Laiska bloggaaja

En tiedä kuinka monta kertaa olen ajatellut, että nyt kirjoitan blogia, mutta jotain muuta on sitten aina ilmaantunut ja kirjoittaminen jäänyt. Siitä on jo kuukausi, kun viimeksi kirjoitin. Tässä välissä on ehtinyt tapahtua kaikenlaista, niin että välillä raskaus on jäänyt täysin sivuosaan ja melkein unohduksiin. 

Töissä (ja vapaa-aikanakin) tuntuu, että koronavirus määrittää melko paljon kaikkea sitä, mitä teemme tai emme tee. Työpaikallani sairaalassa kaikki ovat jatkuvasti varpaillaan, ja odottavat seuraavia määräyksiä/suosituksia/rajoituksia liittyen sairaalan toimintaan. Ei voi oikein mennä kuin päivä kerrallaan, koska koko ajan pitää olla valmiina siihen, että kiireetöntä toimintaa siirretään eteenpäin, jotta akuutit asiat saadaan hoidettua. 

Poikkeustila tuo omat haasteensa. Onneksi pojan päiväkoti on ollut vielä auki normaalisti, koska meitä molempia tarvitaan töissä, eikä työnkuva oikein taivu etätöiksi. Tämän viikon aikana poika ja yksi tai kaksi muuta edelleen päivähoidossa olevaa lasta ryhmässä kyllä taitavat siirtyä johonkin muuhun ryhmään. Luojan kiitos perheemme ei käytännössä harrasta säännöllisesti mitään kodin ulkopuolella lukuunottamatta ihan normaalia ulkoilua! Eli arjessa tätä poikkeustilaa ei siinä mielessä huomaa. Sukulaisten tapaaminen on kyllä saanut jäädä. Käytännössä liikumme kotoa vain työpaikalle ja päiväkotiin, ja tietysti ruokakauppaan tarpeen vaatiessa. Ja toki ajatukset pyörivät jatkuvasti epidemiatilanteessa. Töissä ei lounaalla tai kahvihuoneessa puhuta oikeastaan mistään muusta.

Viime viikon perjantaina työpäivän päätteeksi vilkaisin pitkästä aikaa vauvaa ultraäänellä. Tuli sellainen olo, että nyt minun pitää saada jotain muuta ajateltavaa, kuin koronavirus :) Viime viikkoina en ole oikein jaksanut tai ehtinytkään nauttia raskaudesta. Siellä vauva potkiskeli oikein hyvävointisen näköisenä. Olisin voinut katsella pientä vaikka kuinka kauan <3

Jalkoväliä vilkaisin myös, eikä siellä  näkynyt yhtään mitään ylimääräistä :) Veikkaukseni on siis, että meille olisi tulossa tyttö <3 Joskus 14+ viikolla taisin viimeksi katsoa ultralla, eikä haarovälissä silloinkaan mitään näkynyt. Pojasta meillä on säästössä omatoimisen ultran yhteydessä napattu kuva viikolta 18+2, jossa näkyy todella selvästi kivekset :) Rakenneultra on juuri ennen pääsiäistä torstaina 9.4. Ei sukupuolella ole meille mitään väliä, mutta haluamme silti kuulla veikkauksen. Tähän asti minulla ei ole ollut mitään poika- tai tyttöoloa, mutta toisen pojan saaminen on tuntunut luontevammalta. Täytyy myöntää, että kun olen nyt itse tullut siihen päätelmään, että vauva on tyttö, niin väkisinkin sen heti ohjaa ajatuksia ja mielikuvia lapsesta. Jos se olisikin kuitenkin poika, niin voisi olla vähän että mitä, senhän piti olla tyttö :D 

Potkuja tunnen vielä kovin epäsäännöllisesti, joinakin päivinä en huomaa niitä vielä ollenkaan, mutta toisina päivinä saattaa tuntua jotain kerran tai pari. En ole ollut juuri lainkaan huolissani raskauteen liittyvistä asioita, enemmänkin tosi rauhallinen, mutta kuten jo aiemmin sanoin niin on ollut niin paljon muuta ajateltavaa, etten välillä ole oikein edes muistanut, että olen raskaana. Se tuntuu mielestäni vähän haaskaukseltakin, kun haluaisin myös nauttia raskaana olemisesta. Ja kohtahan on jo puoliväli! Ihan uskomatonta!

Kävin toisessa neuvolassa 12.3., jolloin oli rv 16+0. SLE-labroissa olin käynyt jo 1-2 viikkoa ennen, ja Hb oli silloin vain 93 (muut kokeet olivat kunnossa, joten päädyimme siihen että anemia on ihan vain raskauteen liittyvää). Olin edeltävinä viikkoina huomannutkin, että sydän alkoi tykyttämään tosi herkästi vaikka vähänkin reippaammin kävellessä tai kotona portaita noustessa. Mitenkään väsynyt en yleisesti ottaen ole ollut, mutta rasituksensieto siis ollut aika huono. Olin jo ehtinyt päätyä siihen lopputulemaan, että minun on heti ruvettava kohottamaan kestävyyskuntoani, ja 10 000 askelta päivässä on ollut tavoitteenani siitä lähtien (vaikka ei kuntoni ehkä kuitenkaan ihan niin huono ole, kuin miltä se on matalan Hb:n vuoksi vaikuttanut). Se on onnistunutkin melko hyvin. Rautalääkityksen aloitettuani Hb oli myös noussut 99:ään, ja olen jaksanut liikkua vähän paremmin.

Tässä toisen neuvolakäynnin strategiset tiedot: 

raskausviikot: 16+0 (9+0)
paino (muutos): + 2,7 kg ( - g/vko), kokonaispainonnousu 2,7 kg
RR: 116/67 (102/77)
U-prot: -/-
U-gluk: neg.
Hb: 93 (106)
Vauvan syke: 145 (-)
SF-mitta: - cm (- cm)

Melkein heti perään 20.3. oli myös lääkärineuvola. Siellä puhuimme lähinnä Hb:sta ja koronaviruksesta :D No, lääkäri teki myös lähetteen äitiyspolille seurantaan SLE:n vuoksi. Rakenneultra on kyllä jo varattu äitiyspolin lääkärille, mutta ehkä ne haluavat myös erillisen lähetteen neuvolasta.

Mitäs muuta sitten? Ai niin, neuvolatädin mielestä minun ei tässä raskaudessa tarvitse mennä lainkaan sokerirasitukseen, hurraa!

Vatsa kasvaa!

Viikot tuntuvat tässä vaiheessa menevät yllättävän nopeasti. Tuntuu, että mies on koko ajan taivastelemassa, että kohta alkaa taas uusi raskausviikko, kuten tänäänkin sanoi että pian alkaa jo yhdeksästoista raskausviikko. Meillä uusi viikko vaihtuu aina maanantaina, joten jotain hyvää siinäkin viikonpäivässä on ;) Eilen alkoi kahdeksastoista viikko, eli tänään on 17+1.

Vatsa on selvästi pullahtanut esiin. Tai en nyt tiedä, onko "pullahtanut" oikea sana, mutta se näyttää jo selvästi raskausvatsalta. Ostin viikonloppuna pari raskauspaitaa ja yhdet raskausolohousut. Ovatpa nuo vaatteet mukavia päällä! Ja ne paidat tuovat nätisti vatsan esiin :) 

Kuuntelen edelleen sydänääniä dopplerilla niin että makaan selälläni. Tässä pari aamua sitten melkein kauhistuin, miten suuri kumpu alavatsalla olikaan! Onhan Pieni toki jo päästä takapuoleen noin 12 senttiä pitkä, ja raajoineen noin 17 senttiä, niin että tarvitseehan se vähän tilaakin! Miehellä on sellainen söötti tapa, että aina kun se näkee jossain mittanauhan tai viivottimen, niin se näyttää sitä minulle ja merkkaa sormellaan, että miten iso Pieni suurinpiirtein sillä hetkellä on <3

Liikkeitä olen yrittänyt kuulostella, tosin työpäivät ovat olleet niin kiireisiä, että en ole juuri ehtinyt kiinnittää huomioita siihen, mitä mahassa tapahtuu. Saldona edelleenkin vain toistakymmentä hieman epämääräistä tuntemusta. Dopplerilla kuuluu koko ajan potkuja, ja olen muutaman kerran kuvitellut samalla myös tunteneeni jotain, mutta toisaalta minun on hirveän vaikea keskittyä samalla sekä kuuntelemaan että tuntemaan. Mutta eipä minun varmasti enää kovin kauaa tarvitse odotella.

Viikonloppuna tuntui pariin otteeseen äkillistä, suhteellisen kovaa kipua hieman nivusten yläpuolella. Ehdin jo hieman säikähtää, mutta nuo kivut liittyvät todennäköisesti kohdun kasvuun ja ligamenttien venymiseen, joten ei pitäisi olla mitään vaarallista. Pieni ainakin jatkaa möyrintäänsä entiseen tapaan <3

Luulin pahoinvoinnin jo häipyneen lopullisesti, kun olo oli edellisen päivystyksen jälkeen aivan kuten ennen raskautta, eli kohtuullisen hyvä, vaikka nukuttuja tunteja ei ollut läheskään riittävästi. No, väärin luultu. Tänään aamulla en ehtinyt syödä edes aamupalaa, kun tuli jo huono olo ja oksensin vähän mahanesteitä. Tämä oli ensimmäinen kerta koko raskauden aikana, kun oksennus todella maistui oksennukselta. Yök. Loppupäivä on sitten taas tavalliseen tapaan mennyt tosi hyvin ilman mitään ongelmia. 

Löysimme viikonloppuna miehen kanssa kaapin perältä Japanista tuodun ison pussillisen kestonaposteltavia. Siinä on erilaisia oudon näköisiä tuotteita pienissä kerta-annospusseissa. Suurin osa on hajun ja/tai ulkonäön perusteella tehty joko kalasta tai merilevästä, joten niitä en ole uskaltanut syödä, mutta löytyipä sekoituksesta myös rapeita taikinanaksuja, joihin olen ihan koukussa :) Onneksi ne kohta jo loppuvat, koska kyseessä ei taida olla mikään terveyspommi... :D