Rv 21+1: Rakenneultra ja korona-pohdintaa

Kaikki hyvin raskauden suhteen ja muutenkin. Kotona olemme pysytelleet, kun mieskin joutui työpaikalla tapahtuneen korona-altistuksen vuoksi karanteeniin. Viikon mies kuitenkin ehti olla normaalisti töissä, ennen kuin asia selvisi, joten karanteenista oli sitten enää viikko jäljellä. Olemme joka tapauksessa lomalla, joten töiden suhteen se ei ole vaatinut erityisjärjestelyitä, onneksi. Minä ja poika emme ole virallisesti karanteenissa, mutta käytännössä kyllä. Oireita ei ole kenelläkään, ja miehenkin karanteeni päättyy jo sunnuntaina, eli pääsee sitten taas sopivasti töihin.

Rakenneultra oli torstaina juuri ennen pääsiäistä. Menin sinne tietysti yksin, koronarajoitusten vuoksi. Ei se meitä kumpaakaan kovasti harmittanut. Menin äitiyspolille luottavaisin mielin kuulemaan, että kaikki oli mainiosti. Minulla onkin jatkuvasti ollut todella hyvä fiilis, ei käytännössä minkäänlaisia huolestumisia. Sikiö vastasi hyvin viikkoja, rakenteet olivat kunnossa ja kuten olin arvellutkin, tyttö näyttäisi olevan tulossa <3 Poika pettyi ensin silminnähden, kun kuuli että vauva todennäköisesti on tyttö ja yritti toiveikkaasti ehdottaa, että ehkä sen pippeli ei ole vielä ehtinyt kasvaa :D

Potkuja alkoi tuntumaan kunnolla vasta juuri ennen rakenneultraa. Sitten ne ovatkin kyllä äkkiä voimistuneet, ja mieskin tunsi potkun ensimmäisen kerran vajaa viikko sitten. Istukka oli etuseinässä, kuten olin arvellutkin. Pojan raskaudessa se oli takaseinässä ja potkut alkoivat tuntumaan nopeammin.

Odotamme jo kovasti vauvan tapaamista. Itse odotan myös innolla synnytystä, että minkälainen kokemus siitä tällä kertaa tulee. 

Mitä mieltä olette näistä synnytykseen liittyvistä koronarajoituksista? Itse arvelen, että ensisynnyttäjiä asia varmasti ahdistaa enemmän, koska muistan että olin itsekin seuraavana aamuna synnytyksen jälkeen kovin epävarma, että mitäs tämän vauvan kanssa oikein tehdään. Silloin olisi ollut hienoa olla perhehuoneessa ja saada pitää mieskin sairaalassa koko ajan. Meillähän kävi silloin niin, että kun noin kolmelta yöllä pääsimme synnyttäneiden osastolle, niin miehen piti melkein saman tien lähteä kotiin, koska huoneessa oli toinenkin äiti. Toki mies sitten vietti sairaalassa melkein koko seuraavan päivän, ja sitä seuraavana päivänä pääsimmekin jo kotiin. 

Nyt taas en jännitä sitä, etten pärjäisi yksin vauvan kanssa osastolla. Omakohtaista kokemusta ei ole  siitä, että olisin joutunut avautumisvaiheessa viettämään aikaa vuodeosastolla, vaan pääsimme suoraan synnytyssaliin (olen haaveillut sellaisesta synnytyksestä, että voisin olla avautumisvaiheessa mahdollisimman pitkään kotona, sitten sairaalaan ja suoraan saliin ja mielellään synnytys voisi kestää vähemmän aikaa kuin se 23,5 h mitä viimeksi ;)). Toki olisi varmaan ihan kiva, että mies saisi olla osastolla seurana, mikäli joutuisin sinne, mutta toisaalta nyt kun meillä on jo yksi lapsi niin käytännössä miehellä ei olisikaan samalla tavalla aikaa hengailla minun kanssani osastolla.

Omalla kohdallani mietin tämän raskauden suhteen lähinnä sitä, että jos joutuisin sektioon, niin olisi vähän kurjaa ettei mies saisi olla salissa mukana. Mutta eihän sekään ole mikään maailmanloppu. Uskon kyllä, että rajoitukset ovat tarpeellisia. Saa nähdä, miten kauan niitä joudutaan jatkamaan. Meillähän ei toivottavasti ole synnytys edessä vielä muutamaan kuukauteen.

Täysiaikainen!

Tänään alkoi uusi rv 37 ja samalla pojasta tuli virallisesti täysiaikainen. Pikku hiljaa alkaa tuntua jo siltä, että tästä vatsasta olisi jo kiva päästä eroon, vaikka se ihana onkin. Mutta mielelläni ottaisin taas kroppani ihan vain omaan käyttööni (imetys on toki jonkinlainen välimuoto, mutta ei kuitenkaan sama asia kuin itse raskaus).

Mitään selviä merkkejä synnytyksen lähestymisestä ei ole. Välillä tosin kuvittelen, että olisiko poika laskeutunut hieman alemmas lantioon, kun paineen tunne on ehkä hieman erilaista kuin ennen. Toisaalta vatsan ei ole muuttanut muotoaan vielä ollenkaan, ja se on mielestäni edelleen aika korkealla. Supisteluja tulee entiseen tapaan, välillä vähän jomottavat ja välillä ovat ihan kivuttomia. Mitään vuotoja tai limaa en ole havainnut. Vatsa on ollut löysällä lähes päivittäin jo parin-kolmen viikon ajan, varsinkin aamuisin tulee ihan vesiripulia. Olen lukenut, että tämä saattaisi liittyä supisteluihin, mutta enpä tiedä. Parempi kuitenkin näin kuin että vatsa olisi koko ajan ummella :)

Ei siis oikeastaan mitään uutta, paitsi että päivät vierivät ja h-hetki lähestyy vauhdilla :) Olen saanut päivät kulumaan aika hyvin, tänään mm. siivosin jääkaapin, projekti joka on ollut jo pitkään suunnitelmissa. Lisäksi olin tänään hieronnassa ja kävin kävelylenkillä ystävän kanssa. Muuten olen lähinnä maannut terassin sohvalla lukemassa :) Huomenna on luvassa lounas keskustassa ystävien kanssa, taas hierontaa ja sitten olin ajatellut aloittaa keinutuolin maalausprojektin (saa nähdä ehtiikö ajoissa valmiiksi!). Sairaalakassi on pakattu ja lähiperheen kanssa on jo sovittu koiran hoidosta sitten kun synnytys käynnistyy. Eihän tässä voi muuta kuin odottaa!

32+0

Vaikka odotan innokkaasti raskauden päättymistä, alkaa myös olla sellainen olo, että aikahan loppuu kesken! Että olemmeko muka jotenkin valmistautuneita siihen, että meille on tulossa vauva hieman alle tai yli kahden kuukauden päästä??? Spontaani vastaukseni juuri tällä hetkellä olisi, että emme todellakaan... 

Mitä jos poika päättääkin tulla paljon aikaisemmin? Se taitaisi tulla aikamoisena järkytyksenä, että nytkö jo. Siksi olen kyllä ihan tyytyväinen, että raskausviikkoja ainakin käytännössä on vielä jokunen jäljellä. Ehkä sitten, kun vajaan kolmen viikon päästä jään äitiyslomalle, minulla on hieman enemmän aikaa todella yrittää sisäistää sitä, että minusta on tulossa äiti :)

Poika on ilmiselvästi pysynyt hyvin raivotarjonnassaan, mistä olen edelleen hyvin onnellinen. Huomenna on viides neuvola. Mietin, että eikö tässä vaiheessa jo aleta tehdä niitä sisätutkimuksia, että tietäisi sitten, alkaako kohdunkaulalle tapahtua synnytystä enteileviä muutoksia? Jotenkin olin siinä uskossa, että sisätutkimuksia tehtäisiin jo paljon aiemmin... Miten teillä toisilla?

Painoni ei ole kotivaa'an mukaan edelleenkään noussut kuin 5 kg. Eilen onnistuin huolestumaankin tästä ihan vähän, että onkos jokin nyt vialla, kun painoa ei tule lisää? Yritin jopa mitata itseltäni sf-mittaa :D Siitä tuli jotain 28 cm, mikä kyllä menisi hyvin aiemmalle käyrälle. Mutta katsotaan, mitä todellinen sf-mitta on huomenna, ja paino. Vatsan kasvun kyllä huomaa ihan muutenkin kuin mittanauhan lukemaa tuijottamalla ;)

Liikkuminen ja kumartelu alkaa olla jo aika hankalaa. Tai siis, juuri mikään ei ole fyysisesti vielä mahdotonta, mutta supistuksia tulee kyllä heti kaikenlaisesta kyykkimisestä, ylösnousemisesta, portaissa kävelystä ja kyllä ihan normaalistakin kävelystä. Ja yhdynnän jälkeen saattaa supistella  jonkin aikaa ihan säännöllisestikin esim. parin minuutin välein.

Kipeitä supistukset eivät edelleenkään ole, paitsi yöllä, kun herään vessaan ne vakiintuneet kaksi kertaa, vatsa muuttuu aina kivikovaksi heti kun nousen pystyyn, ja kun palaan sänkyyn, supistus usein vielä jatkuu ja saattaa tuntua menkkamaista jomotusta. Kävellessä tuntuu myös niitä teräviä kirvelyitä, joista aiemmin kerroin, ne jotka alkoivat siinä vaiheessa kun poika kääntyi raivotarjontaan.

Yritän kuitenkin parhaani mukaan pysyä fyysisesti aktiivisena. Ei tekisi mieli jäädä vain sohvan pohjalle makaamaan :) Pyöräily tuntuu edelleen hyvältä, ja rauhalliset kävelylenkit samoin. Selkä kipeytyy helposti, mutta vain istuma- ja makuuasennossa. Pitäisi ehkä kokeilla jotain mammajumppaa :)

Uni

Näin viime yönä kaikenlaisia kummia unia. Yhdessä poika työnsi kättään vatsani läpi ikään kuin normaalin potkun tapaan, mutta käsi tulikin ulos kokonaisuudessaan ja näytti ihan oikealta pieneltä kädeltä, ja se tarttui etusormeeni ja puristi <3 

Voi kuinka odotankaan, että saan ihan oikeasti nähdä pikkuisen! Tuntuu, että keskiraskaudessa viikot vierivät hirmuista vauhtia, mutta nyt tahti on selvästi hidastunut. Ehkä siksi, koska odotus on jollakin lailla entistä konkreettisempaa, kun vauva liikkuu hurjasti, äitiysloma lähestyy ja neuvolassa käymme entistä tihempään, ja muille ajatuksille jää siksi vähemmän aikaa. Samalla odotan aiempaa enemmän raskauden päättymistä. En siksi, etteikö olotilani edelleen olisi pieniä vaivoja lukuunottamatta hyvä, mutta juuri sen takia etten malttaisi odottaa sitä, että poika vihdoinkin olisi ihan oikeasti luonamme. 

Mitään uusia hankintoja en ole muutamaan viikkon tehnyt, ja sillä saralla tuntuukin kaikki olevan aika hyvin hanskassa. Mitä nyt vauvan huoneen sisustus on vielä vähän vaiheessa, kun olemme kunnostamassa paria suvun huonekalua uuteen käyttöön.

Meidän kunnassamme perhevalmennukseen kuuluu yhteensä neljä valmennuskertaa, joista olemme tässä vaiheessa olleet kahdessa. Ensimmäinen kerta oli sellaista epämääräistä ajatusten herättelyä siitä, miten elämä muuttuu sitten kun kahdesta tuleekin kolme. Toisella kerralla kerrottiinkin jo ihan eri tavalla käytännön asioita, ja aiheena oli synnytys. Meille näytettiin kuvia synnäriltä, käytiin läpi synnytyksen vaiheet ja kivulievitysmahdollisuudet ym. Minulle harva asia oli ihan uutta, mutta miehelle useampi. Silti koin valmennuksen hyödylliseksi. Seuraavat valmennuskerrat käsittelevätkin sitten vauvan hoitoa ja imetystä, joista onkin hyvä saada vähän lisää tietoa :)

Aika kuluu

Tänään onkin jo rv 13+6, eli huomenna alkaa viidestoista raskausviikko! Kulunut viikko on sujunut ihan hyvin. Pahoinvointi tuntuu nyt oikeasti helpottaneet. En ole oksentanut sitten tiistain, eikä ole tarvinnut edes yökkäillä. Toki hieman huono olo on ollut silloin kun on nälkä, mutta se nyt ei ole muutenkaan epätavallista. Paino nousi alkuraskaudessa pari kiloa aika nopeasti, mutta nyt se on pysynyt muutaman viikon samoissa lukemissa, onneksi. Eihän painon vielä pitäisi kovin paljon nousta ;)

Nivusissa tuntuu välillä nipistelyä, ja kohdun seudussa erilaisia tuntemuksia. Kyllä se on selvästi kasvanutkin. Nyt tunnen jo esim. kävellessä, että alavatsalla on jotain ylimääräistä, ja varsinkin selällä maatessa näkyykin jo pieni kumpu. Ihanaa! <3

Ensi viikko on täynnä ohjelmaa, ja sitä seuraavalla viikolla perjantaina onkin jo toisen neuvolakäynnin vuoro. Edellisenä päivänä, eli torstaina, on sokerirasitus, ja saman viikon tiistaina myös "normaalit" verikokeet.

Odotan jo innokkaasti kevättä ja kesää. Eilen olimme kyllä vielä hiihtämässä, mutta melkein päivittäin huomaan haaveilevani lämpimistä kesäilloista, kun linnut laulavat ja luonto tuoksuu. En malttaisi odottaa, että lumet sulavat ja puutarha herää eloon. Tänä kesänä taitavat ainakin raskaammat puutarhatyöt jäädä minulta väliin, mutta odotan silti kaikenlaista pientä puuhastelua :)

Rv 12+5

Otsikon mukaiset viikot tänään. Olin ajatellut, että pahoinvointi alkaisi helpottamaan pikkuhiljaa, mutta tällä viikolla olen oksentanut kahtena aamuna heti aamupalan jälkeen, ja tänäänkin melkein oksensin, maha oli tosin ihan tyhjä niin mitään ei tullut ulos. Monta kertaa päivässä olen lisäksi käynyt pöntöllä yökkimässä. Toisaalta tämä ei ole samanlaista kuin alussa siinä mielessä, että pahoinvointi saattaa olla monta tuntia poissa. Aluksi sitä oli koko ajan silloin kun ei ollut juuri syömässä jotain, mutta lievempänä. Nyt sitä on lähinnä aamuisin ja silloin kun ruokailusta on kulunut liian pitkä aika.

Yöpäivystykset eivät myöskään helpota pahoinvointia. Torstaina päivystyksen jälkeen olo oli aika hirveä. Silloin ei tosin tarvinnut oksentaa, yökkäillä vain vähän väliä.

Alavatsalla on jo monen päivän ajan tuntunut usein painetta. Kohtu se siellä taitaa kasvaa :) En ole enää moneen viikkoon pystynyt käyttämään tavallisia farkkujani (ne menivät päälle vain parin viikon ajan sitten kun hyperiturvotus oli laskenut), vaan kylmällä säällä olen kotoa lähtiessäni laittanut jalkaan yleensä mukavat ulkoiluhousut, töissä kun ei onneksi tarvitse käyttää omia vaatteita. Jos olen halunnut pukeutua siistimmin, niin olen käyttänyt siskoltani lainassa olevia äitiysfarkkuja. Todella mukavat :) Kaikkia alushousujani tai pitkiä kalsareita en enää voi käyttää, koska pienikin ylimääräinen puristus alavatsalla tekee pahaa oloa ja tuntuu muutenkin ikävältä. Löysät olohousut ovat ihan parhaat :)

Kuuntelen edelleen Pienen sydänääniä kotidopplerilla. Eilen töissä kurkkasin myös ultralaitteella, ja siellähän Pieni edelleen liikuskeli <3 Kunnon mittoja en saanut, kun Pieni ei suoristautunut kunnolla, mutta vaikutti kyllä kasvaneen sitten maanantain :) Pituus oli ehkä noin 65 mm. Miten huimaa vauhtia Pieni kasvaakaan!

Kollegani on jo parin viikon ajan ehdotellut, että katsoisin nyt, kuten hänkin teki omien raskauksiensa aikana, mutta en halunnut katsoa omin päin ennen nt-ultraa. Jos vaikka löytäisin jotain, mikä jäisi huolettamaan. Nyt oli nt-ultrasta kuitenkin niin lyhyt aika, että ajattelin ettei sieltä nyt mitään kovin pahaa voi löytyä :) Rakenneultra-aika on heti pääsiäisen jälkeen tiistaina. Eli hieman alta parin kuukauden kuluttua. Silloin olisi raskaus jo puolessavälissä! En todellakaan aio näiden parin kuukauden aikana ultrailla itse kuin korkeintaan muutaman kerran. Ehkä en kertaakaan, jos saan pidettyä itseni kurissa. Kotidoppleri on ollut kyllä minun mielenterveyteni pelastus ;)

Päivittäin saatan edelleen havahtua siihen, että ai niin, olen raskaana! En sanoisi, että asia on missään nimessä arkipäiväistynyt, ei todellakaan, mutta kun viikkoja edelleenkin on vain 12+, niin huomaan etten vielä pysty haaveilemaan tulevasta ihan holtittomasti. Haluaisin kyllä, ihan hirveästi, suunnitella kaiket päivät hankintoja ja nimiä ja muuta, ja miettiä että minkähänlainen lapsi sisälläni kasvaa. Tätähän olen odottanut jo monta vuotta, jo paljon kauemmin kuin aloimme raskautta yrittämäänkään. Mutta vaikka olenkin optimistinen raskauden suhteen, niin SILTI. Tulisipa viikkoja pikavauhtia vielä muutama lisää. Koko tämä raskaus tuntuu epätodellisen ihmeelliseltä asialta.