Jo rv 38+0!

Päätin, että tulen nyt edes kerran vielä  kirjoittelemaan kuulumisia ennen kuin vauva syntyy. Hirveän vähällehän tämä bloggaaminen on jäänyt. Viimeksi kun kirjoitin, oli rv 32. Siitä tuntuu olevan ikuisuus. Nämä viimeiset viikot ovat kuluneet tosi hitaasti, ja nyt on jo sellainen olo, että kunpa synnytys käynnistyisi. Eniten toivon sitä siitä syystä, että kaikki tämä epävarmuus loppuisi. Toki vaikka saisimmekin terveen vauvan syliin, niin sehän ei tietysti takaa sitä, ettei olisi mitään ongelmia. Mutta on silti helpompi, kun vauva on kohdun ulko- kuin sisäpuolella. 

Lapsivesimäärähän normalisoitui, mutta sen sijaan vauvan vatsanympärys jatkoi kasvuaan niin että äitiyspolin kontrollissa rv 35+1 se vastasi mitoiltaan jo rv 38+. Luustomitat olivat gynekologin mukaan kuitenkin symmetrisiä ja vastasivat viikkoja. Kävin kontrollissa taas maanantaina, eli rv 37+4, ja olin jo ihan asennoitunut siihen, että silloin sovitaan käynnistyspäivästä. Ihmetys olikin suuri, kun vauva olikin nyt pulskan sijaan vatsanympärysmitaltaan ennemminkin vähän laihanpuoleinen! Reisiluu ja pää olivat kasvaneet hyvin. Istukka, napavirtaukset ym. olivat aivan kunnossa eikä vauvalla vaikuttanut olevan mitään hätää. Tätä gynekologia en ollut vielä tämän raskauden aikana tavannut. Omasta mielestään hän sai oikein hyvät mitat vatsasta, ja ihmetteli, että miten vatsanympärys on aikaisemmin saatu mitattua noin isoksi. Toisaalta mitta on ollut iso monessa mittauksessa, ei vain tässä viimeisessä vaikka se silloin olikin erityisen iso. Nyt vatsanympärys vastasi jotain rv 36+, ja jopa absoluuttinen mitta oli pienentynyt parin viikon takaisesta. Miten se nyt edes voi olla mahdollista?!? Epäilen, että kyseessä on kuitenkin joku mittaustekninen asia, toivottavasti.

Painoarvio oli sama kuin kaksi viikkoa sitten, eli juuri alle 3 kg, mikä siis tietysti tarkoittaa sitä, ettei mitään 4 kilon vauvaa olisikaan tulossa, eikä todellakaan tarvitse ajatella käynnistystä. Se on tietysti hyvä asia, mutta itselläni kesti pari päivää päästä yli siitä harmista, että odotus edelleen jatkuisi. Lisäksi tietysti vähän huolestuin tuosta vauvan kummallisesta "laihtumisesta". Mystisesti vaihtelevien mittaustulosten vuoksi sain äitiyspolille vielä yhden kontrolliajan kahden viikon päähän. Silloin onkin jo rv 39+4, jolloin pojan synnytys spontaanisti käynnistyi (vaikkei valmista sen vuorokauden aikana tullutkaan). Parhaassa tapauksessa vauva on siinä vaiheessa jo turvallisesti kohdun ulkopuolella.

Eli oikeastaan tilanne on juuri siten, kuten olin toivonutkin: että saisin odotella synnytyksen spontaania käynnistymistä.

Ero omassa voinnissani verrattuna pojan raskauteen tuntuu suurelta. Jotenkin olen ollut ihan raskauden puolivälistä saakka "vaivaisempi" kuin viimeksi, tai sitten vain aika kultaa muistot. Olen nukkunut huonosti jo monen kuukauden ajan, koska joudun jatkuvasti kääntämään kylkeä, ja se onkin aikamoinen prosessi ;) Erityisesti lämpimämmillä säillä matala verenpaine on vaikuttanut jaksamiseen, kun ajoittain on ollut melkein koko päivän ihan nuutunut ja huimaava olo, kun verenpaine on ollut yleensä jotain välillä 85-100/65. Olen aina ollut tosi huono juomaan, joten siinä tietysti yksi suuri syy, mutta kyllä verenpaine on muutenkin raskauden aikana ollut normaaliakin matalampi. Siksi ihan lyhytaikainenkin selinmakuu tai puoli-istuva asento eivät lainkaan onnistu, ja kaikki ultraäänitutkimukset ovat tästä syystä olleet hankalia. Hb on onneksi hyvin noussut raskauden loppua kohden, ja oli viimeksi jo melkein normaali. Väsynyt olen silti ollut enenevässä määrin, ja nukkunut päivisin melkein joka päivä silloin kun se on ollut mahdollista.

Viimeisen parin viikon aikana liitoskipuja on ollut enemmän, ja vähänkin pidempään käveleminen ilman lepotaukoja alkaa olla hankalaa. Lantiossa tuntuu enemmän tai vähemmän painetta. Nivusissa tuntuu välillä todella teräviä vihlaisuja ja säteilevää kipua jalkoihin. Melkein kuin jalka voisi pettää alta. Ei niitä yleensä tule monta kertaa päivässä, mutta kipu voi tulla ihan puskista, mikä on ehkä niiden ikävin puoli. Ihan samantyyppistä oli myös pojan raskaudessa. Parina päivänä on ollut sellaista toivoa herättävää menkkamaista alavatsakipua myös silloin kun supistus ei ole päällä. Supistuksia tulee useampi tunnissa, ja kestävät yleensä 45-60 sekuntia. Alkavat olla jo vähän kipeitä, ja joskus ovat yölläkin herättäneet. Muutama päivä sitten niitä tuli illalla säännöllisesti noin 3 tunnin ajan niin että väli oli 5-9 minuuttia. Maanantaina tehtiin ultraäänen lisäksi sisätutkimus, ja silloin kaula oli vielä 4 cm, mutta kohdunsuu oli auki vähän enemmän kuin yhdelle sormelle.

Oikeastaan kaikki on siis valmista ja vauva on tervetullut saapumaan kun katsoo sopivaksi :) Itse en usko, että raskaus menee yliaikaiseksi, enkä ole siihen mitenkään henkisestikään valmistautunut. Silloin raskautta voisi olla vielä NELJÄ viikkoa jäljellä, ja se tuntuu ihan järjettömän pitkältä ajalta. Tosi jännittävää, että synnytys voi periaatteessa käynnistyä ihan koska vain!

Edelleen yhtenä kappaleena

Viikko laskettuun aikaan, eli tänään on rv 39+0. Miten toivonkaan, että poika tulisi jo ennen kuin viikko on kulunut loppuun! Olen jo ihan kyllästynyt tähän isoon vatsaan, liikkumisen ja nukkumisen vaikeuteen, ainaiseen pissahätään ja siihen että suoli toimii ihan miten sattuu. 

Perjantai-iltana kellotin huvin vuoksi supistuksia kun istuin sängyssä lukemassa, ja niitä tuli noin 5-10 minuutin välein ja olivat vähän kipeitäkin. Eilen tuli myös säännöllisiä ja hieman kipeitä supistuksia ainakin parin tunnin ajan, sen jälkeen kun olimme olleet kävelyllä ja harrastaneet sänkypuuhia :) Sitten nukahdin kuitenkin ihan ongelmitta ja olen edelleen yhtenä kappaleena,  valitettavasti.

Eilinen kävelylenkki ei ollut kovinkaan mukava. Viime päivinä on lantiossa tuntunut kävellessä koko ajan painetta, ja sitten tuli lisäksi joku lihaskramppi oikealle. Oikeassa nivusessa on muutenkin tuntunut kaikenlaista ikävää viime aikoina. Välillä tulee sähköiskumaisia kipuja niin että melkein hyppään ilmaan ja mies heti luulee että nytkö se synnytys käynnistyy ;)

Miehellä alkoi tänään suunnitellusti kesäloma, jonka jälkeen hän sitten pitää isyysloman heti putkeen. On mukavaa, kun ei tarvitse olla yksin kotona päivisin ja olemme voineet viettää vielä ihan rauhallista kahdenkeskistä aikaa, mutta samalla huomaan kyllä ärsyyntyväni siitä että mies on niin hermostunut kun synnytys voi periaatteessa alkaa koska vain. Itseäni ei niinkään hermostuta tai pelota, enemmäkin olen kärsimätön ja haluaisin jo päästä tositoimiin.

Siskoni synnytti ensimmäisen lapsensa rv 39+1 ja olen elänyt toivossa, että jospa minunkin synnytykseni käynnistyisi samoihin aikoihin, mutta huonolta näyttää... Toisaalta hänelläkään ei ollut juuri mitään ennakoivia tuntemuksia, mitä nyt supistuksia oli ollut jo viikkokausia. Synnytystä edeltävänä yönä tuli hieman veristä vuotoa ja seuraavana iltana alkoivat kipeät ja säännölliset supistukset ja sitten se olikin menoa.

Toivottavasti, toivottavasti, toivottavasti minun ei enää tarvitsisi mennä seuraavalle nevolakäynnille viikon päästä, koska se tarkoittaisi vähintäänkin sitä, että synnytys on siinä vaiheessa käynnistynyt :)

Täysiaikainen!

Tänään alkoi uusi rv 37 ja samalla pojasta tuli virallisesti täysiaikainen. Pikku hiljaa alkaa tuntua jo siltä, että tästä vatsasta olisi jo kiva päästä eroon, vaikka se ihana onkin. Mutta mielelläni ottaisin taas kroppani ihan vain omaan käyttööni (imetys on toki jonkinlainen välimuoto, mutta ei kuitenkaan sama asia kuin itse raskaus).

Mitään selviä merkkejä synnytyksen lähestymisestä ei ole. Välillä tosin kuvittelen, että olisiko poika laskeutunut hieman alemmas lantioon, kun paineen tunne on ehkä hieman erilaista kuin ennen. Toisaalta vatsan ei ole muuttanut muotoaan vielä ollenkaan, ja se on mielestäni edelleen aika korkealla. Supisteluja tulee entiseen tapaan, välillä vähän jomottavat ja välillä ovat ihan kivuttomia. Mitään vuotoja tai limaa en ole havainnut. Vatsa on ollut löysällä lähes päivittäin jo parin-kolmen viikon ajan, varsinkin aamuisin tulee ihan vesiripulia. Olen lukenut, että tämä saattaisi liittyä supisteluihin, mutta enpä tiedä. Parempi kuitenkin näin kuin että vatsa olisi koko ajan ummella :)

Ei siis oikeastaan mitään uutta, paitsi että päivät vierivät ja h-hetki lähestyy vauhdilla :) Olen saanut päivät kulumaan aika hyvin, tänään mm. siivosin jääkaapin, projekti joka on ollut jo pitkään suunnitelmissa. Lisäksi olin tänään hieronnassa ja kävin kävelylenkillä ystävän kanssa. Muuten olen lähinnä maannut terassin sohvalla lukemassa :) Huomenna on luvassa lounas keskustassa ystävien kanssa, taas hierontaa ja sitten olin ajatellut aloittaa keinutuolin maalausprojektin (saa nähdä ehtiikö ajoissa valmiiksi!). Sairaalakassi on pakattu ja lähiperheen kanssa on jo sovittu koiran hoidosta sitten kun synnytys käynnistyy. Eihän tässä voi muuta kuin odottaa!

32+0

Vaikka odotan innokkaasti raskauden päättymistä, alkaa myös olla sellainen olo, että aikahan loppuu kesken! Että olemmeko muka jotenkin valmistautuneita siihen, että meille on tulossa vauva hieman alle tai yli kahden kuukauden päästä??? Spontaani vastaukseni juuri tällä hetkellä olisi, että emme todellakaan... 

Mitä jos poika päättääkin tulla paljon aikaisemmin? Se taitaisi tulla aikamoisena järkytyksenä, että nytkö jo. Siksi olen kyllä ihan tyytyväinen, että raskausviikkoja ainakin käytännössä on vielä jokunen jäljellä. Ehkä sitten, kun vajaan kolmen viikon päästä jään äitiyslomalle, minulla on hieman enemmän aikaa todella yrittää sisäistää sitä, että minusta on tulossa äiti :)

Poika on ilmiselvästi pysynyt hyvin raivotarjonnassaan, mistä olen edelleen hyvin onnellinen. Huomenna on viides neuvola. Mietin, että eikö tässä vaiheessa jo aleta tehdä niitä sisätutkimuksia, että tietäisi sitten, alkaako kohdunkaulalle tapahtua synnytystä enteileviä muutoksia? Jotenkin olin siinä uskossa, että sisätutkimuksia tehtäisiin jo paljon aiemmin... Miten teillä toisilla?

Painoni ei ole kotivaa'an mukaan edelleenkään noussut kuin 5 kg. Eilen onnistuin huolestumaankin tästä ihan vähän, että onkos jokin nyt vialla, kun painoa ei tule lisää? Yritin jopa mitata itseltäni sf-mittaa :D Siitä tuli jotain 28 cm, mikä kyllä menisi hyvin aiemmalle käyrälle. Mutta katsotaan, mitä todellinen sf-mitta on huomenna, ja paino. Vatsan kasvun kyllä huomaa ihan muutenkin kuin mittanauhan lukemaa tuijottamalla ;)

Liikkuminen ja kumartelu alkaa olla jo aika hankalaa. Tai siis, juuri mikään ei ole fyysisesti vielä mahdotonta, mutta supistuksia tulee kyllä heti kaikenlaisesta kyykkimisestä, ylösnousemisesta, portaissa kävelystä ja kyllä ihan normaalistakin kävelystä. Ja yhdynnän jälkeen saattaa supistella  jonkin aikaa ihan säännöllisestikin esim. parin minuutin välein.

Kipeitä supistukset eivät edelleenkään ole, paitsi yöllä, kun herään vessaan ne vakiintuneet kaksi kertaa, vatsa muuttuu aina kivikovaksi heti kun nousen pystyyn, ja kun palaan sänkyyn, supistus usein vielä jatkuu ja saattaa tuntua menkkamaista jomotusta. Kävellessä tuntuu myös niitä teräviä kirvelyitä, joista aiemmin kerroin, ne jotka alkoivat siinä vaiheessa kun poika kääntyi raivotarjontaan.

Yritän kuitenkin parhaani mukaan pysyä fyysisesti aktiivisena. Ei tekisi mieli jäädä vain sohvan pohjalle makaamaan :) Pyöräily tuntuu edelleen hyvältä, ja rauhalliset kävelylenkit samoin. Selkä kipeytyy helposti, mutta vain istuma- ja makuuasennossa. Pitäisi ehkä kokeilla jotain mammajumppaa :)

Äitiyspoliklinikkakäynti ja vähän muuta

Maanantaina rv 28+0 oli äitiyspoliklinikkakäynti. Kun mitään ongelmia ei ollut, oli käynti aika lyhyt ja ultrassakin katsottiin ihan vain tärkeimmät asiat.

Poika oli kasvanut hyvin, ja oli nyt vajaa 1200 g:n painoinen. Reisiluu vastasi noin rv 27+3 tai +4, vatsanympärys rv 28+2 muistaakseni ja pään koko rv 29+3. Tuo pää menee kyllä vielä ihan normaalirajoihin, ja kasvaa samalla käyrällä kuin rakenneultran aikoihin. Lääkäri lisäksi sanoi jotain, että tässä vaiheessa pään kasvu on usein muuta kroppaa edellä. Napavirtaukset katsottiin ja ne olivat normaalit. 

Vauva oli polikäynnin aikaan perätilassa. Ensin olin siitä vähän huolissani, mutta toki ymmärrän, että vauvat vielä tässä vaiheessa pystyvät hyvin liikkumaan, ja suurin osa kuitenkin kääntyy pää alaspäin jossakin vaiheessa. Olihan poika esim. rv 27+0 pää alaspäin, ja toissapäivänä kun itse ultrasin niin oli ihan poikittain (ja potkujen perusteella taitaa olla edelleen).

Eilen olin toisessa sokerirasituksessa. Sen tulos oli onneksi edelleen normaali. Aamulla oli aika huono olo, kun en tietenkään ollut syönyt mitään edellisillasta lähtien, ja sokerilitku maistui paljon pahemmalta kuin viime kerralla. Onneksi se pysyi sentään sisällä. Olin etukäteen tästä hieman huolissani, koska maanantaina oksensin automatkalla töihin, kun en ehtinyt syödä kotona mitään, vaan tarkoitus oli syödä aamupalaa vasta töissä. Jatkossa en kyllä enää lähde kotoa ilman että olen laittanut suuhuni edes jotain...

Flunssasta alan pikkuhiljaa toipua, mutta en kyllä ole vieläkään ihan kunnossa. Olin viime viikolla kolme päivää sairaslomalla. En vain olisi millään jaksanut olla töissä. Lauantainen Ikea-reissu otti myös voimille. Illalla tuli paljon supistuksia ja jalkoja särki. Sunnuntaina puuhastelimme kaikenlaista kotona, mm. sisustimme vauvan huonetta, ja illalla tuli sitten taas paljon supistuksia, runsaammin kylläkin vasta yhdynnän jälkeen. Puolen tunnin ajan vatsa kovettui parin minuutin välein, ja samalla tuntui ikävää jomotusta reisissä. Aloin jo vähän huolestua, mutta sitten kun menimme nukkumaan, niin supistukset harvenivat, ja seuraavana päivänä niitä tuli ihan vain entiseen tapaan.

Alaselkää alkaa aika helposti särkemään jos istun pidempään, joten asentoa pitää muuttaa aika usein. Toissa yönä heräsin siihen, että vasen pohje kramppasi. Nousin istumaan ja puristin pohjetta kaksin käsin hammasta purren, kunnes kramppi meni ohi. Nyt pohje on kipeä kuin olisin ollut kovissakin treeneissä ;)

Pienistä vaivoista ja satunnaisista huolenaiheista huolimatta olen voinut hyvin. Työmatkapyöräilykin vielä onnistuu, ja itse asiassa se aiheuttaa paljon vähemmän supistuksia kuin vaikkapa reipas kävely.

Kolmas neuvola

Edellisestä postauksesta onkin aika kauan, mutta raskausrintamalle ei olekaan kuulunut mitään uutta. Vauva potkii enkä ole ollut kuin pari kertaa vähän huolissani, jos potkuja on tullut vähemmän.

Neuvolassa puhuttiin tänään lähinnä kelan etuuksista, ja sain se raskaustodistuksen. Nyt pitäisi sitten vain hakea kaikki tuet. Äitiyspakkausta odotan eniten :) Nyt pitäisi kai jo saada sitä tämän vuoden pakkausta? Tässä taas yhteenveto strategisista arvoista:

raskausviikot: 23+3 (15+4)
paino: + 1,9 kg (+ 242 g/vko), kokonaispainonnousu + 2,7 kg
RR: 121/63 (104/61)
U-prot: neg.
U-gluk: neg.
Hb: 104 (104)
Vauvan syke: 145 (150)
SF-mitta: 21 cm (neuvolalääkärillä 20 cm)

Vähäinen painonnousu vähän mietityttää. Olen siis kuitenkin tainnut syönyt ihan sopivasti, kun ei ole tullut hirveästi ylimääräistä, kuin tuo vatsakumpu :) Vauvahan painaa nyt ainakin puoli kiloa, ja rinnoissa on ehkä parisataa grammaa ylimääräistä, ja sitten kai verimäärä lisääntyy ja istukka painaa jotain ja lapsivesi... Mitenkähän se kaikki mahtuu tuohon 2,7 kiloon? 

Luulen kyllä että ihan ekalla käynnillä vaaka näytti vähän liikaa, kun oli painavat talvikengät päällä. Mutta toisaalta hyvä, ettei ole hirveästi tullut painoa vielä, koska olen kuitenkin niin lyhyt että jos painoa tulisi yhteensä vaikka 15 kg koko raskauden aikana, niin olisi TODELLA suuri :D Pitääkin kysyä siskolta, että kuinka paljon hänellä oli tullut painoa tässä vaiheessa raskautta. Olemme kuitenkin melkein samankokoisia normaalisti. Kokonaisuudessa hänellä taisi tulla painoa noin 12 kg, mutta toisaalta hänellä oli myös lievä raskausmyrkytys, joten turvotusta oli ainakin jonkin verran.

SF-mitta taisi kuin taisinkin silloin neuvolalääkärillä rv 19+3 olla vähän yläkanttiin :D Nyt tuo arvo meneekin jo nätisti melkein keskikäyrälle.

Viime päivinä olen hämmästellyt sitä ihmeellistä asiaa, että olen jo niin pitkällä raskaudessa, että jos pahasti kävisi, niin kyseessä ei ole enää keskenmeno. Ja että nyt ovat menossa juuri ne viikot, jolloin vauvan mahdollisuudet selvitä ennenaikaisesta synnytyksestä paranevat päivä päivältä. Että vauva on todellakin VAUVA. Ja että näilläkin viikoilla on jo periaatteessa mahdollista selvitä kohdun ulkopuolella. Sitä on vaikea uskoa. Että minäkö olen jo näin paljon raskaana???

Hieman nuo harjoitussupistukset kyllä mietityttävät. Varsinkin, kun lähdemme parin viikon päästä Saksaan viikon lomareissulle. Toki lomakohde valittiin juuri raskauttani ajatellen, ettemme nyt sentään minnekään kauemmas lähde. Kysyin supistuksista tänään myös neuvolassa, mutta neuvolantäti ei ollut niistä kovin huolissaan. 

Mutta kun niitä saattaa tulla monta kertaa tunnissa, ja levossakin. Mutta eivät koskaan ole kipeitä, mikä on kai se tärkein juttu. Ja kohdunsuu oli toki silloin rakenneultrassa täysin kiinni. Ja kun oikein asiaa ajattelen, niin supistuksia on ollut ihan siitä lähtien, kun kohtu rupesi kunnolla tuntumaan alavatsalla, eli joskus rv 13+. Ihmettelin sitä, miksi se välillä tuntuu kovalta kuin jalkapallo ja välillä alavatsa oli taas ihan pehmeä.  

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia harjoitussupistuksista!

Harjoitussupistuksia ja paljastus

Eilen illalla alkoi vähitellen oikeassa nivusessa ikvävä jomotus, ja kipu säteili vähän jalkaankin. Ei se nyt kovin paljon sattunut, mutta en meinannut millään löytää mukavaa asentoa, vaan pyöriskelin sängyssä varmaan tunnin ennen kuin vihdoin nukahdin Panadolin ja kaurapussin avulla. 

Arvelisin, että kohtu painoi jotain hermoa. Ensin pelotti vähän, että tuleeko kipu supistuksista. Niitä tulee nykyisellään kymmeniä kertoja päivässä, mutta eivät tunnu kipeiltä, mitä nyt vähän ikävältä välillä. Nivusessa tuntuva jomotus oli kuitenkin jatkuvaa, eikä liittynyt supistuksiin mitenkään. Rakenneultrassa muuten lääkäri tarkisti kohdunsuun ultraamalla myös alakautta, kun mainitsin supistuksista. Se oli yli 4 cm, joten lääkäri sanoi, että anna supistaa vaan :) Yleensä ne tulevat tietyissä tilanteissa, kuten lujempaa kävellessä, vessanpöntöllä istuessa (?), yhdynnän aikana ym.

Olen ehkä jossakin vaiheessa kirjoittanut, että emme ole itse tehneet vauvalle vielä mitään hankintoja. No, se ei aivan pidä paikkaansa. Ei TÄYSIN. 

Koska meillä on nimittäin jo vaunut. 

Ostimme ne jo rv 14+3. Aluksi se tuntui kamalalta, koska ajattelin, että jos joku kehtaa ostaa vaunut näin aikaisin, niin sellaisille käy huonosti. Tuntui hupaisalta ja kammottavalta seistä siinä miehen kanssa katselemassa uusia vaunujamme, kun vauva sisälläni oli ehkä vain noin kymmenen sentin mittainen. Aika monta sellaista mahtuisi noihin vaunuihin, ajattelin silloin.

Järkeilimme asian kuitenkin niin, että jos nykyinen vauva ei pääsisi vaunuja käyttämään, niin varmasti meille jossakin vaiheessa kuitenkin tulisi lapsi. Eiväthän vaunut säilytyksestä pilalle mene. Hirvitti joka tapauksessa. 

Kun toimme vaunut kotiin, auto peruutettiin mahdollisimman lähelle varaston ovea, ja sitten ne nostettiin nopeasti sisään, etteivät vain naapurit näe. Aivan kuin olisimme olleet tekemässä jotain rikollista. Sen jälkeen välttelin varastoon menoa. Halusin vain unohtaa koko asian, ja aika hyvin olen siinä onnistunutkin.

Ainoa syy, miksi ostimme vaunut jo tuolloin, oli se, että tajusimme että Emmaljunga on lopettanut Quadrolift-kantokopan valmistuksen. Olin kuitenkin vakaasti päättänyt, että sellainen meille tulee. Lähimmällä jälleenmyyjällämme niitä oli jäljellä tasan yksi, ja vieläpä nätin värisenä, joten oli pakko tarttua tilaisuuteen. Katselin myös käytettyjä, mutta kuosit olivat outoja, ja Quadroliftin peseminenkään ei kuulostanut kovin helpolta. Piti siis saada uusi, ja siksi oli pakko hankkia vaunut ihan liian aikaisin. Itse vaunut ovat siis Emmaljungan City Crossit, kivan harmaat. Nyt olen jo uskaltanut käydä varastossa ihailemassa niitä ihan hyvällä omallatunnolla :)

Onpahan vaunut hankittu. Itse en tykkää ollenkaan siitä, että on hirveä lista kaikkea, mitä on pakko hankkia. Tulen vain ahdistuneeksi, kun pitää pohtia hintoja ja eri vaihtoehtoja.

Moni saattaa ajatella, että on vähän ristiriitaista, että haukun anoppia käytettyjen tavaroiden tyrkyttämisestä raskauden puolivälissä, ja itse ostamme uudet vaunut jo rv 14. Onhan se vähän outoa. Mutta kun halusin sen Quadroliftin. Muussa tapauksessa emme olisi missään nimessä ostaneet vaunuja näin aikaisin. Ne olisivat todennäköisesti edelleenkin hankimatta. Vaikka aluksi tunsin itseni rikolliseksi, niin täytyy myöntää, että olen tyytyväinen, kun saimme juuri ne vaunut, mitä halusimmekin :)