Kesäterveisiä laiskalta bloggaajalta

En voi ymmärtää, että blogitaukoni on venynyt näin pitkäksi...! Missään vaiheessa en ole vakavissani pohtinut bloggamisen lopettamista kokonaan, mutta kun mitään tänne sopivaa kirjoitettavaa ei vain ole ollut. Tai no, varmaan olisi, mutta ei ole huvittanut/ollut aikaa. Ei, kyllä aikaa olisi ollut, mutta en ole vain viitsinyt.

Odottelen edelleen, että pääsisin kirjoittamaan tänne hoitojen uudelleen aloittamisesta, mutta niiden aika ei ole vielä. Tässä välissä tapahtuu vielä kaikenlaista muuta. Muutamme takaisin kotipaikkakunnalle, käyn erikoislääkäritentissä, poika täyttää kaksi vuotta, aloitan uusvanhassa työpaikassa vuodenvaihteen jälkeen. Kesä kuluu 1-2 viikon lomapätkien ja työviikkojen vuorotellessa. Juuri nyt meillä on ensimmäinen lomaviikko meneillään.

Kevät on kulunut päivätöissä, ja päivystäessä, koulutuksissa ja normaalin pikkulapsiarjen parissa, ts. illat menevät lähinnä kotitöitä tehdessä, ruokaa laittaessa ja pojan kanssa puuhaillessa, ja esim. suunnitelmallinen liikunta on meillä tällä hetkellä tuntematon käsite. Kuntoilu jäi kuvioista pois, kun syksyllä sairastuin, mutta vaikka nyt voin ihan normaalisti, niin en vain ole saanut aikaiseksi aloittaa mitään sen kummempaa liikuntaa kuin 10-15 minuutin kävely töihin ja takaisin + satunnaiset pidemmät kävelylenkit perheen kanssa. Toki työpäivän aikanakin liikun usein aika paljon ja joskus kävelen kahdeksanteen kerrokseen monta kertaa päivässä. Parempi sekin kun ei mitään.

Poika on mitä mainioin vähän vajaa kaksivuotias. Tutin jätimme kokonaan pois muutama kuukausi sitten, ja sen jälkeen nukahtaminen oli aluksi hieman hankalaa, mutta tällä hetkellä taas vakiintunut aika ongelmattomaksi, vaihtelu kuitenkin on aika suurta. Pottailu sujuu myös vaihtelevasti, mutta ainakin poika on nyt alkanut ilmoittamaan hädästä juuri ennen kuin tekee jotain vaippaan, edistystä sekin :) Muuten olemme yrittäneet käyttää poikaa potalla aina ruokailujen jälkeen, ja sillä tavalla tulosta kyllä syntyy. Poika on aina tosi ylpeä, kun kakka tai pissa tulee pottaan, huudahtelee "vau!", "kato!" ym. Parhaiten pottailu sujuu näin lomaikaan, kun on aikaa olla järjestelmällinen.

Puhetta pojalla tulee aika kivasti, enimmillään viiden sanan lauseita, ja ainakin omasta mielestäni puhe on usein jo niin selkeää, että ulkopuolisetkin voivat sitä ymmärtää. Pojan kanssa voi jo aika paljon neuvotellakin asioista, esim. "ensin käydään potalla, sitten mennään ulos", tai että "vielä yksi mansikka, sitten ne ovat loppu". Keväällä pojalla oli voimakas uhmavaihe, eikä oikein mikään asia sujunut ilman itkua ja huutoa. Juuri nyt on meneillään tasaisempi vaihe, eivätkä minun tai miehen hermot ole aivan riekaleina ;)

Viime viikolla suutuin, kun miehen puhelin ei toiminut, ja poika totesi siihen että "jumalauta!". Minulta ei ole kyllä oppinut, vaan mieheltä sitten varmaan :D Hauskaa (tai huolestuttavaa) tässä oli se, että poika ei ainakaan kyseisenä päivänä ollut kuullut kirosanoja, vaan kaivoi tämän muististaan ihan spontaanisti, kun ajatteli sopivan asiayhteyteen. Hups.

Reissuun

Huomenna viimeinen työpäivä ennen viikon lomaa. Lähdemme koko perheeni kanssa Saksaan.  Tuntuukin, että loma tulee tarpeeseen. Päivystäminen sujuu edelleen hyvin, mutta kuukausi pitäisi vielä sitäkin jaksaa. Toki jos en jaksa, niin sitten joku muu saa tehdä minulle varatut vuorot.

Vauvallakin on nyt oma matkavakuutus. Selvittelin asioita muutaman päivän, ja aikaa kului mm. puhelinpalveluissa jonottamiseen :) Mutta onhan se helpottavaa tietää, että kun vauva ainakin periaatteessa on nyt niin iso, että voisi hyvin selvitä syntyessään ennenaikaisesti, niin hoito ei vakuutuksen turvin tulisi älyttömän kalliiksi ulkomailla.

Ultra lähestyy

Löysin eilen työpaikkani, eli sairaalan kirjaston poistokorista yllättäen lapsettomuusaiheisen kirjan. Oikeastaan tätä samaa kirjaa oli siellä ainakin kolme kappaletta! Sujautin yhden laukkuuni, kun nyt ilmaiseksi sai ottaa, eikä ole ennen lukenut yhtään lapsettomuudesta kertovaa kirjaa. 

Kyseessä on Anna-Kaisa Hakkaraisen "Ihmeet tapahtuvat muille". Luinkin sen jo, näin loman alun kunniaksi :) Lukiessani en juuri joutunut hämmästelemään sitä, että miten jollakin toisella voi olla niin samanlaisia ajatuksia kuin minulla itselläni, niin samanlaisia kokemuksia. Jos jotain olen tällä taipaleella oppinut, niin sen etten todellakaan ole tuntemuksineni yksin. Suurin kiitos tietysti blogini lukijoille ja niille blogeille, joita itse luen, sekä tahattomasti lapsettomille ystävilleni. Oli taas kerran helpottavaa lukea, miten joku toinen samalla tavalla kuin minä pelkää ystävien ja tuttavien raskausuutisia ja suree niitä, vaikka kyseessä pitäisi olla iloinen asia. Lapsettomalle se ei läheskään aina ole.

Olin tänään mieheni kanssa katsomassa uutta Star wars-leffaa. Ihan ok se oli, vaikka en nyt mikään erityinen Star wars-fani olekaan. Elokuvan aikana alkoi tuntua pienen pientä pahoinvoinnin tunnetta. Olimme juuri syöneet, joten nälästäkään se ei voinut johtua. Tuntemus jatkuu edelleen, ja mietinkin että voisikohan tämä nyt olla raskauspahoinvointia. Ensimmäisessä raskaudessa se oli kyllä paljon selvempää, mutta mielestäni edelleen erittäin lievää, paria yksittäistä päivää lukuunottmatta. Toisaalta en kyllä muista niin tarkkaan. Katsotaan nyt, saako tämä jatkoa vai ei.

Muuten rinnat ovat edelleen ja ehkä lisääntyvästikin sen oloiset, että kyllä tässä raskaana ollaan. Alavatsan tuntemukset tulevat ja menevät. Välillä tuntuu oikein selvää jomotustakin, mutta nyt olen jo oppinut ettei se tarkoita vuodon alkamista, joten en hermostu liiaksi. Helpotun kuitenkin joka kerran, kun vessassa käydessäni en löydä verta pikkuhousuista. Selällä maatessa alavatsalla näkyy ja erityisesti tuntuu kiinteä kohouma, joka erikoista kyllä välillä tuntuu selvästi oikealla puolella ja välillä enemmän keskellä (ja myös silloin, kun rakko on tyhjä). Oletan, että se on se oikea munasarja edelleen.

Ultraan on vain kolme yötä. Tuntuu uskomattomalta, että kohdustani voisi löytyä sikiö ja sen pumppaava sydän. Tänään taitaa olla rv 6+5. Vaikka yllä oleva tuntuu utopistiselta, niin olen silti aika positiivisella mielellä. Vähän ristiriitaista, mutta olo on yksinkertaisesti toiveikas. Että miksikäs tästä ei voisi tulla jotain oikein hyvää. En halua miettiä niitä tunteita, joita joudun käymään läpi sitten jos ultrassa saammekin huonoja uutisia. Otetaan ne murheet sitten.

Mietin miehen kanssa tänään, että tämä raskaus on itse asiassa jo hyvin lähellä sitä vaihetta, jolloin ensimmäinen raskaus meni pieleen. Kuollut pieni vastasi kooltaan rv 7+4 muistaakseni. Jos siis nyt olisi kaikki kuten pitääkin, niin tuo rajapyykki tulisi vastaan hyvin pian. Jännä ajatus.

Lomanloppumisfiilikset

Aloitin Lugesteronit lauantaina. Muutaman päivän ajan vatsa on ollut turvoksissa, melkein heti aamusta. Tätä en muistaakseni huomannut viime lääkkeellisessä kierrossa ennen siirtoa... Ärsyttävää. Mies vitsailee, että näytän todellakin siltä kuin olisin jo raskaana. Höh. 

Huomenna alkaa taas työt loman jälkeen. Loma oli onnistunut kaikin puolin. Töiden alkaminen ei ahdista kovin paljon, vaikka mielessä aina käykin välillä, että kuinka pitkään seuraavaa kunnon lomaa onkaan taas odotettava... Ja väkisinkin käy mielessä sekin, että vietänkö ensi vuonna ollenkaan varsinaista kesälomaa, äitiyslomalla olisin tietysti paljon mieluummin :) 

Uusia asioita on tiedossa töihin liittyen nyt syksyllä, mutta muutama ensimmäinen viikko sentään menee vielä vanhan kaavan mukaan. Voisin jatkaa lomailuakin, mutta tuntuu, että ihan niin kuin lapsettomuushoidotkin taas etenevät, niin on mukava aloittaa myös arki. Huomenna en ehkä ole enää samaa mieltä, vaan tulen tänne vinkumaan sitä että hienot säät jatkuvat mutta töissä on vain hirveästi stressiä :)

Huomenna alkiot otetaan sulamaan. Hui. Soitan iltapäivällä klinikalle, toivottavasti sieltä kerrotaan silloin hyviä uutisia. Itse ajattelisin niin, että sulatuksesta alkiot todennäköisesti voisivat selvitä, mutta että jatkaisivat vielä jakautumistakin, sitä epäilen kovasti.

Kesäloma

Hävettää tulla tänne kertomaan, että olen lapsettomuuden ja kaiken muunkin suhteen edelleen hyvällä tuulella, kun moni kanssabloggaaja voi todella huonosti. Mutta näin se vain on. Olen nauttinut kesälomasta vaikka kuinka paljon, ja sitä on edelleen yli kaksi viikkoa jäljellä. Raskaana en taida olla, vaan odottelen vuotoa :) Taisin joskus aiemmin laskea, että kuukautiset saattaisivat alkaa sunnuntaina. Tänään on kp 29 eli se olisi sitten kp 31. Pikkaisen jo odotan seuraavaa PAS:ia :)

Yksi parhaista ystävistäni kertoi muutama päivä sitten, että hän ja hänen miehensä yrittävät lasta. Ilahduin tästä kovasti, osittain siksi että ystävä osoitti luottamustaan, mutta myös siksi, etten tuntenut minkäänlaisia katkeria tunteita, vaan pystyin sydämestäni toivottamaan onnea yritykseen. Olen tyytyväinen myös siksi, että nyt osaan varautua raskausuutisiin, eivätkä ne tule ihan puskista sitten kun tulevat. Vauvaa on kaiketi tehty jo muutaman kuukauden ajan. En todellakaan toivoisi, että he joutuisivat kokemaan samat vaikeudet lastenhankinnassa kuin me...

Lopuksi haluan toivottaa jaksamista blogituttavilleni, joilla on lapsettomuuden vuoksi tällä hetkellä vaikeaa. Ajattelen teitä usein <3

Aika kuluu

Onpas siitä pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin. Osittain syynä on se, että olemme olleet melkein viikon huonon nettiyhteyden varassa miehen perheen mökillä. Toinen syy on sama kuin mitä edellisessä postauksessa kerroin. Lapsettomuus ei edelleenkään vaivaa kovin paljon. Enkä pitäisi keksiä jotain muitakin aiheita, joista kirjoittaa??? Mutta ei sittenkään. Kun tämä blogi on juuri lapsettomuuteen liittyvien asioiden pohtimista varten.

Ensimmäinen lomaviikko meneillään. En ole oikein vieläkään sisäistänyt kunnolla, että on loma. Tuon mökkireissun lisäksi emme lähde enää reissuun tämän loman aikana, ja se on IHANAA. Kaikkein mieluiten vietän lomani kotona puuhastellen, lukien, leffoja katsoen jne. Rannalle olisi kyllä kiva myös päästä ja tavata ystäviä ihan vain kotikaupungissa :)

Kuten edellisessä postauksessa tunnustin, niin tein taas ovulaatiotestejä. Testi oli postiviinen kp 17 illalla (onneksi, koska se oli viimeinen testini). Melkein koko seuraavan päivän tuntui oikealla selvästi oviskipuja. Ovulaation hyödynsimme kuten joskus aiemmin, kun luulimme että se voi johtaakin johonkin. Jostain kumman syystä minulla on kuitenkin taas sellainen olo, että miksipä tästä luomukierrosta ei voisi tärpätä?

Realistisesti ajatellen minun pitäisi heti unohtaa moiset hömpötykset. Jos siittiöitä kerran on niin vähän, että ne eivät löydä munasoluja edes laboratorion maljalla, vaan ne pitää ruiskuttaa suoraan munasolujen sisään, niin miten ihmeessä luomuraskaus silloin voisi onnistua??? 

Kallooni ei kuitenkaan edelleenään mahdu, että miksi ensin alkaa kaksi raskautta luomusti ja sitten puolen vuoden päästä viimeisimmästä todetaan, että miehen siemenneste on niin huonoa että ICSI on ainoa keino saada raskaus aikaan. Onko siittiöitä koko ajan ollut näin vähän, vai tapahtuiko tuon puolen vuoden aikana jotain? Näihin kysymyksiin emme varmasti koskaan saa vastauksia. Mutta tämä mysteerio on kuitenkin osaltaan ylläpitämässä epärealistisia toiveitani luomuraskaudesta.

Ihmeisiin en usko, jos niiden määritelmä on se, että jokin mahdoton asia tapahtuu. Mutta jos ihme määritellään hyvin epätodennäköiseksi tapahtumaksi, joka sitten kuitenkin tapahtuu, niin silloin asia on ihan eri. Tällaisia ihmeitä olen itsekin kokenut, ja uskon että elämäni tuo niitä tullessaan vielä vaikka kuinka paljon :)

Ai niin... se lapsettomuus

Olen ollut kirjoittamatta näin pitkään siksi, että ei ole ollut mitään sanottavaa. Miksi jauhaa täällä lapsettomuudesta, kun en ole moneen päivään tuntenut itseäni lapsettomaksi? Se on tietysti vain hyvä asia. En uskonut, että tällainen välinpitämättömyys olisi enää mahdollistakaan. Tai ei se ehkä välinpitämättömyyttä ole, mutta asia ei vain tällä hetkellä häiritse juuri ollenkaan.

Uskoa en ole menettänyt. Välillä aina tunnen vatsanpohjassa ihanan kirpaisun, kun mietin miltä sitten tuntuu, kun vihdoinkin saan taas nähdä raskaustestissä kaksi kunnollista viivaa. Hieman petetty olo on kyllä välillä. Ensimmäisestä plussasta on pian jo kaksi vuotta, ja toisesta puolitoista. Mikä tarkoitus näillä oli, jos lisää ei ole tulossa? 

Jaksamme miehen kanssa edelleen ihmetellä, miten kummassa on mahdollista, että olen tullut kaksi kertaa raskaaksi näin hirvittävän huonolla siittiömäärällä, kun sen kerran pitäisi olla lähes mahdotonta. Voiko sitten melkein mahdoton tapahtua kaksi kertaa viiden kuukauden sisällä?

Sitten pieni salaisuus. Minulla on vieläkin säästössä se ensimmäisessä PAS-kierrossa tekemäni testi, jossa, edelleenkin, näkyy haalea toinen viiva. Ehkä siellä kuitenkin yritti silloin tapahtua jotain? Harmittaa, etten silloin mennyt veritestiin, koska siinä olisi ehkä näkynyt jotain. Tästä lähtien menen AINA veritestiin, ainakin silloin, jos tikuissa ei näy mitään.

Huomenna on meidän molempien viimeinen työpäivä ennen lomaa. Pitäisikö olla oikein innoissaan? En kuitenkaan ole. Mietin sitä, että sitten kun lomalla on enemmän aikaa, rupeanko taas suremaan lapsettomuutta enemmän? Tai jotain muuta asiaa? Ehkä on vain outoa jäädä lomalle. Kyllä varmasti nautin siitä sitten kun pääsen kunnolla vauhtiin :)

Nyt on muuten jo kp 15. Ja KYLLÄ, olen tehnyt ovistestejä! :D Vasta kaksi ja edelleen negatiivista näyttävät. Annoin itselleni luvan testailuun, kun kerran olo on lapsettomuuden suhteen näin hyvä. Ja kun se testailu on niin kivaa ;)

Pieni päivitys reissusta

Lomaa jäljellä vielä pari päivää. Oikein ihanaa on ollut, säät ovat osuneet kohdilleen, ruoka on erinomaista ja erikoista ja olemme nähneet vaikka mitä kaunista. Eikä juuri riitoja, mitä nyt sellaista typerää kränää nälkäisenä tai kun rinkka on ollut liian kauan selässä ;) Päätimme jo ennen matkaa, että mitään kaloreita ei sitten lasketa, vaan jos jossain kojussa myydään jotain herkullisen näköistä niin sitä ostetaan :D

Eilen aamulla tuli eka ja toivottavasti ainut kokonaisvaltainen ahdistusolo, sellainen että heräsin liian aikaisin enkä enää pystynyt nukahtamaan. Huoli koski ehkä enemmän tulevaisuuden työasioita, mutta siinä samassa tuli myös lapsettomuus ja siihen liittyvät asiat. Juteltuani miehen kanssa ahdistus helpotti.

Parin päivä ajan olen kuitenkin haikeana katsellut pieniä lapsia, rakastavia vanhempia ja raskaana olevia naisia. Kurkkua on kuristanut ja silmäkulmissa kirvellyt. Miettinyt, että ymmärtävätkö nuo nykyiset tai tulevat vanhemmat, kuinka etuoikeutettuja he ovat?

Silti tunnen joka päivä kiitollisuutta kaikista niistä hyvistä asioista, joita minulla on elämässäni. Surullinen olen välillä päivittäin, mutta en onneton. Hyviä asioita on edelleenkin aivan liikaa.

Mahdollinen ovis käytettiin tehokkaasti, tosin en huomannut mitään oireita paitsi nyt valkovuodon "kuivahtamisen". Ovistestit jätin suosiolla kotiin. Tänään lienee kp 23. Hoitoja en ole hirveästi miettinyt, paitsi että seuraava siirtoajankohta saattaisi ikävästi sattua juuri kun on miehen siskon häät. Eihän ongelmaa muuten olisi, mutta häitä ei pidetä ihan naapurissa, eikä meidän ole mahdollista käydä Tampereella häitä edeltävänä perjantaina. Mietin siis, pitäisikö sittenkin ehdottaa seuraavaa PAS:ia lääkkeelliseen kiertoon? Minä kiertopäivänä lääkkeellisessä ne lääkkeet oikein aloitetaan? Heti kun kuukautiset alkaa, vai? Ja kuinka pitkään jatketaan? En todellakaan haluaisi heittää hukkaan seuraavaa kiertoa...

Reissuun

Joulu meni mukavasti, ja lomaakin on vielä viikko jäljellä. Lähdemme kohta ajelemaan kohti Tamperetta ja Fertinova-klinikkaa. Olen ihan rauhallisella mielellä, mutta toiveikas. Jospa vihdoinkin alkaisi tapahtua jotain. Oli minulla eilen kyllä ovulaatiokin, jälleen vasta kp 17 (ja minä kun olen aina hehkuttanut että kiertoni on NIIN säännöllinen...) Ovistesti näytti vahvinta koskaan näkemääni plussaa, ja illalla alkoi tosi selkeä vasemmanpuoleinen alavatsajomotus. En ole edelleenkään menettänyt toivoani ihan normaalinkaan raskautumisen suhteen :)