Seitsemäs neuvola rv 38+0

Tämä saattaa hyvinkin jäädä viimeiseksi neuvola-päivitykseksi, koska seuraava aika on varattu tasan lasketulle päivälle rv 40+0 eli 8.8. Jännää :) Kuulemma ei tarvitse erikseen peruuttaa aikaa, mikäli tuossa vaiheessa olisin jo synnyttänyt tai synnyttämässä. Ei se varmaan olisikaan ensimmäisenä mielessä siinä vaiheessa, näin voisin kuvitella ;)

raskausviikot: 38+0 (36+1)

paino: - 1,5 kg (- 808 g/vko), kokonaispainonnousu + 4 kg

RR: 114/68 (106/70)

U-prot: neg.

U-gluk: neg.

Hb: 116 (105)

Vauvan syke: 135 (150)

SF-mitta: 32 cm (30 cm)

Mitä noista arvoista nyt sanoisi. Painosta huolestuin siinä määrin, että ajoin suoraan neuvolasta ruokakauppaan hakemaan itselleni jotain oikein energiapitoista lounasta. Neuvolantäti ei kuitenkaan ollut mitenkään huolissaan, edelleenkään. Lähinnä sanoi useaan otteeseen, että hienoa kun ei ole paino tuon enempää noussut. Mutta tuli kyllä sellainen olo, että mitä oikein teen väärin. Ettenkö aikuisena ihmisenä osaa edes syödä oikein?!? Painohan on vain LASKENUT.

SF-mitta kuitenkin oli kasvanut pari senttiä edellisestä mittauksesta ja on koko ajan kulkenut keskikäyrän tuntumassa, joten eiköhän kaikki ole kunnossa. Mutta silti. Tuli jotenkin epäkelpo olo. Yritän lohduttautua sillä, että ensimmäinen neuovolan mittaus oli mielestäni ehkä kilon liikaa, silloin painoa olisi tullut ainakin 5 kg. Ja yhtään mitään turvotuksiahan minulla ei ole. Eikä kyllä mitään ylimääräisiä rasvavarastoja imetystä varten :( Tästä hieman puhuimme, että pitää sitten vain muistaa syödä kunnolla synnytyksen jälkeen.

Hb sentään oli vihdoinkin parempi. En ihan luota noihin sormenpäämittareihin, mutta eiköhän arvo  ainakin jonkin verran parempi ole, kun ero sormenpäämittauksissa on näin selvä. Kivempi tuollaisella arvolla on synnyttää.

Vauvan pää ei ole vieläkään kiinnittynyt, mutta selvästi kuitenkin alkaa hakea asemiaan, näin ymmärsin. Liikkeitä tuntuu edelleen entiseen tapaan. Ehkä ne vähenevät selvemmin sitten kun pää kiinnittyy? Eilen olin äitini ja siskoni kanssa leffassa, ja koko ajan kävi vatsassa kova mylläys. Ehkä siinä mökässä olisikin ollut vaikea nukkua :)

Liikelaskennasta ei ole muuten ollut neuvolassa puhetta kertaakaan, enkä ole sitä tähän mennessä vielä tehnyt. Onko se sellainen asia, mitä pitäisi rutiinisti harrastaa loppuraskaudesta, vai? Eilinen leffa toimi kyllä hyvin liikelaskentana, kun ne vaaditut 10 liikettä saattoivat tulla ihan muutaman minuutin aikana :)

Neuvolantäti oli muuten ollut virkavapaallaan Norjassa töissä, ja siellä kuulemma usein arvioidaan vauvan painoa menetelmällä, jossa vyötärönympärys ja SF-mitta syötetään yksinkertaiseen kaavaan. Näiden mittojeni perusteella neuvolantäti arvioi pojan painoksi tällä hetkellä hieman päälle 2900 g, ja mikäli synnytän laskettuna aikana, paino olisi tuolloin arviolta 3244 g. Mielenkiintoista nähdä, pitääkö tuo arvio ollenkaan paikkaansa :) Mutta menetelmää pidetään ilmeisesti kohtalaisen luotettavana.

Kuulumisia rv 37+4

Tänään aamulla huomasin, että vatsa oli paljon alempana kuin ennen. Toisaalta päivän aikana ero ei enää sitten tuntunutkaan niin suurelta, mutta äitinikin huomasin saman jo ennen kuin ehdin itse kommentoida asiaa. Mies ei kyllä huomannut mitään eroa :)

Muuten tänne ei kuulu juuri uutta. Pissalla olen kyllä ruvennut taas käymään paljon useammin, ja öisin herään aina parin-kolmen tunnin kuluttua nukkumaanmenosta ensimmäisen kerran, sitten vielä ainakin kertaalleen tai jopa vielä kaksi kertaa. Eli ehkä pojan pää tosiaan on jo alempana. Katsotaan, mitä neuvolantäti on mieltä maanantaina.

Streptokokkinäyte oli muuten negatiivinen! Ilahduin tästä kovasti. Eipähän tarvitse sitten jatkuvasti roikkua tipassa kiinni, jollei muuten olisi tarvetta :)

Tänäänhän on rv 37+4. Laskettuun aikaan on 17 päivää. Siis 17 PÄIVÄÄ. En voi uskoa, että todellakin olemme nyt tässä tilanteessa. Sehän on ihan liian outoa ja ihmeellistä ollakseen edes totta. Mutta pakko kai se on uskoa :D

Täysiaikainen!

Tänään alkoi uusi rv 37 ja samalla pojasta tuli virallisesti täysiaikainen. Pikku hiljaa alkaa tuntua jo siltä, että tästä vatsasta olisi jo kiva päästä eroon, vaikka se ihana onkin. Mutta mielelläni ottaisin taas kroppani ihan vain omaan käyttööni (imetys on toki jonkinlainen välimuoto, mutta ei kuitenkaan sama asia kuin itse raskaus).

Mitään selviä merkkejä synnytyksen lähestymisestä ei ole. Välillä tosin kuvittelen, että olisiko poika laskeutunut hieman alemmas lantioon, kun paineen tunne on ehkä hieman erilaista kuin ennen. Toisaalta vatsan ei ole muuttanut muotoaan vielä ollenkaan, ja se on mielestäni edelleen aika korkealla. Supisteluja tulee entiseen tapaan, välillä vähän jomottavat ja välillä ovat ihan kivuttomia. Mitään vuotoja tai limaa en ole havainnut. Vatsa on ollut löysällä lähes päivittäin jo parin-kolmen viikon ajan, varsinkin aamuisin tulee ihan vesiripulia. Olen lukenut, että tämä saattaisi liittyä supisteluihin, mutta enpä tiedä. Parempi kuitenkin näin kuin että vatsa olisi koko ajan ummella :)

Ei siis oikeastaan mitään uutta, paitsi että päivät vierivät ja h-hetki lähestyy vauhdilla :) Olen saanut päivät kulumaan aika hyvin, tänään mm. siivosin jääkaapin, projekti joka on ollut jo pitkään suunnitelmissa. Lisäksi olin tänään hieronnassa ja kävin kävelylenkillä ystävän kanssa. Muuten olen lähinnä maannut terassin sohvalla lukemassa :) Huomenna on luvassa lounas keskustassa ystävien kanssa, taas hierontaa ja sitten olin ajatellut aloittaa keinutuolin maalausprojektin (saa nähdä ehtiikö ajoissa valmiiksi!). Sairaalakassi on pakattu ja lähiperheen kanssa on jo sovittu koiran hoidosta sitten kun synnytys käynnistyy. Eihän tässä voi muuta kuin odottaa!

Maha rv 36+3 + vertailua

Tässä eilinen vatsa, vertailun vuoksi vanhempia kuvia. Ensimmäinen rv 15+4, toinen 19+6, kolmas 24+1 ja viimeinen siis 36+3. Onhan siinä jotain muutosta tapahtunut ;)

  

Kuudes neuvola rv 36+1

Tänään oli jälleen neuvolakäynti. Eipä mitään erityisiä kuulumisia sieltä. Jouduin tosin vielä käymään labrassa, koska aiemman verensiirron vuoksi piti vielä tarkistaa veriryhmävasta-aineet. Tällä kertaa neuvolassa otettiin myös streptokokkinäyte. Hb:tä ei katsottu, kun kävin labrassa pari viikkoa sitten.

raskausviikot: 36+1 (32+1)

paino: + 0,8 kg (+ 200 g/vko), kokonaispainonnousu + 5,5 kg

RR: 106/70 (120/63)

U-prot: neg. (+/-)

U-gluk: neg.

Hb: 105 pari viikkoa sitten (104)

Vauvan syke: 150(144)

SF-mitta: 30 cm (29 cm)

"Normaalisti" kai neuvolakäynnit tapaavat ajoittua viikoille 35 ja 37, mutta kun tämä käynti oli rv 36, niin neuvolantäti kysyi, että haluanko tulla seuraavan kerran ensi viikolla vai vasta kahden viikon päästä. Kun mitään erityisiä ongelmia ei ole, varasimme seuraavan käynnin vasta kahden viikon päähän. Silloin viikkoja on tasan 38+0 (Hui!). Hurja ajatus, ettei ole täysin mahdotonta, että poika olisi jo syntynyt silloin, mutta hyvin todennäköisesti ei, ensisynnyttäjiä kun tässä ollaan :) Pää ei myöskään ollut vielä kiinnittynyt lantioon, mikä ei tietysti välttämättä kerro mitään tulevan synnytyksen ajankohdasta.

Rv 35+6

Huomenna alkaa taas uusi raskausviikko, 37. jo. En milläään pysy tässä asioiden kehityksessä enää mukana. Että pitäisi synnyttää muutaman viikon sisällä!?! Miten usein olenkaan vuosien varrella kuvitellut miltä nämä viimeiset viikot oikein tulevat tuntumaan. Vaikea sitä oli etukäteen kuvitella. Hämmentävää tämän on, enimmäkseen. Ja ihanaa. Ja vähän kamalaa.

En oikein tiedä, mitä sanoa. Tulevaisuus näyttäytyy samalla harvinaisen selkeältä, mutta samalla mitä epävarmimmalta. Miksi en vain voisi nauttia yhdestä päivästä kerrallaan, vaan aina pitää olla huolissaan jostakin? Jos huolenaiheena ei ole vauvan vointi tai vauvan tarjonta tai vauvan sitä ja tätä, niin sitten se on työ ja erikoistumisaikataulu (joka on ihan levällään tällä hetkellä) tai jokin muu asia. No, minä nyt vain olen tällainen murehtijatyyppi. Kun sitten hieman itken asioita miehelle ja juttelemme, niin sitten elämä näyttääkin jo pian taas valoisalta. Meistä tulee ihan kohta vanhempia!

Voinnissa ei edelleenkään mitään muutosta. Portaissa hengästyttää ja kumartuminen aiheuttaa supistuksia, selkä kipeytyy helposti istuessa ja maatessa. Osa supistuksista alkaa jo olla hieman kipeitä, sellaista lievää kuukautisjomotusta, joka helpottaa supistuksen myötä vajaassa minuutissa. Näitä tällaisia on ollut ehkä edelliset pari-kolme viikkoa.

Toissa yönä näin unta, että olin synnyttänyt jonkinlasen Vilman ja vauvan välimuodon. En kuitenkaan muistanut synnytyksestä yhtään mitään, ja kyselin perheenjäseniltäni, että synnytinkö alakautta ja miten muuten synnytys sujui. Mietin kovasti, että mitä ihmeen lääkkeitä minulle oli synnytyksen aikana annettu, kun en muistanut mitään. Se oli aika ikävä tunne.

Äitiysloma

Olen odottanut äitiyslomalle pääsyä monta vuotta. Nyt se vihdoinkin alkoi, tai virallisesti kyllä vasta huomenna. Vaikka olen odottanut tätä pitkään, tuntui silti haikealta lähteä töistä viimeistä kertaa pitkään aikaan. En ole mikään työnarkomaani, ja arvostan vapaa-aikaa yli kaiken, mutta työ on silti tosi tärkeä juttu. On hienot kollegat, rutiinit, haasteita ja onnistumisen tunteita. Mutta on myös joskus ihan hirveitä työpäiviä, stressiä ja riittämättömyyden tunteita. Silti itkin keräillessäni tavaroitani pukuhuoneessa perjantaina ennen kuin lähdin kotiin.

En ole koskaan pitänyt muutoksista, vaikka niitähän elämä on täynnä. Useimmat muutokset tuovat tullessaan hyviä asioita, mutta niihin liittyy aina myös luopumista. Vaikka vauva onkin toiveidemme täyttymys, olen lapsettomuuden myötä oppinut arvostamaan myös elämää ilman lapsia ihan eri tavalla. Kun olen enemmän kuin kerran joutunut pohtimaan, että mitäs jos emme koskaan saakaan lapsia. Toivoa en kuitenkaan koskaan ehtinyt menettää.

Ja yhtäkkiä olemmekin siinä tilanteessa, että meistä on tulossa vanhempia, HYVIN pian. Se on ihmeellistä ja hämmentävää. Että emme kohta ole enää lapsettomia, vaikka vuosi sitten surin neljättä epäonnistunutta alkionsiirtoa. Sen jälkeen on tapahtunut niin paljon asioita. Ja suurimmat asiat ovat vasta edessäpäin.

En malttaisi odottaa sitä, että vihdoinkin saan nähdä vauvan. Toisaalta odotan myös näitä toivottavasti vielä ainakin muutamaa rauhallista viikkoa. Olen laatinut pitkän listan kaikenlaisista asioista, joita haluan saada tehdyksi ennen synnytystä. 

Kuinka tyytyväinen olenkaan, että voin vielä näin hyvin! Tunnen itseni enimmäkseen hyvin energiseksi. Mikäs sen mukavampaa. Varsinkin, kun minä itse ja moni muu on sairauteni vuoksi maalaillut piruja seinille jo lähes kymmenen vuoden ajan siitä tosiasiasta, että miten riskialtista tämän  sairauden ja raskauden yhdistelmä voikaan olla. Kaikkihan on (ainakin tähän mennessä) sujunut loistavasti! Minulla on lukemattomia syitä olla kiitollinen.