Kuukautiset!

Olin vähän aavistellut, että alkavatkohan kuukautiset pian, kun parin viikon ajan valkovuoto oli aiempaan verrattuna poikkeavan runsasta ja ehkä viikon ajan imettäminen on sattunut, ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Tässä parina päivänä olin huomaavinani, että valkovuoto oli hieman rusehtavaa, ja eilen kuukautiset sitten alkoivat. 

On ollut helppoa, kun ei ole tarvinnut huolehtia kuukautisista näin pitkään aikaan, mutta olin silti myös iloinen, kun ne alkoivat. Kuin todiste siitä, että kroppani edelleen toimii. En tosin tarvitse kuukautisia mihinkään tällä hetkellä, koska käytännön syistä seuraavan raskauden yritykset alkavat vasta aikaisintaan vuoden ja mahdollisesti vasta parin vuoden päästä. MUTTA haaveilen jo siitä, että tästä blogista tulee joskus taas yritys- ja ehkä myös odotusblogi vol. 2 :)

Onneksi pojassa on tällä hetkellä ihan riittämiin tekemistä. Mielelläni olisin suonut nämä kuukautiset jollekin enemmän tarvitsevalle. Ainakin yhdessä seuraamassani blogissa odotellaan jo malttamattomana kuukautisia alkavaksi.

Omalla kohdallani kuukautisten alkamiseen vaikutti varmaankin imetyksen vähentäminen. Laskin, että imetän tällä hetkellä 6-7 kertaa päivässä: aamulla, lounasaikaan, välipalan yhteydessä, päivällisaikaan ja iltapalalla sekä yöllä 1-2 kertaa. Yleensä ne ovat ihan "kunnon" imetyksiä, tosin välillä saa tehdä hieman hommia sen eteen, että poika malttaa syödä riittävän pitkään. 

Sitten kun aloitan työt, jää noista ainakin arkipäivisin automaattisesti pois lounas- ja välipalaimetys, jotka olemme miehen kanssa ajatelleet korvata ihan vain vedellä. Olettaisin, että poika sitten syö hieman enemmän jäljelle jääneillä imetyskerroilla. En todellakaan haluaisi vielä lopettaa imetystä kokonaan, ja toivon, että voisimme jatkaa vielä ainakin siihen saakka kun poika täyttää vuoden. Mutta mielenkiinnolla odotan, millaiseksi imetys muotoutuu kun olen päivät poissa kotoa.

Vähiin käy ennen kuin se loppuu...

...nimittäin äitiysloma. Enää kaksi ja puoli viikkoa, ja sitten minun pitäisi aloittaa työt, vieläpä uudessa työpaikassa ja ihan uudessa kaupungissakin. 

Olen pohtinut ja surrut ja tuntenut haikeutta ja innostusta ja iloa ja miettinyt miten huono äiti olen, kun en halua olla niin pitkään kotona lapseni kanssa. Kaikki itseni syyllistäminen on toki ihan turhaa, sen kyllä tiedän, koska jokainen vanhempi tekee omat ratkaisunsa. Meillä se ratkaisu on se, että lapsen isä jää kotiin pariksi kuukadeksi, sitten taas minä ja sitten vielä isä. Eikä asia todellakaan ole minulle helppo, että vain lähtisin riemusta kiljuen töihin. Jos tällä hetkellä saisin valita, ottaisin sekä työt että kotiäitiyden.

Vaikkei päivähoito ole ihan vielä meille ajankohtainen asia, täytyy kyllä myöntää, että pahoitin hieman mieleni näistä viimeaikaisista keskusteluista mediassa, jonka mukaan päiväkotiin lapsensa ennen kolmen vuoden ikää laittavat ovat huonoja vanhempia. Siksi päätinkin, etten enää lue mitään asiaan liittyviä juttuja. Ihan riittää jo sekin, että työkeikoilla joku on huudahtanut puolijärkyttyneenä minut nähdessään, että "Mitä sä täällä oikein teet, eikö sun pitäis olla KOTONA?!?"

Mielestäni tämä kotihoito vs. päivähoito-keskustelu on joka tapauksessa ihan typerä. Ihan kuin se olisi yhteiskuntamme pahin lapsiin liittyvä ongelma! Toki on mahtavaa, jos lapsi saa välittäviltä aikuisilta parasta mahdollista yksilöllistä huomioita, mutta minua ärsyttää, että ainut tavoittelemisen arvoinen asia on se, että lapsi saa täydellisen kasvatuksen (sisältäen luomuruoan, perhepedin ja piiiiiitkän imetyksen). Ihan kuin kukaan pystyisi jatkuvasti olemaan täydellinen vanhempi! 

Suurin osa vanhemmista on ihan riittävän hyviä omille lapsilleen, joten mielestäni on suhteetonta, että pyritään täydellisyyteen ja kaikesta muusta syyllisestään, kun sitten taas on niitä lapsia, joita OIKEASTI laiminlyödään. Se on OIKEA ongelma. Ei se, että Pikku-Kalle joskus jää viimeisenä päiväkotiin odottamaan kun äiti on vähän myöhässä, tai että kotona laitetaan muumit pyörimään kun vanhemmilla on ollut rankka päivä töissä.