Kuulumisia rv 37+4

Tänään aamulla huomasin, että vatsa oli paljon alempana kuin ennen. Toisaalta päivän aikana ero ei enää sitten tuntunutkaan niin suurelta, mutta äitinikin huomasin saman jo ennen kuin ehdin itse kommentoida asiaa. Mies ei kyllä huomannut mitään eroa :)

Muuten tänne ei kuulu juuri uutta. Pissalla olen kyllä ruvennut taas käymään paljon useammin, ja öisin herään aina parin-kolmen tunnin kuluttua nukkumaanmenosta ensimmäisen kerran, sitten vielä ainakin kertaalleen tai jopa vielä kaksi kertaa. Eli ehkä pojan pää tosiaan on jo alempana. Katsotaan, mitä neuvolantäti on mieltä maanantaina.

Streptokokkinäyte oli muuten negatiivinen! Ilahduin tästä kovasti. Eipähän tarvitse sitten jatkuvasti roikkua tipassa kiinni, jollei muuten olisi tarvetta :)

Tänäänhän on rv 37+4. Laskettuun aikaan on 17 päivää. Siis 17 PÄIVÄÄ. En voi uskoa, että todellakin olemme nyt tässä tilanteessa. Sehän on ihan liian outoa ja ihmeellistä ollakseen edes totta. Mutta pakko kai se on uskoa :D

32+0

Vaikka odotan innokkaasti raskauden päättymistä, alkaa myös olla sellainen olo, että aikahan loppuu kesken! Että olemmeko muka jotenkin valmistautuneita siihen, että meille on tulossa vauva hieman alle tai yli kahden kuukauden päästä??? Spontaani vastaukseni juuri tällä hetkellä olisi, että emme todellakaan... 

Mitä jos poika päättääkin tulla paljon aikaisemmin? Se taitaisi tulla aikamoisena järkytyksenä, että nytkö jo. Siksi olen kyllä ihan tyytyväinen, että raskausviikkoja ainakin käytännössä on vielä jokunen jäljellä. Ehkä sitten, kun vajaan kolmen viikon päästä jään äitiyslomalle, minulla on hieman enemmän aikaa todella yrittää sisäistää sitä, että minusta on tulossa äiti :)

Poika on ilmiselvästi pysynyt hyvin raivotarjonnassaan, mistä olen edelleen hyvin onnellinen. Huomenna on viides neuvola. Mietin, että eikö tässä vaiheessa jo aleta tehdä niitä sisätutkimuksia, että tietäisi sitten, alkaako kohdunkaulalle tapahtua synnytystä enteileviä muutoksia? Jotenkin olin siinä uskossa, että sisätutkimuksia tehtäisiin jo paljon aiemmin... Miten teillä toisilla?

Painoni ei ole kotivaa'an mukaan edelleenkään noussut kuin 5 kg. Eilen onnistuin huolestumaankin tästä ihan vähän, että onkos jokin nyt vialla, kun painoa ei tule lisää? Yritin jopa mitata itseltäni sf-mittaa :D Siitä tuli jotain 28 cm, mikä kyllä menisi hyvin aiemmalle käyrälle. Mutta katsotaan, mitä todellinen sf-mitta on huomenna, ja paino. Vatsan kasvun kyllä huomaa ihan muutenkin kuin mittanauhan lukemaa tuijottamalla ;)

Liikkuminen ja kumartelu alkaa olla jo aika hankalaa. Tai siis, juuri mikään ei ole fyysisesti vielä mahdotonta, mutta supistuksia tulee kyllä heti kaikenlaisesta kyykkimisestä, ylösnousemisesta, portaissa kävelystä ja kyllä ihan normaalistakin kävelystä. Ja yhdynnän jälkeen saattaa supistella  jonkin aikaa ihan säännöllisestikin esim. parin minuutin välein.

Kipeitä supistukset eivät edelleenkään ole, paitsi yöllä, kun herään vessaan ne vakiintuneet kaksi kertaa, vatsa muuttuu aina kivikovaksi heti kun nousen pystyyn, ja kun palaan sänkyyn, supistus usein vielä jatkuu ja saattaa tuntua menkkamaista jomotusta. Kävellessä tuntuu myös niitä teräviä kirvelyitä, joista aiemmin kerroin, ne jotka alkoivat siinä vaiheessa kun poika kääntyi raivotarjontaan.

Yritän kuitenkin parhaani mukaan pysyä fyysisesti aktiivisena. Ei tekisi mieli jäädä vain sohvan pohjalle makaamaan :) Pyöräily tuntuu edelleen hyvältä, ja rauhalliset kävelylenkit samoin. Selkä kipeytyy helposti, mutta vain istuma- ja makuuasennossa. Pitäisi ehkä kokeilla jotain mammajumppaa :)

Kolmas neuvola

Edellisestä postauksesta onkin aika kauan, mutta raskausrintamalle ei olekaan kuulunut mitään uutta. Vauva potkii enkä ole ollut kuin pari kertaa vähän huolissani, jos potkuja on tullut vähemmän.

Neuvolassa puhuttiin tänään lähinnä kelan etuuksista, ja sain se raskaustodistuksen. Nyt pitäisi sitten vain hakea kaikki tuet. Äitiyspakkausta odotan eniten :) Nyt pitäisi kai jo saada sitä tämän vuoden pakkausta? Tässä taas yhteenveto strategisista arvoista:

raskausviikot: 23+3 (15+4)
paino: + 1,9 kg (+ 242 g/vko), kokonaispainonnousu + 2,7 kg
RR: 121/63 (104/61)
U-prot: neg.
U-gluk: neg.
Hb: 104 (104)
Vauvan syke: 145 (150)
SF-mitta: 21 cm (neuvolalääkärillä 20 cm)

Vähäinen painonnousu vähän mietityttää. Olen siis kuitenkin tainnut syönyt ihan sopivasti, kun ei ole tullut hirveästi ylimääräistä, kuin tuo vatsakumpu :) Vauvahan painaa nyt ainakin puoli kiloa, ja rinnoissa on ehkä parisataa grammaa ylimääräistä, ja sitten kai verimäärä lisääntyy ja istukka painaa jotain ja lapsivesi... Mitenkähän se kaikki mahtuu tuohon 2,7 kiloon? 

Luulen kyllä että ihan ekalla käynnillä vaaka näytti vähän liikaa, kun oli painavat talvikengät päällä. Mutta toisaalta hyvä, ettei ole hirveästi tullut painoa vielä, koska olen kuitenkin niin lyhyt että jos painoa tulisi yhteensä vaikka 15 kg koko raskauden aikana, niin olisi TODELLA suuri :D Pitääkin kysyä siskolta, että kuinka paljon hänellä oli tullut painoa tässä vaiheessa raskautta. Olemme kuitenkin melkein samankokoisia normaalisti. Kokonaisuudessa hänellä taisi tulla painoa noin 12 kg, mutta toisaalta hänellä oli myös lievä raskausmyrkytys, joten turvotusta oli ainakin jonkin verran.

SF-mitta taisi kuin taisinkin silloin neuvolalääkärillä rv 19+3 olla vähän yläkanttiin :D Nyt tuo arvo meneekin jo nätisti melkein keskikäyrälle.

Viime päivinä olen hämmästellyt sitä ihmeellistä asiaa, että olen jo niin pitkällä raskaudessa, että jos pahasti kävisi, niin kyseessä ei ole enää keskenmeno. Ja että nyt ovat menossa juuri ne viikot, jolloin vauvan mahdollisuudet selvitä ennenaikaisesta synnytyksestä paranevat päivä päivältä. Että vauva on todellakin VAUVA. Ja että näilläkin viikoilla on jo periaatteessa mahdollista selvitä kohdun ulkopuolella. Sitä on vaikea uskoa. Että minäkö olen jo näin paljon raskaana???

Hieman nuo harjoitussupistukset kyllä mietityttävät. Varsinkin, kun lähdemme parin viikon päästä Saksaan viikon lomareissulle. Toki lomakohde valittiin juuri raskauttani ajatellen, ettemme nyt sentään minnekään kauemmas lähde. Kysyin supistuksista tänään myös neuvolassa, mutta neuvolantäti ei ollut niistä kovin huolissaan. 

Mutta kun niitä saattaa tulla monta kertaa tunnissa, ja levossakin. Mutta eivät koskaan ole kipeitä, mikä on kai se tärkein juttu. Ja kohdunsuu oli toki silloin rakenneultrassa täysin kiinni. Ja kun oikein asiaa ajattelen, niin supistuksia on ollut ihan siitä lähtien, kun kohtu rupesi kunnolla tuntumaan alavatsalla, eli joskus rv 13+. Ihmettelin sitä, miksi se välillä tuntuu kovalta kuin jalkapallo ja välillä alavatsa oli taas ihan pehmeä.  

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia harjoitussupistuksista!

Seitsemän yötä ultraan, yhdeksän yötä jouluun

Tuo otsikon seitsemän yötä kauhistuttaa, yhdeksän taas ihmetyttää. Miten niin YHDEKSÄN yötä jouluun??? Mihin tämä syksy on hävinnyt? Vieläkin tuntuu ihan oudolta, että kaksi viikkoa sitten menin huonovointisena töihin ja luulin kärsiväni pahimmasta ummetuksesta ikinä, sitten muutaman tunnin sisällä sain tietää että kyseessä olikin vakava hyperstimulaatio, ja olin kaiken kukkuraksi raskaana. Sen jälkeen tunteet ovat kulkeneet vuoristorataa ylös ja alas, onnesta ja toivosta epätoivoon ja taas takaisin.

Ja sitten joulu onkin ihan oven takana. Olen tottunut siihen, että joulua odotetaan pitkään ja hartaasti, siihen valmistaudutaan niin konkreettisesti kuin tunnetasollakin. Mitäs sitten, jos se vain tulee, ja edeltävä aika on kulunut ihan muiden asioiden miettimiseen? 

Tämä loppusyksy ei ole mennyt ihan niin kuin odotin. Lopputulos saattaa toki olla juuri se toivottu, mutta tie sinne ihan eri. Kuten hyperstimulaatio esimerkiksi. Tai raskaudesta kertominen läheisille. Yksi kollegaystävänikin totesi heti hyperstimulaatiosta kuultuaan  hieman varovasti, että "eikös silloin usein olla raskaana?" Enhän toki ole voinut salata asian laitaa hyviltä ystäviltänikään, kun kaikki tietävät hoidoista ja pari heistä on jopa hoitanut minua kun olin osastolla. Esimieskin varmasti jo aavistelee, että olen raskaana. Moni muukin yllättävä taho tietää raskaudestani jo tässä äärimmäisen epävarmassa vaiheessa. Eikö mikään ole enää meidän omaa ja henkilökohtaista?

Uskaltauduimme eilen kokeilemaan yhdyntää, ensimmäisen kerran tämän hyperstimulaatioasian alkamisen jälkeen. Eipä tuntunut kovin hyvältä. Alavatsa tuntuu olevan täynnä kaikkea sinne kuulumatonta. Jälkeenpäin jomotti aika reippaasti, ja pelkäsin että tuleeko jotain vuotoa. Onneksi ei. Aamulla alavatsaa myös jomotti ihan selvästi, paljon enemmän kuin se paineen tunne, jota kohdun seudussa on viime päivänä ollut.

Pissalla pitää ravata noin tunnin välein. Sehän voi olla raskausoire, mutta toki yritän edelleen juoda paljon. Vaikka täytyy tunnustaa, että eilen en kyllä ihan yltänyt siihen kolmeen litraan. Tänään olen jo paljon lähempänä tavoitetta :)

Kallooni ei edelleenkään ihan mahdu, että olen muka raskaana. Tai no kyllä voin hyvin kuvitella, että kohdussani on tälläkin hetkellä pieni raskauden alku. Olenhan sen itse nähnyt, mutta mitä se ehkä varsinaisesti merkitsee, sitä en oikein pysty vielä käsittämään. 

Voisiko tämä tosiaan tarkoittaa sitä, että lapsettomuustaipaleemme olisi vihdoinkin lopussa? Tällaisia ajatuksia uskaltaa tuskin edes sanoa ääneen, kun pelottaa, että silloin hyvät asiat vasta otetaankin kiireen vilkkaa pois. 

Elämäni ei tule helpottumaan, vaikka vihdoinkin saisimme lapsen. Päinvastoin. En myöskään usko, että siitä tulee huolettomampaa, varmasti myös päinvastoin. Tai vähemmän surullista. Tai onnellisempaa. Mutta erilaista, ja toivon että elämässämme on jatkossakin enemmän iloja kuin suruja.  Ja miten odotankaan sitä tunnetta, että voin ajatella jostakin pienestä ihmisestä, että tuo on MINUN lapseni. Minun ja mieheni, meidän vastuullamme, meidän raskastettavamme, meidän huolehdittavamme. Meistä tehty, mutta ihan oma ihmisensä, jollaista maailmassa ei ole vielä koskaan ennen ollut.

Juuri tällaiset pohdinnat voisivat hyvin aiheuttaa keskenmenoja. Vaikken olekaan erityisen taikauskoinen. Ehkä riittää tältä illalta. Pitää vielä viikata pyykkejä, viedä Vilma ulos ja sitten hakea mies töistä.

Fiiliksiä ennen suunnittelukäyntiä

Olenpas ollut laiska kirjoittamaan... Mutta kun odottelemme vain sitä sunnittelukäyntiä, joka on JO KESKIVIIKKONA!!! Tosi pian! Yksi asia mitä olen pohtinut (aika tyhmä sellainen) on että mitä jos jostain kumman syystä tulisinkin nyt raskaaksi? Jos hoito tehdään pitkällä kaavalla, niin eihän hoidon alkaessa vielä edes voi olla varma, onko raskaana vai ei, kun lääkitys aloitetaan ennen kuukautisia. Vai ajattelenko nyt jotenkin hassusti? Emme nimittäin vanhasta tottumuksesta ole käyttäneet viime päivinä mitään ehkäisyä, ja ovulaation pitäisi tulla näinä päivinä (en kyllä ole edes laskenut, monesko kp tänään on). Kertokaa pliis, jos on asiasta jotain tietoa :)

Aika kuluu

Onpas siitä pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin. Osittain syynä on se, että olemme olleet melkein viikon huonon nettiyhteyden varassa miehen perheen mökillä. Toinen syy on sama kuin mitä edellisessä postauksessa kerroin. Lapsettomuus ei edelleenkään vaivaa kovin paljon. Enkä pitäisi keksiä jotain muitakin aiheita, joista kirjoittaa??? Mutta ei sittenkään. Kun tämä blogi on juuri lapsettomuuteen liittyvien asioiden pohtimista varten.

Ensimmäinen lomaviikko meneillään. En ole oikein vieläkään sisäistänyt kunnolla, että on loma. Tuon mökkireissun lisäksi emme lähde enää reissuun tämän loman aikana, ja se on IHANAA. Kaikkein mieluiten vietän lomani kotona puuhastellen, lukien, leffoja katsoen jne. Rannalle olisi kyllä kiva myös päästä ja tavata ystäviä ihan vain kotikaupungissa :)

Kuten edellisessä postauksessa tunnustin, niin tein taas ovulaatiotestejä. Testi oli postiviinen kp 17 illalla (onneksi, koska se oli viimeinen testini). Melkein koko seuraavan päivän tuntui oikealla selvästi oviskipuja. Ovulaation hyödynsimme kuten joskus aiemmin, kun luulimme että se voi johtaakin johonkin. Jostain kumman syystä minulla on kuitenkin taas sellainen olo, että miksipä tästä luomukierrosta ei voisi tärpätä?

Realistisesti ajatellen minun pitäisi heti unohtaa moiset hömpötykset. Jos siittiöitä kerran on niin vähän, että ne eivät löydä munasoluja edes laboratorion maljalla, vaan ne pitää ruiskuttaa suoraan munasolujen sisään, niin miten ihmeessä luomuraskaus silloin voisi onnistua??? 

Kallooni ei kuitenkaan edelleenään mahdu, että miksi ensin alkaa kaksi raskautta luomusti ja sitten puolen vuoden päästä viimeisimmästä todetaan, että miehen siemenneste on niin huonoa että ICSI on ainoa keino saada raskaus aikaan. Onko siittiöitä koko ajan ollut näin vähän, vai tapahtuiko tuon puolen vuoden aikana jotain? Näihin kysymyksiin emme varmasti koskaan saa vastauksia. Mutta tämä mysteerio on kuitenkin osaltaan ylläpitämässä epärealistisia toiveitani luomuraskaudesta.

Ihmeisiin en usko, jos niiden määritelmä on se, että jokin mahdoton asia tapahtuu. Mutta jos ihme määritellään hyvin epätodennäköiseksi tapahtumaksi, joka sitten kuitenkin tapahtuu, niin silloin asia on ihan eri. Tällaisia ihmeitä olen itsekin kokenut, ja uskon että elämäni tuo niitä tullessaan vielä vaikka kuinka paljon :)

Siirtoon!

Soitto Fertinovasta tuli aikaisemmin kuin olin odottaunt. Kaksi alkiota oli kuulemma sulatettu, se 4-soluinen ja yksi 2-soluinen. Molemmat selvisivät sulatuksesta, mutta vain toinen oli jatkanut jakautumista. Hämmästyin, kun se olikin se 2-soluinen, joka oli jakautunut! Alkuperäinen 4-soluinen oli ennallaan, eli se menee roskiin.

Olen tietysti tosi tyytyväinen, kun siirtoon päästään, ja että toinen alkio oli jatkanut kehitystään, mutta silti myös harmittaa. Alun perin minulle sanottiin, että juuri tuo 4-soluinen olisi se "paras" meidän alkioista, ja sitten käy näin. Mutta eihän näitä asioita toki voi etukäteen tietää. Positiivista on se, että noista 2-soluisistahan puhuttiin siihen malliin että saa nähdä mitä niistä tulee. Pakkasessa on siis kaksi 2-soluista jäljellä, ja veikkaisin että ne sulatetaan molemmat mahdollista seuraavaa siirtoa varten. Jos molemmat selviävät, niin ehkä voisi sitten siirtääkin molemmat yhtä aikaa?

Mutta mitäs minä nyt jo seuraavasta siirrosta puhun, kun tämä ajankohtainenkin on vielä tekemättä! Jotenkin vain se seikka, että 4-soluisesta ei ollutkaan mihinkään, ravisteli ennakkokäsityksiäni ja olo on hämmentynyt. No, tärkeintä tietysti on se, että siirto toteutuu. Sehän oli juuri se toivomani synttärilahja :)

Ihmetyttää

Sain tänään postia klinikalta. Lääkärin kirjeessä sanottiin näin: "Koska vaikuttaa siltä että aivan luonnon kierrolla sinulta jää ovulaatio spontaanisti tapahtumatta, niin ehdotamme että käytät seuraavassa kierrossa aromataasi-inhinbiittoria pienellä annoksella ja sitten menet ultraääneen kierron 10. päivä ja sen mukaan katsotaan jos LH-testi tulisi positiiviseksi ja saisimme siirron ajoituksen helpommaksi". Mukana oli Letrozol-resepti, jotta käyttäisi 2,5 mg x 1 kiertopäivinä 3-7.

Hmm. Miten niin ovulaatio jää spontaanisti tapahtumatta??? Eikö viime kierrossa muka kaikki viitannut siihen, että ovulaatio tapahtui? Yritin googlailla, että mitä se Letrozol oikein tekee, mutta virallisesti sitä käytetään vain rintasyövän liitännäishoitona, joten oli vähän vaikea löytää tietoa.

Jossakin blogissa sanottiin, että sitä käytetään munarakkuloiden kasvattamiseen, elikkä siis ovulaation induktioonko? Eihän minulla munarakkulasta ollut viime kierrossa puutetta, sehän oli jättimäinen jo silloin kp 12! Ja ensimmäisessä PAS:issa nähtiin siirtopäivänä selkeä keltarauhanen.

Olen hieman ymmälläni. Soitanpa siis huomenna klinikalle.

Tänään on jo kp 7. Edelleenkin tiputtelee. Ehkä se on se Primaspan. Mutta eipähän ainakaan tarvitse kärsiä kuukautisista matkalla :)

Alkioista

Eilen en millään ehtinyt soittaa klinikalle kuin vasta kolmen jälkeen, ja silloin ei puhelimeen enää vastattu. Minun oli siis tarkoitus kysellä alkioiden luokituksesta. Eilen, kun pyöräilin illalla takaisin töihin päivystämään, mietin niin kovasti alkiota ja olin vihainen siksi etten joko ole taaskaan hoksannut kysellä asioita tarpeeksi tai sitten niitä astioita ei haluta kertoa meille totuudenmukaisesti, että lähdin huomaamattani pyöräilemään ihan eri reittiä kuin yleensä käytän. Odotin malttamattomana aamua, että saisin vihdoinkin asioihin selvyyttä.

Kotiin päästyäni kirjoitin ylös paperille kaikki asiat, joista halusin kysyä, ja sitten soitin. Tuttu hoitaja kertoi, että suurin osa siirretyistä alkiosta on 3-luokkaa (joka siis on huonompi kuin 1- tai 2-luokan alkiot, joista käytetään myös sitä top-alkio nimitystä). Tämä oli minulle ihan uutta. Olin kyllä siinä uskossa, että suunnilleen kaikki siirrettävät alkiot ovat 1- tai 2-luokkaa, ja sitten on näitä kurjia tapauksia, kuten me, jolloin on pakko siirtää pre-roskiskamaa :) En ihan tiedä, uskonko hoitajaa vai en. Mutta kertoi se, että 4-luokan alkioistakin on alkanut raskauksia, vaikka ei niitä kai juuri siirretä.

Sittenhän mietin myös, että miksi siirrettiin juuri tämä alkio. No, ilmeisesti se valinta ei ole yhtä tarkka kuin tuoresiirrossa. Hoitajan puheiden perusteella kuulosti siltä, että pakkasesta vain otetaan joku alkio ja jos se selviää, niin se siirretään. Mutta kai niiden nyt pitää tietää, missä oljessa mikäkin alkio on??? Ettei nyt meidän kohdallamme esimerkiksi olisi otettu ekaan siirtoon niitä 2-soluisia, joilta ei todellakaan voi odottaa mitään ihmeitä? Hmm. 

Hoitaja kyllä sanoi, että voisin puhua asiasta biologin kanssa, mutta sanoin, että eiköhän tämä riitä tältä erää. Kysyn sitten ennen seuraavaa siirtoa. Tämä keskustelu riitti rauhoittamaan mieleni aika hyvin.

Oho, nyt onkin jo kp 7! Kuukautiset tulivat ja menivät. Kylläpäs aika sittenkin rientää. Keskiviikkona ultra, ja silloin alan myös tehdä ovulaatiotestejä. Ihanaa, odotan jo innolla, että pääsen taas tositoimiin :) Toivottavasti, toivottavasti, toivottavasti päästäisiin myös tällä kertaa siirtoon asti... Ja ehkä vielä pidemmälle!

pp9: Tikusta asiaa

Kävimme miehen kanssa uimahallissa, ja siinä rataa edestakaisin kauhoessani ehdin pohtia asioita. Että olenko nyt taas tehnyt jotain tyhmää (ei olisi ensimmäinen kerta). Toisaalta unohdin koko testiasian välillä kokonaan. Mies ei edelleenkään tiedä, eikä kukaan mukaan, paitsi te, lukijani :) Niin ihanaa kun voin purkaa sydäntäni täällä blogissa, kiitos <3

Mutta mitä olenkaan mennyt tekemään?!? Miksi testasin tänään? Jos/kun testi huomenna ei näytä enää mitään, niin sitten onkin taas maailmanlopun tunnelmat. No, harmistus varmaan ehtii laantua pääsiäislomaksi...

Kun tulimme sieltä uimahallista kotiin, tarkistin heti testitikun. Kyllä ihmeessä siinä edelleenkin on viiva. Mutta jos se onkin vain viivanpaikka? Tai roskishaamu? Käyttämäni testi on Pregcheck, joista on sekä hyvää että pahaa sanottavaa. Roskishaamuja ovat näyttäneet joskus, mutta muuten toimineet ihan hyvin. Osa teistä saattaa muistaa tämän tilanteen viime elokuulta. Jos nyt vertaan siihen testiin, niin tämä on ihan eri juttu nyt. Siinä ON viiva. Äsken tihrustelin sitä varmaan sadannnen kerran pöytälampun varjostimen alla.

Mutta jos se onkin viivanpaikka? Tai roskishaamu? Ei, kun se viiva tuli testiajan sisällä. Mutta se viivanpaikka... Tulen ihan hulluksi tätä menoa. Ostin tänään kaksi tuplapakkausta testejä, yhden Pregcheckin ja yhden RFSU:n. Ne pääsevätkin tositoimiin huomenna. Jaiks.

Faktat: Tikussa haamu. Vatsassa oireita. Piste. Palaan asiaan huomenna.

pp1: Yritän ymmärtää että sisääni on laitettu alkio...

Voisiko tästä alkiosta tosiaan tulla meille vauva? Outo ajatus. Mutta sisällä kohdussani se kuitenkin on. Toivottavasti jo enempisoluisena kuin eilen :) Kävimme eilen ruokaostoksilla, ja jätin tarkoituksella halpisrakaustestit ostamatta, ja luulin ettei niitä kotonakaan ole. "Ettei tule kiustausta testata etukäteen". 

No, mitäs löysinkään kylppäristä? Kaksi halpisraskaustestiä. Hmm. Yritetäänkö minua jotenkin saattaa kiusaukseen? ;) Näiden testien lisäksi minulla on myös yksi kallis digitesti, jota en kyllä käyttäisikään hetken mielijohteesta. Sitä on säästetty jo yli vuoden päivät. Sitä hetkeä varten, kun kaksi viivaa tikussa kaipaavat sanallista varmistusta, mustaa valkoisella.

Tänään kuin kuitenkin vasta pp1, joten testaaminen ei ole mitenkään ajankohtaista vielä pitkään aikaan, mutta pystynköhän odottamaan viralliseen testipäivään?

Lugesteronit aiheuttavat sen että pikkuhousunsuojaan kertyy hammastahnan näköistä mönjää. Ehkä suurin osa kuitenkin pysyy siellä missä sen pitääkin?

Oireita ja tuntemuksia: Mitään oireita ei ole. Rinnatkaan eivät ole yhtään arat, kuten ne yleensä alkavat olemaan ovulaation jälkeen. Nänniarkuutta ei myöskään. Jaksoin valvoa eilen puoli kahteen. Olisiko kortisonin syytä/ansiota? :)