Synnytyskertomus nro. 2

Laskettu aikahan tässä raskaudessa olisi ollut torstaina 27.8. Onneksi vauva päätti syntyä jo ennen sitä.

Keskiviikkona 19.8. eli rv 38+6 oli neuvolakäynti. Emme varanneet automaattisesti uutta käyntiä, koska olin menossa äitiyspolille kontrolliin seuraavan viikon maanantaina rv 39+4 vauvan oudosti vaihtelevan vatsanympärysmitan vuoksi. Minun oli sitten vain tarkoitus ilmoittaa neuvolaan, jos synnytys käynnistetään tms. Neuvolan jälkeen menin vielä raskaushierontaan. Hieroja kysyi, että olenko jo kypsä synnyttämään ja vastasin että kyllä vaan, ja hän paineli sitten hieronnan aikana jotain akupisteitä, mikä saattaisi edesauttaa synnytyksen käynnistymistä. Syy-seuraussuhteiden arviointi on tässä tapauksessa on toki mahdotonta, mutta hyvin tämä akupainanta tuntui toimivan ;) 

Keskiviikkoiltana oli vielä pojan harrastuksen ensimmäinen kerta, jossa sekä minä että mieheni halusimme olla mukana. Siskon miehellä oli saman päivänä syntymäpäivä, ja sanoin hänelle, että hän hyvin todennäköisesti saa pitää syntymäpäivän omanaan, eikä illalla ollut mitään erityisiä tuntemuksia, joita ei edeltävinä päivinä muuten olisi ollut, kuten 13.8. postauksessa kerroinkin. Illalla sanoin äidilleni puhelimessa, että nyt voisi vauva oikeastaan tulla, kun olen saanut kaikki kalenteriin varatut menot hoidettua.

Menimme keskiviikkona normaalisti nukkumaan, sitä edeltävästi taisimme muuten seksiäkin harrastaa. Puolenyön jälkeen heräilin useita kertoja pissahätään ja supistuksiin, ja joskus ennen kolmea tajusin, että ehkä nämä ovatkin nyt niitä kipeämpiä supistuksia, kun ei oikein tuntunut hyvältä olla makuuasennossa paikallaan. Neljän aikaan vessakäynnin yhteydessä paperiin tuli pyyhkiessä vähän veristä limaa, samoin kuin seuraavilla kerroilla. Pojan raskaudessa limatulppa irtosi muistaakseni ehkä viikko ennen synnytystä, mutta nyt se oli minulle varmistus siitä, että synnytys on alkamassa. Olin ihan täpinöissä, sydän hakkasi ja eipä siitä nukkumisesta sitten oikein tullut enää mitään. Siirryin alakerran sohvalle, jotta edes mies saisi nukkua kunnolla. Supistukset herättivät joka kerta, ja tuntuivat pahemmilta, jos en ehtinyt heti alkuvaiheessa seisomaan ja nojailemaan esim. pöytään ja samalla hengittelemään syvään ja pyörittelemään lantiota. Nukuin lyhyitä pätkiä. Supistuksia tuli noin 10 minuutin välein, paitsi kun limatulppa irtosi, oli 20 minuutin tauko.

Mies lähti töihin normaalisti ja vei pojan hoitoon, mutta palasi jo parin tunnin päästä. Olin vähän harmissani ensin, kun nyt sitten kaikki töissä tiesivät, että olemme lähdössä synnyttämään. Mitä jos supistukset olisivatkin lakanneet? No, melko pian kävi kyllä selväksi, että kyllä se on menoa nyt. Kokeilin itse kohdunsuuta, ja se taisi olla sen noin 3 cm auki. Aamupäivän ja alkuiltapäivän ajan supistuksia tuli pikkuhiljaa tiheämmin noin 5 min välein. Hetken olin suihkussa, mutta muuten supistukset hoituivat etukumarassa asennossa lantiota pöyritellen ja syvään hengitellen. Olivat ne jo aika kipeitä omasta mielestäni. Vähän ennen klo 15 lähdimme ajamaan sairaalaan. Matkalla tuli neljä supistusta, ja se olikin aika ikävää, kun piti istua paikallaan. Synnytyssalin ovella olimme aika tasan klo 15. Sisätutkimuksessa olin 3 cm auki ja kaulaa oli vielä vähän jäljellä. Olin pettynyt, koska tilanne muistutti ihan liikaa esikoisen pitkäksi venähtänyttä synnytystä. Pääsimme kuitenkin käyrien jälkeen heti synnytyssaliin.

Heti, kun pääsimme synnytyssaliin, siirryin suihkuun. Ammetta olin miettinyt myös, mutta vesi kun ei saa olla kovin kuumaa, niin suihku tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Suihkuttelin lähes parin tunnin ajan noin klo 18.30 asti, vaikka veden tuhlaus vähän hirvittikin ;) Suihku toimi oikein hyvin. Supistuksen alkaessa nousin seisomaan, sitten taas lantion pyörittelyä, kuumaa vettä ensin vatsalle ja sitten kun kipu aina siirtyi selkään niin sitten sinne. Supistuksia tuli 2-3 min välein. Yritin juoda paljon, ja suihkuttelun loppuvaiheessa söin jogurtin, kun alkoi olla vähän hutera olo. Jogurtin oksensin kuitenkin nopeasti suihkun lattialle, ja päätin, että nyt saa suihku riittää.

Suihkun jälkeen olin 5 cm auki, ja olin oikein tyytyväinen. Kätilö laittoi tens-lätkät nivusiin ja alaselkään, ja kokeilin niitä jumppapallolla (ei yhtään hyvä) ja sitten kävelytuen kanssa (vähän parempi). Klo 20.05 sain ilokaasun käyttöön. Olin silloin jo melko kipeä, eikä ilokaasusta ensin tuntunut olevan mitään hyötyä, kun en oikein uskaltanut hengittää sitä tarpeeksi pitkään (viimeksi tuli pahoinvointia). Sitten kuitenkin rohkaistuin, ja parin tunnin ajan ilokaasu + tens toimi tosi hyvin samalla kun istuin ja nojasin korotettuun sänkyyn. Kohdunsuun avautuminen ei oikein edennyt ja supistuksia tuli turhan harvoin. Kalvot puhkaistiin 21.49, mutta se ei auttanut supistuksia ollenkaan, sen sijaan kohdunsuu "supistui" takaisin neljän senttiin, eikä sitten millään meinannut edetä. 23.45 aloitettiin oksitosiinitippa, joka oli käytössä synnytyksen loppuun asti. 

22.08 laitettiin ensimmäinen PCP-puudutus. Se ei juuri sattunut, ja toimi todella hyvin noin tunnin ajan. Sen jälkeen annettiin toinen PCP, mutta nopeasti kävi selväksi, ettei se enää toiminut. Aloin olla tosi kipeä ja väsynyt eikä kohdunsuun tilanne edistynyt, joten päädyimme epiduraaliin. Puolenyön paikkeilla selkä-, vatsa- ja reisipolttojen lisäksi oli ilmaantunut tosi ikävää vasemman lonkan seudun säteilevää kipua, joka tuntui lopulta myös supistusten välissä, mutta paheni niiden aikana. Odottelimme epiduraalia, mutta rekkakolarin vuoksi anestesiologit olivat kiinni leikkauksessa, ja kävi selväksi että joutuisimme odottamaan pitkään. Ilokaasu ei auttanut juuri ollenkaan. Olin jo ihan epätoivoinen, kipu oli jatkuvaa, itkin ja oksensin ja olin varma että kuolen. Epätoivoisena pyysin sektiota, ihmettelin miksi kukaan ylipäätään haluaa lapsi ja vannoin ettei meille tule tämän jälkeen enää yhtäkään vauvaa :D

Kahden tunnin odottelun jälkeen anestesiologi pääsi vihdoin paikalle ja laittoi epiduraalikatetrin. Ensimmäisen puuduteannoksen olen saanut klo 1.56. Pojan kanssa muistan kivunlievityksen alkaneen hyvin nopeasti, mutta nyt tuntui ensin ettei se toimi ollenkaan. Anestesiologikin mietti, että voihan olla ettei puudute tehoa lonkkakipuun, joka siinä vaiheessa oli se kaikkein suurin ongelmani. Ehkä puolen tunnin sisään huomasin kuitenkin, että lonkkakipukin helpotti, ja sitten olin kuin taivaassa. Paniikki oli tiessään ja pystyin taas ajattelemaan selkeästi. On ihan hirveää, kun sattuu eikä kukaan pysty auttamaan.

Epiduraali vei pois kaikki kivut ja myös paineentunteen. Sain luvan nukkua vähän, koska olin todella väsynyt. Kestokatetri laitettiin virtsantulon seuraamiseksi, koska pissaa ei ollut tullut moneen tuntiin, ja taisin olla aika kuiva. Sain pari litraa nestettä suonensisäisesti ja lisäksi suun kautta. Oksitosiinitippa jatkui ja supistuksia tuli hyvin. Parin tunnin levon jälkeen kohdunsuu oli 6-7 cm auki, ja tunnelin päässä alkoi näkyä valoa. Paineentunnetta ja lonkkakipua alkoi tuntui pikkuhiljaa uudelleen, ja uusi puuduteannos laitettiin klo 5.50. Puudutteesta tuli muuten ihon kutinaa samalla tavalla kuin pojan synnytyksessä. Se on ilmeisesti melko tavallinen haittavaikutus.

Toisen puuduteannoksen jälkeen istuin jumppapallon päällä ja kävelinkin vähän. Väsymys oli ihan kauheaa, nukahtelin jumppapallon päällä istuessani ja tuntui melkein mahdottomalta yrittää pysyä hereillä. Kipuja ei kuitenkaan ollut niin kauan kuin epiduraali toimi. Kun toisen annoksen vaikutus alkoi hiipua, tuntemukset alkoivat olla erilaisia kuin aikaisemmin. Mitään jatkuvaa, kovaa paineentunnetta ei ollut, mutta sen sijaan kyllä aina supistusten aikana alkoi tuntumaan sellainen kova kakkahätää muistuttava paine. Itse asiassa niin kova, että yhden supistuksen aikana suoli tyhjeni ilman että pystyin sitä estämään mitenkään. 

Pyysimme kätilön paikalle, enkä ollut uskoa korviani, kun kätilö ilmoitti että kohdunsuu on kokonaan auki! Oli sellainen olo, että eihän tällaista meille voi tapahtua! En uskaltanut oikein avoimesti riemuita, mutta väsymys oli yhtäkkiä tiessään. Kätilö kertoi, että pää oli vielä melko ylhäällä ja sen pitäisi vielä päästä kiertymään oikeaan asentoon. Sain kylkimakuulla jalkojen väliin "pähkinäpallon", minkä piti auttaa päätä laskeutumaan. En muista, miten kauan sen jälkeen odotelimme, mutta aika pian paineentunne supistusten aikana kävi tosi kovaksi ja olo hankalaksi, niin että kutsuimme taas kätilön paikalle. Tulivatkin sitten kaksin kappalein (toinen oli harjoittelija). Tekivät taas uuden sisätutkimuksen, ja ilmeisesti pää oli laskeutunut. Olin siinä että ai saako nyt ponnistaa, johon kätilöt vastasivat että juu juu. Edelleenkään en uskaltanut ajatella, että kohta vauva on ulkona.

Lähdin päättäväisesti ponnistamaan, ja tuntui että tämä on tuttu juttu ja tiedän mitä teen. Pojan kanssa ponnistusvaihe meni niin, etten ollenkaan tuntenut supistuksia. Nyt tunsin ne paremmin, mutta en kuitenkaan kivuliaiksi ehtinyt huomata. Supistuksia ehti tulla kaksi tai kolme ja ponnistusvaihe kesti 7 minuuttia. Olisiko ollut toisen supistuksen päätteeksi, kun pää oli siinä tiukimmassa kohdassa, ja sattuihan se jonkin verran ;) Seuraavan supistuksen aikana pää tuli ulos. Jossakin vaiheessa oli laitettu puudutus ja tehtiin pieni episiotomia. Pää tuli ulos helpommin kuin pojan synnytyksessä, mutta vartalo oli tiukemmassa. Tyttöhän oli selvästi pulleampi kuin veljensä, ja hartioista piti vähän vetää ja toinen kätilö sanoi että nyt jalat vielä enemmän auki, ja vedin sitten sukistani niin paljon kuin pystyin. Lopulta loput vauvasta kuitenkin tuli ulos, ja se "slurp"-tunne kun vauva luiskahtaa ulos oli ihan mahtava. Kello oli silloin 9.15.

Olin äärimmäisen helpottunut ja onnellinen ja rupesin itkemään (enemmän nimenomaan helpotuksesta enkä onnesta). Vauvahan oli vaikuttanut voivan hyvin koko synnytyksen ajan, mutta lapsivesi oli sitten kuitenkin vähän vihreää. Vauva ei heti huutanut kovaa, vaan ensin alkoi kuulua ininää, joka pikkuhiljaa voimistui huudoksi. Itse en ehtinyt mitenkään huolestua, mutta mies kertoi ajatelleensa, että pitäisikö jonkun tehdä jotain? Vauvan hengitys oli vähän rohisevaa aluksi, mutta ihon väri hyvä ja muutenkin vauva oli pirteä. Suuttui jopa, kun ei ihan heti päässyt rinnalle :) Apgar-pisteet olivat 9/10/10. Kätilöt kommentoivat, että napanuora vaikutti vähän lyhyeltä, mutta minulle ei sitten selvinnyt, vaikuttiko se jotenkin synnytyksen kulkuun. Sanoivat myös, että onneksi vauva ei ollut isompi, kun vartalon ulostulon kanssa teki vähän tiukkaa. Mitat olivat siis 49 cm/35 cm/3585 g. Poikahan oli 48,5 cm pitkä ja painoi 3145 g. Tytöllä viikot 39+1 ja pojalla 39+5.

Istukka syntyi 23 minuuttia vauvan jälkeen. Episiotoimiahaavaan laitettiin tikki tai pari. Virtsaputken suun lähelle oli tullut pieni nirhauma, mutta sille ei tarvinnut tehdä mitään. Kirveli kyllä kovasti parin päivän ajan. Kestokatetri poistettiin ennen kuin siirryimme vuodeosastolle. Minulla oli kuitenkin vaikeuksia pissata, ja parin tunnin sisään tulin tosi kipeäksi ja rakossa oli silloin yli 700 ml virtsaa, joka otettiin pois kertakatetroimalla. Se jouduttiin toistamaan vielä kerran, kun en saanut itse pissattua, ja pyysin sitten kestokatetria. Se otettiin seuraavana päivänä pois, ja pissaaminen sujuikin sitten jo hyvin. Jälkisupistukset olivat tosi ikäviä. 

Ensimmäinen yö osastolla meni melko hyvin, mutta toisen yön valvoimme käytännössä kokonaan sekä minä että vauva. Tyttö halusi olla koko ajan tissillä, ja kahden vuorokauden ikäisenä oli jo niin nälkäinen että sai ennen kotiinlähtöä annoksen korviketta, kun painokin oli laskenut 7 %. Odotin innokkaasti kotiinpääsyä. En viihtynyt osastolla, vaikka sain olla huoneessa yksin. Vessaankin oli vaikea päästä, kun vauva alkoi heti huutamaan, kun ei ollut tissillä. Koronan takia osastolta ei saanut lähteä pois, ja vain puoliso sai tulla käymään. Mies ja poika tosin ehtivät ensimmäisenä päivänä tulla molemmat käymään, ennen kuin joku kätilö tajusi, että sisarukset eivät ole tervetulleita. Koko toisen päivän vietin sen vuoksi osastolla vauvan kanssa kahdestaan. Vihreän lapsiveden vuoksi emme saaneet kotiutua ennen kuin vauva oli 2 vrk:n ikäinen.

Suurimpana toiveena tämän toisen synnytyksen suhteen oli, että saisin taas synnyttää alakautta ja hieman nopeammin kuin esikoisen kohdalla. Lisäksi spontaani alku oli toivelistalla, ja mahdollisuuksien mukaan epiduraalin välttäminen (koska olin siinä käsityksessä, että epiduraali oli hidastanut avautumisvaihetta pojan synnytyksessä). 

Alakauttahan vauva tuli ja synnytys alkoi spontaanisti, mutta valmista ei tullut sen nopeammin kuin ensimmäiselläkään kerralla. Synnytys katsottiin alkaneeksi klo 15 syntymää edeltävänä päivänä eli suunnilleen silloin kun tulimme sairaalaan, mutta supistuksia oli toki ollut jo 12 tunnin ajan ennen sitä. Ja valmista tuli vasta seuraavana aamuna klo 9.15. Joten itse asiassa ajattelen itse, että tämä toinen synnytys kesti jopa pidempään kuin ensimmäinen, jolloin supistukset alkoivat puolenyön jälkeen ja valmista tuli vajaa vuorokausi sen jälkeen. Epiduraali on minulle vissiin ihan pakollinen juttu ;) Sen odottaminen oli tosi ikävää, mutta mitään traumoja ei jäänyt. Heti seuraavana päivänä olin valmis synnyttämään uudelleen (kunhan vain se epiduraali on saatavilla). Kokonaisuudessaan olen synnytykseen tyytyväinen, eikä mikään asia jäänyt sillä tavalla vaivaamaan mieltä, kuin ensimmäisellä kerralla jolloin kaikki oli uutta. Ja palkinto oli tietysti mitä parhain <3

Synnytyskertomus

Luin raskauden aikana kymmeniä synnytyskertomuksia, ja olin tietysti päättänyt, että kirjoitan omankin sitten joskus. Tästä tulikin aika maraton. Onnittelen, jos joku jaksaa lukea sen ihan kokonaisuudessaan :) Pyydän myös anteeksi, jos tekstissä on kronologisesti jotain epäloogisia juttuja. Kirjoitin tämän monessa erässä, ja miehen kanssa keskusteltuani jouduin muuttamaan joitakin asioita, jotka tapahtuivatkin eri järjestyksessä kuin itse muistin.

Torstaina 4.8. kirjoitin siis blogiin, että nyt saattaisi olla jotain tapahtumassa. Maanantaina 1.8. yöllä limatulppa alkoi irrota, ja sen jälkeen tuli parina iltana hieman kipeitä supistuksia ja keskiviikkoyönä tuli veristä vuotoa. Torstain ja perjantain välisenä yönä aika tasan klo 00.30 kun olimme juuri käyneet nukkumaan, tuli ensimmäinen oikeasti jo hieman kipeä supistus. Ensin en edes oikein tajunnut, että tämä on nyt sellainen "oikea" supistus, mutta kun samantyyppisiä alkoi tulla sännöllisesti 5-10 min välein ja alkoi taas vereslimainen vuoto, niin pakkohan minunkin oli uskoa, että synnytys taitaa olla käynnissä. Ensin en ollenkaan halunnut uskoa, koska pelkäsin pettyväni kovasti, jos supistukset lakkaisivatkin. Yritin käydä vielä nukkumaan, mutta supistukset tuntuivat kuitenkin niinkin paljon, että olisin herännyt niihin, joten valvoin melkein koko yön sohvalla ja nukuin loppuyöstä vain muutaman 5-10 minuutin pätkän.

Supistukset olivat tässä vaiheessa kestoltaan 1-1,5 minuuttia. Hengittelin, nousin aina ylös kävelemään supistuksen tullessa ja painoin lämmintä kaurapussia vaihdellen vatsaan, selkään ja lonkkien ulkosyrjille. Jossakin vaiheessa kävin myös suihkussa. Se tuntui ihan kivalta, vaikka lisäsikin supistusten kestoa ja taajuutta. Kuuden aikaan soitin synnärille, ja sain sieltä sellaiset ohjeet kuin olin odottanutkin: Panadolia voi ottaa ja suihkussa käydä, ja jos lapsivesi ei ole mennyt, vauva liikkuu ja pärjään kipujen kanssa niin mitään kiirettä sairaalaan lähdön kanssa ei ole.

Pari tuntia olimme vielä kotona, mutta supistukset kävivät koko ajan hieman kipeämmiksi, joten joskus puoli yhdeksän aikaan lähdimme ajamaan lyhyttä noin 10-15 minuutin matkaa sairaalaan. Synnärillä oli ollut kova ruuhka edeltävän yönä, ja saimme odotella hetken ennen kuin kätilö otti vastaan. Käyrillä makasin reilu 20 minuuttia, jona aikana tuli ainakin pari aika kipeää supistusta. Ei kovin kiva maata paikallaan siinä vaiheessa... Sisätutkimuksessa kohdunsuu oli auki 3 cm mutta kohdunkaulaa oli vielä jäljellä jonkin verran. Kätilö kuitenkin oli sitä mieltä, että kyllä minä vielä tämän päivän aikana synnytän (voi olisipa se pitänyt paikkansa). Saimme lähteä kävelylle. Kiertelimme hieman sairaalassa ja ulkona. Supistuksia tuli säännöllisesti, ja kipu lisääntyi pikkuhiljaa.

Tulimme takaisin synnärille reilun tunnin kuluttua. Uudessa sisätutkimuksessa kohdunkaula oli hävinnyt, mutta kohdunsuu oli edelleen 3 cm auki. Supistukset alkoivat kuitenkin olemaan sen verran kipeitä, että pääsimme siirtymään synnytyssaliin. Tuossa vaiheessa kello oli noin kaksitoista. Noin kolme tuntia olen synnytyskertomuksen mukaan kärvistellyt jumppapallon ja kaurapussin avulla. Aluksi muistan että jumppapallolla hytkyttely auttoi jonkin verran, mutta pikkuhiljaa seuraava supistus alkoi ahdistamaan jo etukäteen, joten kolmen aikaan sain kokeilla ilokaasua. Silloin siirryin myös sänkyyn makoilemaan. Ilokaasu tuntui auttavan ihan kivasti aluksi, suurilta osin varmaan siksi, että muistin hengittää rauhallisesti kun se oli käytössä. Muutaman supistuksen jälkeen tuli vissiin aiempaa pidempi supistus tai jotain, koska vielä kun supistuskäyrä näytti yli sataa, alkoi päässä pyöriä tosi kovaa ja oksensin. Sen jälkeen opin, että kun vähänkin alkaa pyörryttää, ilokaasun hengittely pitää lopettaa.

Jossakin vaiheessa kätilö tuli patistelemaan minua sängystä ylös, että saataisiin synnytys etenemään hieman nopeammin. Tähän mennesssä oli tehty jo muutama sisätutkimus, eikä tilanne oikein ottanut edetäkseen, kun aina vaan kohdunsuu oli auki sen noin 4 cm. Yritin taas istua jumppapallon päällä ja samalla hengitellä ilokaasua, mutta huomasin pian että istuessa alakerran paine tuntui melkein sietämättömältä, eikä ilokaasusta ollut juuri lainkaan apua. Lisäksi sen aiheuttama höntti olo tuntui pahemmalta istuessa.

Minulle oli jo kolmen aikaan laitettu valmiiksi kanyyli epiduraalia ajatellen, ja kun olo alkoi olla aika kamala, niin kätilö soitti anestesialääkärin paikalle. Kun siirryin takaisin sänkyyn puudutusta varten, olin todella kipeä. Tuntui, etten pääse edes kyljelle kääntymään, vaikka en ole edes varma oliko supistus päällä vai ei. Koko kroppa vaikutti olevan ihan jännitystilassa ja melkein rupesin itkemään. Kätilö kehotti hengittämään syvään ja rauhallisesti, ja kuin ihmeen kaupalla kipu helpotti niin paljon, että pääsin kylkiasentoon sängylle. Jossakin vaiheessa koko kroppa oli alkanut täristä holtittomasti, ja vaikka kuinka yritin rentoutua, se ei lakannut. Oli siis vähän vaikea pysyä paikoillaan epiduraalin laiton ajan. Ihon puuduttaminen sattui eniten, vaikkei se nyt mitään ollutkaan verrattuna supistuskipuun. Ja jotain ehkä tuntui varsinaisen katetrin laiton aikana. En kylläkään muista kovin tarkkaan, mutta nopeasti se oli ohi joka tapauksessa.

Epiduraalin laittoajaksi on synnytyskertomukseen kirjattu 17.00. Sain ensin yhden annoksen fentanyyliä, joka kyllä auttoi kivasti, tosin hämmästyin sitä että supistusten aikana paineen tunne ja siitä aiheutuva kipu ei hävinnyt. Se oli kuitenkin pientä verrattuna kipuun ennen puudutusta, ja se pahin lonkissa tuntuva polte hävisi onneksi. Sain hetken päästä vielä toisen annoksen puudutetta sen jälkeen kun olin kääntynyt toiselle kyljelle. Verenpaineet pysyivät hyvinä. Ainoa haitta fentanyylistä oli ihon kutina, joka ilmeisesti on aika tavallinen sivuoire. Hetken päästä sain luvan käydä vessassa. Jalat, takapuoli ja alapää tuntuivat hassusti hieman puutuneilta ja kävely oli aluksi hieman vaikeaa. Pissaa tuli jonkin verran, mutta huomasin kyllä ettei rakko tyhjentynyt ihan kunnolla.

Puudutteen laiton jälkeen seurasi synnytyksessä seesteinen jakso, jolloin mieheni on ottanut muutaman valokuvan, jossa virnistelen tyytyväisenä. Jo ennen puudutetta oli kuitenkin ollut puhetta kalvojen puhkaisusta supistusten tehostamiseksi. Kuulemma omat supistukseni olivat kestoltaan hyviä, mutta tulivat turhan harvoin. Päivystävä gynekologi tuli noin klo 18 puhkaisemaan kalvot. Mikäli oikein muistan, kohdunsuu oli tässä vaiheessa auki 5-6 cm. Kalvojen puhkaisu itsessään ei tuntunut miltään, mitä nyt hieman sattui kun alapäätä ronkittiin, puudutteesta huolimatta. Aivan selvästi en tuntenut edes lapsiveden menoa, jotka lorahtivat suurimmaksi osaksi alusastiaan.

Kalvojen puhakaisun jälkeen jäätiin seuraamaan supistuksia, ja tarkoitus oli aloittaa oksitosiinitippa, mikäli supistukset eivät tarpeeksi tihene. Seurasimme miehen kanssa silmä kovana käyrää, ja mielestäni supistukset kyllä tihenivät jonkin verran, mutta ilmeisesti se ei kuitenkaan riittänyt, koska 19.20 aloitettiin oksitosiinitippa. Muistan että minua jonkin verran harmitti, kun olin kuvitellut että kalvojen puhkaisu oli vauhdittanut supistuksia tarpeeksi. Samalla sain toisen fentalyyli-annoksen, koska supistukset olivat pikkuhiljaa taas alkaneet tuntua kivuliaammilta.

Kohdunsuun tilanne tarkistettiin aina välillä, ja tuntui, ettei se edennyt ollenkaan. Sekä minä että mies aloimme jo tuskastua, kun aina vain oksitosiinia nostetiin mutta mitään ei tapahtunut. En nyt muista mikä yksikkö on, ml per minuutti vai tunti, mutta aluksi annos oli 10, sitten 20, sitten 30 ja olisiko sitten 50, mikä taitaa olla maksimiannos? Ajan kuluminen on synnytyksen viimeisten tuntien ajalta osittain epäselvä. Loppuvaiheessa olin kuitenkin ollut hereillä yhtä mittaa jo reilusti yli 30 tuntia, joten joskus ehkä kolmannen fentanyyliannoksen (klo 21.52) jälkeen kävin hetkeksi makuulle ja nukahdin ehkä vartiksi. Nukkuessani vauvan sydänkäyrä kuitenkin dippasi pari kertaa, ja oksitosiini laitetiin tauolle. Tilanne onneksi palautui nopeasti.

Kätilö hätisteli minut taas ylös sängystä, koska kohdunsuulla ei ollut edelleenkään tapahtunut edistystä. Jossakin välissä gynekologi tuli laittamaan vauvan päähän pinnin, ja pääsin eroon toisesta vatsaa kiristävästä vyöstä. Oksitosiini aloitettiin varovasti uudelleen, eikä sydänkäyrä enää dipannut uudelleen. Tässä välissä on todettava, että uuden puuduteannoksen vaikutus oli aina edellistä hieman heikompi, tai ehkä vain paineen tunne alhaalla lisääntyi sitä mukaa. Kätilökin ehti vaihtua, ja ennen viimeistä fentanyyliannosta synnytyssaliin tuotiin kävelyteline, jota ehdin jo ruveta vihaamaan.

Roikuin kävelytelineessä sitten suurinpiirtein siihen asti kun tuli ponnistamisen aika. Tässä vaiheessa aloin olla jo ihan poikki, mutta silti oli pakko vain roikkua siinä kävelytelineessä. Nukahdinkin seisten pari kertaa. Koko kroppa tärisi, en tiedä oliko lääkkeistä vai väsymyksestä vai mistä. Kylmä ei ainakaan ollut. Kun kätilöiden vuoro vaihtui joskus 21-aikaan, tämä uusi ilmoitti varovasti, että nyt ei sitten saisi syödä mitään, ihan varmuuden vuoksi. Tietysti tiesin, mitä se tarkoitti. Että tilanne alkoi olla sellainen että jos ei pian ala tapahtua niin vauva otetaan sektiolla ulos.

Sektion pelko oli kyllä nostanut päätään jo aiemmin. Opiskeluaikana olin ollut mukana seuraamassa  muutamaa juuri tällaista synnytystä, jotka eivät vain tunnu etenevän. Osa päättyi sektioon ja osa ei. Meidän tilanne oli toki hyvä siinä mielessä, ettei vauvalla vaikuttanut olevan vielä mitään hätää. Mieheni jaksoi hokea, että ei me sektioon jouduta, vaikka huomasin kyllä, että hänkin alkoi jo luovuttaa.

Pari tuntia viimeisen fentanyyliannoksen jälkeen paineentunne alkoi taas olla sietämätön, ja lonkkakipukin palaili. Kätilö ehdotteli jo seuraavaa puuduteannosta, joka olisi sitten ollut jotain muuta kuin fentanyyliä, jota olin saanut jo maksimiannoksen. En kuitenkaan vielä halunnut mitään uutta annosta, koska tuntui että silloin varmasti synnytyksen eteneminen tyssäisi lopullisesti. Muutaman kerran sekä gyne että kätilö tekivät alakerrassa kaikenlaisia temppuja. Kuin ihmeen kaupalla kohdunsuu oli sitten kohtuu nopeasti auennutkin 8-9 senttiin, mutta sitkeä reuna ei suostunut häviämään. Sitä työnnettiin pois ainakin kaksi kertaa, mutta se tuli takaisin. 23.07 olen saanut Buscopan-nimistä lääkettä suonensisäisesti. Sen tarkoitus oli pehmittää ja rentouttaa kohdunsuuta, jotta se reuna häviäisi.

Kätilö kyseli koko ajan, että tuntuuko ulostamisen tarvetta, mutta minun oli aina pakko sanoa että ei. Siinä kävelytelineeseen nojatessani yritin väännellä ja käännellä itseäni niin että supistuksia tulisi mahdollisimman usein, ja jotenkin oudosti pystyinkin saamaan niitä aikaiseksi. Riemuitsin joka kerta, kun huomasin supistuskäyrän nousevan. Hieman ennen puoltayötä paineen tunne alkoi olla taas jatkuva, ja yritin kovasti uskotella itselleni, että ehkä tämä nyt on sitä ponnistamisen tarvetta. Kerroinkin asiasta kätilölle, joka alkoi keräillä tavaroita ponnistusvaihetta varten. Paine ei todellakaan tuntunut siltä, kuin olisi kova paskahätä, mutta toivoin niin kovasti että saisin synnyttää alakautta, joten uskottelin itselleni että kyllä tämä nyt on se tunne.

Kätilön valmistelut tuntuivat kestävän ikuisuuden, ja kun siinä edelleenkin seisoin kävelytelineeseen nojaten, paine todella kasvoi, ja pian aloin valittaa ääneen ja vääntelehtiä kun sattui oikein paljon. Kun kätilö oli tehnyt valmistelunsa, sain siirtyä sängylle. Rakko tyhjennettiin kertakatetroimalla, koska en ollut vessassa saanut ollenkaan pissattua. Kätilö kysyi, että olenko miettinyt, missä asennossa haluaisin ponnistaa. Siinä tilanteessa tuo kysymys tuntui lähinnä huvittavalta. Että saisinko oikein valita missä asennossa ponnistetaan! Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta puoli-istuva asento kuulosti oikein sopivalta. Kunhan nyt vain vauva saataisiin ulos.

Uudessa sisätutkimuksessa reunaa oli edelleenkin jäljellä, mutta kätilö sai sen työnnettyä pois. Vauva oli hyvin laskeutunut, joten sain alkaa ponnistamaan. Miten helpottavaa olikaan, kun olimme vihdoinkin päässeet siihen vaiheeseen, että vauva todennäköisesti tulisi alakautta ulos! Kätilö kutsui paikalle toisen kätilön avustamaan, ja myös päivystävä gyne tuli mukaan. Ponnistamisvaihe on synnytyskertomuksen mukaan alkanut juuri puolenyön jälkeen. Mieheni tosin huomasi, että kätilö oli kirjannut papereihin jo selvästi ennen puoltayötä syntymäpäiväksi 6.8. :D

Ponnistusvaiheen alkaessa minulla oli vielä tippa kädessä, mutta jossakin vaiheessa se on repeytynyt irti. Se huomattiin vasta synnytyksen jälkeen, mutta selitti sen että ponnistusvaiheen aikana piti muutaman kerran odotella seuraavaa supistusta aika pitkään. Ponnistusvaihe kesti 28 minuuttia. Omasta mielestäni sinä aikana ehti tulla noin 5-6 supistusta, miehen mielestä lähemmäs kymmenen.

Tuntui, ettei valmista tule millään, vaikka ponnistin niin kovasti kuin pystyin. Taisinpa sanoa sen klassisen repliikinkin, että en ikinä saa ulos tätä vauvaa :) Kaikki mukana olijat kannustivat kutenkin kovasti ja sanoivat että ponnistan hienosti. Gynekologi kommentoi myös, että lapsella on vaalea tukka :) Jokainen ponnistus kyllä toi vauvan päätä enemmän ulos, ja alapään kiristys aina vain lisääntyi, mutta sen viimeisen kynnyksen yli tuntui olevan mahdoton päästä. Ponnistusvaiheen aikana en edes oikein kunnolla tuntenut, koska supistaa ja koska ei, kun se kiristävä tunne tuntui peittävän alleen kaikki muut tuntemukset. Vilkuilin miestä ja kätilöitä, että koska supistus tulee, kun en itse nähnyt monitoria :)

Väliliha oli puudutettu valmiiksi yhden supistuksen aikana aikana ja episiotomia tehtiin seuraavan yhteydessä. Kun kätilö vihdoin yhden ponnistuksen päätteeksi vuoroin kehotti vain hengittämään ja sitten ponnistamaan kevyesti, tiesin, että kohta vauva on ulkona. En muista, että pään ulostulo olisi sattunut hirveästi, vaikka olin odottanut kovaa ja repivää kipua. Sitten yhtäkkiä joku sanoi, että nyt pää on ulkona. Odotimme uutta supistusta, ja seuraavalla ponnistuksella loput vauvasta syntyi. Olin kuvitellut telkkarijuttujen perusteella, että kroppa vain luiskahtaa perässä kunhan pää on ulkona, mutta kyllä siinäkin vaadittiin ihan kunnon ponnistus.

Pojan syntyessä kello oli 00.32. Ensiparkaisu tuli samantien kun vauva luiskahti sisältäni maailmaan, ja heti perään tuli pojan ensimmäinen kakka :) Emme siis joutuneet odottamaan ensimmäistä huutoa ollenkaan, mikä oli helpottavaa. Vauva nostettiin heti meidän nähtäväksemme, ja hän oli ihan täydellinen. Itkimme molemmat. Olin niin helpottunut, että synnytys oli vihdoinkin oli ja että vauva vaikutti päällisin puolin terveeltä.

Muistikuvat ovat hieman sekavat, mutta kätilö ainakin kysyi, että haluaako isä leikata napanuoran, ja mies vastasi että kyllä, ja kysyi että mistä leikataan jolloin kätilö ohjeisti saksia hieman lähemmäs navan kiinnittymiskohtaa. Mies leikkasi, ja leikkasikin melkein kätilöä sormeen :) Nauroimme kaikki, ja minä taisin kommentoida jotain työtapaturmasta. Pian vauva nostettiin paitani sisään. Poika alkoi melkein heti hamuilla rintaa. Määrätietoinen pieni :) Synnytyskertomukseen on kirjoitettu että ensi-imetys olisi tapahtunut 48 minuutin iässä, mutta se oli kyllä selvästi aiemmin. Pojan apgar-pisteet olivat 9/9/9. Yksi piste lähti väristä, ja ensimmäisissä kuvissa pojan kädet ovatkin ihan valkoiset :) Napaveren pH-arvo oli hyvä.

Mitat syntyessähän olivat 3145 g, 48,5 cm ja päänympärys 35 cm. Neuvolan kätilön arvio syntymäpainosta osui siis aika oikeaan :) Hänen veikkauksensa oli 3244 g laskettuna päivänä, ja poika syntyi 39+5 :) Ultrassa tehdyt kokoarviot pitivät myös hyvin paikkansa sen suhteen, että päänympärys oli isompi suhteessa muihin mittoihin. Syntyessä pään koko oli -0.2 SD, kun paino oli -1.2 ja pituus -1.4.

Istukka syntyi 11 minuuttia pojan jälkeen. Kätilö painoi hieman mahaani ja veti napanuorasta. Ponnistin kevyesti, tuntui lämmin holahdus ja istukka luiskahti ulos. Kätilö kysyi, että haluammeko nähdä istukan ja esitteli meille sitten kalvot ja napanuoran suonet. Istukka näytti ihan normaalilta,  painoi 382 g ja ISP (vissiin istukan paino suhteessa lapsen painoon) oli 12,1 % eli normaali. Kalvot näyttivät tulleen ulos kokonaisuudessaan. Verenvuotomääräksi on kirjattu 250 g. Episiotomian tehtiin oikealle puolelle. Sen lisäksi tuli pieni repeämä vasemmalle, jota tosin ei tarvinnut paikata mitenkään. Episiotomiahaavaan laitetiin yksi tikki.

Toimenpiteiden jälkeen synnytyssaliin tuotiin se kuuluisa ruokatarjotin. Syöminen oli hieman hankalaa, kun imetin edelleen, mutta sämpylä maistui todella hyvältä ja mies tarjosi pillilllä juotavaa :) Ensi-imetyksen jälkeen kätilö pesi pojan ja teki tarvittavat mittaukset. Sen jälkeen hän pääsi miehen syliin ihokontaktiin. Minä taas pääsin suihkuun. Olo oli kohtalaisen heikko noin 35 tunnin valvomisen ja lähes 24 tunnin synnytyksen jälkeen, ja pyörrytti jonkin verran. Suihkussa alapesu oli hieman vaikeaa, kun en oikein tiennyt, että mihin uskaltaisin koskea :) Naama ja yläkroppa olivat täynnä pieniä verenpurkaumia ponnistamisen jäljiltä. Olo ei ollut kovin hehkeä, mutta oli ihanaa saada puhtaat vaatteet päälle.

Siirryimme yhdessä synnyttäneiden osastolle. Miehen piti valitettavasti lähteä kotiin, koska kello oli tuossa vaiheessa noin kolme yöllä, ja huoneessani oli toinenkin äiti. Pahin väsymys oli jotenkin hävinnyt synnytyksen jälkeen. Laitoin vauvan paitani sisään, ja makoilimme niin ehkä puolisen tuntia, jonka jälkeen käärin vauvan peittoon ja nukuimme sitten vierekkäin loppuyön <3 Oli lievästi sanottuna epätodellinen olo ;)

Aivan päällimmäinen tuntemus synnytyksen jälkeen oli suuri onni ihanasta ja oletettavasti terveestä pojasta. Lisäksi tunsin suurta voitonriemua, koska muun hyvän lisäksi onnistuin välttämään sektion. Seuraavana päivänä rupesi kuitenkin ahdistamaan siitä syystä, että tajusin miten hyvin olin itseäni huijannut koko raskauden ajan, että selviän kyllä synnytyksestä ja ettei se nyt varmasti niin kamalaa ole. Hyvä asia tietysti, ettei raskauden aikana kulunut resursseja synnytyspelkoon, mutta jälkikäteen minusta tuntui jotenkin ihan hirveältä, miten olinkaan onnistunut uskottelemaan itselleni kaikenlaista paskaa. Koska synnyttäminen oli ajoittain ihan kamalaa. 

Silti huomaan jo nyt, ettei siitä mitään traumoja kuitenkaan jäänyt, ja uskon varmasti selviäväni mahdollisesta toisesta tai kolmannesta synnytyksestä ja vieläpä teen sen uudestaan mielelläni. Näin kai ihmismieli toimii. Miten ihmeessä kukaan koskaan muuten olisi halunnut enemmän kuin yhden lapsen, varsinkaan ennen vanhaan, kun ei ollut mitään kunnon kivunlievityksiäkään? Epiduraali oli ihan mahtava. En ymmärrä, miten joku voi synnyttää ilman mitään lääkkeellistä kivunlievitystä :) Toki on varmasti hyvin yksilöllistä, miten kukin synnytyskivut kokee. Tätini esimerkiksi on kuvannut synnytyskokemustaan hyvin miellyttväksi ja helpoksi, "kuin olisi käynyt kakalla" :D No, valitettavasti se ei aina mene ihan noin mukavasti... :)

Täytyy tähän loppuun vielä mainita, että päivystävä gynekologi sattui olemaan juuri se meidän lapsettomuusgynemme. Aikamoinen sattuma :) Mielestäni oli hienoa, että hän oli mukana myös pojan synnytyksessä. Häneltähän sain myös ihan ensimmäisenä kuulla olevani raskaana :)