Vietimme oikein mukavan perhejoulun, vaikka flunssassa olinkin. Muuten olen kyllä voinut erinomaisesti, eikä syksyisestä sairastumisesta muistuta kuin ihan lievät jäännösoireet. Ehkä nekin vielä häipyvät :) Lomaa meillä oli molemmilla miehen kanssa yli viikko, mutta olisihan ollut kiva jatkaa lomailua vielä vaikka viikko. Uusi vuosi on kuitenkin alkanut töiden osalta jo ihan mukavasti. Ei suuria käynnistymisvaikeuksia ;) Nyt sitten vain kevättä kohti. Tosi mukava ajatus, että valoisa aika jatkuvasti taas lisääntyy. Tällä hetkellä en valoa juuri näe muuten kuin viikonloppuisin, ellen sitten satu arkisin työskentelemään ikkunallisessa huoneessa, tai pääse lähtemään töistä poikkeuksellisen aikaisin.
Juuri joulun pyhien aikana poika alkoi yhtäkkiä puhua vaikka mitä, ei nyt sentään lauseita, mutta tuntuu, että sanoja tulee päivittäin lisää, ja poika yrittää matkia kaikkea, mitä sanomme (kohta saammekin olla tarkkana mitä oikein suusta päästämme). Kaksi kieltä kyllä vähän sekoittaa asioita, ja suurin osa sanoista on kyllä suomea ainakin toistaiseksi, mutta olemme miehen kanssa omien äidinkieltemme kanssa johdonmukaisia. Pojan suosikkikirja tällä hetkellä on minullekin lapsena luettu "Teemu on pieni" :) ja sitten sellainen luukkukirja, jossa on autoja, työkoneita, autoja, moottoripyöriä ja myös muutama auto...
Autoista puheenollen, niin pojan selvä suosikkileikki on pikkuautojen kuljettaminen olohuoneen pöydällä. Välipäivinä saimme yhtenä aamuna syödä rauhassa aamupalaa, kun poika kuljetti yhtä ja samaa autoa pöytää ympäri ja ympäri ainakin 20 minuutin ajan. Sitten poika taisi katsella vähän jotain kirjaa, jonka jälkeen autoleikki taas jatkui :D Ihmettelen, miten yksivuotiaalla välillä voi olla noin paljon kärsivällisyyttä (tavallisestihan sitä ei ole juuri lainkaan).
Kolme ystävääni on tällä hetkellä raskaana viimeisellä kolmanneksella. Ihanaa, kun syntyy uusia vauvoja, mutta onneksi itselläni ei ole yhtään vauvakuumetta. Vaikka mistäs sen tietää sitten, kun pääsen tapaamaan uusia mini-ihmisiä. Mutta en siis todellakaan edes toivo mitään vauvakuumetta. Siinäpä vasta salakavala tauti.
Tänään tapasin töissä erään ihmisen, ja huomasin vasta ehkä kymmenen minuutin jälkeen, että tämä henkilö on raskaana. Se tuntui ihmeelliseltä, koska ennen kuin itse tulin raskaaksi, tai kun olin raskaana, huomasin aina heti, jos joku muu oli raskaana (niin pitkällä siis että se ulospäin näkyi). Kuin kaikki hedelmällisessä iässä olevat naiset olisivat olleet potentiaalisia mielensäpahoittamisen aiheita, eikä kanssakäymistä voinut aloittaa, ennen kuin olin tarkistanut, millä tavalla minun pitäisi heihin mielessäni suhtautua. Ihan kamalaa, eikö totta. On upeaa elää ilman sitä katkeruutta, mikä lapsettomuuteen liittyi.
Hei, päädyin sivuillesi
VastaaPoista