Rv 5+1: Pahoinvoinnista ja Lugesteronin lopetuksesta

Kai nyt on jo sallittua puhua raskausviikoista? "Virallinen" testipäivä eli jouluaatto tuli ja meni. Joulua viettäessä en ole monesti edes muistanut koko raskausasiaa, mikä on hyvä juttu. Pahoinvointiinkin olen jo aika tottunut. Itse asiassa on melkein parempi silloin kun sitä on, kuin silloin kun sitä ei ole (ainakin pahoinvointi tekee rauhallisemman olon siinä mielessä, että ehkä kaikki on ihan hyvin). Välillä pahoinvointia on ollut melkein koko päivän, välillä vain ajoittain. Oksentamaan en onneksi ole joutunut. Pojan raskaudessakin aamuoksentaminen tosin alkoi vasta joskus rv 10 ehkä. 

Mikäli nuo raskausviikot ovat oikein (hedelmöittymispäivän mukaan siis), ja ensimmäinen ultra on suunnilleen rv 7, niin eihän siihen sitten ole kuin pari viikkoa! Ihan kamalaa. Soitan gynen polille heti ensi viikon alussa. Katsotaan, mistä päivästä tulee Se päivä. Voisi hyvin olla jo loppiaisviikolla...! Apua!

Huomenna aamulla laitan muuten viimeisen Lugesteronin. Joulupäivänä ja eilen laitoin puolikkaan annoksen eli 200 mg x 2 tänään ja huomenna sitten vain 200 mg aamulla. Olen monta kertaa tarkistanut TAYS:in ohjepaperin, että kyllä sen näin pitäisi mennä. Gynen polilla annetuista ohjeista kun en muista yhtikäs mitään :)

P.S. Päivitin vähän noita muita sivuja. Raskaustestejä-osiosta löytyy paljon uusia kuvia, jos joku tykkää raskaustestien katselemisesta yhtä paljon kuin minä ;)

Hyvää joulua!

Kiitos kaikille ihanista onnitteluista, olette parhaita :)

Olen ollut yllättävän rauhallisin mielin. Olen jopa uskaltanut puhua kaikenlaisesta lähitulevaisuuteen liittyvästä, kuten seuraavasta ultrasta ja siitä, missä vaiheessa rakaus olisi esimerkiksi siinä vaiheessa, kun olen lähdössä keväällä ulkomaiseen koulutukseen. 

Äitiysloman ajankohtakin on ollut mielessä, koska kun varasin aikaa neuvolaan, niin terveydenhoitaja sanoi, että laskettu aikani olisi 8.8. Olen tullut siihen lopputulokseen, että miksen voisi hieman nauttia toiveikkaasta olosta, kun suru on joka tapauksessa suuri, jos raskaus ei menekään loppuun saakka.

Kiitollisuus on hyvin hallitseva tunne tällä hetkellä. Että miten saimmekaan tällaisen ihanan lahjan, vaikka kaikki kovin epävarmaa onkin. Miksi juuri me, kun lukemattomat lapsettomuudesta kärsivät eivät vielä tänäkään jouluna ole saaneet pitkään tai vähemmän pitkään toivomaansa lasta, tai eivät ole raskaana. 

Elämältä on kai turha kysellä vastauksia tällaisiin kysymyksiin. Vaikka kuinka ajattelisi, että hyvin pitkään lapsettomuudesta kärsineet ansaitsisivat vihdoinkin lapsen tai lisää lapsia, niin valitettavasti se ei mene niin. Suurimmalla osalla vuoro onneksi tulee lopulta, mutta jonotusnumeroa on turha kysellä. Se on mitä on. Jos vaikka vain tietäisi, mikä se on, niin kaikki olisi paljon helpompaa.

Missä elämäntilanteessa kukin tällä hetkellä onkaan, niin toivon teille kaikille lukijoilleni mahdollisimman hyvää ja rauhallista joulua <3