torstai 2. huhtikuuta 2015

pp13: Testipäivä huomenna

Tietysti olin haaveillut tästä päivästä siihen malliin, että minulla on raskausoireita ja huomenna tekisin sen kuuluisan testin, joka varmistaisi sen minkä jo tiedän: että olen raskaana. No, näin ei tällä kertaa käynyt. Toki se testi on vielä tekemättä, mutta mikään ei viittaa siihen, että olisin raskaana. On vain pakko niellä tämä pettymys ja suunnata ajatukset seuraavaan PAS:iin. Toivon pikaista kuukautisten alkamista.

Mitäs olette muuten mieltä tällaisesta: Eilen aprillipäivänä eräs tuttavani ilmoitti facebookissa olevansa raskaana. Postaus ehti jo saada monta onnittelukommenttia, kun tämä henkilö sitten ilmoitti, että aprillipilaahan se vain oli. Tällä kyseisellä perheellä on jo lapsia aiemmasta, eikä niiden saamisessa ole tietääkseni ollut ongelman häivääkään, joten tämän tuttavan mielestä valheellinen raskausuutinen oli varmasti tosi hyvä vitsi. Mutta kun lastensaanti on osalle meistä tosi vaikeaa ja jopa mahdotonta, niin tuntuu kurjalta että joku vähättelee asiaa näin. Minä ainakin hieman loukkaannuin. Ymmärrän tietysti, että jos ei ole omakohtaista kokemusta lapsettomuudesta, niin asiaa ei ajattele samalla tavalla kuin lapsettomuuden kokenut.

3 kommenttia:

  1. Törmäsin samaan hommaan facessa eilen, noita raskauspiloja oli muutama ja pahaltahan se tuntui :(

    VastaaPoista
  2. Törkeä pila.. Muuta ei kai tarvitse sanoa.. :( Toivottavasti huomenna teille tulisi plussa! :) Peukut ja varpaat pystyyn! :)

    VastaaPoista
  3. Hei, olen seuraillut piinapäiviesi tunnelmia. Toivottavasti mielesi on epäuskosta huolimatta ollut rauhallinen.

    Pilana heitettyihin raskausuutisiin on tosiaan vähän vaikea suhtautua. Kun se yleisesti ottaen on niin onnellinen tapahtuma, että siitä menee odottavan pariskunnan lisäksi lähipiirikin aika pähkinöiksi. Minun on siksi vaikea ymmärtää motiivia - miksi tästä haluisi kukaan tehdä pilaa, sellainenkaan, jolla raskaaksi tuleminen on helppoa. Ja kirpaiseehan se jollain tavalla siksikin kun ymmärtää, että jollekin se tosiaan on niin helppoa, että sietää vitsailla tällaisesta asiasta.

    VastaaPoista