Rv 21+1: Rakenneultra ja korona-pohdintaa

Kaikki hyvin raskauden suhteen ja muutenkin. Kotona olemme pysytelleet, kun mieskin joutui työpaikalla tapahtuneen korona-altistuksen vuoksi karanteeniin. Viikon mies kuitenkin ehti olla normaalisti töissä, ennen kuin asia selvisi, joten karanteenista oli sitten enää viikko jäljellä. Olemme joka tapauksessa lomalla, joten töiden suhteen se ei ole vaatinut erityisjärjestelyitä, onneksi. Minä ja poika emme ole virallisesti karanteenissa, mutta käytännössä kyllä. Oireita ei ole kenelläkään, ja miehenkin karanteeni päättyy jo sunnuntaina, eli pääsee sitten taas sopivasti töihin.

Rakenneultra oli torstaina juuri ennen pääsiäistä. Menin sinne tietysti yksin, koronarajoitusten vuoksi. Ei se meitä kumpaakaan kovasti harmittanut. Menin äitiyspolille luottavaisin mielin kuulemaan, että kaikki oli mainiosti. Minulla onkin jatkuvasti ollut todella hyvä fiilis, ei käytännössä minkäänlaisia huolestumisia. Sikiö vastasi hyvin viikkoja, rakenteet olivat kunnossa ja kuten olin arvellutkin, tyttö näyttäisi olevan tulossa <3 Poika pettyi ensin silminnähden, kun kuuli että vauva todennäköisesti on tyttö ja yritti toiveikkaasti ehdottaa, että ehkä sen pippeli ei ole vielä ehtinyt kasvaa :D

Potkuja alkoi tuntumaan kunnolla vasta juuri ennen rakenneultraa. Sitten ne ovatkin kyllä äkkiä voimistuneet, ja mieskin tunsi potkun ensimmäisen kerran vajaa viikko sitten. Istukka oli etuseinässä, kuten olin arvellutkin. Pojan raskaudessa se oli takaseinässä ja potkut alkoivat tuntumaan nopeammin.

Odotamme jo kovasti vauvan tapaamista. Itse odotan myös innolla synnytystä, että minkälainen kokemus siitä tällä kertaa tulee. 

Mitä mieltä olette näistä synnytykseen liittyvistä koronarajoituksista? Itse arvelen, että ensisynnyttäjiä asia varmasti ahdistaa enemmän, koska muistan että olin itsekin seuraavana aamuna synnytyksen jälkeen kovin epävarma, että mitäs tämän vauvan kanssa oikein tehdään. Silloin olisi ollut hienoa olla perhehuoneessa ja saada pitää mieskin sairaalassa koko ajan. Meillähän kävi silloin niin, että kun noin kolmelta yöllä pääsimme synnyttäneiden osastolle, niin miehen piti melkein saman tien lähteä kotiin, koska huoneessa oli toinenkin äiti. Toki mies sitten vietti sairaalassa melkein koko seuraavan päivän, ja sitä seuraavana päivänä pääsimmekin jo kotiin. 

Nyt taas en jännitä sitä, etten pärjäisi yksin vauvan kanssa osastolla. Omakohtaista kokemusta ei ole  siitä, että olisin joutunut avautumisvaiheessa viettämään aikaa vuodeosastolla, vaan pääsimme suoraan synnytyssaliin (olen haaveillut sellaisesta synnytyksestä, että voisin olla avautumisvaiheessa mahdollisimman pitkään kotona, sitten sairaalaan ja suoraan saliin ja mielellään synnytys voisi kestää vähemmän aikaa kuin se 23,5 h mitä viimeksi ;)). Toki olisi varmaan ihan kiva, että mies saisi olla osastolla seurana, mikäli joutuisin sinne, mutta toisaalta nyt kun meillä on jo yksi lapsi niin käytännössä miehellä ei olisikaan samalla tavalla aikaa hengailla minun kanssani osastolla.

Omalla kohdallani mietin tämän raskauden suhteen lähinnä sitä, että jos joutuisin sektioon, niin olisi vähän kurjaa ettei mies saisi olla salissa mukana. Mutta eihän sekään ole mikään maailmanloppu. Uskon kyllä, että rajoitukset ovat tarpeellisia. Saa nähdä, miten kauan niitä joudutaan jatkamaan. Meillähän ei toivottavasti ole synnytys edessä vielä muutamaan kuukauteen.

Rv 30

Maanantaina tuli täyteen 30 raskausviikkoa. Sen kunniaksi poika alkoi myllätä okein kunnolla, ja parin päivän aikana on melkein aina liikkuessa tuntunut teräviä ja äkillisiä kirveltäviä kipuja siellä, missä virtsarakko sijaitsee. Aluksi ajattelin, että vauva se siellä vain potkii, mutta tänään kun vilkaisin ultralla, niin pää oli vihdoinkin kääntynyt alaspäin, ja sijaitsikin aika syvällä jo! En sitten tiedä, onko tämä lopullinen asento.

Olin kyllä näinä parina päivänä huomannut, että potkujen suunnat olivat hieman muuttuneet. Tai tuntuivat kyllä edelleenkin myös ylhäällä oikealla, kuten ovat lähes pelkästään tuntuneet edeltävät pari-kolme viikkoa, jolloin pää on ollut ylöspäin, mutta nyt potkuja tuntuu myös vasemmalla sekä ylhäällä että alhaalla. Ja nyt ne ylöspäin puskevat "ulokkeet" ovat selvästi ollet raajoja ja vissiin sitten peppuakin, eikä päätä, kuten vielä muutama päivä sitten. Lisäksi möyrinnä ja potkujen suunta on tällä hetkellä entistä enemmän jonnekin tuonne kylkiluiden alle :) Välillä tuntuu, että joku yrittäisi kammeta niitä pois paikoiltaan :)

Mietin kyllä hieman, että mistä nuo kiputuntemukset johtuvat, jos eivät siitä että rakkoa potkitaan hajalle :) Voisivatko ne liittyä pään kiinnittymiseen? Tai olla jotain liitoskipuja? Supistuksiin ne eivät mitenkään liity, vaan tulevat ihan niistä huolimatta.

Tuli jotenkin tosi helpottunut olo, kun näin että pää oli alaspäin. Vaikkei se vielä jäisikään noin, niin ainakin poika vielä liikkuu kohdussa ja raivotarjontaan on edelleen mahdollisuuksia ja haluja. Viime päivänä on ollut ihan tarpeeksi muitakin huolenaiheita mm. töihin liittyen. En toivoisi enää yhtään ylimääräisiä stressinaiheita.

Surua aiheuttaa myös se, että yksi parhaista ystävistäni, joka on kumppaninsa kanssa juuri aloittanut lapsettomuushoidot, sai heti alkuunsa huonoja uutisia. Ongelma on siittiöiden kanssa lähes sama kuin meillä, mutta lisäksi kaikkea muuta pientä poikkeavaa. Ensimmäinen ICSI päättyi siihen, että seitsemästä kypsästä munasolusta ei hedelmöittynyt yksikään. Voin vain kuvitella, miltä tällaiset uutiset tuntuvat sen jälkeen, kun on toiveikkaasti suunniteltu tuoresiirtoa ja toivottu että pakkaseenkin riittäisi jotain. Miten vaikea onkaan keksiä jotain lohduttavaa sanottavaa tuollaisessa tilanteessa :(

Viime yön yli viimeinen päivystykseni pitkään, pitkään aikaan. Nukuin ennätykselliset 15 minuuttia. Olin varannut kampaajan heti aamuksi, joten tulin kotiin vasta joskus puoli yhdentoista aikoihin, ja olen nukkunut ehkä kolme ja puoli tuntia. Olo on uskomattoman hehkeä. Oli varmaan ihan hyvä, että en enää päivystä :)

25. raskausviikko

Onpa taas aika kulunut! Töihin liittyen on ollut stressiä parista asiasta, mutta raskauden kanssa menee edelleen hyvin. Maanantaina on jo rv 25+0. Juurikaan en ole vielä joutunut rajoittamaan tekemisiäni, mutta pikku hiljaa tuntuu, että maha alkaa olla tiellä :) Selällä makaaminen tai puoli-istuvassa asennossa oleminen alkaa olla tosi ikävän tuntuista. Nukun enimmäkseen vasemmalla kyljellä, mikä tuntuu parhaimmalta.

Varskinkin kun tulee supistuksia, niin tuntuu kuin olisi ihan hirveä pissahätä. Toisaalta pissahätä myös tuntuu tekevän niitä supistuksia. Aina, kun nousen ylös sängystä, niin vatsa kovettuu, ja se tekee olon vähän tukalaksi. Onneksi en ole vielä joutunut käymään yöllä vessassa kuin korkeintaan kaksi kertaa. Mutta vähintään yksi kerta on ihan vakio kyllä.

Sain käytettyä loppuun ison pullollisen nestemäistä rautavalmistetta, ja siirryin takaisin tabletteihin,  koska nestemäinen oli niin pahan makuista (mies kommentoi aina iltaisin, että on taas Jägermeister-shottini aika). Mutta nyt tuntuu, että suoli on entistä laiskempi. Ummetusta kun on muutenkin ollut jo parisen viikkoa. Ehkä minun on pakko ostaa lisää sitä inhottavaa litkua (kallistakin se oli).

Vauva tuntuu kehittyvän yhä aktiivisemmaksi. Tulin tänään yhden yön koulutusreissulta, ja tuo matka toi mieleen puolentoista kuukauden takaisen Prahan reissun. Sitä muistellessani huomasin, miten aika onkaan kulunut! Silloin potkuja tuntui muutaman kerran päivässä, ja välillä saattoi kulua tunteja, etten tuntenut mitään. Potkut olivat myös paljon heikompia, eivätkä näkyneet vatsan päältä. Doppleria käytin vielä jotenkuten säännöllisesti, mutta nyt en ole koskenut koko laitteeseen enää moneen viikkoon.

Tällä hetkellä tuntuu (ja näkyy) päivittäin ja monta kertaa ei vain yksittäisiä potkuja, vaan vilkasta möyrintää. Vatsassa muljahtelee ja vauva tuntuu muuttavan asentoa tosi usein, kun potkuja tuntuu lyhyen ajan sisällä ihan eri puolilla vatsaa. Toisaalta osa "potkuista" on varmaankin pienenpieniä nyrkiniskuja ;) Parin päivän aikana on tullut muutama potku, joka on jo vähän sattunutkin. Yksi osui virtsarakkoon ja toinen jonnekin maksan seutuville :)

Vatsassa potkii pieni suuri ihme

Tiistaina satuin ensimmäisen kerran näkemään, miten vatsa todellakin liikkui, kun vauva potkaisi! Eikä se ollut mitään pientä epämääräistä, vaan vatsan iho selkeästi pompahti ylös ainakin puoli senttiä. Sen jälkeen olen bongannut saman jo lukuisia kertoja. Luulen, että potkut olisivat olleet nähtävissä jo aikaisemminkin (niin lujilta ne ovat käteen tuntuneet), mutta olen enimmäkseen vain pidellyt kättä vatsalla tunteakseni potkuja, enkä ole niinkään katsellut.

Viikonloppuna kävin siskon kanssa lastenkirppiksellä, ja voi kun sieltä löytyikin ihania, pieniä vaatteita! Ostin parillakympillä viitisentoista hyväkuntoista (osa jopa uusia) vauvanvaatetta. Tuli hirveä vauvakuume, kun pesin kaikki vaatteet ja ripustin kuivumaan. Ne ovat niin PIENIÄ <3 Ja meille on tulossa yhtä pieni vauva. Ihan epätodellista. 

Juuri viimeksi tänään tuli mieleeni, että olisinko mitenkään voinut puoli vuotta sitten, kun tänne blogiinkin kirjoitin muutaman katkerasävytteisen tekstin, kuvitella missä tilanteessa olisimme kuuden kuukauden kuluttua? No en kyllä varmasti. Tai siis, kyllähän olisin silloin varmasti ajatellut, että kuusi kuukautta on pitkä aika, ja että voisin tulla sinä aikana raskaaksi, mutta siinä vaiheessa tuntui myös, että raskaus ja vielä enemmän lapsen saaminen ovat ihan epätodellisilta asioilta. Eivät yhtään meitä varten. 

Ja nyt vauva potkii mahassani. Se on IHME. Miten nopeasti elämä voikaan muuttua. Jatkuisipa tämä raskaus onnellisesti loppuun asti.

Rv 20+0

Tajusin vasta ihan äsken, mikä päivä tänään on! No PUOLIVÄLI! Uskomatonta. Tästä lähtien on (ainakin teoriassa) alle puolet raskaudesta jäljellä. Valvottu yö töissä + flunssa ei ole kovin kiva yhdistelmä. Siksi ehkä huomasin ajatella raskausviikkoja vasta näin iltasella. Vauva on kyllä potkinut ahkerasti koko päivän <3 Tavallinen työpäivä vielä huomenna ja keskiviikkona, ja sitten lähdemme miehen vanhempien luo pääsiäisen viettoon. Ihanaa, kun on monta päivää vapaata, tulee tarpeeseen :) Ja heti pääsiäisen jälkeen odottaa rakenneultra... Jännittävää, mutta enimmäkseen positiivisella tavalla :)

Neuvolalääkäri ja ja pari (huonoa) mahakuvaa

Torstaina oli neuvolalääkärin vastaanotto. Aika läpihuutojuttu se oli. Lääkäri sanoi, että laittaa perustautini vuoksi lähetteen äitiyspoliklinikalle, kuuneltiin sydänäänet (pulssi 155) ja mitattiin ensimmäistä kertaa SF-mitta. Se olikin aika iso, 20 cm, eli menee näillä viikoilla kyllä selvästi yli käyrien. Lääkäri oli ensin merkkaamassa mittaa äitiyskortin käyrään, mutta olikin sitten että "eeeipäs sitä nyt tarvitsekaan tuohon laittaa" :D Mittaus on toki hyvin paljon sen suorittajasta kiinni. Veikkaanpa, että ensi kerralla neuvolassa mitta on edelleen aika sama :)

Vauva potkii ja potkii. Tänä aikana kun olen kirjoittanut tekstiä tähän saakka, potkuja on tullut jo ainakin viisi. Mies tunsi ensi kerran potkun vatsan päältä rv 18+6 eli noin viikko sitten, ja sen jälkeen huomasin itsekin, että kyllä ne tosiaan tuntuvat jo ulospäin! Ihan mahtava tunne. Jo Prahassa olin kertaalleen ollut tuntevinani potkuja ulospäin, mutta en ollut ihan varma.

Tässä alla pari mahakuvaa. Nauttikaa tyylikkäistä pitkistä kalsareista ja muutenkin harkituista asukokonaisuuksista :D Vilmakin siellä vilahtaa taustalla. Ensimmäinen kuva on otettu rv 15+4 ja toinen tänään eli 19+6. Näkyyhän siinä sentään jo jotain eroa! Mitään alkutilanne/rv 4-kuvaa ei ole olemassakaan. Silloin vatsani oli vielä selvästi tämänpäiväistäkin suurempi, eikä silloin todellakaan huvittanut ottaa yhtään mitään kuvia...

Rv 16+2

Lähetin aamulla aiemmin mainitsemalleni ravintolalle palautetta tarjoilijan käytöksestä. Sain vastausviestin puolessa tunnissa. Siinä pyydettiin kovasti anteeksi tapahtunutta, ja esimies lupasi saattaa palautteen kyseisen tarjoilijan tietoon. Ehkä osaa seuraavalla kerralla käyttäytyä :)

Lääkärini soitti tänään labroista. Hb nyt on mikä on. Jatkan rautatablettien syömistä. Ehkä pitäisi tosiaan kokeilla vaihtaa johonkin toiseen valmisteeseen, kuten lukija vinkkasi. Onneksi labroissa ei   ollut muuta erityistä, paitsi nyt pientä häikkää pissanäytteessä. Annoin tänään vielä uuden näytteen. Toivotaan, että se olisi ihan puhdas.

Olen jonkin aikaa ollut epämääräisesti, tosin vain lievästi mutta silti, huolestunut Pienen kasvusta.  Luulisin sen johtuvan niistä seulontaverikokeista. Ultrasin viimeksi itse pari viikkoa sitten, ja olen tietoisesti vältellyt ultraamista, sen pelossa että löytäisin jotain huolestuttavaa. Tänään kuitenkin pyysin pari luottokollegaa mukaan, ja sain taas nähdä Pienen <3 Mittasimme pää-perämitaksi suunnilleen 11,2 cm (monien yritysten jälkeen), eli hyvin oli Pieni taas kasvanut. Oli huojentavaa nähdä että Pieni on edelleen kasvanut kuten pitää. Sain kotiinviemisiksi muutaman kuvan, joista yhdessä näkyy hienosti kasvojen profiili :)

Kylläpä Pieni muuten liikkuu ja potkii paljon! Tämän käsityksen olen kyllä myös saanut dopplerilla sydänääniä kuunnellessani, koska vähän väliä kuuluu erilaisia tumps-ääniä. Kummallista nähdä Pienen potkivan noin paljon, kun en itse tunne mitään! 

Toisaalta olen jo muutamana päivänä tuntenut ihan yksittäisiä kevyitä "pökkäisyjä", olisiko ensimmäinen ollut rv 15+6. Tosin hirveän hankalaa sanoa, onko siellä vain jotain ilmakuplia suolistossa, jotka liikkuvat :) Aivan äsken tunsin myös samanlaisen hipaisun. Olen yrittänyt kuulostella potkuja iltaisin nukkumaan mennessä, mutta erityisesti selällä maatessa oma vatsassa tuntuva pulssini häiritsee :) Mutta ehkä minun ei enää tarvitsee odottaa kunnon liikkeitä kovin kauan. Siskoni alkoi tuntea liikkeitä rv 17+ , toivottavasti myös minä :)

Mitenkäs sitten pahoinvointi? No, muutamana päivänä on ollut yökkimistä aamuisin ja ennen ruokailua. Kuten myös sunnuntaisen yöpäivystyksen jälkeen, tosin vasta myöhemmin illalla, kun taisi olla hieman nälkä. Enimmäkseen olin vain järjettömän väsynyt, niin että harrastukseenmenokin piti jättää väliin. Yhtenä iltana nukkumaanmennessä oli pakko laittaa kaksi tyynyä pään alle, ja sitten vielä taitella korkokkeeksi aamutakki, kun tuli hirveän huono olo, jos pää oli liian matalalla. Ehkä jotain närästystä? Ei kyllä poltellut mitenkään, mutta sen pääpuolen korotus auttoi onneksi. 

Tänään aamulla ehdin syödä vain banaanin ja muutaman viinirypäleen kotona, ja nekin tulivat ylös kokonaisuudessaan. Ja naamassa on taas verenpurkaumia, juuri kun entiset olivat haalistuneet pois :/ Perjantaina oksensin myös autossa matkalla neuvolaan. Pientä tämä silti on. Saan sentään olla raskaana, ja se on tärkeintä.