Tiistaina satuin ensimmäisen kerran näkemään, miten vatsa todellakin liikkui, kun vauva potkaisi! Eikä se ollut mitään pientä epämääräistä, vaan vatsan iho selkeästi pompahti ylös ainakin puoli senttiä. Sen jälkeen olen bongannut saman jo lukuisia kertoja. Luulen, että potkut olisivat olleet nähtävissä jo aikaisemminkin (niin lujilta ne ovat käteen tuntuneet), mutta olen enimmäkseen vain pidellyt kättä vatsalla tunteakseni potkuja, enkä ole niinkään katsellut.
Viikonloppuna kävin siskon kanssa lastenkirppiksellä, ja voi kun sieltä löytyikin ihania, pieniä vaatteita! Ostin parillakympillä viitisentoista hyväkuntoista (osa jopa uusia) vauvanvaatetta. Tuli hirveä vauvakuume, kun pesin kaikki vaatteet ja ripustin kuivumaan. Ne ovat niin PIENIÄ <3 Ja meille on tulossa yhtä pieni vauva. Ihan epätodellista.
Juuri viimeksi tänään tuli mieleeni, että olisinko mitenkään voinut puoli vuotta sitten, kun tänne blogiinkin kirjoitin muutaman katkerasävytteisen tekstin, kuvitella missä tilanteessa olisimme kuuden kuukauden kuluttua? No en kyllä varmasti. Tai siis, kyllähän olisin silloin varmasti ajatellut, että kuusi kuukautta on pitkä aika, ja että voisin tulla sinä aikana raskaaksi, mutta siinä vaiheessa tuntui myös, että raskaus ja vielä enemmän lapsen saaminen ovat ihan epätodellisilta asioilta. Eivät yhtään meitä varten.
Ja nyt vauva potkii mahassani. Se on IHME. Miten nopeasti elämä voikaan muuttua. Jatkuisipa tämä raskaus onnellisesti loppuun asti.
Tämä elämä ON ihmeellistä.. :) tänään taas minulla oli samat aatokset kun katsoin meidän hedelmöityshoidoilla aikaansaatua pientä ihmettä. Joka päivän jaksan olla hänestä kiitollinen, ja kiitollinen myös niistä läpikäydyistä vastoinkäymisistä. Ilman niitä tuskin osaisin tätä yhtä paljon arvostaa. Tsemppiä loppuraskauteen!
VastaaPoistaKiitos! Luultavasti kaikista vastoinkäymisistä seuraa aina enemmän tai vähemmän myös jotain hyvää, näin yritän ajatella :)
PoistaMeillä on noita ihmeitä kaksi. <3 Niin kiitollinen olen siitä että heidät meille suotiin. Ja mikäli asiat olisivat menneet toisin, niin meillä ei olisi juuri heitä. Useita kyyneleitä olen vuodattanut, kun olen tuota ajatellut.
VastaaPoistaTämä raskauteni on nyt se syy, miksi kaksi aiempaa raskautta menivät kesken. Jos keskenmenoja ei olisi ollut, meille ei olisi tulossa juuri tätä poikaa <3
PoistaMeillä ovat näkyneet potkut mahan läpi myös muutaman viikon ajan ja onhan se ihmeellistä ja ihanaa! Nyt rv 24+ potkut tuntuvat yhä vahvempina ja välillä jopa epämiellyttävän kovina, mutta otan kaiken ilolla vastaan - pelottavimpia ovat ne hetket, kun on hiljaista.
VastaaPoistaMinusta tuntuu, etten voi edelleenkään käsittää, että meille olisi ihan oikeasti tulossa vauva. Taidan uskoa vasta sitten, kun näen. :)
Potkut ovat lisääntyneet koko ajan sekä määrällisesti että voimakkuudeltaan, mutta vielä en ole kokenut niitä häiritsevinä, päinvastoin :) Ehkäpä sitten kun tulee oikeasti KOVIA potkuja, niin saatan toivoa, että vauva hieman rauhoittuisi ;)
PoistaEsikoinen potki aikoinaan kylkiluitani niin kovaa, että olin varma että jonain päivänä hän saa murrettua jonkun luun. Välillä tuli aivan vedet silmiin, kun sattui niin kovasti. =( Kuopus oli myös liikkuvainen, mutta hän tyytyi lähinnä pungertamaan pepullaan ylös niin että minun oli pakko monesti oikaista itseni niin suoraksi kuin pystyin. Ja aivan erilaisia ovat nytkin. Kuopus on paljon rauhallisempi tapaus. :D
Poista