. Varsinkin kun siskontyttö on NIIN ihana. Mieheni kertoi tänään yhden tuttavan olevan raskaana, ja se oli viimeinen niitti. Itkuhan siinä tuli, kun tuntui niin epäreilulta, että miksi me emme vain onnistu? Kävelylenkin jälkeen tuntuu jo paremmalta.

Ajankuluksi olen neulonut parin sukkia jämälangasta. Hyvin näyttävät istuvan nallelle ainakin, siskontytölle ehkä sopivasti syksyllä :) Ovat vasta kolmannet sukat, jotka olen kutonut, siksi olen aika tyytyväinen :) Ja lankahan oli moniväristä, ihan noin siistejä raitoja en olisi muuten osannut tehdä...

Vauvakuumetta

Siskoni tuli tänään vauvan kanssa kylään. Se on IHANA <3 Haluan myös samanlaisen :) Mahdottoman pienet sormet ja varpaat, mutta aivan täydelliset. Söpö mutrusuu ja nätit otsarypyt ja sileääkin sileämpi iho. Tulisinpa nyt edes raskaaksi. Oma vauva tuntuu tällä hetkellä olevan aika lailla saavuttamattomissa. Tai no, onhan meillä tuo Vilma-vauva :)

Uusi yk 2, kp 9

Olen nyt pari päivää Vilman kanssa kahdestaan, kun mies lähti sukulaisen häihin (joihin en itse voinut koiran vuoksi lähteä). Ihan hyvin meillä on mennyt, vaikka kaikki normaalit arkiaskareet täytyykin suunnitella tarkkaan, koska pentua ei voi jättää yksin. 

Yöunet ovat järjestään jääneet hieman liian lyhyiksi, koska Vilma ei ole välittänyt juuri enää nukkua sen jälkeen, kun olemme käyneet nopeasti ulkona aamusta. Viime yönä sain kyllä nukkua seitsemän tuntia yhteen pötköön, ja vielä tunnin sen jälkeen. Mielellään olisin kyllä vielä nukkunut vaikka tunnin lisää. Mutta kyllä nämä pienet uhraukset ovat vaivan arvoisia <3

Nyt taitaa olla kp 9. Eilen tarkistin limat, ja pientä runsastumisen merkkiä oli jo havaittavissa. Voisin aloittaa ovistestuksen vaikka ylihuomenna. Mieheni on useaan otteeseen ehdotellut, että jospa vain unohtaisin koko ovistestauksen, niin olisi yksi stressinaihe vähemmän. Tiedänhän minä, ettei ovistestauksella tulla raskaaksi, mutta en mielestäni stressaannu testien tekemisestä, pikemminkin stressaannun siitä, jos en saa testata :)

Koiranpentu ja uusi pieni ihminen

En olekaan ehtinyt edes vilkaista blogiani tai muidenkaan blogeja muutamaan päivään. Tiistai eli 29.4. oli lievästi sanottuna mullistava päivä. Kello 02.00 yöllä siskoni soitti ja kertoi, että nyt he lähtevät sairaalaan synnyttämään. Aamulla 08.36 syntyi pieni tyttö :) 

Töissä kun oli, niin siskoni pyysi, että tulisin heti katsomaan vauvaa. Sain nähdä sen vain hieman yli kolmen tunnin ikäisenä <3 Tosi vaikeahan sitä oli ymmärtää, että se pieni söpöläinen oli siskoni ja hänen miehensä lapsi. Tuossa vaihessa molemmat olivat vielä ihan hämmennyksissä. Jos itsekin olin ihan ymmälläni, niin voin vain kuvitella, miltä vanhemmista tuntuu :) Synnytys ei mennyt ihan putkeen, mutta alakautta lapsi kuitenkin ulos tuli ilman ulkopuolista apua, ja sekä äiti että vauva voivat hyvin.

Samana päivänä lähdimme heti töiden jälkeen hakemaan koiranpentua. Miten ihana, pieni pörröeläin se onkaan! Osaa jo aika hyvin tehdä tarpeensa pihalle ja pissiä myös kroonikkovaipalle :) Kaksi yötä se on nyt meillä ollut, ja nukkunut kiltisti omassa pedissään. Aamuyöstä olemme vieneet sitä ulos, ja sitten se on jatkanut uniaan. Pentu pyörii koko ajan jaloissamme, ja jos hetkeksikään seisahtaa paikalleen, niin se kellahtaa jalkojen päälle <3 Pitää kyllä pikku hiljaa aloittaa harjoittelemaan yksin olemistakin.

Aamu alkoi tänään hieman kireissä tunnelmissa, kun huomasin, että rotat olivat järsineet itsensä ulos häkistään yön aikana. Pidämme niitä isossa kylpyhuoneessa, ja ovi oli onneksi kiinni pennun takia. Eivät olleet saaneet mitään suurta tuhoa aikaan. Mutta lasisen pääsiäismunakoristeen löysin viemäristä, miten lie sinne joutunut :D Mieheni sai sen jollakin työkalulla ongittua pois. Ei ollut edes mennyt rikki. Kyllä tässä talossa hulinaa riittää, vaikkei meillä lapsia vielä olekaan.

Olen ollut tosi hyvällä tuulella ja onnellinen kun perheeseen tuli kertaheitolla kaksi pientä tyttöä. En silti ole voinut olla välillä miettimättä sitä, että kuinkahan kauan saamme odottaa omaa lasta. Meillä oli eilen ystäviä kylässä, ja näistä kahdelle pariskunnalle on syntynyt vuoden sisällä lapsi. Nyt sitten joukkoon liittyivät vielä siskoni ja hänen miehensä. Viikonloppuna minuun iski hetkellisesti lamaannuttava pelko siitä, että emme koskaan saa lapsia. Se meni kyllä aika nopeasti ohi.

Nyt taitaa olla kp 6. Kuukautisvuoto vetelee viimeisiään. Kunpa joku voisi kertoa minulle, että kaikki päättyy hyvin, että se päivä kyllä varmasti tulee, jolloin saamme syliimme oman Pienen.  

Uusi yk 2, kp 1

Niin. Otsikko kertoo kaiken. Heräsin äsken nukuttuani pari viimeistä tuntia levottomasti. Näin ensin unta raskaustesteistä ja sitten siitä että istuin vessassa ja pyyhkiessä tuli paperiin punaista. Yleensä tämä jälkimmäinen tarkoittaa aina sitä, että kuukautiset alkavat juuri sillä hetkellä kuin näen unen. Luulisin, että se johtuu vatsan jomottelusta (joka nytkin tuntui unessa). 

Kun herättyäni menin vessaan, niin siteessä (jep, laitoin varmuudeksi eilen illalla) oli kirkkaan punaista ja nyt sitten jomottelee vatsassa entistä enemmän. Itkut on itketty. Lohduttaudun oudolla tyytyväisyyden tunteella. Kroppani toimii ainakin ennustettavasti. Ja onhan tämä uusi kierto todennäköisesti lyhyempi kuin juuri päättynyt.

Suurta lohtua tuo myös tämä pörröeläin, josta saimme eilen uusia kuvia <3 Aika pörheä tuo takapuoli, täytyy sanoa :)

Testi-himo

Aika vain kuluu TÖRKEÄN hitaasti. Kp 33, dpo 13. Huomiseksi odottelen kuukautisia. Tai siis en ODOTA, en tietenkään, mutta jos alkavat, niin olettaisin niiden tulevan huomenna. Asiaankuuluvasti toivon, ja ehkä luulenkin, että vuoto ei ala. Niin kuin aina. En ole testannut vielä. Taas tämä ikuinen dilemma: KOSKA? Vaikka vuoto alkaisikin, niin teen yhden testin, koska ajattelin suoda itselleni muutaman siiderin ensi viikolla vappuaaton kunniaksi :)

Luin tuossa juuri Sintturan postauksen, ja voi että kun teki mieli, teki niin kovasti mieli tehdä TESTI. Mutta ei. Testit ovat ja pysyvät laatikon pohjalla. Tässä perjantaissa ei ole mitään vikaa, enkä halua pilata sitä negatiivisella testillä. Mutta jos SITTENKIN... :) No ei.

Enää neljä vaivaista päivää, ja saamme hakea kotiin koiranpentumme <3 Eli vaikka kuukautiset alkaisivatkin, niin minulla taitaa silti olla enemmän syytä iloon kuin suruun :) Jännittää, juuri nyt paljon enemmän koiranpentu kuin kuukautiset. Kummallakaan meistä ei ole ollut koiraa perheessä silloin kuin vielä asuimme kotona, mutta aika paljon kokemusta koirista silti on. Pennun kasvattamisesta ei tosin yhtään, mutta emmeköhän me tästä selviä...

Ja voinkin vielä mainita, että mitään raskauteen viittaavia oireita minulla ei ole ollut. Ellei lasketa pientä, ajoittaista paineen tunnetta vatsalla. Sekin voi olla pelkästään liiallisen tarkkailun tuotos :) 

Kp 30 mutta vasta dpo 10...

En ole juurikaan stressannut mistään loman aikana. Tämä päivä vielä vapaata ja huomenna töihin. Jos olisin himotestaaja, olisin aloittanut testaamiset jo nyt. Olen kyllä luonteeltani himotestaukseen taipuvainen, enkä oikein tiedä, miten olen onnistunut hillitsemään itseni näin hyvin?!? Vain ihan ensimmäisissä kierroissa tein testejä jo ennen kuin kuukautisten olisi kuulunut alkaa. Nyt en voi muuta kuin jatkaa odottamista. Mitään tuntemuksia ei ole.

Pääsiäinen ja vähän muuta

On jo monta päivää edellisestä postauksesta, mutta kun tänne ei oikeastaan kuulu yhtään mitään erityistä. Eilen ahdistuin tulevaisuudesta erinäisistä syistä, ja tunne jatkui aamulla, mutta nyt on hyvä olo miehen kanssa käydyn keskustelun jälkeen. Tulevaisuus on vain otettava vastaan sellaisena kuin se tulee.

Kp 26 menossa. "Normaalissa" kierrossa olisin jo kuin tulisilla hiilillä, mutta kun tämä ei ole normaali kierto, niin elän nyt sellaista suvantovaihetta. Lasken kyllä kp:t ja dpo:t päivittäin, mutta muuten odottelen aika rauhallisesti.

Tässä kierrossa minulla ei ollut selviä ovisoireita, kuten esimerkiksi viime kierrossa, jolloin toisen munasarjan kohdalla tuntui hyvin selvää kipua ja nännit kipeytyivät pari päivää sen jälkeen. Nyt minulla on lähinnä ollut oikeastaan päivittäin ovisplussan jälkeen pieniä tuntemuksia molemmilla puolilla alavatsaa. Nännien arkuutta ei ole ollut, joten ainut viite oviksesta oli tuo testi ja sitten valkovuodon muuttuminen taas hyvin niukaksi. Jonkinlaista halujen lisääntymistä oli kyllä myös.

Ihanan pitkä pääsiäisloma vielä suurimmaksi osaksi edessä! Olemme molemmat vapaalla koko pääsiäisen, vielä tiistainkin, kun miehen vanhemmat tulevat käymään maanantaista alkaen. Eilen siskoni ja siskon mies olivat meillä. Avasimme grillikauden, vaikka ulkona vähän sataa tihuttelikin, sisällä tietysti söimme. Ei ihan hellekelejä vielä :) Ilta jatkui noin aamuneljään korttia pelaten :D Tänään ehdimme tavata hyviä ystäviämme, joille on juuri syntynyt pieni, ihana tyttö <3

Hyvää pääsiäistä teille kaikille!

Odottavan aika

Aika tuntuu kuluvan nyt KOVIN hitaasti. Kp 22 tänään, mutta vasta dpo 2 (oletettavasti). Laskeskelin, että kuukautisten pitäisi alkaa noin kp 34, kun ovis tuli näin myöhään (jos luteaalivaihe on vakio). Siihen on MAHDOTTOMAN pitkä aika. Samalla naurettavan lyhyt.

Yritän nauttia elämästä parhaani mukaan, vaikka tänään iski taas (lyhytaikainen) surunpuuska, kun rupesin miettimään, että kuinka kauan minun on vielä odotettava, että saan syliini ensimmäisen lapsemme? Ja tapahtuuko sitä koskaan? Samaan aikaan iki-optimistinen puoleni sanoo, että eihän siinä nyt niin kauan kestä, koska hedelmöittynyt munasoluhan matkaa parhaillaan kohtuun, jonne se tulee kiinnittymään ongelmitta ja vuodenvaihteessa syntyy terve lapsi :) Kun se olisikin näin suoraviivaista. Höh.

Koiranpennun haemme kotiin 29.4. eli aika tasan kahden viikon kuluttua <3 Sen jälkeen ei sitten kyllä ole tekemisestä puutetta. Ennen sitä on vielä pääsiäisloma ilman yhtäkään päivystystä :) Ulkona on kaunis ilma ja nukuin viime yönä töissä jopa viisi tuntia (tietysti tarvitsisin paljon enemmän unta, mutta nukkuminen nyt tuntuisi tuhlaukselta), joten voisinpa jatkaa päivystysvapaatani lähtemällä ulos kävelylle :)  

Kysymys lukijoille!

Huomasin tänään, kun katsoin blogiani toiselta koneelta, että ulkoasu oli ihan oudon näköinen.  Taustassahan pitäisi olla tuollaista kivaa lehtikuviota, mutta sen tilalla oli joku outo tasavärinen juttu. Lisäksi postausten "raamit" näkyivät kirkkaanpunaisina, vaikka ne todellisuudessa ovat valkoiset! Miltä blogini teidän koneilanne näyttää??? Olisi kiva tietää, että pitääkö minun tehdä uusi remontti, koska tuo yllä kuvilemani ulkoasu ei kyllä ole lähelläkään sitä miltä kuvittelen blogini näyttävän muille :)

P.s. vatsassa nippailee kivasti... Ovis se siellä varmaakin ilmoittelee itsestään :)

Vihdoinkin!

Ei kirousta sittenkään :) Aamun ovistesti (en malttanut odottaa iltapäivään) näytti vihdoinkin positiivista! Olin niin tyytyväinen, että minun oli pakko ottaa testistä kuva :) En tiedä miten hyvin se nyt tästä kuvasta ilmenee, mutta testiviivan toinen reuna (alareuna kuvassa) on luonnossa vahvempi kuin kontrolliviivassa ja toinen reuna hieman vaaleampi, mutta minulle tämä riitttää oikein hyvin.

Vertailuksi eilen aamupäivällä noin 11-aikaan ja illallla noin 18-aikaan tehdyt testit. Aika nopeasti viiva siis tummui. Nuo eiliset testitviivat ovat samanvahvuisia kuin oikeastaan koko aikana, kun olen testannut (muutaman vieläkin haaleamman olen saanut). Voi että olen ILOINEN!!! Hieno tapa aloittaa viikonloppu. 

Haalean Viivan Kirous

Ei plussaa edelleenkään. Valkovuoto on sentään alkanut runsastumaan. Eilen oli mielestäni jo aika kirkkaanpuoleistakin, mutta testit eivät vain näytä mitään. Minulla on sellainen tunne, että ylläni on Haalean Viivan Kirous. 

Siitä on hirvittävän pitkä aika, kun olen viimeksi nähnyt kunnon viivan yhtään missään testissä (jos ei kontrolliviivoja oteta huomioon). Hiiteen kaikki testit. Siltikään en pysty niistä luopumaan. Ostin taas tänään uuden 14-packin ovistestejä. JA uuden paketin kertakäyttöisiä snapsilaseja.

Ovistestien, snapsilasi-pissapurkkien ja limojentarkkailun keskellä tajuan kaikesta huolimatta, ettei tässä huolestumisessa ole järjen häivääkään. TOTTA KAI kiertoni voi olla sekaisin keskenmenon jälkeen. Sehän on varmaankin enemmän sääntö kuin poikkeus. Tästä hermoilusta saan vain syyttää itseäni, kun minun piti aloittaa ovistestailu jo kp 7. Ja nyt on kp 18.

Ovisplussaa vailla

Olen tehnyt näitä ovistestejä nyt jo niin monta päivää, että alkaa kyllästyttää (vaikka itseänihän tässä vain saan syyttää, kun testailu piti aloittaa niin aikaisin). Eilen viiva oli hieman vahvempi, ja ajattelin, että tänään se plussa varmasti tulee, mutta eipä tullut kuin ihan haalea viiva taas. Mitään ovistuntemuksia ei ole ollut, rinnat täysin aristamattomat ja limatkin olivat eilen vielä ihan niukat, joten jo näiden asioiden perusteella voin kyllä olla aika varma, että ovista ei ole tapahtunut.

Asia erikseen onkin sitten se, tapahtuuko ovulaatiota lainkaan tässä kierrossa. Nyt on jo kp 15, ja koska ovismerkkejä ei tässäkään vaiheessa vielä ole, niin tämä kierto taitaa venyä (hyvin pitkästä aikaa) yli 29 päivän pituiseksi. Mielenkiinnolla ja kasvavalla kärsimättömyydellä jään odottamaan. Toisaalta en välttämättä toivoisikaan ovisplussaa vielä huomiselle, koska mies on illan töissä, joten ei saataisi kuitenkaan sitä sitten hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla...  

Jonkun toisen elämä

Kp 13 eikä vielä merkkejä ovulaatiosta. Mutta eiköhän pian jo ala tapahtua jotain, toivottavasti... Alan olla jo kärsimätön. 

Harhauduin taas tänään lukemaan yhtä äitiysblogia. Ensin oli huomattu, että oho-taidankin-olla-raskaana ja kaikki meni mainiosti, ja vauvan ollessa puolivuotias ilmoitti toinenkin lapsi tulostaan. Kukapa ei toivoisi, että omalle kohdalle sattuisi noin hyvä tuuri. Että lapsia vain TULEE, ilman että niitä oikeastaan edes TEHDÄÄN.

En edelleenkään koe, että meillä olisi lapsettomuusongelmaa, mutta eihän kaikki kuitenkaan ole mennyt ihan niin kuin olimme toivoneet ja suunnitelleet. Kun näitä asioita ei oikein voi suunnitella. 

Muutaman viikon ajan vauvakuumeeni on ollut kuin kevyillä talviunilla (ehkä siksi, että keskenmeno ei tuntuisi niin pahalta), mutta nyt se on taas nostanut päätään. Siskoni on jo viimeisillään raskaana, ja heidän kotonaan sitten hypistellään yhdessä pieniä vaatteitä, leluja, imetyshärpäkkeitä, lastenvaunuja ja pinnasänkyä.

Olen yrittänyt kuvitella, että miten elämämme tulee muuttumaan sitten, kun meille joskus tulee vauva. Tietysti joudumme luopumaan tietyistä asioista, vaikka saammekin niin paljon uutta ja ihanaa tilalle. Ei se varmasti helppoa ole kuitenkaan, vaikka vauva onkin haaveiden täyttymys. Sen olen ymmärtänyt, kun olen keskustellut siskoni kanssa. 

Elämänmuutos, vaikka kuinka toivottu, on aina kuitenkin elämänmuutos, ja siihen sisältyy vanhasta luopumista. Kun elämässä ei koskaan voi saada ihan kaikkea. Sen vuoksi huomaan välillä tuntevani helpotusta, että meidän vuoro ei ole IHAN vielä.

En osaa ollenkaan kuvitella, mitä ajattelisin nyt, jos ensimmäinen raskauteni olisikin jatkunut. Laskettu aika olisi kuukauden päästä. Outoa. Ihan kuin jonkun vieraan ihmisen elämä, johon en voi ollenkaan enää samaistua. Kun ei se ollut alunperinkään tarkoitettu minun elettäväkseni, vaikka ensin niin kuvittelin.

Mutta miten nopeasti onkaan kulunut aika siitä, kun tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin! Yli seitsemän kuukautta. Ja tässä sitä edelleen ollaan. Ei vauvaa, ei raskautta eikä edes ovulaatiota tiedossa. Mutta elämä on silti ihan kivaa, tavallaan.

Uusi yk 1, kp 10

Eilen tuli vielä vähän rusehtavaa vuotoa, mutta tänään ei enää mitään (tähän mennessä). Toivottavasti tämä olisi nyt tässä. Olen tehnyt ovistestejä jo kp 7 lähtien, kun en missään nimessä haluaisi missata ovista (jos sellainen tässä kierrossa tulee), ja voihan olla, että kiertoni on jonkun verran sekaisin keskenmenon jälkeen. Ihan negatiivista näyttää edelleen, mikä ei tietysti ole kummallista. Valkovuodon tämänhetkinen laatukin kertoo, että ovista ei ihan vielä ole odotettavissa (niukkaa eikä lainkaan "venyvää").

Ensimmäinen keskenmeno

Ajattelin kirjoittaa postauksen ensimmäisestä keskenmenosta, kun en ole tainnut sitä vielä tehdä. Kun asiat ovat vielä jotenkuten mustissa, ja tämä uusi keskenmenokin tietysti sai jälleen ajattelemaan tätä edellistä.

Rv 8+1 eli 20.9.2013 alkoi niukka, rusehtava vuoto, ja ensimmäisenä päivänä oli myös jonkin verran "normaalia" enemmän alavatsakipuja, mitä minulla oli muuten raskauden aikana siihen mennessä ollut. Olimme juuri samana aamuna miettineet tulevalle lapselle nimeä. Tuolloin oli lauantaipäivä, joten kärvistelin maanantaiaamuun, jolloin soitin neuvolaan, ja olin niin huolissani, että en voinut pidätellä itkua puhelimessa. Neuvolantäti sanoi, että voin tulla heti käymään, niin hän yrittää kuunnella sydänäänet. Eipä niitä kuulunut, mutta eihän niitä välttämättä noilla viikoilla aina löydykään.

Sain lähetteen gynekologian päivystykseen. Automatkalla itkin ja olin vähällä ajaa ensin risteyksessä parin pyöräilevän lapsen yli ja sitten vielä melkein yhden auton perään. Pääsin kuitenkin turvallisesti sairaalaan. Odotustilassa onnistuin vielä hillitsemään itseni, ja olin vielä toiveikas, vaikka välillä iskikin epätoivo. Vasta kun tutkimuspöydällä gynekologi laittoi ultraäänianturin sisääni ja ruudulle ilmestyi kuva Pienestä ilman sykkivää sydäntä, rupesin taas itkemään, eikä siitä sitten meinannut tulla loppua.

Gynekologi oli oikein mukava ja empaattinen, vaikka mitkään sanat eivät tuolloin lohduttaneetkaan, kun koko elämäni tarkoitus oli otettu minulta pois (siltä se silloin tuntui, eikä viimeistä kertaa). Toinenkin lääkäri kutsuttiin ultraamaan. "Näin yleensä tehdään, jos raskaus on ollut toivottu", gynekologi selitti, niin ettei potilaalle jää sellaista tunnetta, että mitä jos sikiö olikin vielä elossa, mutta sydämensykettä ei vain saatu näkyviin. Itselläni ei ollut epäilystäkään. Pieni oli kuollut kuin kivi, kokokin vastasi vain viikkoja 7+4.

Odottelimme hetken toisen gynekologin saapumista, ja ensimmäinen lääkäri rupesi jo kyselemään, että haluanko lääkkeellisen tyhjennyksen vai odotetaanko, että kohtu tyhjenee spontaanisti. Sanoin, että haluan lääkkeellisen tyhjennyksen. Toinen gynekologi tuli, tutki nopeasti ja pahoitteli tilannetta. Kun olin pukeutunut, sain vielä istua alas hetkeksi, ja ensimmäinen gynekologi kävi läpi käytännön asioita. Aina välillä rupesin uudelleen itkemään. Gynekologi katsoi minua säälivästi, ja kysyi, haluaisinko jutella asiasta jonkun kanssa. Vastasin, että voin kyllä hyvin keskustella läheisteni kanssa. Viikon sairasloman gynekologi kyllä kirjoitti, ja se tuli TODELLA tarpeeseen.

Ennen kuin lähdin polilta kotiin, hoitaja antoin vielä ohjelappusia ja Mifegyne-tabletin. Vuoto alkoi vähitellen runsastua, ja kahden päivän päästä aamulla, ennen kuin minun oli tarkoitus mennä taas sairaalaan lääkkeellistä tyhjennystä varten, alkoi selvästi runsaampi vuoto, ja heräsin aika kovaan vatsakipuun.

Sairaalassa sain heti ensimmäiset Cytotec-tabletit (otin suun kautta) ja yhden Panacod-poretabletin. Panacod-pore veteen sekoitettuna oli KAMMOTTAVAA. Join kuitenkin litkun marisematta, vaikka kokemuksesta tiedän, että Panacod ei ole minulle kovin tehokas kipulääke.

Yön aikana alkanut vatsakipu vahvistui noin vartissa lääkkeenoton jälkeen, ja oli pian kuin pahin koskaan kokemani kuukautiskipu, mutta jatkuva sellainen. Mikään asento ei tuntunut hyvältä ja kieriskelin sairaalasängyssäni (en saanut säädettyä edes pääpuolen kallistuskulmaa). Rupesin ihan tärisemään, kun kipu oli niin kova. Soitin kelloa ja hoitaja tuli paikalle. Pyysin että voisinko saada jotain kipulääkettä, mutta vastaus oli että en voi saada, kun sain juuri sen Panacodin.

Kun hoitaja oli lähtenyt, rupesin itkemään. En edes tajunnut vaatia kivunlievitystä hanakammin, kun minulla oli niin huono olo. Kovaa kipua kesti ehkä noin tunnin, jolloin hoitaja tuli käymään, ja totesi että joo-o, kokeillaanpa lämpötyynyä.

Ennen lömpötyynyä kävin vessassa. Istuin pöntöllä ja vatsaan sattui niin paljon, että oli paha olo. Hetken päästä huomasin, että alapäästäni roikkuu noin parin sentin paksuinen pötkylä hyytynyttä verta. Se oli inhottavaa, ja minulle tuli sellainen olo, että haluan sen pötkylän pois tuolta ja HETI. Yritin ponnistaa, ja hetken päästä sisälläni tuntui sellainen epämiellyttävä "slurps"-tuntemus, kuin imurilla olisi imetty, ja siinä samassa se pötkylä luiskahti pönttöön, ja perässä tuli aika iso klöntti JOTAIN (Pieni se varmasti oli) ja lisäksi kellertävää nestettä (lapsivettä kai). Purskahdin heti itkuun, kun se koko tilanne oli niin hirveä, eikä kukaan ollut pitämässä kädestä kiinni.

Tämän vessareissun jälkeen kivut olivat edelleen ajoittain kovia, mutta tulivat selvästi erillisinä supistuksina, joihin lämpötyyny auttoi mukavasti. Sain vielä kahteen otteeseen Cytotec-tabletteja, mutta mitään isoja hyytmiä ei enää tullut. Odottelin sairaalassa iltaan, jolloin ultraäänellä katsottiin, että kohtu oli kunnolla tyhjentynyt, ja sain sitten lähteä kotiin.

Sairausloma meni lähinnä ajatellessa ja itkiessä tuntoja mieheni ja muun perheen kanssa. Sen jälkeen ensimmäinen työpäivä oli tosi kurja. Mikään ei sujunut ja lisäksi minulla oli sellainen tunne, että millään ei ole juuri väliä, eikä työ tuntunut lainkaan mielekkäältä, kun en odottanutkaan enää vauvaa. Odotus oli jotenkin antanut merkityksen kaikelle muullekin elämässäni. Nyt oli jäljellä vain tyhjä kolo sisälläni. Sydämeen sattui, ja minulla oli tunne siitä, etten voisi enää koskaan iloita kunnolla mistään.

Ehkä olin lapsellisesti ajatellut, että tuon viikon jälkeen elämä jatkuisi kuten ennenkin. Ei se ihan niin mennyt. Minulla on tunne, että oikeastaan koko loppusyksyä varjosti tämä keskenmenoasia. Tavallaan hyväksyin asian päällisin puolin aika nopeasti, eikä minusta ehkä huomannut niin paljon ulospäin, ettei kaikki ollut hyvin, mutta katkerat tunteet olivat välillä todella hallitsevia, varmasti osittain siskoni raskauden vuoksi. Vaikka pystyin puhumaan läheisteni kanssa asiasta, tunsin sittenkin että tarvitsin jonkin ulkopuolisen jolle purkaa tunteitani. Silloin tämä blogi astui kuvaan, ja hyvin se on tehtävänsä täyttänyt.

Aiemmin, kun kävin mielessäni läpi keskenmenoa, rupesin aina itkemään. Nyt tätä kirjoittaessani sitä ei enää tapahtunut. Tuntuu jotenkin siltä, että tämä uusi keskenmeno auttoi minua pääsemään lopullisesti yli ensimmäisestä keskenmenosta, vaikka se ei kovin loogiselta kuulostakaan. Mutta niin se vain taitaa olla, ja se on IHANAA.

Perjantai

Vuoto alkaa olla jo loppumaisillaan. Minusta tuntuu niin hyvältä, että tämä on mennyt näin nopeasti. Aivan kuin tavalliset kuukautiset! En oikein tiedä, mistä päivästä aloitan kierron laskemisen. Sunnuntaina tuli vain illalla pientä mutta selvää tuhrua, maanantaina jo kirkkaampaa verta ja tiistaina vuoto alkoi kunnolla. Maanantain ristiminen kp 1:ksi olisi varmaan lähimpänä totuutta. 

Nännien arkuus on jo lähes hävinny. Tämä ilmiö näyttäisi muuten minun kohdallani olevan varma merkki kahdesta asiasta: joko siitä että ovulaatio on tapahtunut noin vuorokausi sitten (jolloin arkuus jatkuu pari-kolme päivää) tai että olen raskaana (jolloin se ehkä jatkuu koko raskauden ajan, mutta tästähän minulla ei ole vielä kokemusta). Itse rintojen arkuus näyttää olevan paljon epämääräisempi merkki. Toki kierron loppua kohden se selvästi lisääntyy, mutta alkuraskauden ja pian alkavien kuukautisten välillä en ole huomannut eroa. 

Tein tänään aamulla raskaustestin (herkkyys 10 IU/l). Siinä näkyi haamun haamu. Avasin testikotelonkin ja tiirasin tikkua, ja kyllä siinä viiva oli, mutta tämä riittää silti minulle. En aio testata enää uudelleen. Verrattuna yli viikko sitten tekemääni samanmerkkiseen testiin, ero on joka tapauksessa räikeä. Ja kun hCG jo verikokeidenkin perusteella oli laskussa, niin eipä tämä tilanne enää vahvistusta kaipaa: en VARMASTI ole enää raskaana. 

Ensimmäisen keskenmenon jälkeen minulta meinasi mennä hermo, että miten kauan se hCG oikein pysyy koholla?!? 25 IU/l-testi näytti (heikkoa) positiivista vielä 16 päivää lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen. Seuraavan kerran testasin vasta hieman yli viikon päästä, jolloin testi vihdoin näytti puhtaasti vain yhtä viivaa. Vasta 5.11. eli viisi viikkoa tyhjennyksen jälkeen (taitaa olla ihan standardi ajankohta) kävin verikokeessa, joka oli määrätty gynen polilta, ja silloin hCG oli 5. Sattumoisin ovistesti näytti positiivista juuri samana päivänä. Olimme kyllä aloittaneet yrittämisen jo edellisellä viikolla :)

Yllä olevan päätelmän mukaisesti nyt olisi minulla siis menossa kp 5. Jos kroppani ja kuukautiskiertoni ovat tämän pienen hämmennyksen jälkeen yhtään omat itsensä, niin seuraava mahdollinen laskettu aika olisi aika lailla uudenvuoden paikkeilla :) Ei kun ovulaatiota odottelemaan!

Ja yksi asia vielä: olen päättänyt, että aloitan yrityskiertojen laskemisen taas alusta, vaikka en tiedä, voiko tämän raskauden päättymistä varsinaisesti keskenmenoksi kutsuakaan. Tuntuu kivalta aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä :)

Keväistä

Ei se roosa ollutkaan niin kiva väri :) Vaihdoin siis taas blogin ulkoasua. Kevät :) Oikeanpuoleisen sivupalstan otsikkojen väriä en onnistunut vaihtamaan, mikä harmittaa hieman. Erityisesti häiritseen tuo "Minä"-otsikko, joka on NIIN väärän värinen...

Vuoto on aika runsasta nyt. Vatsakin edelleen hieman kipeä, vaikka tavallisesti kuukautisten aikana jomotusta on vain ensimmäisenä kunnon vuotopäivänä. 

Hyvä mieli

Vuoto on tänään selvästi runsastunut, määrällisesti kyllä hieman vähemmän kuin kuukautiset pahimmillaan, mutta seassa on ollut tavallista enemmän hyytymiä. Vatsakivut ovat olleet aika lieviä niin että yhdellä Panadolilla olen pärjännyt. 

Lounasaikaan tuli hyytymien seassa parin sentin pituinen ja sentin levyinen vaalea klimppi (anteeksi tämä tarkka kuvailu, jos jotakuta ällöttää), olisiko ollut jotain kalvoja sitten tai jotain??? En nyt sentään sen tarkemmin katsonut, kun holahti suoraan pönttöön :) Näyttäisi siltä, että pääsen tästä "keskenmenosta" fyysisesti aika helpolla. Kunhan ei sitten vuoto pitkittyisi hirveästi. 

Olen oikein hyvällä mielellä juuri nyt. Toivotaan, että se jatkuu. Koiranpentuamme olenkin ajatellut nyt parina päivänä jopa enemmän kuin tätä epäonnista raskautta. En malttaisi odottaa <3 Tämä hieno kevätsääkin on varmasti osasyy siihen, että olen näin positiivisella tuulella. Ajatelkaas, jos nyt olisikin vielä keskitalvi, kun on pimeää sekä töihin lähtiessä että sieltä tullessa... Silloin olisin saattanut ottaa tämän epäonnistumisen raskaammin.

Ai niin, soitin neuvolaan eilen. Eipä siinä mitään erityistä, neuvolantäti pahoitteli tapahtunutta ja sanoi, että kyllä te vielä lapsen saatte. Teen itse kotona raskaustestin kun vuoto on loppunut ja sitten pitäisi olla homma paketissa, ellei nyt sitten vuoto pitkity tai jotain. Toivotaan että ei.

Vuoto!

Olin aivan äsken menossa vessaan tekemään hermostuksissani uuden raskaustestin, kun rupesi pelottamaan, että mistä jos kyseessä on hoitoa vaativa kohdunulkoinen raskaus? No, huomasinpa, että vuoto olikin alkanut! Itkuhan siinä tuli, ja helpotus oli valtava. Näyttäisi siltä, että kehoni hoitaa tämän ihan itsekseen ja kohtuullisessa ajassakin vielä! Toivon vain, ettei vuoto ole kauhean paljon normikuukautisia runsaampaa ja että kivut ovat jotenkuten siedettävät, koska olen menossa yöksi töihin... hups. Eihän nyt ole kuin vasta rv 5+4, joten eiköhän tästä selvitä aika siististi :) Ihanaa! Pian saan toivottavasti taas alkaa bongailemaan ovista!!!

Odottamisen odottamisen odottamista

Vuotoa ei vieläkään ole kuulunut. Jotenkin minulla on sellainen olo, että ei se vuoto alakaan, vaikka tietysti se jossakin vaiheessa alkaa. Samanlainen olo minulla on ollut molemmilla kerroilla paria päivää ennen kuin tein raskaustestin ja se näytti positiivista. En vielä eilenkään onnistunut tavoittamaan neuvolantätiä.

Elän nyt jossakin oudossa välitilassa. Haluaisin niin kovasti alkaa yrittää uutta raskautta, mutta onhan se vähän vaikeaa, kun vaikuttaa siltä että olen edelleen raskaana. Koko elämä on yhtä odottelua. Minulle juuri nyt odottamisen odottamisen odottelua. Odotan, että tämä raskaus päättyy, jotta voin alkaa odottaa uutta raskautta ja sen myötä lapsen odottamista. Kumma juttu.

Muutaman kerran päivässä mieleeni tulee surullisia ajatuksia. Kun emme vieläkään onnistuneet. Kun huomaan vaatteita vaihtaessani, että rinnat tuntuvat edelleen aivan siltä, miltä niiden pitääkin raskaana ollessa tuntua. Kun alavatsassa kipuilee. Pahoinvointia tuskin tulee, kun hCG on noin matala. Jotain hyvää sentään. Ensimmäisessä raskaudessa se alkoi juuri näillä viikoilla. Tänään olisi rv 5+3.

Nätti lauantaipäivä kaikesta huolimatta. Kävimme aamupäivällä miehen kanssa uimahallissa, ja nyt olisi tarkoitus lähteä vielä ulos kävelylle.

Hienoa viikonlopun jatkoa kaikille lukijoille!

Itku lyhyestä ilosta

Lyhyeksi taisi tämä toinen raskauteni jäädä :..( hCG oli tänään vain jotain 90, eli laskenut. Ei siis toivoakaan mistään normaalista raskaudesta. Olin koko aamupäivän kuin tulisilla hiilillä, kun odottelin verikokeen tulosta. Kaikesta huolimatta halusin vielä uskoa, että arvo olisi noussut, ja tulihan siinä suru puseroon, kun sain tietää miten asia on. Onneksi pystyin tarkistamaan vastauksen työni kautta, koska neuvolasta ei vastattu, vaikka soitin varmaankin lähemmäs kymmenen kertaa.

Yritän kyllä soittaa neuvolaan vielä huomenna, koska en oikeastaan tiedä, mitä minun nyt pitäisi tehdä. Todennäköisesti vain odottaa, että vuoto alkaa. Mutta mitäs jos se ei alakaan? Tuulimunaraskaudet menevät muistaakseni kesken tavallisesti rv 10 mennessä, mutta en todellakaan haluaisi odottaa niin pitkään, kun tiedän, että raskaus ei kuitenkaan tule jatkumaan. Enhän tietysti ole varma, että kyseessä on tuulimuna. Kohdunulkoinen raskaus se voisi myös olla, kun sellaisessa hCG tyypillisesti kai nousee vain vähän. Tuulimunassa voi ilmeisesti nousta tosi hyvinkin? 

Mielestäni olen suhtautunut tähän asioiden ikävään käänteeseen yllättävän hyvin, mieheni samoin. Olin kuvitellut, että olen varmaan ihan rikki sitten jos tulee vielä toinenkin keskenmeno peräkkäin, mutta olen yllättävän positiivisella mielellä, vaikka sainkin taas haudata kaikenlaisia ihania kuvitelmiani. Koiranpennun odotus tietysti auttaa asiaa aika paljon. Eihän siihen ole enää kuin hieman yli kuukausi! <3 

Ensisijainen toiveeni tässä vaiheessa on, että vuoto alkaisi mahdollisimman pian jotta saadaan tämä asia pois päiväjärjestyksestä ja että pääsemme yrittämään taas uudelleen. Ei tullut jouluvauvaa tällä kertaa. Se on nyt vain hyväksyttävä, vaikka sydämeen sattuukin.

Huonoja uutisia

Soitin aamulla taas nevolaan, ja pyysin lähetettä verikokeeseen virtsanäytteen sijaan. Neuvolantäti laittoi lähetteen, ja tuloksena oli hCG-arvo 107. Eli matala. TOSI matala. Menen ylihuomenna vielä uuteen verikokeeseen, mutta huonoltahan tämä näyttää. Eipä meistä taida tulla vanhempia marraskuussa :( On jotenkin ihan lamaantunut olo.

Rv 4+5 ja soitto neuvolaan

Tänäänkään ei aamulla ollut näkyvissä erityistä muutosta viivan vahvuudessa. Oireita minulla kyllä on selvästi, rinnat lisääntyvästi arat ja vatsassa pientä kipuilua ja paineen tunnetta jatkuvasti. Ja onhan se kuukautisten puuttuminenkin selvä raskausoire ;) 

Soitin neuvolaan, ja viime kerrasta tuttu neuvolantäti tunnisti minut heti, ja sanoi, että olikin tässä yhtenä päivänä ajatellut minua, että koskahan soitan :) Kerroin testiongelmistani, ja hän sanoi, että voi laittaa virtsatestilähetteen laboratorioon. Vastasin, että sopiihan se. Varasimme myös ajan ensimmäiselle neuvolakäynnille 15.4. Minusta kyllä tuntuu aika epätodennäköiseltä, että koskaan pääsen tuon ajan käyttämään, mutta onpahan nyt merkitty kalenteriin. 

Huomenna käyn siis antamassa virtsanäytteen. Myöhemmin kylläkin tajusin, että ei tuo laboratorion virtsatesti olen sen kummempi kuin kotitestikään, kun se ei ole kvantitatiivinen, eli ei mittaa hCG:n määrää, vain onko sitä virtsassa vai ei. Tarkistin vielä asian netistä laboratorio-ohjekirjasta, ja testin herkkyys on ihan sama kuin useimmissa kotitesteissä, eli 25 IU/l. Toisin sanoen tuosta virtsatestistä ei taida olla mitään hyötyä. hCG verestä olisi ollut käyttökelpoisempi tässä tapauksessa. Itse asiassa kotitestikin saattaisi olla parempi, koska viivan vahvuudesta ainakin voi päätellä jotain. Menen nyt kuitenkin antamaan sen näytteen :)

Epäilen kyllä vahvasti, että tämä raskauteni on tuulimuna tai jotain, koska silloin kai hCG nousee hitaammin. Ihana neuvolantäti oli kuitenkin niin toiveikkaan kuuloinen, ja sanoi, että eivät ne kotitestit aina näytä oikein. Tuo puhelu sai minutkin hieman toiveikkaammaksi. En kuitenkaan ole antanut itselleni lupaa minkäänlaisille eufoorisille tunteille. Kun lueskelin eilen jotain netin keskustelupalstaa, jossa marraskuulle vauvaa odottavat hehkuttivat tuntemuksiaan, en voinut samaistua tuohon joukkoon ollenkaan. Kun kaikki on niin epävarmaa. Eilen tarkistin sentään, mikä olisi laskettu aikani: 19.11.

Minun täytyy tunnustaa, että varasin jo ajan varhaisraskauden ultraääneen. Se olisi noin kahden viikon päästä, eli 1.4. Sehän onkin aprillipäivä! En ajatellut tuota päivämäärää ollenkaan silloin kun varasin ajan. Ehkä koko tämä juttu onkin vain yksi iso pila. Tuleekin paljon aikoja peruttavaksi, jos raskaus menee kesken...

Mitä kummaa???

Melkein koko eilispäivä menikin kaikesta huolimatta toiveikkaissa tunnelmissa. Tänään aamulla tein taas uuden tikkutestin. Edelleenkään ei viivan tummenemista! En yhtään tajua, mikä tämä juttu oikein on. Mitään vuotoa ei ole tullut, vatsatuntemuksia on koko ajan, nännitkin ovat kipeytyneet, eli selvästikin vaikuttaisi siltä, että olen raskaana. Ehkäpä haen apteekista vielä toisenmerkkisiä testejä.

Onko jollain kokemuksia näistä Pregcheck-testeistä? Vaikka merkki on sama, niin testin malli on ilmeisesti muutama kuukausi sitten muuttunut, koska edellisen raskauden aikana tein samanmerkkisiä testejä, mutta ne näyttivät ihan erilaisilta. Tikku on nyt ohuempi ja viivat (myös kontrolli) ovat ohuemmat ja eriväriset. Viivan kehittyminen kestää TOSI kauan, vaikka selkeä viiva näkyykin kaikissa tekemissäni testeissä. Ei siis mitään haamuja, vaikka selvästi vaalempi viiva kuin kontrollli.

Pelokasta odottelua

Tein heti herättyäni uuden testin. Hyvin hitaasti tuli testiviiva näkyviin, kuten eilenkin, ja aluksi minusta näytti että se oli vaaleampi kuin eilen. Olin murheen murtama. Noin tunnin ajan olin ihan maassa, itkin vain ja elämä tuntui epäreilulta. Mies lohdutti ja soitin ja herätin siskoni, joka yritti parhaansa mukaan lohduttaa. Olin ihan varma, että pipariksi meni. Tein jopa toisen testin samasta pissasta (se näytti vieläkin haaleamman viivan). 

Kun nyt sitten vertasin testejä kuivana (mitä ei varmaankaan saisi tehdä?), niin kyllä tämänpäiväiset testivivat ovat tummempia, jopa se vaaleampi näistä kahdesta. En viitsi laittaa kuvaa, koska en saanut otettua sellaista, jossa ero näkyisi selvästi. Onhan tämä aikamoista hysteriaa :)

Kuukautiset eivät kuitenkaan ole alkaneet, ja se jos jokin on merkki siitä, että jotain tuolla alhaalla tapahtuu. Tein muuten eilen iltapäivällä Clearbluen digitestin, joka näytti "Raskaana 1-2". Eihän se näyttänyt aivan sitä mitä odotin (koska tiedän aika varmasti koska ovulaatio tapahtui), mutta hCG-arvo voi kyllä vaihdella paljon eri ihmisten välillä, ja ravasin eilen vessassa niin usein, että ei se pissa kovin kauan ollut rakossa maannut :)

Yritän viljellä tekstissäni näitä hymynaamoja, jotta saisin itseni vakuutetuksi siitä, että toivoa vielä on. Minulla on vain todella kirkkaasti mielessä ensimmäinen raskauteni, jossa aivan samoina päivinä tein digitestin tuloksella "Raskaana 2-3" ja tikkutestin viiva vahvistui yhdessä vuorokaudessa tosi selvästi.   Tiedän, että vertailu on ihan typerää, mutta minkäs teet. Heräsin aamulla aika varmana siitä, että uusi testi antaisi varmuutta siitä, että olen vahvasti raskaana. Sitten kävi näin. Tuntui, että koko päivä on pilalla, vaikka tästä piti tulla maailman onnellisin viikonloppu.

Tuntemukseni ovat nyt siis aika ristiriitaiset. Osa minusta on varma, ettei tämä raskaus ehdi edes kunnolla alkuun ennen kuin se jo keskeytyy, ja osa (aika paljon suurempi) on sitä mieltä, että kaikkihan näyttää ihan hyvältä. Hemmetin tikkutestit. Silmäthän tässä vain tulevat kipeiksi tästä viivojen tuijottelusta. Aina välillä vilkaisen myös tässä edessäni lojuvaa Clearblue-testiä, jonka näytössä lukee edelleen "Gravid Raskaana 1-2" (patteri kesti viimeksi muistaakseni noin vuorokauden).

Minulla on jemmassa vielä yksi tikkutesti huomiseksi. Olemme kyllä menossa tänään asioille, joten ehkä minun pitäisi ostaa lisää testejä. Ei tässä oikein voi muuta tehdä kuin odottaa. Tuttua puhaa :)

KYLLÄ!

Nukuin taas ERITTÄIN huonosti. Mutta herääminen 5.40 (noin tuntia aiemmin kuin olisi tarvinnut) kannatti. Kyllähän noissa testeissä selvät viivat on?!? Tein ensin alimmaisen, ja ehdin jo pettyä pahasti, koska kontrolliviiva ehti kehittyä ihan tummaksi ennen kuin testiviiva tuli näkyviin. Kun viiva tuli näkyviin, tein heti toisenkin testin.

Mitenkähän minun nyt olisi tarkoitus selvitä tämä työpäivä huomiseen, jolloin saan tehdä uuden testin? Toisaalta on ihan hyvä, että tänään on työpäivä, koska nyt minun on pakko keskittyä muuhunkin. Yksi ensimmäisistä ajatuksista, joka tuli mieleen, kun näin viivan, oli että varmasti vuoto alkaa tämän päivän aikana, ja onni jää lyhyeksi.

Mutta juuri nyt olen kuitenkin RASKAANA. Ainakin jollakin tavalla. Palaan asiaan viimeistään huomenna. Ajatukset ovat hieman sekaisin vielä.

Pöljä optimisti

Vieläkään ei ole vuoto alkanut. En ole vielä päättänyt, saavatko raskaustesti snapsilasin kera käyttöä jo huomenna aamulla, jos vuoto ei ala yön aikana, vai odotanko vielä perjantaihin... Iiiik. Yritän kyllä koko ajan hokea mielessäni, että "en ole raskaana, en ole raskaana", koska huomaan jo nyt leijuvani jonkinlaisilla vaaleanpunaisilla pilvillä, tosin yksi jalka saattaa vielä koskettaa maata (mutta korkeintaan kevyesti). 

Voi että kun en ikinä opi olemaan vähemmän optimistinen! Tänään on kuitenkin vasta kp 29, eli kuukautisten kuuluisi alkaa vasta huomenna, jos oletan että kierto on se minun "normaali" 29 päivää... Mutta koska luteaalivaiheen kai pitäisi olla kierrosta toiseen suht saman pituinen, niin sen perusteella vuodon olisi voinut olettaa alkaneen jo tänään...

Ensimmäisen raskauden kohdalla nämä samaiset päivät olivat jälkeen päin ajateltuna aika erikoisia: En todellakaan uskonut olevani raskaana, mutta samalla tiesin jotenkin hyvin varmasti, että eivät ne kuukautiset ala. Monta yötä ennen testin tekoa nukuin levottomasti, heräilin erilaisiin vatsatuntemuksiin ja ramppasin vessassa tarkistamassa, josko vuoto olisi alkanut. Aamuisin heräsin hikisenä ja levottomana. Kun sitten aina totesin, että ei vuotoa vieläkään, se ei ollut mikään yllätys, koska jotenkin vain tiesin että ei minun nyt kuulukaan vuotaa. Silti ajatus raskaudesta tuntui mahdottomalta. Aika epäloogista, eikö totta :D

Kp 27 ja raskaustestien tekemisestä

Ihan viimeiset kiertopäivät menossa. Edellisessäkin kierrossa ovisplussa tuli kp 14 ja silloin kierron pituus oli 28 päivää. Tämän mallin mukaan kuukautisten pitäisi alkaa keskiviikkona. En tunne itseäni yhtään raskaaksi. En ole kuitenkaan surrut mahdollisten kuukautisten alkamista kovasti etukäteen, vain IHAN vähän. Koska tiedän, että se tulee sattumaan sisimpään, vaikka kuinka olisin yrittänyt valmistautua pettymykseen. Että taas pitää odottaa kuukausi.

Tänään aamulla mielessäni kävi ajatus, että mitä jos ottaisinkin vähän pissaa purkkiin ja tekisin raskaustestin? (käytän muuten halvempien, "kuppitestien" tekoon kertakäyttöisiä snapsilaseja :) tosi kätevää!) Onnistuin pitämään näppini kurissa, onneksi. 

Olen oppinut, että testien tekemisestä etukäteen ei seuraa mitään hyvää ainakaan omalla kohdallani. Pitkitän vain kurjuutta. Koska vaikka testi näyttäisi negatiivista, niin en tietystikään usko, että en ole raskaana, vaan testailisin päivittäin niin kauan, että kuukautiset alkavat (ja joskus tämän jälkeenkin). Jos taas odotan oletettuun vuodon alkamisajankohtaan saakka, mielialani pysyy paljon parempana, ikään kuin sellaisessa seesteisessä "kaikki on vielä mahdollista"-moodissa. Suru on ihan yhtä suuri kuitenkin.

Tämmöisiä mietteitä tänään. Ihanan keväistä viikkoa teille kaikille!

Koiranpentu!

Saimme tänään tietää, että 28.2. syntyi kolme pentua, joista yksi on nyt varattu meille! En malttaisi odottaa huhtikuun loppuun <3

Blogin ulkoasu

Kyllästyin siniseen. Vaikka en olekaan mikään vaaleanpunaisen suuri ystävä, niin halusin vähän vaihtelua :) Olen surkea tietokoneenkäyttäjä, ainakin jos on kyse jostain vähän monimutkaisemmasta asiasta. Olisin halunnut tehdä blogiini välilehtiä, mutta eipä onnistunut. Silloinhan itse blogin pitäisi olla yksi välilehdistä??? Vai? Tein tämän ohjeen mukaan yhden välilehden, mutta en saa sitä näkymään missään... Vinkkejä kaivataan! 

Loppukierron ajatuksia

Olin yön töissä, ja kun hetkeksi pääsin nukkumaan, niin en sitten saanutkaan heti unta, kun mieleeni hiipi sellainen ahdistus, että mitä jos en koskaan enää tule raskaaksi? Tavallaan tiedän, että ei ole mitään syytä, miksi en tulisi uudelleen raskaaksi, mutta ajatus on vain niin mahdottoman tuntuinen jälleen kerran. 

En varmaankaan tule uskomaan silmiäni, sitten kun raskaustesti joskus taas näyttää plussaa. Heti keskenmenon jälkeen kaksi viivaa tikussa ei varmaankaan olisi hämmästyttänyt yhtä paljon, mutta kun keskenmenosta nyt on kulunut kohta puoli vuotta, niin raskaana olemisen ajatus tuntuu jo täysin vieraalta. Kun en koskaan olisi raskaana ollutkaan. Silti ei tunnu siltäkään, kuin olisimme marraskuussa aloittaneet puhtaalta pöydältä.

Ainakin tänään minulla on sellainen olo, että raskaus ei ole sellainen asia, joka on tarkoitettu minulle. Ihan jännä olo. Ei niin ettenkö sitä toivoisi ihan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta koko ajatus on vain niin vieras ja mahdottoman tuntuinen. 

Kp 22 menossa, jos en ole laskenut väärin. Ei erityisiä tuntemuksia. En VARMASTI ole raskaana. Silti luulen olevani ja tulen varmasti pettymään (vaikka odottelemmekin lähipäivinä mahdollisen tulevan koiranpentumme syntymää).

Yritän ajatella, että lasten hankkimisella ei ole mikään kiire, ja mieheni yrittää myös vakuuttaa minut tästä asiasta. Silti se ei ole ihan totta, ja tämä onkin suurin syy siihen, miksi koko tämä tilanne stressaa minua. Jos sairauteni yhtäkkiä päättäisikin aktivoitua, voisi edessä olla kevyesti vaikkapa vuoden mittainen yrityskielto (en tiedä, miten kärsivällisyyteni riittäisi tuollaisessa tilanteessa), enkä voisi vaikuttaa tilanteeseen itse millään tavalla. 

Lisäksi meidän on jossakin vaiheessa muutettava väliaikaisesti toiselle paikkakunnalle minun erikoistumiseni vuoksi. Ihan muista kuin perhesyistä se ei joka tapauksessa tule tapahtumaan vielä pariin vuoteen, mutta mitä jos lasta ei vain kuulu? Emmehän tietenkään muuta toiselle paikkakunnalle vain jotta minä viettäisin siellä äitiyslomaa, vaan ensimmäinen lapsi olisi kyllä tarkoitus olla tehtynä ja perhevapaat pidettynä ennen muuttoa. Emme aio jäädä toiselle paikkakunnalle yhtään pidemmäksi aikaa, kuin mitä erikoistumiseni vaatii. 

Mutta palaan uudelleen siihen mahdollisuuteen, että raskaus ei vain onnistu. Jottei erikoistumiseni pitkittyisi liiaksi, olisi meidän kokonaan jätettävä raskautumisyritykset pitkäksi aikaa jo ennen muuttoa, koska erikoistumisvaiheen alkaessa en voi myöskään olla raskaana, koska silloin vauva syntyisi kesken tämän jakson, eikä siinä olisi mitään järkeä. Eli jos muutto olisi (kuten olemme alustavasti suunnitelleet) noin parin vuoden päästä, niin raskautumisen kanssa alkaisi olla todella kiire.

Tiedän, ettei tällainen kuukausien laskeminen auta raskautumista ollenkaan, mutta kun tilanne on mikä on, niin en voi vain ajatella, että raskaus alkakoot kun alkaa. Olisi IHANAA, jos tietäisin, ettei meidän tarvitsisi enää muuttaa minnekään. Silloin tilanne olisi aivan toinen.