Ensimmäinen neuvolakäynti ja muita kuulumisia

Aika on loppujen lopuksi kulunutkin melko nopeasti. Torstaina alkoi jo kymmenes raskausviikko, eli tänään on rv 9+2. Kohta alkiota saa jo kutsua sikiöksi.

Tämän viikon alkupuolella huomasin, että pahoinvointi helpotti selvästi, ja olo on ollut tosi tosi paljon pirteämpi. Ihanaa! Olin jo aika epätoivoinen, kun oli vain jatkuvasti tosi huono olo ja hirveä väsy, eikä viikonloppuisinkaan olisi jaksanut tehdä juuri muuta kuin maata sohvalla (puhumattakaan siitä että töitäkin on ollut kahtena edeltävänä lauantaina). Väsymystä on edelleen, mutta se ei ole samalla tavalla kokonaisvaltaista. Rinnat ovat isot ja arat. Alavatsalla kohtu tuntuu jo aivan selvästi. Pahoinvoinnin helpottamisen myötä pahin alkuraskauden turvotuskin on helpottanut.

Oireiden vähenemisestä en ole lainkaan huolissani, koska viimeksi eilen vilkaisin töissä pikkutyyppiä ultralla. Vatsan päältä näkyy oikein hyvin, on näkynyt varhaisultrasta saakka. Siellä se kasvaa, ja tuntuu että joka kerta se näyttää vähän enemmän vauvalta. Liikkuukin vilkkaasti ja heiluttelee käsiä ja jalkoja. Pieniä sormiakin jo hieman erottaa <3

Torstaina olin ensimmäinen neuvolakäynti. Puhuimme paljon kaikenlaista ja kätilö päivitti taustatiedot, sain muutaman esitteen ja varasimme seuraavan käynnin, samoin kuin ensimmäisen lääkärineuvolan. Hb oli harmikseni vain 106, enkä ole varma onko se vain raskaudesta johtuvaa vai ehkä SLE:stä. No, ensi viikolla käyn tarkemmissa SLE-verikokeissa, niin sitten selviää enemmän. Sitä seuraavalla viikolla käyn seulontaverikokeissa NT-ultraa varten, niitä kun ei mielellään oteta ennen rv 10+0 (eikä rv 10+6 jälkeen). 

Pojan raskaudessa tein aina neuvolakäynneistä tänne blogiin omat postaukset ja tärkeät tiedot löytyivät taulukkomuodossa. Ensimmäisestä käynnistä ei toki vielä ole niin paljon raportoitavaa (sulkuihin tulee edellisen neuvolakäynnin tiedot):

raskausviikot: 9+0 ( - )
paino (muutos): - kg ( - g/vko), kokonaispainonnousu - kg
RR: 102/77 (-/-)
U-prot: +/-
U-gluk: neg.
Hb: 106 (-)
Vauvan syke: - (-)
SF-mitta: - cm (- cm)

NT-ultraan saimme ajan 12.2. Silloin on rv 11+6. Onpa jännittävää...! Luottavaisin mielin olen ainakin tällä hetkellä, että eiköhän sielläkin aikanaan ole kaikki kunnossa :)

Väsymys

Neuvolantäti kysyi eilen, että onko väsyttänyt. Moni muukin on sitä kysynyt. Tähän asti olisin vastannut, että eipä erityisemmin. Keskellä talvea herääminen kun on aina vaikeaa. Tänään on väsymys kuitenkin ollut tavallisuudesta poikkeavaa. Vaikka nukuimme miehen kanssa lähes kymmenen tunnin yöunet. Silti vain väsyttää. Nukuin äsken sohvalla koiran kanssa vielä noin puoli tuntua.

Jos tarkemmin asiaa mietin, niin olen jo monena päivänä ollut väsynyt iltaisin jo heti päivällisen jälkeen. Olisi kaikkea tekemistä, mutta ei vain jaksa. Töistä tullessa jalat ovat olleet sen tuntuiset, kuin olisi ollut treenaamassa. 

Vieläkin väsyttää. Eilisen hesarin sain selattua läpi, syötyä aamupalaa ja sitten avattua blogin. En juuri muuta. Mietin vain koko ajan sitä, mitä ajoin syödä myöhemmin tänään. Pitäisi varmaankin raahautua pihalle, mutta kun on niin kylmä. Koiraakin alkaa paleltaa parin minuutin päästä, vaikka olisi talvitakki päällä, ja se haluaa vain takaisin sisälle :)

Ensimmäinen neuvola rv 9+4

Outoa, miten ensimmäinen neuvolakäynti sai minut tuntemaan itseni melkein normaaliksi yhteiskunnan jäseneksi. Kai tämä lapsettomuus on tuottanut niin vahvoja päinvastaisia tunteita... Neuvolantätinä oli tällä kertaa eri kätilö kuin aiemmin, koska vakiokätilö on vuorotteluvapaalla. Tämäkin oli kyllä mukava, onneksi.

Aluksi juttelimme (toivottavasti) tässä vaiheessa takana olevista hoidoista ja jaksamisesta yleisesti, vähän parisuhteesta ja tukiverkoistamme ym. Sitten pakolliset terveyteen liittyvät läpikäynnit ja lippuset ja lappuset. Vaaka näytti vähän liikaa, mutta syytän painavia talvikenkiä ;) Hb oli 118 eli minulle tosi hyvä, verenpaine taas 118/65. Kotona ainakin yläpaine tapaa olla tuota matalampi. 

Neuvolantäti kysyi, että haluanko että kuunnellaan sykkeitä. Vastasin myöntävästi, vaikka edellisen kerran huonot kokemukset kummittelivatkin yhä mielessä. Nyt kuitenkin luotin siihen, että sykkeet löytyvät, olinhan itse kuunnellut niitä viimeksi eilen illalla :) Sydänäänet ovat tähän mennessä yleensä löytyneet vasemmalta puolelta, mutta nyt ei sieltä kuulunut mitään, ja neuvolantäti etsi ja etsi. Itse en niinkään hermostunut, ja löytyihän se jumputus viimein, hieman keskemmältä kuin olin odottanut <3

Olin odottanut neuvolakäyntiä erityisesti siksi, että saisin sen jälkeen varata ajan nt-ultraan. Kotikaupungissamme on kuitenkin parin vuoden aikana käytäntö muuttunut niin, että neuvolasta laitetaan lähete, ja aika tulee postissa kotiin. Ennen siis soitettiin itse ja varattiin aika. Eli ei kun postia odottelemaan :) Ultra pyritään tekemään 13. viikolla, joten eihän siihen joka tapauksessa ole kovin pitkä aika, lyhyimmillään hieman yli kaksi viikkoa :)

Varasin tänään jo ajan ensi viikolle seulontaverikokeisiin, ja muutaman viikon päähän sokerirasitukseen. Seuraava neuvola on helmikuun puolivälin jälkeen 19.2.

Varsinkin tämän ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen raskausasia on entisestään konkretisoitunut. Melkein kauhunsekaisin tuntein huomaan, miten sekä minä että mies jo keskustelemme luontevasti  vanhempainvapaista, lastenvaunuista, lastenkasvatuksesta, seuraavasta kesästä jolloin olen viimeisilläni raskaana. Tämä on myös vahvistanut pelkoa kaiken menettämisestä. Se ei ole kovin aktiivisesti ajatuksissa, mutta mielessä silloin tällöin. Että miten selviäisimme taas yhdestä menetyksestä ja pettymyksestä. 

On kammottava ajatus, että joutuisimme aloittamaan kaiken taas alusta, luopumaan tästäkin Pienestä ja romuttamaan tulevaisuuden varalle jo tekemiämme suunnitelmia. Toisaalta tämän raskauden yllä ei tunnu leijuvan mitään uhkaavia myrskypilviä. Sitähän olen koko ajan hokenut, että tuntuu hyvältä. Siihen tunteeseen on vain luotettava.

Hirveä päivä ja hieno päätös

Pari päivää sitten kiinnitin huomioita siihen, että pahoinvointi ei ollut enää ollenkaan niin selkeää kuin aiemmin. Välillä se tuntui jopa kokonaan loppuneen, paitsi silloin kun olen ollut nälkäinen. Viime yön päivystyskin meni pahoinvoinnin osalta hyvin. Sitä kun ei juuri ollut, ja siksi huolestuin. Aamulla huomasin vielä, etteivät nännit ole enää lainkaan arat. Tässähän olikin sitten jo sopan ainekset koossa.

En ole googlaillut mitään pitkään aikaan, koska 22.12. ultran jälkeen on ollut kaikin puolin seesteinen ja luottavainen olo. No, nyt sitten luin keskustelupalstoja muutaman tunnin ajan, ja tuntui siltä, että kaikki, joiden oireet ovat loppuneet yhtäkkiä, ovat saaneet keskenmenon. Toki paljon myös päinvastaisia kokemuksia, mutta huolestuneet aivot suodattavat positiiviset esimerkit kohtuullisen tehokkaasti. Huoli vain kasvoi kasvamistaan.

Noin tunti sitten olin täysin vakuuttunut, että kaikki on mennyt päin persettä. Harkitsin vakavasti uutta ultraakin, ja ajattelin että huomisen loppiais-miniloma on täysin pilalla. Puhumattakaan siitä, että en olisi enää raskaana. Sain kuitenkin mielenrauhan hieman yllättävältä taholta.

Olen etsinyt siskoni kotidopplerilla sydänääniä jo joulusta saakka (rohkaistuneena keskustelupalstojen väitteistä, että joku olisi kuullut sydänäänet kotilaitteella jo rv 7+), mutta mitään ei ole vielä kuulunut. En ole tätä ennen ollut siitä mitenkään huolissani, koska tiedän, ettei sydänääniä usein kuulla kuin vasta hieman myöhemmin. Tänään aamulla äänten kuulumattomuus kuitenkin vain vahvisti paniikkiolotilaani.

Oli jo täysin luovuttajafiilikset, kun äsken päätin vielä kokeilla sydänäänten etsintää dopplerilla. En uskonut, että mitään löytyisi, kun aamullakaan ei tärpännyt. Mutta kuinka ollakaan, melkein heti etsimisen aloitettuani, kuulin tasaisen ja nopean jumputukset, Pienen sydänäänet!!! Olin niin helpottunut, että itkuhan siinä tuli. Ne kuuluivat paljon ylempää, kuin olin odottanut, noin viisi senttiä häpyluun reunasta ylöspäin. Toisaalta, kun kuuntelin uudemman kerran, niin ne olivat taas siirtyneet ihan häpyluun reunan tuntumaan. Laskin pulssiksi useaan kertaan noin 180, mikä taitaa olla ihan normaali syke näillä viikoilla, eli siis rv 9+1 tänään.

Tuntuipa hienolta vihdoinkin kuulla Pienen sydämen lyövän <3 Kyllä tämä tekee päivästä loppujen lopuksi hyvän, vaikka alku olikin hirveä. Jo eilen alkanut päänsärky tosin jatkuu edelleen, vaikka nukuin töissä 3-4 tuntia ja kotona vielä toisen mokoman. Panadol ei auta juuri yhtään, mutta lämmin kauratyyny on kiva :)

Nyt vain odottelen, että saan hakea miehen töistä, ja kertoa iloisia uutisia. Ja täytyyhän miehenkin saada kuulla Pienen jumputus <3