Seitsemän yötä ultraan, yhdeksän yötä jouluun

Tuo otsikon seitsemän yötä kauhistuttaa, yhdeksän taas ihmetyttää. Miten niin YHDEKSÄN yötä jouluun??? Mihin tämä syksy on hävinnyt? Vieläkin tuntuu ihan oudolta, että kaksi viikkoa sitten menin huonovointisena töihin ja luulin kärsiväni pahimmasta ummetuksesta ikinä, sitten muutaman tunnin sisällä sain tietää että kyseessä olikin vakava hyperstimulaatio, ja olin kaiken kukkuraksi raskaana. Sen jälkeen tunteet ovat kulkeneet vuoristorataa ylös ja alas, onnesta ja toivosta epätoivoon ja taas takaisin.

Ja sitten joulu onkin ihan oven takana. Olen tottunut siihen, että joulua odotetaan pitkään ja hartaasti, siihen valmistaudutaan niin konkreettisesti kuin tunnetasollakin. Mitäs sitten, jos se vain tulee, ja edeltävä aika on kulunut ihan muiden asioiden miettimiseen? 

Tämä loppusyksy ei ole mennyt ihan niin kuin odotin. Lopputulos saattaa toki olla juuri se toivottu, mutta tie sinne ihan eri. Kuten hyperstimulaatio esimerkiksi. Tai raskaudesta kertominen läheisille. Yksi kollegaystävänikin totesi heti hyperstimulaatiosta kuultuaan  hieman varovasti, että "eikös silloin usein olla raskaana?" Enhän toki ole voinut salata asian laitaa hyviltä ystäviltänikään, kun kaikki tietävät hoidoista ja pari heistä on jopa hoitanut minua kun olin osastolla. Esimieskin varmasti jo aavistelee, että olen raskaana. Moni muukin yllättävä taho tietää raskaudestani jo tässä äärimmäisen epävarmassa vaiheessa. Eikö mikään ole enää meidän omaa ja henkilökohtaista?

Uskaltauduimme eilen kokeilemaan yhdyntää, ensimmäisen kerran tämän hyperstimulaatioasian alkamisen jälkeen. Eipä tuntunut kovin hyvältä. Alavatsa tuntuu olevan täynnä kaikkea sinne kuulumatonta. Jälkeenpäin jomotti aika reippaasti, ja pelkäsin että tuleeko jotain vuotoa. Onneksi ei. Aamulla alavatsaa myös jomotti ihan selvästi, paljon enemmän kuin se paineen tunne, jota kohdun seudussa on viime päivänä ollut.

Pissalla pitää ravata noin tunnin välein. Sehän voi olla raskausoire, mutta toki yritän edelleen juoda paljon. Vaikka täytyy tunnustaa, että eilen en kyllä ihan yltänyt siihen kolmeen litraan. Tänään olen jo paljon lähempänä tavoitetta :)

Kallooni ei edelleenkään ihan mahdu, että olen muka raskaana. Tai no kyllä voin hyvin kuvitella, että kohdussani on tälläkin hetkellä pieni raskauden alku. Olenhan sen itse nähnyt, mutta mitä se ehkä varsinaisesti merkitsee, sitä en oikein pysty vielä käsittämään. 

Voisiko tämä tosiaan tarkoittaa sitä, että lapsettomuustaipaleemme olisi vihdoinkin lopussa? Tällaisia ajatuksia uskaltaa tuskin edes sanoa ääneen, kun pelottaa, että silloin hyvät asiat vasta otetaankin kiireen vilkkaa pois. 

Elämäni ei tule helpottumaan, vaikka vihdoinkin saisimme lapsen. Päinvastoin. En myöskään usko, että siitä tulee huolettomampaa, varmasti myös päinvastoin. Tai vähemmän surullista. Tai onnellisempaa. Mutta erilaista, ja toivon että elämässämme on jatkossakin enemmän iloja kuin suruja.  Ja miten odotankaan sitä tunnetta, että voin ajatella jostakin pienestä ihmisestä, että tuo on MINUN lapseni. Minun ja mieheni, meidän vastuullamme, meidän raskastettavamme, meidän huolehdittavamme. Meistä tehty, mutta ihan oma ihmisensä, jollaista maailmassa ei ole vielä koskaan ennen ollut.

Juuri tällaiset pohdinnat voisivat hyvin aiheuttaa keskenmenoja. Vaikken olekaan erityisen taikauskoinen. Ehkä riittää tältä illalta. Pitää vielä viikata pyykkejä, viedä Vilma ulos ja sitten hakea mies töistä.

Oireettomuus

Tänään olen voinut jo tosi hyvin. Kävin hieman pidemmällä kävelylenkilläkin koiran kanssa. Olipa ihanaa, kun ei ollut isoa ja kipeää vatsaa tiellä! Pömppömahan kanssa normaali kävelykin oli hankalaa. Vatsa oli painava, ihoa kiristi ja vatsalihakset kramppasivat. Nyt pystyn nukkumaan myös kyljelläni. Viimeiset kaksi viikkoa se on ollut mahdotonta.

Oirerintamalla olen yrittänyt kuulostella ja kuulostella, mutta tulokset ovat aika laihoja tähän mennessä. Nänneissä jonkin verran arkuutta, mutta rinnat edelleen löysät säkit :) Alavatsalla toki tuntuu yhtä ja toista, mutta edelleenkään en tiedä, mistä mikäkin oire johtuu. Pissattaa koko ajan, mutta sehän on ihan luonnollista, kun juon koko ajan niin paljon (ja käyn muutenkin usein vessassa). Aiemmin tuntemani pahoinvointi, yökkäilyt ja huimaukset olivat kyllä selvästi hyperstimulaatioon liittyviä oireita, koska kun sen suhteen tilanne on rauhallisempi, näitä oireita ei ole enää ollut lainkaan. Toki olen yhä aikaisilla viikoilla, joten en odottaisikaan vielä oikeaa raskauspahoinvointia.

Olen yrittänyt pitää mahdollisimman paljon etäisyyttä koko raskausasiaan. Toki se on ajatuksissa usein, mutta ei kovin tunteellisessa mielessä. Enemmänkin suhtaudun siihen analyyttisesti. Ultraan on alle kaksi viikkoa. Mielessä kummittelee huono hCG-nousu. Voisiko ultrassa kuitenkin tulla hyviä uutisia? 

Ostin tänään apteekista Klexane-laatikoiden lisäksi uuden Clearblue digital-testin. Aion tehdä sen huomenna aamulla. Jos hCG jatkaa nousuaan, se voisi huomenna hyvin näyttää viikkoja 3+. Toisaalta, jos se edelleen näyttäisi 2-3 niin sekään ei olisi vielä katastrofi. Eli huominen on hyvä testipäivä.

Viime tai toissa yönä näin unta siitä, että löysin pikkuhousuistani pienen läntin tuoretta verta. Kerrankin näin sellaisia raskausunia, joista oli mukava herätä. Tänään laitoin viimeisen Lugesteronin.   Tuo uni liittyy varmasti pelkoon siitä, että vuoto alkaa nyt kun Lugesteron loppuu. Toisaalta kaikkihan viittaa siihen, että olen raskaana. Sitä en epäilekään, vaan sitä, että minkälainen raskaus on kyseessä. Onko tämä todellista ollenkaan???

Oma vatsa

Tälläkin kertaa dreeni tuotti noin 4 litraa nestettä vatsaontelosta, mutta viimeksi sitä jäi varmasti ainakin pari litraa, tällä kertaa taas kaikki viittaa siihen, että tyhjennys onnistui oikein hyvin. Vatsa tuntuu pitkästä aikaa "omalta", ei juuri pullota, ei ole kipeä, eikä ole painavan tuntuinen. Dreeni poistettiin aamulla, sen jälkeen kun vielä ultralla oli katsottu, että neste tosiaankin on hyvin tyhjentynyt. 

Toivottavasti ei tarvita enää uutta dreeniä. Minä ja vatsaontelodreeni emme sovi kovin hyvin yhteen. Dreenin laiton jälkeen, kun puudutus on häipynyt, olen ollut molemmilla kerroilla tosi kipeä. Koko vatsaa särkee ja kirvelee ja liikkuminen pahentaa asiaa entisestään. Panadol ja Litaligin eivät ole auttaneet juuri mitään, ja siksi olen saanut Oxynormia lihakseen. Molemmilla kerroilla tuntui, kuin olisin päässyt taivaaseen :) Kaikki kivut loppuivat, tuli raukea olo ja sain vihdoinkin nukuttua muutaman tunnin.

Juuri nyt asiat näyttävät hyperstimulaation suhteen hyvältä. Labrat ovat hienosti korjaantuneet, vointi hyvä ja tällä hetkellä vatsakin lähes normaali. Oikea munasarja tuli muuten jännästi esiin, kun turvotus laski! Sen pystyy jopa näkemään silmällä, kun makaan selälläni! Gyne sanoi ettei kannata sorkkia sitä, kun se vuotaa herkästi ym. Vasen ei vatsanpeitteiden läpi juuri tunnu, kun se on paljon pienempi ja sijaitsee siksi alempana.

Pääsen tänään kotiin, kunhan vielä tiputetaan viimeiset iv. nesteet. Lupasin pyhästi juoda sen kolme litraa päivässä. Klexane jatkuu toistaiseksi. Lugesteron-annos väheni tänään vain yhteen kapseliin päivässä, ja käytän sitä tällä tavalla viimeisen liuskan loppuun, eli vielä kolme päivää. Hui. Olen kyllä alkanut jo vilkuilemaan hieman pelokkaasti pöksyihin joka kerta kun käyn vessassa.

hCG-arvosta gyne on edelleenkin sitä mieltä, että se on hyvä. Olen hieman eri mieltä, mutta en ala väittämään vastaan :) Raskaana joka tapauksessa olen, jollakin lailla. Varhaisraskauden ultraan sain ajan 22.12. Juuri sopivasti ennen joulua. Mitä jos vaikka todetaan tuulimuna tai kohdunulkoinen tai keskeytynyt keskenmeno tai jotain? Meneekö koko joulu sairaalassa ravaamiseen? Olisko pitänyt suosiolla pyytää aika vasta joulun jälkeen? No, ehdinhän vielä siirtää ajan, jos siltä tuntuu.

Olen pohdiskellut, että miten jaksan odottaa tuohon ultraääneen saakka. Eihän siihen loppujen lopuksi ole kovin pitkä aika, mutta alkuraskaudessa jokainen päivä tuntuu aikaisemman kokemukseni perusteella HYVIN pitkältä. Toisaalta olen huomannut, että kun nyt on ollut hyperstimulaation myötä muuta mietittävää, niin aika onkin mennyt kohtalaisen nopeasti. Ehkä paras strategia olisi yksinkertaisesti vain yrittää unohtaa koko raskaus. Ennen joulua on kuitenkin kaikenlaista puuhasteltavaa.

Mielenkiintoinen juttu muuten, ettei minulla edelleenkään ole raskausoireita, ainakaan mitään selviä. Vatsassa kyllä tuntuu kaikenlaista, mutta se nyt voi johtua vaikka siitä isosta oikeasta munasarjasta. Rinnat eivät ole erityisen turvonneet ja nännit vain lievästi arat. Mitään pahoinvointia ei ole, nyt kun vatsan turvotus on laskenut ja ripuli loppunut. Tulipa siis todistettua sekin, että oireet voivat olla kovin erilaisia eri raskauksissa. Edellisillä kerroilla minulla on ollut selkeät oireet jo kun hCG on ollut luokkaa 100-200, tällä kertaa ei vielä mitään, vaikka arvo on yli 1000. Tietysti hyperstimulaatio sotkee asioita. Mutta kuitenkin.

Tänään on rv 5+1. Ei tunnu todelliselta. Se on varmasti vain hyvä asia.

Uusi dreeni ja hCG

Eilisessä ultrassa vatsassa oli taas hieman enemmän nestettä, ja se tuntuikin suuremmalta. Päädytiin siihen, että tänään laitetaan uusi dreeni. Aamulla tosin vatsa oli taas paremman tuntuinen, mutta ultran perusteella entinen tilanne. Uusi letku siis laitettiin. Onkin taas helpompi olla, kun yli 2 litraa on jo tullut ulos.

Koko eilisen ja tämän aamupäivän pelkäsin taas tosi paljon, vaihteeksi. Tämän aamun verikokeissa oli nimittäin taas se hCG. Tuntuu, että sydämeni on lyönyt tuhatta ja sataa eilisestä lähtien, kun on jännittänyt niin paljon. Ennen dreeninlaittoa gyne kertoi, että arvo oli taas noussut hyvin. Se oli kuitenkin vain 1019, kun olin laskenut että sen pitäisi olla tänään noin 2000. Gyne kuitenkin sanoi, että älä siitä huoli. Joten yritän olla huolehtimatta. Mutta se on vaikeaa. Gyne tulee vielä tänään uudelleen juttelemaan, joten ehkä kysyn vielä siitä arvosta uudelleen.

Aamulla tein pitkästä aikaa liuskatestin, ja testiviiva tummui mielestäni selvästi aiempaa nopeammin ja oli muutenkin tummempi. Sen perusteella siis osasin kuitenkin odottaa, että hCG on noussut ainakin jonkin verran. Digitestinkin tein kaapista pölyttymästä, ja näytti "Raskaana 2-3", kuten olin arvellutkin.

Mitäs mieltä olette tuosta hCG:n noususta??? Enhän luonnollisestikaan voi olla miettimättä, että kaikki on menossa päin helvettiä.

Päivä osastolla

Tulin taas osastolle verrattain hyvin nukutun yön jälkeen. Kanyyli jätettiin eilen käteen, kun lähdin osastolta, mutta minun oli ihan pakko poistaa se kotona, kun suoni oli niin ärtynyt ja kättä kirveli koko ajan. Osastopäivä alkoi siis uuden kanyylin laitolla. Ei siihen tarvittu kuin kolme pistoa ;) Olen laskeskellut, että joudun olemaan osastolla tänään ihan myöhäiseen iltapäivään asti, mutta olen varustautunut kaikenlaisella tekemisellä. Mm. parin viikon lehdet on lukematta, kun en ole vain jaksanut. Ihan kaikkea en pysty kunnolla tekemään, kun tämä uusi kanyyli vaikuttaa olevan aika asentoriippuvainen :)

Vatsa on edelleen turvoksissa, mutta ainakin ennen lounasta se oli mielestäni pehmeämpi kuin ennen. Vyötärönmitta ja paino ovat kyllä pysyneet samoina. Paino minulla ei olekaan hirveästi edes noussut, ehkä kolme kiloa korkeintaan. 

Lyhyen tähtäimen suunnitelma on se, että samat nesteet menevät tippana ainakin vielä huomenna, jolloin myös meidän oma gyne tulee minua katsomaan ja ultraa ja katsotaan verikokeita ja mietitään että miten hoito jatkuu. Ensi viikko olisi kuulemma ainakin vielä sairauslomaa. Palaisin kyllä mielelläni töihin, mutta liikkuminen on edelleen hankalaa turvotuksen vuoksi, ja tietysti jos suonensisäistä nesteytystä pitää jatkaa, niin hankalaahan se töissä on käydä :)

Ai niin, eilen oli viimeinen päivä Lugesteroneja täydellä annoksella, eli 200 mg kolmesti päivässä. Tästä päivästä alkaen pari päivää laitan kaksi päivässä, sitten muutaman päivän ajan yhden ja sitten lopetan kokonaan. Vähän hurja ajatus, mutta kiva tietysti päästä siitäkin vaivasta :)

Olen yrittänyt kuulostella raskausoireita. Rinnat ovat edelleen aika "löysät", mutta nännit tänään ehkä ekaa päivää sillä tavalla "raskausarat". Tosin arkuus on vähän tullut ja mennyt. Alavatsalla saattaisin varmasti tuntea kaikenlaista, ellei turvotus ja kiristys veisi kaikkea huomioita. Ekassa raskaudessa tosin vatsa oli myös tosi turvoksissa varsinkin iltaa kohden, joten veikkaisin että vaikka kaikki neste yhtäkkiä saataisiinkin vatsaontelosta häviämään, niin turvotusta jäisi silti suoliston puolelta. Tällä hetkellä tunnen kuitenkin ihan selvästi, että vatsassa on nestettä. Se tuntuu ihan erilaiselta kuin ilma suolistossa. Varsinkin liikkuessa.

Itse raskaus on edelleen hyvin vaikeasti käsitettävä asia. Sekä minä että mies olemme alkuonnea seuranneen pelon jälkeen pystyneet suhtautumaan asiaan yllättävän neutraalisti. En ole suunniltani huolesta, mutta en toisaalta myöskään hypi riemusta. Silti olen enemmän positiivinen kuin negatiivinen. Minulla vain on jotenkin hyvä fiilis. Saan kai nauttia tästä kaikesta, vaikka se otettaisiinkin pois?

pp13: Ainakin hetken helpotus

Olen taas osastolla, samassa huoneessa ja samassa pedissä. Miten tässä näin kävi? Oikeastaanhan vatsa on ollut sama pömppö eilisestä lähtien. Katselin tilannetta vielä tämän aamupäivän, ja päätin sitten soittaa meidän gynelle, joka sanoi että saisin tulla polille käymään. Vatsassa oli taas aika paljon nestettä ja Hb oli uudelleen noussut, joten jouduin taas nesteytykseen. Huomenna laitetaan mahdollisesti vielä uusi dreeni vatsaonteloon.

Klexane on käytössä tukosten estoon, mutta sitä en pistä tänään illalla, sen dreeninlaiton vuoksi. Tukosriski on koholla hyperstimulaation, lapsettomuushoitojen avulla aikaansaadun raskauden ja raskauden itsensä vuoksi, ja lisäksi perustautini nostaa riskiä. Pahasti näyttää siis siltä, että jos raskaus jatkuu, niin pistän Klexanea ehkä koko raskauden, ja sitten synnytyksen jälkeen myös, jolloin tukosriski on erityisen suuri.

Tänään otettiin tietysti uudet labrat. Gyne sanoi puhelimessa, että otetaan ne mitä oli tarkoitus ottaa huomenna. Eli myös hCG. Pelotti ihan hirveästi. Arvo oli kuitenkin hyvin noussut, ja oli jotain 470. Miten olinkaan helpottunut! Eihän tämä vielä kerro kovin paljon raskauden ennusteesta, mutta ainakaan minun ei juuri nyt tarvitse murehtia vahvistumattomia viivoja testeissä tai oireiden puutetta. Hyperstimulaatio tietysti on eräänlainen "raskausoire", koska tällainen myöhään alkava tyyppi kai harvemmin kehittyy pahaksi ilman raskautta. Kuinka toivonkaan, että oireilu alkaisi pian jo helpottaa. Pieni hinta tämä mielestäni silti on, jos raskaus jatkuu normaalisti. Voisin olla todella paljon huonommassakin kunnossa.

pp13: Hirveä huominen

Huominen jännittää ihan törkeästi. Tein tänään taas aamupissasta testin (tai oikeastaan kaksi), ja näyttivät siltä kuin tiistainen testi iltapäiväpissasta. Voitte kuvitella että mieli on vähän maassa. Tulee väkisinkin mieleen ekan kemiallisen testailut. Selvää viivaa näytti mutta aika vaaleaa eikä tummunut. Onko tämä nyt taas kemiallinen raskaus? MIKSI? Eikö olisi jo meidän vuoro onnistua? Hyperikin tässä kestettävänä, olisi EHKÄ vähän helpompaa, jos tästä kaikesta olisi jotain hyvääkin odotettavissa.

Karkeasti laskettuna hcg:n pitäisi olla huomenna noin 500-600, ja tänään ehkä noin 400. Luulisi, että testit näyttäisivät vähän kivempia viivoja jo. Olen yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että eilen aamulla kroppani taisi olla tosi kuiva, pissa oli konsentroitunutta ja siksi tuli vahvempi viiva. Mutta pitäisihän tämänpäiväisen silti näyttää enemmän kuin päiväpissasta toissapäivänä!?! Hulluksihan tässä tulee.

Ehkä olisi pitänyt jättää tänään testaamatta. Toisaalta näin voin valmistautua paremmin, jos huomenna tulee huonoja uutisia.

pp12: Vaihteleva vointi

Aamulla oli taas tosi huono olo, aamuyöstä yökkäsin vessassa, toisaalta myös vatsa oli löysällä. Suu oli herätessä rutikuiva, oli yleisesti heikko olo ja silmissä mustui. Ei auttanut kuin aloittaa kunnon "nestehoito". Join muutaman tunnin aikana yli kaksi litraa nesteitä ja nukuin vähän lisää. Lopun päivää olo on ollut ihan siedettävä. Vatsa on kyllä taas samanlainen pömppö kuin ennen tyhjennystä, valitettavasti. Jos oloni olisi jatkunut koko päivän kuten aamulla, olisin varmasti soittanut sairaalaan. En kyllä missään nimessä haluaisi takaisin osastolle. Gyne kyllä sanoi, että jos sinne vielä päädyn, niin ehkä riittäisi vain suonensisäinen nesteytys eikä dreeniä enää tarvitsisi laittaa. 

Aamulla melkein kaikki ruoka tuntui ällöttävän, olisin mieluiten vain juonut jotain hedelmäsmoothieita. Eilen taas himoitsin kaikkea hyvin suolaista, ja söin mm. oliiveja ja soijakastiketta :)

Tein aamulla taas uuden raskaustestin, ja se oli tummunut hyvin eilisestä (kuvaa en nyt saa tähän liitettyä... murr). Tokikaan en voi suoraan verrata näitä kahta testiä, kun tein eilisen vasta iltapäivällä. Varmasti silti hyvä merkki.

Yksi asia, mistä olen hieman huolissani on se, että rinnat tuntuvat edelleen aika normaaleilta. Eikö niiden nyt jo tässä vaiheessa pitäisi olla aika arat? Niin on aiemminkin ollut. Perjantai kammottaa edelleen ja mahdollisesti vielä aiempaa enemmän. Olen myös pohtinut, että uskallanko tehdä huomenna taas uuden testin aamupissasta. Jos se olisi entisestään vahvistunut, voisin olla perjantain suhteen hieman levollisemmin mielin, mutta jos ei, niin siitähän vasta paniikki syntyisi.

pp11: Kotona taas

Ensin suuret kiitokset kaikista ihanista onnitteluista! <3 Kommenttejanne on ollut liikuttavaa lukea osastolla maatessani. KIITOS!

Ymmärrän myös täysin, jos joku lopettaa blogini seuraamisen tähän paikkaan. Eihän sitä tarvitse sen enempää selitellä, tiedän kyllä tunteen enkä pahastu :) Olette tervetulleita takaisin, jos tässä käykin huonosti ja siirryn takaisin raskautta vielä yrittävien joukkoon.

Tuntemukset ovat tällä hetkellä aikalaista sekamelskaa. Kaikki kävi loppujen lopuksi niin nopeasti. Enkä todellakaan ollut kuvitellut saavani tällä tavalla tietää olevani raskaana! 

Tuntuu kuin siitä olisi jo tosi pitkä aika, kun eilen lähdin töihin, mutta en sitten tullutkaan kotiin :) Vointi on hyvin paljon parempi, vaikka vatsa edelleenkin pullottaa. Yhteensä vatsaontelosta poistettiin nestettä neljä litraa. Vatsa on kuitenkin paljon pehmeämpi eikä juurikaan kipeä. Dreeni poistettiin aamulla, kun yön aikana ei ollut tullut nestettä oikeastaan yhtään. Dreeni tosin oli sidosten alla hieman mutkalla, joten tällä voi olla osuutta asiaan.

Turvotustakin suurempi ongelma taisi kuitenkin olla elimistön kuivuminen. Ei ihme että ajoittain on hieman huimannut, kun turhan suuri osa kehon nesteistä on vatsaontelossa eikä suonissa :) Nesteitä  annettiin eilisen ja tämän päivän aikana ainakin kuusi litraa, lisäksi join itsekin ihan reilusti. Hb oli eilen kuivumisen merkkinä jopa 154 (minulla "normaalisti" noin 120)! Tänään se olikin laskenut 113:ta, runsaan nesteytyksen seurauksena (!). Osastolla olen ravannut vessassa noin tunnin välein. Pissat piti tehdä mittakannuun, koska määrät kirjattiin tarkasti ylös. 

Eilen illalla dreeniaukon seutu kipeytyi niin paljon etten saanut nukuttua. Vatsaa pisteli, poltteli ja särki. Kun Panadolista ei ollut apua, niin sain lihakseen Oxynormia 8 mg, ja sillä kivut ihanasti poistuivatkin. Nukun kaksi-kolme tuntia kuin tukki, enkä huomannut edes että hoitaja oli käynyt huoneessa. Herätessäni raajat olivat hyvin raskaat, olin läpimärkä hiestä ja tuntui kuin olisin ollut koko ajan ihan samassa asennossa. Toinen kantapääkin oli puuduksissa :D

Eilen olin vielä niin hurmiossa iloisista uutisista, etten juuri miettinyt kuin positiivisia asioita. Tänään mieleen on kuitenkin hiipinyt pelko. Voiko onnemme tosiaan jatkua? Perjantaina menen taas verikokeisiin, ja silloin tarkistetaan myös hCG. Ajatus siitä, että joudun soittamaan poliklinikalle ja kuulemaan vastauksen, on aivan KAMMOTTAVA. Mitä jos hCG ei olekaan noussut, tai jopa laskenut? Toisaalta perjantai voi olla hyvin onnellinenkin päivä.

Ennen plussaa tuntui siltä, että kemiallinen raskauskin olisi meidän tilanteessamme mitä toivottavin asia, mutta nyt kun meille on ikään kuin annettu mahdollisuus siihen kaikista suurimpaan onneen, niin eihän mikään muu sitten enää kelpaa. Yritän saada päivät kulumaan joten kuten, sairauslomalla kun olen koko loppuviikon. Mutta perjantai, se hirvittää.

Vaikka raskauden alkaminen tuntuu uskomattomalta, niin täytyy myöntää, että ei se täysin puun takaa tullut kuitenkaan. Olen ollut piinapäivien aikana yleisesti positiivisempi kuin edellisillä kerroilla. Tai sitten vatsan turvotus on vienyt kaiken huomion ;) Joka tapauksessa, aiemmissa siirroissa olen jo parin päivän päästä ajatellut, että onnistuminen on täysin mahdotonta, mutta tällä kertaa olen pitänyt täysin realistisena, että meillä voisi olla esimerkiksi 33 %:n mahdollisuus onnistua. Olen välillä kuvitellut mielessäni, miten pikku preblastomme jatkaa jakautumistaan ja ehkä vaeltelee kohdussa jonkin aikaa, kunnes sitten kiinnittyy nätisti limakalvoon. Kaikki tämä on tuntunut täysin realistiselta, toisin kuin muilla kerroilla, jolloin tällainen ajatusleikki ei olisi tullut mieleenikään.

Nyt tiedämme ainakin sen verran, että preblaston kehitys on jatkunut ja se on ainakin tehnyt hyvän yrityksen kiinnittyä <3 Voi tulisipa tästä vielä enemmän... mikä uskomaton ajatus.

Jos jotain olen oppinut jatkoa ajatellen, niin ainakin sen, että milloin kannattaa epäillä itsellään hyperstimulaatiosyndroomaa. Miten tyhmä saakaan ihminen olla, kaikki faktat edessään! Kun punktio on tehty alta kaksi viikkoa sitten, vatsa on pinkeä pallo ja raskaustestikin on näyttänyt haamua, ja SILTI vain ravaan apteekissa ja kaupassa hakemassa luumuja ja laksatiiveja (vaikka minulla muuten on hyvin harvoin ummetusta, ja silloinkin tosi lievää). Voi tämä omadiagnostiikka mennä joskus ihan pieleen :) 

Vielä gynen päivystyksessä vuoroa odottaessani hävetti vietävästi, että olen änkeytynyt tänne ummetuksen vuoksi. Siksi oli tavallaan helpotus, että hyperstimulaation diagnoosi oli niin selvä. Itse asiassa gyne sanoi heti minut ja vatsani nähdessään, että taitaapa tuolla olla nestettä. Ultraäänessä sitten vain suolet uiskentelivat mustana näkyvän nesteen seassa :)

Tein muuten kotiin tullessani liuskatestin laihasta iltapäiväpissasta. Tällä kertaa ei ollut epäselvyyttä siitä, onko viivaa vai ei :) Pakko kai uskoa, että olen raskaana, toistaiseksi ainakin.

pp10: Ihme aamupäivä

Se paha "ummetukseni" oli kuin olikin hyperstimulaatio. Tulin tänään aamulla töihin, vaikka voin tosi huonosti. Vatsa oli entisenlainen pömppö ja liikkuessa kipeä, ei tosin levossa onneksi. En pystynyt syömään aamupalaa, ja työpaikalle saavuttuani menin ensi töikseni yökkäilemään vessaan. Kollega soitti gynen polille ja pääsin päivystyskäynnille meidän "omalle" lapsettomuuslääkärille. Vatsaontelossa oli reilusti nestettä, munasarjat kylläkin kuulemma vain kohtuullisen kokoiset, oikea suurempi noin 8 cm. 

Vatsanpeitteiden läpi laitettiin dreeni (auts) ja nestettä on tullut parin tunnin aikana 2 litraa. Olokin on jo paljon parempi :) Saan nestettä suoneen ja lisäksi laitettiin albumiinia tippana.

Enpä ollut ajatellut tällaista päivää, kun aamulla heräsin! Kaikkein mullistavin asia on kuitenkin se, että olen kuulemma raskaana. Raskaana. Se on tällä hetkellä hieman liian suuri asia käsitettäväksi, mutta hcg oli 134, mikä on hyvä arvo 10 päivää siirrosta. Gyne oli otattanut sen muiden labrojen lisäksi, kun nyt on kai eka päivä, kun voisi kohtuudella olettaa arvon jo nousseen. 

Gyne kertoi asiasta ennen dreenin laittoa, heti kun tulin toimenpidehuoneeseen. Ensin se sanoi vain että onnea, ja taisin vain tuijottaa ja kysyä että anteeksi mitä, ja kun se sitten sanoi että olet raskaana, niin rupesin itkemään ihan hysteerisesti ja gyne halasi ja se oli uskomattoman hieno hetki.

Takki on niin sanotusti aika tyhjä tällä hetkellä. Niin henkisesti kuin fyysisesti. Olen osastolla todennäköisesti huomiseen ja sitten sairauslomalla loppuviikon. Olen tosi onnellinen, etten kuitenkaan ole tämän huonommassa kunnossa. Mutta että raskaana. RASKAANA. Voiko se olla totta???