Näytetään tekstit, joissa on tunniste rv 12. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rv 12. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. tammikuuta 2016

Rv 12+5

Otsikon mukaiset viikot tänään. Olin ajatellut, että pahoinvointi alkaisi helpottamaan pikkuhiljaa, mutta tällä viikolla olen oksentanut kahtena aamuna heti aamupalan jälkeen, ja tänäänkin melkein oksensin, maha oli tosin ihan tyhjä niin mitään ei tullut ulos. Monta kertaa päivässä olen lisäksi käynyt pöntöllä yökkimässä. Toisaalta tämä ei ole samanlaista kuin alussa siinä mielessä, että pahoinvointi saattaa olla monta tuntia poissa. Aluksi sitä oli koko ajan silloin kun ei ollut juuri syömässä jotain, mutta lievempänä. Nyt sitä on lähinnä aamuisin ja silloin kun ruokailusta on kulunut liian pitkä aika.

Yöpäivystykset eivät myöskään helpota pahoinvointia. Torstaina päivystyksen jälkeen olo oli aika hirveä. Silloin ei tosin tarvinnut oksentaa, yökkäillä vain vähän väliä.

Alavatsalla on jo monen päivän ajan tuntunut usein painetta. Kohtu se siellä taitaa kasvaa :) En ole enää moneen viikkoon pystynyt käyttämään tavallisia farkkujani (ne menivät päälle vain parin viikon ajan sitten kun hyperiturvotus oli laskenut), vaan kylmällä säällä olen kotoa lähtiessäni laittanut jalkaan yleensä mukavat ulkoiluhousut, töissä kun ei onneksi tarvitse käyttää omia vaatteita. Jos olen halunnut pukeutua siistimmin, niin olen käyttänyt siskoltani lainassa olevia äitiysfarkkuja. Todella mukavat :) Kaikkia alushousujani tai pitkiä kalsareita en enää voi käyttää, koska pienikin ylimääräinen puristus alavatsalla tekee pahaa oloa ja tuntuu muutenkin ikävältä. Löysät olohousut ovat ihan parhaat :)

Kuuntelen edelleen Pienen sydänääniä kotidopplerilla. Eilen töissä kurkkasin myös ultralaitteella, ja siellähän Pieni edelleen liikuskeli <3 Kunnon mittoja en saanut, kun Pieni ei suoristautunut kunnolla, mutta vaikutti kyllä kasvaneen sitten maanantain :) Pituus oli ehkä noin 65 mm. Miten huimaa vauhtia Pieni kasvaakaan!

Kollegani on jo parin viikon ajan ehdotellut, että katsoisin nyt, kuten hänkin teki omien raskauksiensa aikana, mutta en halunnut katsoa omin päin ennen nt-ultraa. Jos vaikka löytäisin jotain, mikä jäisi huolettamaan. Nyt oli nt-ultrasta kuitenkin niin lyhyt aika, että ajattelin ettei sieltä nyt mitään kovin pahaa voi löytyä :) Rakenneultra-aika on heti pääsiäisen jälkeen tiistaina. Eli hieman alta parin kuukauden kuluttua. Silloin olisi raskaus jo puolessavälissä! En todellakaan aio näiden parin kuukauden aikana ultrailla itse kuin korkeintaan muutaman kerran. Ehkä en kertaakaan, jos saan pidettyä itseni kurissa. Kotidoppleri on ollut kyllä minun mielenterveyteni pelastus ;)

Päivittäin saatan edelleen havahtua siihen, että ai niin, olen raskaana! En sanoisi, että asia on missään nimessä arkipäiväistynyt, ei todellakaan, mutta kun viikkoja edelleenkin on vain 12+, niin huomaan etten vielä pysty haaveilemaan tulevasta ihan holtittomasti. Haluaisin kyllä, ihan hirveästi, suunnitella kaiket päivät hankintoja ja nimiä ja muuta, ja miettiä että minkähänlainen lapsi sisälläni kasvaa. Tätähän olen odottanut jo monta vuotta, jo paljon kauemmin kuin aloimme raskautta yrittämäänkään. Mutta vaikka olenkin optimistinen raskauden suhteen, niin SILTI. Tulisipa viikkoja pikavauhtia vielä muutama lisää. Koko tämä raskaus tuntuu epätodellisen ihmeelliseltä asialta. 

maanantai 25. tammikuuta 2016

Nt-ultra

Olipa ihmeellistä, kun ultraruudulle ilmestyi liikkuva pieni ihminen <3 Tuntui tosi epätodelliselta, että kaikki ruudulla näkyvä tapahtuu minun sisälläni. Emme voineet olla hymyilemättä, kun Pieni potki ja kääntyili ja heilutteli käsiään :)

Kaikki oli hyvin tämänpäiväisessä nt-ultrassa, siinä määrin kuin nyt tässä vaiheessa voi sanoa. Pieni vastasi mitoiltaan hyvin viikkoja, CRL oli 54 mm ja vastasi juuri tasan viikkoja 12+0, pään läpimitta taas viikkoja 11+6. Niskaturvotus oli 0,87. Verikokeiden ja muiden arvojen yhdistelmästä tuli riskiluvuksi 1:20 000, eli hyvä. Näyttäähän Pieni jo ihan ihmiseltä <3


Epätodellista, että kaikki on edelleen hyvin. En vain voi uskoa sitä. Aamulla jännitti niin, että heräsin jo 04.20 enkä sitten saanut enää unta. En kuitenkaan pelännyt hirveästi. Tuntui, että kyllä siellä varmasti kaikki on ihan kunnossa, vaikka onkin epätodellinen olo. Huimaava ajatus, että Pieni elää sisälläni koko ajan, liikkuu ja puuhailee mitä nyt näin nuoren ihmisenalun kuuluukin tehdä. Ihmeellistä. Saisiko nyt jo hieman huokaista helpotuksesta?