Kirje naistentautien poliklinikalta

Kävin tänään töissä kurkkaamassa omaa sähköistä sairauskertomustani, ja näin että lähete lapsettomuuspoliklinikalle oli hyväksytty heti seuraavana päivänä gynakologikäynnistä. Hämmästyin aika paljon, kun näin mitä lähetteen hyväksynyt lääkäri oli kirjoittanut: käynti 5 viikon päästä ja edeltävästi verikokeita. Olin kyllä odottanut paljon, PALJON pidempää odotusaikaa! Oikein iloinen yllätys!

Verikokeet oli määrätty otettavaksi kp 21-23. Tein pikaisen laskutoimituksen, ja totesin, että tänäänhän on kp 21. Ja huomenna on perjantai, eli jos aion tässä kierrossa ehtiä kokeisiin, niin viimeinen (ja ainut) mahdollisuus on huomenna. Tästä hieman ehdin huolestua, mutta kun tulin kotiin, niin postilaatikosta löytyi kuin löytyikin kirje naistentautien poliklinikalta. Labralähete on siis tehty, joten voin hyvin mennä kokeisiin huomenna. Kirjeessä sanottiin, että poliklinikka-aika tulee postissa myöhemmin. 

Huominen ei kyllä kaikin puolin ole paras mahdollinen päivä verikokeita ajatellen. Minulla on nimittäin tänä yönä päivystys, ja jos kävisi niin hyvä tuuri, että aamusta olisi rauhallista ja saisin nukkua muutaman tunnin, niin eipä se noin vain käykään, koska ennen kokeita on oltava hereillä kolme tuntia, ja ne on otettava ennen kello kymmentä. Eli viimeisetään seitsemältä on noustava, vaikka päivystysvuoro vaihtuu vasta kahdeksalta. Paastota ei onneksi tarvitse, koska se olisi mahdotonta. Minun on ihan pakko syödä yöllä, kun olen töissä, muuten tulee hirveän huono olo eikä ajatus kulje.

Gynekäynnin jälkeen en ole hirveästi miettinyt tulevia tutkimuksia. Mutta nyt kun jotain alkaa todella konkreettisesti tapahtua, niin olen toki helpottunut, mutta tuntuu myös kurjalta, että ylipäänsä olemme tähän tilanteeseen joutuneet.  En kyllä koskaan oikeasti odottanut, että joudumme joskus lapsettomuustutkimuksiin, kun onnistuimme ensin heti neljännestä kierrosta. Se on vain ollut sellainen absoluuttinen takaportti, jonka olemassaolo helpotti vaikeina hetkinä, mutta että oikeasti olemme nyt menossa tutkimuksiin... se tuntuu epätodelliselta. Vastahan minä niin kovasti odotin, että edes saisimme aloittaa raskautumisyritykset, ja jännitin ja laskin kiertopäiviä ja kuvittelin kaikenlaisia oireita.

Ja tässä sitä ollaan, puolitoista vuotta myöhemmin. Monet asiat ovat muutuneet sinä aikana parempaan suuntaan: olemme muuttaneet omaan ihanaan taloon, meillä on Vilma, olen päässyt yli uuteen työpaikkaan liittyvästä alkukaneudesta ja jännittämisestä ja viihdyn tosi hyvin, parisuhteemme voi mainiosti. Olen onnellinen, mutta en siltikään tyytyväinen. Tiedän, etten todennäköisesti tule olemaan yleisellä tasolla sen tyytyväisempi sittenkään, kun saamme lapsia, mutta minusta on vain pitkään tuntunut, että se on seuraava vaihe elämässäni. Kehoni haluaa sitä, mieleni haluaa sitä. Siksikö, koska olen niin päättänyt, vai koska se on fysiologinen juttu? En tiedä. Mutta lapsettomaksi jäävää elämää en voisi kuvitellakaan. Mikä sitten olisi elämäni tarkoitus?

Käynti gynekologilla

Eilen kävimme yksityispuolella keskustelemassa gynekologin kanssa lapsettomuudestamme. En ole vielä ihan ehtinyt miettiä läpi kaikkea, mistä puhuimme, koska valvoin koko viime yön töissä, mutta yleisfiilis on tällä hetkellä helpottunut. Ei käynti oikeastaan tuonut tullessaan mitään suuria yllätyksiä. Tosin hämmästyin, kun gynekologi totesi melkein ensimmäisessä lauseessaan, että laittaa heti lähetteen sairaalan poliklinikalle, että kaikki tutkimukset (paitsi miehen siemennestenäyte) tehdään sitä kautta. Olin kai odottanut jotain epämääräistä hymistelyä, että ensin jotain labraa ja sitten odotellaan ja ehkä sitten vasta lähetetään lapsettomuuspolille. Sopiihan tämä tietysti meille hyvin. 

Lääkäri oli sitä mieltä, että toinen raskauteni kyllä lasketaan kemialliseksi, kuten olin miettinytkin. Silloinhan tietysti se vuosi tuloksetonta yritystä tulee pian täyteen, ja jatkotutkimukset ovatkin aiheellisia. Kävimme vastaanotolla läpi kaikki oleelliset esitiedot ja sitten minulle tehtiin ihan perus gynekologinen tutkimus. Mies sai mukaan purkin ja ohjeet siemennestenäytteen ottoa varten. Itse lapsettomuushoidoista emme puhuneet tässä vaiheessa, ja hyvä niin. Ei pidä mennä asioiden edelle. 

Olin miettinyt vastaanoton alkua paljon etukäteen ja mielestäni valmistautunut siihen hyvin henkisesti, päättänyt jopa että en sitten ala vollottamaan tai mitään. No, ääneni murtui heti ensimmäisen lauseen aikana, että se siitä hyvästä valmistautumisesta sitten. No, olin kai alitajuisesti odottanut niin paljon sitä, että saan kertoa huolemme jollekin ulkopuoliselle, jonka tehtävä on auttaa meitä eikä vain lohduttaa, että tunteet eivät vain pysyneet kurissa. Lopuksi, kun lääkäri vielä sanoi jotain että kyllä asiat vielä järjestyvät ja että nähdään sitten sairaalan poliklinikalla, niin kyyneleet tulivat taas silmiin. 

Vaikka olemme vain yksi hyvin monista lapsettomuudesta kärsivistä pariskunnista joita tämä lääkäri on tavannut ja hoitanut, niin tuli silti sellainen tunne, että hän piti juuri meidän ongelmaamme tärkeänä. Niinhän se pitäisi aina lääkäri-potilassuhteessa olla. Lisäksi minua liikutti sekin, että lääkäri ei veloittanut käynnistä mitään, vaikka tiedän ettei sekään ole mikään henkilökohtainen juttu, vaan lääkärien välinen tapa, että kun käymme toistemme vastaanotolla yksityispuolella, niin yksi käynti vuodessa tarjotaan maksutta.

Kun tulimme vastaanottokäynnin jälkeen kotiin, tein ovistestin. Kyllä, olen tehnyt taas testejä (kylläkin vasta eilisestä), mutta en ole kokenut että se olisi lisännyt stressiä erityisemmin. Ajatus oli kai "käyttää loppuun" laatikon pohjalle jääneet muutamat testit, mutta eilen testiin pamahtikin sitten jo kp 14 hyvin selvä ovisplussa, ja se tuntui niin hyvältä, että ehkä jatkan testien tekoa tulevissakin kierroissa :) Saa nähdä.

Tänään oikeanpuoleisen munsarjan seudussa on jomotellut ja pistellyt niin selvästi, että ovulaatio se siellä varmasti on joko tulossa tai menossa. Eilen koko alavatsaa jomotti gynekologisen tutkimuksen jäljiltä, kuten minulla aina tekee, joten en osannut sanoa, oliko tätä tämänpäiväistä kipua jo silloin, mutta pitänee tehdä vielä lisää talletuksia tänään illalla ;) Olen oikein tyytyväinen, että ovis tuli näin hyvissä ajoin, koska nyt odottelua on pari päivää normikiertoa vähemmän.

Ihanaa elämää

Elämä tuntuu juuri nyt oikein onnelliselta. Olin perjantaina Helsingissä todella mielenkiintoisessa koulutuksessa, eilen teimme puutarhahommia miehen kanssa ja söimme hyvää ruokaa, tänään olin pidemmällä kävelylenkillä Vilman kanssa raikkaassa syyssäässä. Ihan kotimme lähellä on paljon vähän käytettyjä metsäpolkuja, joita kuljen sata kertaa mieluummin kuin asfalttikävelyteitä :) 

Vilma on oppinut jo melkein sisäsiistiksi ja muutenkin sen kanssa menee hyvin. Ihana karvapallo! On solahtanut pieneen perheeseemme ja arkeemme oikein hienosti. Emme voisi enää kuvitella elämää ilman sitä <3 

Ei arkiseen onneen tarvita niin paljoa. Tänään on hyvä päivä, kun en keksi mitään erityistä huolenaihettakaan (vaikka niitä toki aina on). Ensi viikolla on luvassa ystävien tapaamista ja harrastuksia. Ja sitten se gynekologiaika. En ole siitäkään yhtään huolissani, enemmäkin odotan sitä mielenkiinnolla.  

Päätöksiä

Ensimmäiset kiertopäivät kuluivat taas aika nopeasti, nyt onkin jo kp 5. Olen kyllä ajatellut välttää laskemista tässäkin kierrossa, mutta luulen että se on vaikeampaa, koska 19.9. eli kp 1 oli päivämääränä mielessäni niin hyvin jo aiemmin muistakin syistä, joten en tiedä miten unohtaminen onnistuu...

No juu. Vuoto alkoi siis töissä aamulla. Olin viettänyt yönkin töissä, ja tehnyt raskaustestin joskus viiden aikaan (koska olin silloin saanut nukuttua muutaman tunnin), ja sehän oli tietysti negatiivinen. Kun taas kerran tajusin, ettei testiin tule ilmestymään toista viivaa, istuin hetken lamaantuneena päivystyskämpän vessan lattialla. Eivätkö nämä pettymykset koskaan lopu? Sen jälkeen sain vielä nukkua pari tuntia ennen yön viimeistä potilasta. Kun heräsin, olin jo paremmalla mielellä, vaikka olinkin nähnyt unta siitä että testiin olikin ilmestynyt toinen viiva. Kotimatkalla kuitenkin nieleskelin taas kyyneleitä.

Kun pääsin kotiin, siskoni tuli käymään, ja sain vihdoinkin purkaa pettymykseni kunnolla (mikä tarkoitti parkumista noin kahden tunnin ajan). Jälkeenpäin olo oli aivan tyhjä, mutta loppupäivä olikin sitten ihan kiva, kuten koko viikonloppu. Ehkä se johtui siitä, että varasin ajan gynekologille lapsettomuusasioissa, tai siitä, että teimme mieheni kanssa päätöksen työasioiden jatkon suhteen siinä tapauksessa, että raskautuminen ei edelleenkään onnistuisi seuraavan puolen vuoden aikana.

Kun nyt olen jälleen kerran päässyt yli pahimmasta pettymyksestä, olen taas suunnannut ajatukseni eteenpäin. Vallalla on sellainen mieliala, että ei ole mitään syytä, miksi raskaus ei alkaisi pian. Gynekologiaika on muuten jo ensi viikolla. Luulen, että varasin ajan lähinnä siksi, että haluaisin jonkun vahvistavan ajatukseni siitä, että mitään hätää ei ole, kyllä me vielä onnistumme. 

Tietysti, kun nyt on jo yk 12 ensimmäisen keskenmenon jälkeen ja yk 7 toisen keskenmenon/kemiallisen raskauden jälkeen, niin ehkä perustutkimukset ovat paikallaan. Itseäni tosin on kyllä tutkittu niin paljon muista syistä, etten usko että mitään poikkeavaa löytyy, mutta voisihan olla hyvä tarkistaa miehen sperman laatu (jossa ei kyllä siinäkään ainakaan jatkuvasti voi olla kovin suurta vikaa, kun kaksi kertaa on jo tärpännyt).

Tänään jäin muuten töistä kotiin, koska yöllä heräsin pahoinvointiin ja oksensin monta kertaa parin tunnin aikana ja sitä seurasi vielä kunnon närästyspolttelu. Nyt olo on lähes normaali, joten arvelisin, että kyseessä oli ruokamyrkytys, mutta jos se onkin jotain tarttuvaa, niin on parempi pysyä kotona. Silti minulla on hieman huono omatunto, kun tiedän, että joku toinen joutuu tekemään minun työni omiensa lisäksi. Ole todella harvoin sairauslomalla, mutta aina sama juttu: mietin perusteellisesti, onko oloni tarpeeksi huono, että kehtaan jäädä kotiin. Tiedän, että tämä kuulostaa älyttömältä, mutta koettakaa ymmärtää :) 

Kp 1

MIKSI tämä ei onnistu?