Tiistaina satuin ensimmäisen kerran näkemään, miten vatsa todellakin liikkui, kun vauva potkaisi! Eikä se ollut mitään pientä epämääräistä, vaan vatsan iho selkeästi pompahti ylös ainakin puoli senttiä. Sen jälkeen olen bongannut saman jo lukuisia kertoja. Luulen, että potkut olisivat olleet nähtävissä jo aikaisemminkin (niin lujilta ne ovat käteen tuntuneet), mutta olen enimmäkseen vain pidellyt kättä vatsalla tunteakseni potkuja, enkä ole niinkään katsellut.
Viikonloppuna kävin siskon kanssa lastenkirppiksellä, ja voi kun sieltä löytyikin ihania, pieniä vaatteita! Ostin parillakympillä viitisentoista hyväkuntoista (osa jopa uusia) vauvanvaatetta. Tuli hirveä vauvakuume, kun pesin kaikki vaatteet ja ripustin kuivumaan. Ne ovat niin PIENIÄ <3 Ja meille on tulossa yhtä pieni vauva. Ihan epätodellista.
Juuri viimeksi tänään tuli mieleeni, että olisinko mitenkään voinut puoli vuotta sitten, kun tänne blogiinkin kirjoitin muutaman katkerasävytteisen tekstin, kuvitella missä tilanteessa olisimme kuuden kuukauden kuluttua? No en kyllä varmasti. Tai siis, kyllähän olisin silloin varmasti ajatellut, että kuusi kuukautta on pitkä aika, ja että voisin tulla sinä aikana raskaaksi, mutta siinä vaiheessa tuntui myös, että raskaus ja vielä enemmän lapsen saaminen ovat ihan epätodellisilta asioilta. Eivät yhtään meitä varten.
Ja nyt vauva potkii mahassani. Se on IHME. Miten nopeasti elämä voikaan muuttua. Jatkuisipa tämä raskaus onnellisesti loppuun asti.
