Rv 7+6: Sydänäänet kotidopplerilla!

Sain tänään siskolta lainaksi kotidopplerin. Kyseessä on sama Angel Sounds-laite, jolla ahkerasti kuuntelin sydänääniä myös pojan raskaudessa. Silloin kuulin ne ensimmäistä kertaa rv 9+1 (piti oikein blogista tarkistaa). 

Kun tänään oli mahdollisuus kokeilla, niin toki halusin heti yrittää, ja noin 10 minuuttia etsittyäni sainkin sykkeen kuulumaan! Huusin miehelle, että kyllä täällä taitaa olla joku! Siinä hässäkässä unohdin tietysti että mistä kohtaa äänet olivat kuuluneet. Kun mies tuli paikalle, en sitten enää löytänytkään niitä, ja aloin jo epäillä että olin kuvitellut koko jutun. Jatkoin kuitenkin etsimistä, ja noin 10-15 minuutin jälkeen löysin ne taas (noin pari senttiä häpyluun yläpuolelta ja anturi hieman kallellaan niin että se varmaan oli jossakin kohdunpohjan päällä), ja kun alkio ei tässä vaiheessa ole vielä niin liikkuvainen, niin pystyin kuuntelemaan niitä minuuttikaupalla kun vain pidin anturin samassa kohdassa koko ajan. Mieskin pääsi kuuntelemaan :) Pulssi oli mututuntumalla noin 170-180, sellaista ihanaa jumputusta <3

Tuosta lauantain postauksen vähän paniikinomaisesta sävystä huolimatta olen viime päivät odotellut perjantain ultraa yllättävän rauhallisena, ei siis mitään hermoromahduksia ;) Ajatellut kyllä, että paniikki iskee viimeistään huomenna illalla. Tämä kotidopplerasia toki muuttaa tilannetta aika paljon. Ei sydänäänten kuuluminen tietysti mitään takaa, mutta tuulimuna tämä ei ainakaan ole, eikä varmaan rypäleraskaus, eikä keskeytynyt keskenmenokaan. Eikä sitten varmaan se kohdunulkoinenkaan. Mitä sitten pelkään? No että alkio ei olekaan kasvanut normaalisti. Juuri muuta ei kai pysty tässä vaiheessa oikein sanomaankaan. Mutta huomattavasti kivempi mennä ultraan näillä tiedoilla :)

Varasin muuten maanantaina ensikäynnin äitiysneuvolaan. Hoksasin vain yhtäkkiä, ettei ehkä kannata jättää ajan varaamista ultran jälkeen, koska silloin alkaa olemaan vähän kiire. Sain ajan jo ensi viikon torstaille eli 23.1. Silloin olisi omien laskujeni (ja raskausappin) mukaan rv 9+0, mutta neuvolantäti sai laskettua vähän eri lukuja, ja sanoi että laskettu aika olisi 30. tai 31.8. (en muista tarkkaan), kun se omasta mielestäni pitäisi olla 27.8. Kerroin tietysti että kyseessä on pakastealkionsiirto, ja koska hedelmöittyminen on laskennallisesti tapahtunut. No, katsotaan mitä sanovat gynen polilla sitten. TOIVOTTAVASTI kaikki olisi kunnossa <3

Ehkä vähän epätodellinen olo juuri nyt ;) Ettäkö tuolla mahassa tosiaan on joku?!? Tai no, fiilikset ovat olleet aika positiiviset, enkä varsinaisesti hämmästynyt, mutta tietysti on aina vähän hämmentävää, kun vihdoinkin saa eteensä muutakin todistusaineistoa raskaudesta kuin oireet ja ne kaksi viivaa tikussa :)

Lupaavampia uutisia (mutta paljon epävarmuutta)

Verikokeiden tulokset olivatkin nyt paljon paremmat, joten periaatteessa alkionsiirrolle ei pitäisi olla esteitä. Olen kuitenkin vain varovaisen toiveikas, koska siirtoajankohta näyttäisi sijoittuvan itsenäisyyspäivän tienoille, jolloin tulee kaksi ylimääräistä ei-sopivaa päivää siirrolle, kun itsenäisyyspäivä on perjantai ja lisäksi olemme reissussa myös torstaina (katsomassa sitä miehen siskon vauvaa, joka syntyi keskiviikkona). 

Keväällä kiertoni olivat hieman pidempiä, mutta nyt kesästä lähtien 26 tai 27 päivää. Jos tämä nykyinen kierto seuraa kaavaa, niin vuodon pitäisi alkaa 20. tai 21.11. LH-plussapäivä on vaihdellut aika paljon tämän vuoden aikana, enkä ole kaikissa kierroissa edes testannut, mutta näissä vähän lyhyemmissä kierroissa se on ollut kp 12 tai 13. 

Laskin näistä kahdesta vuodon alkupäivästä ja mahdollisista ovisplussa-ajankohdista siirtopäivät, ja vain yksi vaihtoehto osuisi tavalliselle arkipäivälle, eli vuodon alku 21.11. ja LH-plussa kp 13. Silloin siirtopäivä olisi maanantai 9.12. Tietysti on paljon muitakin mahdollisuuksia. Vuoto voi alkaa myöhemmin ja/tai ovisplussa voi tulla myöhemmin. Mutta nämä ovat varmaan todennäköisimmät vaihtoehdot. Aikamoista arpapeliä... Mutta jännittäviä päiviä edessä ensi viikolla, kun kuukautisten pitäisi alkaa...!

Rakenneultra

Tänään oli vihdoinkin rakenneultrapäivä. Pari viimeistä päivää ovat menneet päällisin puolin rauhallisesti, mutta olen ollut sisäisesti hyvin levoton. Toisaalta uskonut siihen, että kaikki on hyvin, mutta kuitenkin pelännyt että vauvalla on jokin hullusti. Tai no en nyt ole enää pitkään aikaan pelännyt, etteikö vauva olisi elossa, mutta tilanteiden "kaikki on hyvin" ja "vauva on elossa" välimaastoon mahtuu aika paljon kaikkea enemmän tai vähemmän ikävää. Mitenkä siis juuri meidän vauvalla voisi olla asiat täysin mallillaan?

Ennen ultraa minun piti hoitaa alta pois aamupäivän potilaat. Sen jälkeen olin jo niin hermona, ettei ruokasalin ruoka olisi millään mennyt alas, joten sovimme miehen kanssa treffit kanttiiniin ja söin sämpylän, minkä jälkeen pitikin jo lähteä äitiyspolille päin.

Polilla selvisi, että minulle on kuin onkin varattu aika ultraan lääkärille, eikä kätilölle, kuten olin kuvitellut. Olin juuri käynyt vessassa, mutta pitikin antaa vielä pissanäyte... ei onnistunut kovin hyvin. Mittasin verenpaineeni ja painon itse ennen vastaanottoa. Ensimmäinen verenpainemittaus antoi lukemaksi 145/114, eli siis ihan hirveä arvo! Pulssikin olin noin 100. Eli taisi todellakin vähän hermostuttaa :D Toinen mittaus olikin sitten jo ihan normaali, eli jotain 125/70, vaikka sekin on minulle aika korkea.

Vastaanoton alkajaisiksi käytiin läpi vointini, lääkitykset ym. Sitten siirryttiin ultraamaan. Tässä vaiheessa olin jo selvästi rauhallisemmalla mielellä. Vauvan aivot kyllä näyttivät mielestäni ihan kamalan reikäisiltä, mutta sekin taisi olla kuvakulmasta kiinni, eikä mitään poikkeavaa löytynyt mistään muualtakaan. Olin äärettömän helpottunut, kun normaalien löydösten lista kasvoi kasvamistaan. Haarovälin kohdalla meiltä kysyttiin, että haluammeko tietää vauvan sukupuolen. No, halusimmehan me, ja eiköhän sieltä ole pieni poika tulossa <3<3<3

Strategiset mitat antoivat painoarvioksi 415 g. Itse mitat vastasivat kaikki hieman eri viikkoja, mutta osuivat kuitenkin noin puolentoista viikon sisään toisistaan. Reisiluun mitta antoi viikoiksi 20+5, pään koko 22+2 ja vartalonympärys 21+4. Tänäänhän on todellisuudessa 21+1, joten aika hyvin  mitat vastasivat viikkoja :) Istukka oli takaseinässä, kuten olen jo alusta asti epäillyt, myös omatoimisten ultraustemme perusteella. Se selittänee myös sen, miksi sydänäänet kuuluivat dopplerilla aikaisin ja ensimmäiset potkutkin tunsin jo rv 15+. 

Lääkäri ultrasi siis nyt sen takia, että minulla on tuo perustautini. Vaikka kaikki oli kunnossa, niin pääsen vielä kahteen otteeseen seurantakäynneille äitiyspoliklinikalle, jossa ultrataan ja käydään läpi muut asiat. En pane vastaan ;)

Tuntuu ihan ihmeelliseltä, että meistä hyvin todennäköisesti tulee pienen pojan vanhempia elokuussa! Tuntuu myös ihmeelliseltä, että kaikki oli rakenneultrassa kuten pitää. Ehkä kaiken on tarkoitus mennä tällä kertaa hyvin. Se on häkellyttävä ajatus. Että olen raskaana. Että emme ehkä pian ole enää lapsettomia. Kuka tällaisista asioista päättääkin, olen äärettömän kiitollinen.

Lopuksi vielä tuore ultrakuva <3 Poikkileikkaus aiheuttaa tuon "reiän" päähän, eli sitä ei siis todellisuudessa ole siellä :D Napanuora sattui juuri uiskentelemaan vauvan pään edessä, ja se on tuo lassomainen rinkula tuossa :)

Ihan kamala jännitys

Vaikka olemmenkin lomalla, heräsin jo hieman ennen kahdeksaa. En vain saanut enää unta, kun huominen ultra pyöri mielessä. Yöllä kolmen aikaan kävin vessassa ja kastelemassa kuusen (meillä taitaa olla hieman liian pieni vesisäiliö kuusenjalassa). Vessan jälkeen en saanut unta, kun huomasin että minulla olikin nälkä ja huono olo. Nousin uudelleen ja söin hieman jogurttia, ja sitten onnistuin nukahtamaan uudelleen. 

Nyt aamusta olo oli taas huono, eikä se hirveästi ole helpottanut kevyen aamupalan jälkeen. Liekö raskauteen liittyvää vai jotain muuta. Luulen, että olotila korjaantuisi suolaisen syönnillä.

Koko eilisillan oikealla alavatsalla tuntui jomottelua. Nukkumaan mennessä se häiritsi siinä määrin, että otin Panadolin ja mies lämmitti minulle kauratyynyn. Nyt aamulla jomottelu on tiessään. Luulisin, että se oli peräisin oikeasta munasarjasta. Huomennahan saan lisää tietoa siitäkin, että onko se jo (toivottavasti) pienentymään päin. Oikean munasarjan koko ei kuitenkaan tässä tilanteessa tunnu kovin tärkeältä asialta ;)

Onneksi tänään on ohjelmassa mm. joululahjojen ostoa ja kampaajalla käyntiä. En silti ole ihan varma, miten pysyn huomisaamuun saakka järjissäni. Fiilikset ovat edelleen samalla toiveikkaat mutta epäuskoiset. Tiedostan, että ihan hirveän moni asia voi jo olla/vielä mennä päin helvettiä. Hui hui hui hui.

Kaikki valmista punktioon!

Pistin ihan äsken Pregnylin, eli nyt ei sitten ole muuta tehtävissä kuin ilmestyä TAYS:iin ylihuomenna oikeaan aikaan. Kohtuullisen luottavaisin mielin olen tällä hetkellä. Selvästi enemmän innostunut kuin huolissani.

Vointi on mitä mainioin. Viime kerralla olin tässä vaiheessa jo todella turvoksissa, ja painokin oli noussut. Olo oli selvästi tukala, ja normaali kävelykin tuntui hölskyttelevän munasarjojani inhottavasti.

Nyt ei ole muuta erityistä oiretta kuin vähän täyteistä tunnetta alavatsalla ja välillä pientä jomotusta. Eli ihan eri tilanne kuin ensimmäisessä hoidossa, onneksi! Eilen pystyin uimaankin pari kilometriä ilman ongelmia, vain vähän pistelyä munasarjoissa silloin tällöin. Mikään nopea uimari en ole, joten arvelin ettei siitä olisi mitään haittaa :)

Päivän mittaan olen monta kertaa haaveillut oikein näteistä blastokysteistä. Ainakin yksi sellainen olisi nyt toivomuslistan kärkipäässä :) Tässä vaiheessa en edelleenkään uskalla haaveilla vielä raskaudesta saati vauvasta. Yksi asia kerrallaan...

Itsepäinen toivo

Tiedättekös, että taidan TAAS elätellä toiveita siitä, että tässä kierrossa tärppäisi :) Että ehtisin tulla luomusti raskaaksi vielä tässä viimeisessä kierrossa ennen uutta hoitoa. Ei niin että mitkään merkit mitenkään viittaisivat siihen, että olisin raskaana, mutta tällähän tavalla mieleni on aina toiminut. 

Pariin otteeseen olen tällä blogissakin tainnut väittää, etten jossakin kierrossa olisi yhtään uskonut, että olisin raskaana, mutta jälkikäteen analysoituna sellaista tilannetta ei ole tainnut koskaan olla. Toivoa on AINA ollut. Välillä kuukautisten jo alettuakin olen uskonut (tai ainakin toivonut) olevani raskaana.

Mutta kumpi tilanne olisi pahempi: Että aina uskoo ja toisaalta melkein aina pettyy, tai se ettei koskaan usko mutta silti aina pettyy? Olisiko pettymys helpompi kestää, jos en olisi ensin toivonut? On se varmasti niin, mutta toisaalta, jaksaisinko elää koko ajan epätoivossa? Nämä ihanat hetket ja päivät, kun olen ollut lähes varma onnistumisesta, ovat varmasti tuoneet myös voimia jatkaa yrityksiä.

pp14: Veritestin tulos

Lopullinen varmistus sille, etten ole raskaana: S-hCG oli <3. Se siitä sitten. Mutta ihmeellistä, miten olenkaan ollut tänään hyvällä tuulella! Kumma juttu. Muut asiat sentään tuntuvat luistavan, lastenhankintaa lukuunottamatta.

Klinikalle soittaminen oli kuitenkin vähän vaikeaa. En ollut ajatellut, että meidän ja klinikan tiet eroaisivat näin: että alkiot on käytetty loppuun ja siirrymme julkiselle puolelle, koska raskautta ei ole vielä saatu aikaiseksi. Kurkkua hieman kuristi, mutta onneksi ei tullut mitään itkukohtausta puhelimessa. Ei se kaukana ollut. Hoitajan mukaan lääkäri käy vielä läpi paperimme ja saamme ne sitten kotiin, seuraavaan hoitopaikkaan toimitettavaksi. Kiitin kovasti hoidosta, eihän meillä mitään suurempaa valittamista ole ollut. Vähän haikea fiilis.

Nyt on sitten taas edessä pakollinen tauko hoidoissa. Ihan kiva olla ilman lääkkeitä taas jonkun aikaa, mutta muuta positiivista en kyllä hoitotauossa näe. 

Mielenkiintoista nähdä, miten hommat sujuvat toisessa hoitopaikassa, mahdolliset erilaiset hoitokäytännöt jne. Meneeköhän punktio yhtä hyvin kuin ensimmäisellä kerralla? Paljonko munasoluja saadaan, ja miten ne hedelmöittyvät? Pääsenkö tällä kertaa tuoresiirtoon? En malttaisi odottaa, jännittää :) Suurimmaksi osaksi jännitys on positiivista. Koko tämä tuohu on mielestäni tosi mielenkiintoista, sen lisäksi että sen tarkoituksena on saattaa minut raskaaksi :) 

Olen todella kiitollinen siitä, että olen jaksanut ensimmäisen hoidon näin hyvin, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Tästä on hyvä jatkaa.

pp12: Testi

Tein testin. En ole raskaana. Miten olinkaan haaveillut positiivisesta testistä. Mutta jo eilen illalla ennen nukkumaanmenoa olin aika varma, että ei se testi mitään tule näyttämään. Näin jopa unta että kuukautiset alkoivat.

Ensimmäinen ICSI-hoito on nyt sitten ohi. Ei tullut siitä meille lasta, ei edes tästä kymmenen-soluisesta, jossa olisi saattanut olla potentiaalia. Sen sijaan tuli iso lasku, paljon kyyneleitä ja turhautumista. Mies lähti juuri töihin, mutta ehdimme hetken ruotia yhdessä tätä tilannetta. Emme missään nimessä ole luovuttamssa. Olemme molemmat varmoja, että hoidot jossakin vaiheessa onnistuvat. Mutta koska?

Itkeskelen tässä vähän aamupäivästä, ja sitten yritän unohtaa tämän surun. Että muut saavat lapsia mutta emme me. Että saan pian taas kokea uudelleen ihastuttavan munasolujen kasvatuksen ja punktion. Päivän tavoite on saada koottua itseni niin, että uskallan taas alkaa toivoa, vaikka tiedän että joudun ehkä pettymään vielä lukuisia kertoja.

Tarkistin juuri gynekologian poliklinikan käyntitekstin marraskuulta. Kyllä siinä sanotaan, että meidät on laitetettu ICSI-jonoon, ja otamme elokuussa 2015 yhteyttä, jos hoitoihin on edelleen tarvetta. Soitan sitten sinne heti huomenna. Eipä se veritestin tulos taida mitään muuttaa. Suurin huoleni taitaa nyt olla se, että joudumme odottamaan seuraavaa hoitoa pitkään. Haluaisin aloittaa ihan heti. Tavallaan siitä tulee ihan mielenkiintoista. Ja onhan tavoitteena se, että me saisimme lapsen. Ja sen asian vuoksi olen valmis tekemään melkein mitä tahansa.

pp9: Höperö minä ja jotain oireita

Voisin jopa epäillä olevani raskaana. Alavatsalla on muutaman päivän ollut kaikenlaista tuntemusta. Tänään lähinnä sellaista hyvin lievää jomotusta, kuin jokin "vetäisi" tuolla sisällä. Rinnat ovat olleet arat jo kauan, mikä kyllä kuuluu ihan normaaliinkin kiertoon. Mutta nännit ovat myös arat. Ja senhän uskoin joskus olevan minulla täysin varma raskausoire. No, ekassa lääkkeellisessä kierrossa loppupäivinä oli myös samaa oiretta, joten ei se ehkä mitään tarkoita...

Mutta...

Eilen, pp8, tein raskaustestin. Se oli negatiivinen. Ja kyllä, teidän, ettei tuossa kierron vaiheessa pitäisi tehdä testejä, koska se ei kerro yhtään mitään. Tai no, tietysti voi kertoa, jos se on positiivinen, mutta jos ei niin voin yhtä hyvin olla tai olla olematta raskaana. Miksi sitten testasin? Älkää kysykö. Tyhmyyttäni varmaan.

Aamupäivä oli muutenkin masentava, ja ajattelin, ettei negatiivinen testi ainakaan voi sitä pahentaa. Olin väärässä. Onneksi päivä kuitenkin parani vanhetessaan. Puoliltapäivin siskoni ja kummityttö tulivat käymään, ja sisko olikin se, jonka kanssa ensin vähän itkettiin elämän epäreiluutta ja sitten juteltiin pitkään vaikka mistä. Tuli niin hyvä olo, ja elämä tuntui taas ihan hyvältä.

Jotta saisitte minusta vieläkin höperömmän kuvan, niin se testipissa ei edes ollut ihan aamupissaa, vaan puolentoista tunnin pidätyksellä pissitty hieman yli yhdeksän. Se siitä luotettavuudesta...! Eli kaikki on viissiin vielä mahdollista. Ei auta kuin odottaa ja toivoa parasta.

4. PAS

Ensin kiitos kaikille, jotka kommentoitte edellistä postaustani. Ihanaa, kun olette mukana kannustamassa <3

Aikaisemmilla kerroilla minulla ei ole ollut näin hyvää fiilistä siirron jälkeen, vaan oikeastaan heti siirtopäivänä on jo tullut epäilys, että mitähän tästäkin tulee. Nyt ei sellaista tunnetta ole. Toisaalta pelottaa, että lataan tähän siirtoon liikaa odotuksia ja sitten petyn pahasti.

Mutta kerron nyt vielä itse siirrosta. Vaikka sanoin, että fiilikset ovat hyvät, niin itse siirtotapahtuma oli ikävin tähän mennessä. Lääkärinä oli klinikan kolmas gyne, jota en ollut vielä tavannut. Ei ollut aivan samalla tavalla sydämellinen kuin nämä kaksi muuta, ja jotenkin epävarmempi koko toimenpiteessä. Katetrinlaitossakin oli pientä ongelmaa, jota ei aiemmin ole ollut. Biologi oli tällä kertaa mukana toimenpidehuoneessa, otti alkion lämpökaapista ja veti sen siirtokateteriin (muut lääkärit ovat tehneet sen itse). 

Alkiota siirrettäessä gynen lisäksi myös biologi ja hoitaja (molemmat tosi sympaattisia) vahtasivat ultraääniruutua silmä kovana, kuin pelkäisivät että jotain menee mönkään. Ilmeisesti kaikki kuitenkin sujui hyvin. Jälkivuotoakaan ei tullut oikeastaan yhtään. Mutta reagoinpahan vain pieniin eroavaisuuksiin kollegojen käytännöissä. Se, mikä sitten hieman ärsytti, oli se, että siirron jälkeen gyne sanoi vain että lääkitykset saman kaavan mukaan kuin ennen ja heippa. Sain melkeinpä juosta perään, että voidaanko vielä jutella vastaanottohuoneessa. Tarvitsinhan reseptin Gonapeptyliin, lähetteen verikokeeseen ym.

Ei tämä silti päivää pilannut. Mutta mielestäni tässä on niin tärkeistä asioista kyse, että voisihan siirron jälkeen käyttää aikaa muutaman minuutin lääkitysten läpikäyntiin...

Kohdun limakalvo oli muuten 10.8 mm, ainakin minulle tosi hyvä arvo! Siirretty alkio oli 10-soluinen, eilen se oli ehtinyt jo 5-soluiseksi joten jakautui siis sen jälkeen oikein symmetrisesti :)

Toisesta alkiosta en kysellyt sen tarkemmin, mutta se jäi edelleen tarkkailuun ja biologi soittaa huomenna sen kohtalosta.

Ei kun piinailemaan! :D

Tampereelle!

Siirto toteutuu! En voi uskoa, että meillä on näin hyvä tuuri :) Klinikan biologi soitti jo kahdeksalta ja kertoi, että toinen kaksisoluisista oli oikein hienon näköinen, tällä hetkellä 9- tai 10-soluinen. Sen siis käyn hakemassa kyytiin <3 Toinen alkio ei ollut aivan yhtä hyvän näköinen, mutta ei sitäkään oltu ihan heti tuomittu roskikseen, vaan sitä seurataan vielä, josko sen saisi takaisin pakkaseen. Olen joka tapauksessa mahdottoman tyytväinen.

Alkiot

Eka työpäivä loman jälkeen sujui kivasti, en stressannut juuri ollenkaan. Iltapäivällä soitin klinikalle, ja tuttu hoitaja sanoi toisessa päässä, että arvaakin mitä asiani koskee, niitä alkioita nimittäin :) No, molemmat kaksisoluiset olivat selvinneet hyvin sulatuksesta. Ensimmäinen jännitysmomentti on siis ohi, ja TOIVOTTAVASTI saan huomenna pakata laukkuni uutta Tampereen-reissua varten. Toivottavasti, toivottavasti, toivottavasti...

Sekä minä että mies olemme kuitenkin virittäytyneet sopivan pessimistisiin tunnelmiin, ettei pettymys sitten ole hirveän suuri, jos siirtoa ei tulekaan. Jos siirto ei toteudu, ts. molemmat alkiot kupsahtavat, minulla on jo sen varalle mielipahaa lievittävä toimintasuunnitelma: aion heti soittaa sairaalamme gynekologiselle poliklinikalle ja ilmoittaa että julkisen puolen palveluille olisi tarvetta. Ja toivoa, että ei tarvitsisi kovin kauaa odotella uusien hoitojen alkamista.

Hämmentävä ajatus, että juuri tälläkin hetkellä ne meidän viimeiset alkiot kellivät Tampereella labrassa jossakin elatusnesteessä. Vaikken uskonnollinen olekaan, niin nyt tekisi kyllä mieli vähän rukoilla.

Pieni kylässä

Kesä taisi vihdoinkin tulla, onneksi lomaa on vielä jäljellä. Olimme ensimmäistä kertaa rannalla vasta tänään, ja sen jälkeen piknikillä omalla nurmikolla :) Kummityttö on meillä nyt yökylässä, ihana pieni <3 Juoksentelimme pihalla, leikimme Vilman kanssa ja illalla tyttö sai kylpeä. Omaa tahtoa kyllä löytyy jo aika paljon, ja usein tulee itku kun ei saakaan kaikkea mitä haluaisi :) Nyt vietämme iltaa kahdestaan, kun lapsi on nukkumassa. Kyllä minä oman lapsen meille ottaisin vaikka heti, jos se vain annettaisiin. Tai jos nyt ensin tulisin edes raskaaksi ;)

Kuukautiset ovat ihan loppumaisillaan, tänään on siis kp 6, tiistaina on ultraääni ja silloin saan toivottavasti jo kirjoittaa kalenteriin suunnitellun siirtopäivän. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, ettei se välttämättä mene niin suoraviivaisesti tälläkään kertaa... 

Mietinkin tässä juuri, että onko se vain ja ainoastaan kohdun limakalvon paksuus (ja tietysti alkion ikä), jonka perusteella siirtopäivä päätetään lääkkeellisessä kierrossa? Eli jos limakalvo kasvaa hyvin, niin silloin siirron voi tehdä aiemmin kierrossa, huomioiden tietenkin edelleen se alkion ikä? Viimeksi siirto tehtiin kp 20, mutta millä perusteella se oli juuri kp 20? Viimeinen ultraääni oli kuitenkin jo kp 14 ja Lugesteronitkin aloitin vasta kp 17. Joten miksi ei siirtoa olisi esim. voitu tehdä jo kp 18 joka oli maanantaipäivä? Liittyykö se vain klinikan aikatauluihin? Vai oletetetaanko että limakalvo vielä ehtisi kasvaa lisää (minun kohdallani limakalvo oli päinvastoin ohentunut)? Tämä nyt on tällaista ns. turhaa pohdintaa... Mutta jos jollain on jotain näkökantoja asiaan niin saa mielellään jakaa minullekin :)

Aika kuluu

Onpas siitä pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin. Osittain syynä on se, että olemme olleet melkein viikon huonon nettiyhteyden varassa miehen perheen mökillä. Toinen syy on sama kuin mitä edellisessä postauksessa kerroin. Lapsettomuus ei edelleenkään vaivaa kovin paljon. Enkä pitäisi keksiä jotain muitakin aiheita, joista kirjoittaa??? Mutta ei sittenkään. Kun tämä blogi on juuri lapsettomuuteen liittyvien asioiden pohtimista varten.

Ensimmäinen lomaviikko meneillään. En ole oikein vieläkään sisäistänyt kunnolla, että on loma. Tuon mökkireissun lisäksi emme lähde enää reissuun tämän loman aikana, ja se on IHANAA. Kaikkein mieluiten vietän lomani kotona puuhastellen, lukien, leffoja katsoen jne. Rannalle olisi kyllä kiva myös päästä ja tavata ystäviä ihan vain kotikaupungissa :)

Kuten edellisessä postauksessa tunnustin, niin tein taas ovulaatiotestejä. Testi oli postiviinen kp 17 illalla (onneksi, koska se oli viimeinen testini). Melkein koko seuraavan päivän tuntui oikealla selvästi oviskipuja. Ovulaation hyödynsimme kuten joskus aiemmin, kun luulimme että se voi johtaakin johonkin. Jostain kumman syystä minulla on kuitenkin taas sellainen olo, että miksipä tästä luomukierrosta ei voisi tärpätä?

Realistisesti ajatellen minun pitäisi heti unohtaa moiset hömpötykset. Jos siittiöitä kerran on niin vähän, että ne eivät löydä munasoluja edes laboratorion maljalla, vaan ne pitää ruiskuttaa suoraan munasolujen sisään, niin miten ihmeessä luomuraskaus silloin voisi onnistua??? 

Kallooni ei kuitenkaan edelleenään mahdu, että miksi ensin alkaa kaksi raskautta luomusti ja sitten puolen vuoden päästä viimeisimmästä todetaan, että miehen siemenneste on niin huonoa että ICSI on ainoa keino saada raskaus aikaan. Onko siittiöitä koko ajan ollut näin vähän, vai tapahtuiko tuon puolen vuoden aikana jotain? Näihin kysymyksiin emme varmasti koskaan saa vastauksia. Mutta tämä mysteerio on kuitenkin osaltaan ylläpitämässä epärealistisia toiveitani luomuraskaudesta.

Ihmeisiin en usko, jos niiden määritelmä on se, että jokin mahdoton asia tapahtuu. Mutta jos ihme määritellään hyvin epätodennäköiseksi tapahtumaksi, joka sitten kuitenkin tapahtuu, niin silloin asia on ihan eri. Tällaisia ihmeitä olen itsekin kokenut, ja uskon että elämäni tuo niitä tullessaan vielä vaikka kuinka paljon :)

pp 5: Fiiliksiä

Juhannus juhlittu, minun osaltani kyllä ihan rauhallisesti, vaikka parina päivänä otinkin yhden punaviinilasillisen, alkion kiinnittymistä varten :) En itse ihan usko tuohon, mutta täytyipä kokeilla. Kiinnittymispäivä oli laskennallisesti lauantaina. Mitään oireita en tuntenut. Sunnuntai-illalla automatkalla kotiin alkoi vatsa tuntua turvonneelta ja jotain lievää kipuakin oli. Panin sen tosin juhannuksen epäterveellisen syömisen piikkiin.

Tänään aamulla vatsa tuntui edelleen vähän oudolta, pientä kramppia ja painetta. Vatsa olikin sitten hieman löysällä aamupäivällä, mutta pahoinvointia ei ollut. Nyt päivän mittaan tuntemukset ovat edelleen jatkuneet. Kuin ihan lievää jomottelua. Minun on vaikea uskoa, että nämä oireet johtuisivat muista kuin suolistovaivoista, mutta eihän toki ole poissuljettua, että ne voisivat olla myös raskausoireita. En vain haluaisi ruveta toivomaan liikoja. Mutta huomaan jo, että minussa on herännyt pieni toivo. Ehkä sittenkin.

Mies odottaa tältä kierrolta paljon, niin hän tänään sanoi. Vaikka itsekin odottaisin, en missään nimessä näyttäisi sitä miehelle, koska silloin hän alkaisi toivoa entistä enemmän ja pettyisi kovasti. Miehen ja muiden läheisteni pettymystä yritän lievittää laukomalla tasaisin väliajoin pessimistisiä kommentteja tyyliin "enpä usko että tulen tästä raskaaksi" tai "sitten KUN vuoto alkaa...". Samalla yritän toppuutella myös omaa innostustani.

Kuvittelenko sitten oikeasti olevani nyt raskaana? En tiedä. Optimistinen minäni tietysti ajattelee niin, vaikka se taitaa olla uskomisen sijaan enemmäkin sellaista vaaleanpunaisilla pilvenhattaroilla leijumista. Kokonaisvaltainen olotila, jossa ei ole tilaa realistisille ajatuksille. Pessimistinen puoleni taas valmistautuu jo seuraavaan pettymykseen.

Olisipa nyt vihdoinkin meidän vuoro!

Siirto meni hyvin, kuten aiemmillakin kerroilla. Kohdun limakalvo tosin oli vain 8.2 mm, mutta se 9 mm mitattiin viimeksi hieman eri kohdasta. Gynen mukaan perustautiini voi liittyä ohuempi limakalvo (?), ei tosin hajuakaan miksi ;) Se 4-soluinen alkio päätyi sitten roskiin, ilmeisesti oli ehtinyt seurannassa menettääkin ainakin yhden solun.

Lääkitysrintamalla ei erityisempää. Lugemössö tursuaa haarojen välistä :) Klexane, Primaspan ja Estradot jatkuvat samalla lailla kuin ennenkin, Prednisolon nousi tuttuun 30 mg:aan viideksi päiväksi.  Lauantaina pistän Gonapeptylin. Tällä kertaa olinkin fiksu ja hain Gonapeptylin heti klinikalta ulos päästyäni. Lähiapteekissa ravaa varmaan koko ajan lapsettomuushoidoissa käyviä ihmisiä. Farmaseutti varmisti minulta, että käytänhän foolihappoa :)

Gonapeptyl pakattiin apteekissa kylmälaatikkoon. Joudun kuljettamaan lääkkeen laatikossa myös huomenna, kun itse asiassa lähdemme koko perhe jälleen Tampereen suunnalle juhannuksen viettoon.  Onneksi paikan päältä löytyy jääkaappi, vaikka mökkiolosuhteisiin matkaammekin :)

Mieli on kohtalaisen rauhallinen. En ole uskaltanut oikein ruveta toivomaan tosissani, että olisipa tämä nyt SE kierto. Testipäivä on jo ensi viikon sunnuntaina, pp 11. Teen silloin tikkutestin, ja jos se on negatiivinen niin teen vielä muutaman päivän päästä uuden enkä siis lopeta lääkkeitä ennen kuin on varmaa etten ole raskaana. Onpa testipäivään lyhyt aika!

Elämässäni tapahtuu monella rintamalla. Odotan innokkaasti vapaata kotiviikonloppua. Olisi niin paljon tekemistä puutarhassa ja muutenkin. Tuntuu, ettei ole edes ollut aikaa tajuta, että on kesä. Pelkään, että se sujahtaa ohitse liian nopeasti. No, tämä juhannusviikonloppu on toivottavasti rauhallinen, vaikkemme sitä kotona vietäkään. Ehkä ehdin päästä ajan tasalle kaikkien mielessäni pyörivien ajatusten kanssa :)

Hiukan hirvittää

Vaikea tajuta, että seuraava siirto on mahdollisesti jo ihan muutaman päivän kuluttua! En ole kovin hermostunut, mutta se, että alkio otetaan pakkasesta jo päivää ennen, hirvittää. Mitä jos se ei jatkakaan jakautumista?

Minulla ei ole vielä lainkaan kokemuksia pidemmälle viljellyistä alkioista, ja fiilikset ovat sellaiset, että ehkä alkiomme ovat niin huonoja ettei niistä mitään voisi tullakaan. Jos tämä 4-soluinen jatkaisi kehitystään, niin olisin tosi onnellinen :)

Alkioista

Eilen en millään ehtinyt soittaa klinikalle kuin vasta kolmen jälkeen, ja silloin ei puhelimeen enää vastattu. Minun oli siis tarkoitus kysellä alkioiden luokituksesta. Eilen, kun pyöräilin illalla takaisin töihin päivystämään, mietin niin kovasti alkiota ja olin vihainen siksi etten joko ole taaskaan hoksannut kysellä asioita tarpeeksi tai sitten niitä astioita ei haluta kertoa meille totuudenmukaisesti, että lähdin huomaamattani pyöräilemään ihan eri reittiä kuin yleensä käytän. Odotin malttamattomana aamua, että saisin vihdoinkin asioihin selvyyttä.

Kotiin päästyäni kirjoitin ylös paperille kaikki asiat, joista halusin kysyä, ja sitten soitin. Tuttu hoitaja kertoi, että suurin osa siirretyistä alkiosta on 3-luokkaa (joka siis on huonompi kuin 1- tai 2-luokan alkiot, joista käytetään myös sitä top-alkio nimitystä). Tämä oli minulle ihan uutta. Olin kyllä siinä uskossa, että suunnilleen kaikki siirrettävät alkiot ovat 1- tai 2-luokkaa, ja sitten on näitä kurjia tapauksia, kuten me, jolloin on pakko siirtää pre-roskiskamaa :) En ihan tiedä, uskonko hoitajaa vai en. Mutta kertoi se, että 4-luokan alkioistakin on alkanut raskauksia, vaikka ei niitä kai juuri siirretä.

Sittenhän mietin myös, että miksi siirrettiin juuri tämä alkio. No, ilmeisesti se valinta ei ole yhtä tarkka kuin tuoresiirrossa. Hoitajan puheiden perusteella kuulosti siltä, että pakkasesta vain otetaan joku alkio ja jos se selviää, niin se siirretään. Mutta kai niiden nyt pitää tietää, missä oljessa mikäkin alkio on??? Ettei nyt meidän kohdallamme esimerkiksi olisi otettu ekaan siirtoon niitä 2-soluisia, joilta ei todellakaan voi odottaa mitään ihmeitä? Hmm. 

Hoitaja kyllä sanoi, että voisin puhua asiasta biologin kanssa, mutta sanoin, että eiköhän tämä riitä tältä erää. Kysyn sitten ennen seuraavaa siirtoa. Tämä keskustelu riitti rauhoittamaan mieleni aika hyvin.

Oho, nyt onkin jo kp 7! Kuukautiset tulivat ja menivät. Kylläpäs aika sittenkin rientää. Keskiviikkona ultra, ja silloin alan myös tehdä ovulaatiotestejä. Ihanaa, odotan jo innolla, että pääsen taas tositoimiin :) Toivottavasti, toivottavasti, toivottavasti päästäisiin myös tällä kertaa siirtoon asti... Ja ehkä vielä pidemmälle!

H-hetki huomenna

Huominen ei oikeastaan jännitä juurikaan. Fertinovan hoitaja soitti vielä eilen. Mielessäni ehti käydä kaikenlaista muutaman sekunnin aikana ennen kuin vastasin puhelimeen. Eikö siirtoa voidakaan tehdä? Onko alkioille sattunut jotain? Onneksi puhelun tarkoitus oli niinkin arkinen kuin perjantain aikataulujen tarkistus. 

Hoitaja oli kuulemma kirjoittanut papereihini niin paljon (?) ettei ollut varma oliko kirjoittanut alustavaksi siirtoajaksi 14.00 vai 14.20. Tavallaan tämä puhelu oli tosi hyödyllinen, vaikka ensin sydän pomppasikin kurkkuun. Kerroin, että joudun lähtemään jo 9.20-junalla. Siihen mennessä alkioiden laatu ei ole vielä selvillä, mutta hoitaja sanoi, että olisi kumma, jos yksikään kuudesta pakkasessa olevasta alkiosta ei olisi siirtokelpoinen. Lähden siis Tamperetta päin joka tapauksessa. Tämä tieto tuntui helpottavalta.

Tein eilen aamulla vielä yhden ovulaatiotestin. Pakkohan Pregnylillä on oltava sormensa pelissä, koska välittömästi, kun pissa oli imeytynyt testiviivan kohdalle, se alkoi tummua selkeäksi viivaksi jo ennen kuin pissa oli ehtinyt kontrolliviivankaan kohdalle. Viivasta tuli tummin koskaan ovistestissä näkemäni. En sitten tiedä, olisiko LH-huippu tullut eilen ihan normaalissakin kierrossani. Eipä sillä ole nyt väliä.

Eilen iltapäivällä havahduin ovistuntemuksiin - tai ainakin luulin niin, kunnes tajusin, että kipu oli väärällä puollella, siis vasemmalla. Hieman myöhemmin tuntui kyllä kipua myös oikealla. Äsken, kun tarkistin valkovuodon, niin muutos oli todella selkeä: eilen runsasta ja kirkasta, tänään niukkaa ja täysin ei-venyvää. Eiköhän se ovis ole tapahtunut :)

Viime yönä töissä maatessani päivystyskämpän pedissä haaveilin raskaudesta. Miltä tuntuisi tehdä positiivinen testi, kertoa tärkeille ihmisille, nähdä pieni ultrassa, tehdä hankintoja vauvalle, tuntea ensimmäisiä potkuja, nähdä vatsan kasvavan. Olisipa nyt jo meidän vuoro. Miten kaipaankaan äitiyttä ja ihan omaa pientä lasta.

Jospa nyt kaikki menisi putkeen...

Ovulaatiotesti ei näyttänyt plussaa vielä tänään aamullakaan, joten kävin lounastauolla gynekologian poliklinikalla ultrattavana. Oikealla näkyi edelleenkin johtofollikkelli, joka oli kooltaan yli 20,6 x 19,4 mm ja muodoltaan pyöreä, eli ei siis vielä puhjennut. Kohdun limakalvo oli 8,9 mm. Vatsaontelossa oli hieman nestettä, mikä yleensä tarkoittaa sitä, että ovulaatio on tapahtunut, mutta follikkelin ulkonäön perusteella sen ei olisi pitänyt vielä tapahtua. 

Kun tähän lisätään vielä se, että olen ovistestaillut negatiivista kaksi kertaa päivässä, että valkovuoto vasta enteilee ovulaatiota, että on vasta kp 14 eikä mitään ovisoireita ole ollut, niin pitää nyt sitten vain luottaa siihen, että ovis on vasta tulossa. Siltä minusta vahvasti tuntuukin. Gyne tosin oli vain varovaisen toiveikas, ei kai halunnut että pettyisin sitten pahasti, jos siirtoa ei yritetä (hän kun ei siitä itse ole päättämässä).

Klinikalla oltiin kuitenkin sitä mieltä, että ovulaatio todennäköisesti on vielä edessäpäin. Sain sellaiset ohjeet, että pistän tänään Pregnylin prosessin nopeuttamiseksi ja PERJANTAINA OLISI SIIRTO!!! Uskomatonta, jos se todella toteutuu! 

Kerrankin hoksaskin myös kysellä hieman mieltä askarruttavia asioita. Alkioiden sulatus on kuulemma nopea toimenpide. Ne on pakastettu kolmessa erässä, pareittain, ja ensin sulatetaan se satsi, missä on parhaimmat alkiot. Jos ne eivät selviä sulatuksesta tai näytä muutaman tunnin seurannassa muuten pärjäilevän, niin sitten voidaan sulattaa seuraava pari. Olin kuvitellut, että sulatus olisi paljon enemmän aikaa vievä asia, mutta hyvä näin!

Solubiologi soittaa minulle perjantaina aamulla, että löytyykö siirtokelpoista alkiota vai ei. Junani Tampereelle lähtee jo kello 9.20, joten toivon mukaan siihen mennessä alkioiden tilanne on selvillä. Ostin kyllä jo liputkin, kun junavuorot näyttivät olevan täyttymässä, varsinkin minulle parhaiten sopiva paluuvuoro. Olisi kyllä tosi kurjaa saada tietää junassa matkalla Tampereelle, ettei siirtokelpoista alkiota olekaan... Toivottavasti, toivottavasti näin ei käy.

Pregnyl on nyt pistetty (olipa muuten keskittymistä vaativa homma, vaikka en ensimmäistä kertaa elämässäni käsittelekään ruiskuja ja neuloja) ja tein päivän toisen ovistestinkin. Negatiivinen edelleen. Pregnyl ei hoitajan mukaan vaikuta ovistesteihin, joten jatkan niiden tekemistä mielenkiinnosta. Muuten en voi oikein tehdä mitään muuta kuin odottaa. Prednisolonin nostan 5 mg x 1:stä annokseen 10 mg x 3 perjantaina. Tuo annostelu on kyllä aika mystinen, joten yhtä hyvin voisin ottaa koko annoksen kerralla.

Suojaamatonta seksiä emme viime päivinä ole harrastaneet emmekä aiokaan tämän oviksen aikana harrastaa. En missään nimessä halua että tämän kaiken jälkeen odottaisinkin yllättäen kaksosia. Hyvin pienihän se mahdollisuus olisi, mutta kaksosraskauksiin liittyy niin paljon riskejä ja jo perussairauteni saattaa tuoda mukanaan kaikenlaisia ongelmia. Saisimmepa nyt aluksi ihan vain yhden terveen lapsen...