Painokontrolli

Tänään neuvolassa poika painoi 4440 g, eli kahdessa viikossa painoa oli tullut yli puoli kiloa! Suhteellinen painokäyrä pomppasi -7 %:sta nollan tuntumaan. Pituus oli 54,2 cm eli reilu puoli senttiä tullut lisää.

Eli ei vissiin tarvitse huolehtia, ettei rintamaito riittäisi :) Mutta tuntuu kyllä, että poika on muutaman viime päivän ollut rinnalla ihan jatkuvasti. Itkuisuutta on ollut tavallista enemmän, myös silloin kun vatsan pitäisi olla täynnä. Ilmavaivoja kyllä on, ja kun kakkaa tai ilmaa tulee, niin poika on tyytyväisempi, joten varmasti osa itkuisuudesta johtuu vatsasta. 

Terveydenhoitaja suositteli kokeilemaan Cuplatonia. Sitä sitten vain kehiin. Olen yrittänyt miettiä, että syönkö jotain joka tekisi pojalle vatsanväänteitä, mutta en oikein keksi mitään, mikä selvästi olisi yhteydessä itkuisuuteen. Kun sitä ei ole samalla tavalla ollenkaan joka päivä... Terkka kyllä tykkäsi, että kun maitoa on mennyt näin paljon, niin vähemmästäkin voi tulla vatsavaivoja :D

Jälkitarkastus

Olin eilen jälkitarkastuksessa. Kävin samalla kätilöllä jonka luona kävin loppuraskaudessa neuvolassa. Juttelimme ensin uudesta arjesta vauvan kanssa, ja kävimme sitten vielä läpi synnytystä. Vaikka olen puhunut synnytyksestä jo ties kuinka monen ihmisen kanssa, tuntui tämäkin tilaisuus edelleen hyödylliseltä.

Painoni oli 2,3 kg matalampi kuin ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Ei siis jäänyt mitään ylimääräistä ;) Hb oli noussut kivasti ja oli 118. Syön tällä hetkellä vielä yhtä rautatablettia päivässä purkin loppuun. Foolihappoa ei kuulemma tarvitse imetyksen aikana mitenkään normaalia enemmän. Syön nykyisen purkin loppuun, ja sitten en osta enää uutta. Johan ehdinkin vetää foolihappoa yhtäjaksoisesti yli kolme vuotta.

Gynekologisessa tutkimuksessa ei muuten ollut moitittavaa, mutta episiotomiahaava ei ollut parantunut ihan optimaalisesti. Kätilön mukaan näytti siltä kuin tikki olisi irronnut ennen aikojaan ja kyseessä oleva häpyhuuli on ikään kuin kahdessa osassa tällä hetkellä. Nice. Jotain tuommoista olen uumoillutkin. Eri osien välissä on lisäksi jotain kiinteämpää, jokin arpimollukka. Sain ajan tk:n gynelle, joka tarvittaessa tekee lähetteen gynen polille, mikäli vaikuttaa siltä, että jotain pitäisi korjata. Toivon mukaan ei, koska sehän varmaan tarkoittaisi sitä, että leikataan uusi haava joka kursitaan kokoon...

Yritimme jokin aika sitten yhdyntää, mutta juuri tuon arpijutun kohdalla tuntui ikävää kiristystä, ja yritykseksihän se sitten jäi. Alapään ulkonäkö ei minua sinäänsä kiinnosta, mutta jos arpi jää haittaamaan seksielämää, niin sitten toki haluan että se yritetään korjata. Tk:n gynelle sattui olemaan vapaa aika jo ensi tiistaina, joten ainakaan en voi valittaa neuvolan palveluista :)

Tänään iltapäivällä neuvolan numerosta soitettiin, ja ehdin tovin ihmetellä, että mitä ihmettä. No eilinen kätilöhän se siellä. Oli kuulemma keskellä yötä yhtäkkiä muistanut, ettei ollut puhunut kanssani mitään ehkäisystä :) Sanoin, että minipillereistä tuli aikoinaan niin ärsyttäviä sivuvaikutuksia, että niitä en halua, enkä tietenkään myöskään samalla periaatteella toimivaa kapselia, kierukkaa (eikä myöskään kuparikierukkaa), laastareita tms. Yhdistelmäehkäisyä en saa käyttää, joten ei sitten jää paljon muuta kuin kondomi, jota kyllä ehdimme käyttää aika monta vuotta ennen kuin jätimme ehkäisyn pois. Joten kyllä se meille sopii nytkin. Kätilö sanoi kuitenkin, että voin vielä keskustella gynen kanssa ensi viikolla.

Kestipä tämän tekstin kirjoittamisessa kauan! Pojalla on varmaan joko vatsavaivoja, tiheän imun kausi tai molemmat, ja on nukkunut tosi huonosti päivän aikana. Vasta äsken sain lämmitettyä päivälliseksi aikomani mikroaterian (mies on iltatöissä). Manduca kelpasi aika huonosti, mutta sainpahan viikattua osan viikon aikana kertyneestä puhtaan pyykin vuoresta... Juuri nyt poika on taas tissillä, ja niinpä kirjoitan tätä yhdellä kädellä. Saisinpa pian syödä mikroateriani loppuun. 

Onneksi kaikki päivät eivät ole tällaisia, mutta tänäänkin poika on väläytellyt nättejä hymyjä hyvällä tuulella ollessaan <3 Valvehymyjä olemme saaneet ihastella yksikuukautispäivästä alkaen ja nyt jo ihan päivittäin. Hoitopöydän yläpuolella oleva hymynaama ja Liberon perhoslelu ovat suosituinta katseltavaa. Huomenna on taas luvassa kasvukontrolli. Jännittää vähän. Osoittaisivatpa ne käyrät nyt vihdoinkin oikeaan suuntaan!

Ajatuksia imetyksestä

Poika on nyt jo viisi ja puoli viikkoa vanha. Olimme muutaman päivän miehen vanhempien luona, ja tuonakin aikana poika on ilmeisesti kasvanut, ainakin siskoni mukaan :) Posket, reidet ja vatsa mm. ovat pulskistuneet <3 Ja vaatteet istuvat päällä yhä paremmin. Käytämme edelleen myös koon 50 vaatteita, mutta alkavat pian kyllä olla liian pieniä.

Sitten hieman mietteitä ihanasta, kamalasta imetyksestä. Ainakin tällä hetkellä menemme ihan täysimetyksellä. Se tuntuu minusta ihmeeltä, alun hankaluudet huomioiden. Välillä tuli sellaisia hetkiä, että teki mieli lyödä hanskat tiskiin. Tuntui helpommalta vain antaa korviketta pullosta. Nyt, kun imetys on alkanut sujua, on mieli muuttunut. Onhan imetys niin kätevää, jos sen vain saa toimimaan! 

Raskausaikana suhtauduin imetykseen aika lailla kuten tulevaan synnytykseenkin: eiköhän se siitä.  Hyvä jos onnistuu kuten on tarkoitus, mutta korvikkeen anto ei olisi mikään maailmanloppu. 

Muutama asia tuli yllätyksenä, vaikka olin imetyksestä ehtinyt jonkin verran lukea. Suurimpana asiana oli se, miten kivuliasta se voi olla. Omalla kohdallani kivuliaisuuteen oli monta syytä: rintatulehdus, yleisesti arat nännit ja vielä haavat molemmissa nänneissä sen lisäksi.

Vasemman nännin haava umpeutui kohtalaisen äkkiä ehkä noin viikossa, mutta oikea pysyi sitkeästi auki ja on vasta nyt kiinni, tosin nännissä on edelleen jäljellä pitkulainen kuoppa siinä missä haava on ollut. Vielä pari viikkoa sitten tuntui lähes mahdottomalta, että haava koskaan menisi kiinni, koska sekin vähä minkä oli ehtinyt mennä umpeen, aukesi aina uudelleen imetyksen yhteydessä. Rupesin käyttämään maidonkerääjää oikeassa rinnassa melkein kellon ympäri. En tiedä, onko se syy haavan paranemiseen, mutta siitä paraneminen kuitenkin toden teolla alkoi. Kun haava alkoi olla paremmassa kunnossa, vaihdoin maidonkerääjän runsaaseen rasvaamiseen lanoliinilla, ja sitä jatkan edelleen.

On uskomattoman ihanaa, kun imetys ei enää satu kuin hieman silloin kun poika aloittaa imemisen, ja tuolloinkin paljon, paljon vähemmän kuin alkuvaiheessa. Ensimmäisinä viikkoina minulle ehti jo kehittyä pelko imettämistä kohtaan, kun ensimmäiset imaisut olivat hirvittävän kipeäitä, eikä loppuimetys juuri sen helpompaa. Nyt kun alkukipu vain hellittää, niin imetys on käytännössä kivutonta. Enpä olisi uskonut, että se on mahdollista, kun ahdistuneena itkin imetyskipua ja sitä että olen huono ihminen, kun imettäminen tuntui niin vastenmieliseltä puuhalta.

Nyt riesana on lähinnä se, että rintojen iho ärtyy siitä, että joudun koko ajan käyttämään rintaliivejä ja liivinsuojia. Yritän vaihtaa liivinsuojat usein, kun käytän kertakäyttöisiä. Minulla on yhdet kestosuojatkin, jotka taisivat tulla äitiyspakkauksen mukana, mutta ne eivät jotenkin tuntuneet kivoilta päällä. Ei niin, että minulla mitenkään maitoa suihkuaisi, mutta ihan odottamatta voi alkaa valua pienempiä määriä, enkä siksi halua olla ilmankaan suojia. Lisäksi nännit ovat yleisesti jonkin verran arat, ja tuntuu ikävältä jos liivit ovat suoraan niiden päällä.

Kaksi kertaa rintatulehduksen paranemisen jälkeen minulla on ollut vasemmassa (eli samassa kuin pahin tulehdus oli) rinnassa tiehyttukos. Onneksi ne ovat lauenneet ahkeralla imettämisellä tunnissa parissa. Miten ihana tunne, kun kipeä ja pahkurainen rinta alkaa pehmetä ja paine helpottaa! Viimeisimmällä kerralla tukos oli sitkeämpi kuin ensimmäisellä, ja yritin pumpatakin sekä käsikäyttöisellä että sähköpumpulla, mutta tosi huonolla menestyksellä. Onneksi poika suostui imemään tarpeeksi paljon.

Yleisesti ottaen voin siis todeta, että imetys on todella alkanut sujumaan. Mitä nyt välillä turhauttaa pojan raivoaminen rinnalla, tai se, että hän haluaa imeä välillä jopa vartin välein. Näiden lisäksi suurin negatiivinen asia on se, että ajoittain ahdistaa se, miten riippuvainen poika on minusta tällä hetkellä (jos siis lasketaan pois se, että korviketta on aina mahdollista antaa). Jos hän itkee nälkäänsä, mikään muu kuin tissi ei auta. 

En haluaisi ärsyyntyä vauvan itkusta, kun se herättää minut yöllä, mutta en usein voi sille mitään. Kun näen miehen vain kääntävän kylkeä ja jatkavan uniaan, ärsyttää vielä enemmän. Aamulla sitten taas on vaikea ymmärtää, että meidän ihana vauvamme voisi saada ketään ärsyyntymään. Mutta en ymmärrä sellaisia äitejä, jotka väittävät nauttivansa yöimetyksistä. Kyllä minä itse mieluiten vain nukkuisin kokonaisia yöitä :)

1-kuukautisneuvola ja blogin jatkamispohdinnat

Olen jo monena päivänä halunnut kirjoittaa, mutta enpä sitten ole ehtinyt. Onhan tässä kaikenlaista muutakin, ja päivät tuntuvat kuluvan hyvin nopeasti, kun on paljon tekemistä :) Tuntuukin, että vaikka tämä blogi on nyt muuttunut ensin raskaudenyritysblogista lapsettomuusblogiksi ja sitten  vielä odotusblogista vauvablogiksi, ja olen pohtinut sen tulevaisuutta jo aikaisemminkin, niin en vain pysty sitä lopettamaan edelleenkään (vaikka odotus- tai vauvablogi ei ensin ollenkaan tuntunut omalta jutulta).  

On sellainen olo, että tänne kirjoittaminen edelleen palvelee jotain tarkoitusta, ja että minulla olisi paljon sellaisia asioita, joista haluaisin kirjoittaa.

Olen jo ehtinyt moneen otteeseen lukea omia vanhoja tekstejäni (miten nopeasti asiat unohtuvatkaan!), ja nyt olen tosi iloinen, että ne ovat olemassa. Varsinkin, jos joskus tulevaisuudessa toivomme lisää lapsia, niin vanhoista blogipostauksista on varmasti hyötyä.

No joo, tämmöisiä siis olen miettinyt. Kirjoittamista jatkan niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Mutta täytyy myöntää, että olisi kutkuttavaa sisällyttää tähän samaan blogiin joskus tulevaisuudessa toisenkin lapsen yritys, odotus ja niin edespäin :) Jos haave toisesta lapsesta koskaan toteutuu, niin se tulee kuitenkin ajankohtaiseksi vasta muutaman vuoden päästä.

Tänään olimme pojan kanssa taas neuvolassa, "virallisella" 1-kuukautiskäynnillä tällä kertaa. Eniten meitä tietysti kiinnosti pojan paino. Olihan se noussut melkein neljään kiloon (3930 g) ja pituuttakin oli tullut taas pari senttiä lisää, mutta suhteellinen paino oli edelleen laskenut. Ei kuitenkaan mitenkään hälyttävästi. Mutta uuteen kontrollin taas parin viikon päästä. 

Koskahan me oikein pääsemme näistä ylimääräisistä kontrolleista? Haluaisin niin kovasti, että kaikki olisi täysin ok, niin minun ei tarvitsisi miettiä, että riittääkö maito oikeasti vai ei. Enää kysymys ei onneksi ole siitä, että tuleeko sitä ollenkaan, kuten alkuvaiheessa, mutta en oikein osaa tulkita mitä usein esiintyvä pojan hamuileminen ja sitä seuraava huuto rinnalla oikein tarkoittaa. Onko vauva vain malttamaton kuten isänsä? :) Vai eikä maitoa tule tarpeeksi? 

Pissaa ja kakkaa tulee hyvin ja poika on useita kertoja päivässä ruokailun jälkeen tyytyväinen (ilman tuttia) esim. sylissä tai jumppamatolla. Ja nukkuu ihan hyvin. Ja kasvaa myös. Joten eikös kokonaisuus vaikuta ihan hyvältä??? Ehkä tämä meidän vauva on vain hieman kevyempää tekoa...