sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Ensimmäinen keskenmeno

Ajattelin kirjoittaa postauksen ensimmäisestä keskenmenosta, kun en ole tainnut sitä vielä tehdä. Kun asiat ovat vielä jotenkuten mustissa, ja tämä uusi keskenmenokin tietysti sai jälleen ajattelemaan tätä edellistä.

Rv 8+1 eli 20.9.2013 alkoi niukka, rusehtava vuoto, ja ensimmäisenä päivänä oli myös jonkin verran "normaalia" enemmän alavatsakipuja, mitä minulla oli muuten raskauden aikana siihen mennessä ollut. Olimme juuri samana aamuna miettineet tulevalle lapselle nimeä. Tuolloin oli lauantaipäivä, joten kärvistelin maanantaiaamuun, jolloin soitin neuvolaan, ja olin niin huolissani, että en voinut pidätellä itkua puhelimessa. Neuvolantäti sanoi, että voin tulla heti käymään, niin hän yrittää kuunnella sydänäänet. Eipä niitä kuulunut, mutta eihän niitä välttämättä noilla viikoilla aina löydykään.

Sain lähetteen gynekologian päivystykseen. Automatkalla itkin ja olin vähällä ajaa ensin risteyksessä parin pyöräilevän lapsen yli ja sitten vielä melkein yhden auton perään. Pääsin kuitenkin turvallisesti sairaalaan. Odotustilassa onnistuin vielä hillitsemään itseni, ja olin vielä toiveikas, vaikka välillä iskikin epätoivo. Vasta kun tutkimuspöydällä gynekologi laittoi ultraäänianturin sisääni ja ruudulle ilmestyi kuva Pienestä ilman sykkivää sydäntä, rupesin taas itkemään, eikä siitä sitten meinannut tulla loppua.

Gynekologi oli oikein mukava ja empaattinen, vaikka mitkään sanat eivät tuolloin lohduttaneetkaan, kun koko elämäni tarkoitus oli otettu minulta pois (siltä se silloin tuntui, eikä viimeistä kertaa). Toinenkin lääkäri kutsuttiin ultraamaan. "Näin yleensä tehdään, jos raskaus on ollut toivottu", gynekologi selitti, niin ettei potilaalle jää sellaista tunnetta, että mitä jos sikiö olikin vielä elossa, mutta sydämensykettä ei vain saatu näkyviin. Itselläni ei ollut epäilystäkään. Pieni oli kuollut kuin kivi, kokokin vastasi vain viikkoja 7+4.

Odottelimme hetken toisen gynekologin saapumista, ja ensimmäinen lääkäri rupesi jo kyselemään, että haluanko lääkkeellisen tyhjennyksen vai odotetaanko, että kohtu tyhjenee spontaanisti. Sanoin, että haluan lääkkeellisen tyhjennyksen. Toinen gynekologi tuli, tutki nopeasti ja pahoitteli tilannetta. Kun olin pukeutunut, sain vielä istua alas hetkeksi, ja ensimmäinen gynekologi kävi läpi käytännön asioita. Aina välillä rupesin uudelleen itkemään. Gynekologi katsoi minua säälivästi, ja kysyi, haluaisinko jutella asiasta jonkun kanssa. Vastasin, että voin kyllä hyvin keskustella läheisteni kanssa. Viikon sairasloman gynekologi kyllä kirjoitti, ja se tuli TODELLA tarpeeseen.

Ennen kuin lähdin polilta kotiin, hoitaja antoin vielä ohjelappusia ja Mifegyne-tabletin. Vuoto alkoi vähitellen runsastua, ja kahden päivän päästä aamulla, ennen kuin minun oli tarkoitus mennä taas sairaalaan lääkkeellistä tyhjennystä varten, alkoi selvästi runsaampi vuoto, ja heräsin aika kovaan vatsakipuun.

Sairaalassa sain heti ensimmäiset Cytotec-tabletit (otin suun kautta) ja yhden Panacod-poretabletin. Panacod-pore veteen sekoitettuna oli KAMMOTTAVAA. Join kuitenkin litkun marisematta, vaikka kokemuksesta tiedän, että Panacod ei ole minulle kovin tehokas kipulääke.

Yön aikana alkanut vatsakipu vahvistui noin vartissa lääkkeenoton jälkeen, ja oli pian kuin pahin koskaan kokemani kuukautiskipu, mutta jatkuva sellainen. Mikään asento ei tuntunut hyvältä ja kieriskelin sairaalasängyssäni (en saanut säädettyä edes pääpuolen kallistuskulmaa). Rupesin ihan tärisemään, kun kipu oli niin kova. Soitin kelloa ja hoitaja tuli paikalle. Pyysin että voisinko saada jotain kipulääkettä, mutta vastaus oli että en voi saada, kun sain juuri sen Panacodin.

Kun hoitaja oli lähtenyt, rupesin itkemään. En edes tajunnut vaatia kivunlievitystä hanakammin, kun minulla oli niin huono olo. Kovaa kipua kesti ehkä noin tunnin, jolloin hoitaja tuli käymään, ja totesi että joo-o, kokeillaanpa lämpötyynyä.

Ennen lömpötyynyä kävin vessassa. Istuin pöntöllä ja vatsaan sattui niin paljon, että oli paha olo. Hetken päästä huomasin, että alapäästäni roikkuu noin parin sentin paksuinen pötkylä hyytynyttä verta. Se oli inhottavaa, ja minulle tuli sellainen olo, että haluan sen pötkylän pois tuolta ja HETI. Yritin ponnistaa, ja hetken päästä sisälläni tuntui sellainen epämiellyttävä "slurps"-tuntemus, kuin imurilla olisi imetty, ja siinä samassa se pötkylä luiskahti pönttöön, ja perässä tuli aika iso klöntti JOTAIN (Pieni se varmasti oli) ja lisäksi kellertävää nestettä (lapsivettä kai). Purskahdin heti itkuun, kun se koko tilanne oli niin hirveä, eikä kukaan ollut pitämässä kädestä kiinni.

Tämän vessareissun jälkeen kivut olivat edelleen ajoittain kovia, mutta tulivat selvästi erillisinä supistuksina, joihin lämpötyyny auttoi mukavasti. Sain vielä kahteen otteeseen Cytotec-tabletteja, mutta mitään isoja hyytmiä ei enää tullut. Odottelin sairaalassa iltaan, jolloin ultraäänellä katsottiin, että kohtu oli kunnolla tyhjentynyt, ja sain sitten lähteä kotiin.

Sairausloma meni lähinnä ajatellessa ja itkiessä tuntoja mieheni ja muun perheen kanssa. Sen jälkeen ensimmäinen työpäivä oli tosi kurja. Mikään ei sujunut ja lisäksi minulla oli sellainen tunne, että millään ei ole juuri väliä, eikä työ tuntunut lainkaan mielekkäältä, kun en odottanutkaan enää vauvaa. Odotus oli jotenkin antanut merkityksen kaikelle muullekin elämässäni. Nyt oli jäljellä vain tyhjä kolo sisälläni. Sydämeen sattui, ja minulla oli tunne siitä, etten voisi enää koskaan iloita kunnolla mistään.

Ehkä olin lapsellisesti ajatellut, että tuon viikon jälkeen elämä jatkuisi kuten ennenkin. Ei se ihan niin mennyt. Minulla on tunne, että oikeastaan koko loppusyksyä varjosti tämä keskenmenoasia. Tavallaan hyväksyin asian päällisin puolin aika nopeasti, eikä minusta ehkä huomannut niin paljon ulospäin, ettei kaikki ollut hyvin, mutta katkerat tunteet olivat välillä todella hallitsevia, varmasti osittain siskoni raskauden vuoksi. Vaikka pystyin puhumaan läheisteni kanssa asiasta, tunsin sittenkin että tarvitsin jonkin ulkopuolisen jolle purkaa tunteitani. Silloin tämä blogi astui kuvaan, ja hyvin se on tehtävänsä täyttänyt.

Aiemmin, kun kävin mielessäni läpi keskenmenoa, rupesin aina itkemään. Nyt tätä kirjoittaessani sitä ei enää tapahtunut. Tuntuu jotenkin siltä, että tämä uusi keskenmeno auttoi minua pääsemään lopullisesti yli ensimmäisestä keskenmenosta, vaikka se ei kovin loogiselta kuulostakaan. Mutta niin se vain taitaa olla, ja se on IHANAA.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Perjantai

Vuoto alkaa olla jo loppumaisillaan. Minusta tuntuu niin hyvältä, että tämä on mennyt näin nopeasti. Aivan kuin tavalliset kuukautiset! En oikein tiedä, mistä päivästä aloitan kierron laskemisen. Sunnuntaina tuli vain illalla pientä mutta selvää tuhrua, maanantaina jo kirkkaampaa verta ja tiistaina vuoto alkoi kunnolla. Maanantain ristiminen kp 1:ksi olisi varmaan lähimpänä totuutta. 

Nännien arkuus on jo lähes hävinny. Tämä ilmiö näyttäisi muuten minun kohdallani olevan varma merkki kahdesta asiasta: joko siitä että ovulaatio on tapahtunut noin vuorokausi sitten (jolloin arkuus jatkuu pari-kolme päivää) tai että olen raskaana (jolloin se ehkä jatkuu koko raskauden ajan, mutta tästähän minulla ei ole vielä kokemusta). Itse rintojen arkuus näyttää olevan paljon epämääräisempi merkki. Toki kierron loppua kohden se selvästi lisääntyy, mutta alkuraskauden ja pian alkavien kuukautisten välillä en ole huomannut eroa. 

Tein tänään aamulla raskaustestin (herkkyys 10 IU/l). Siinä näkyi haamun haamu. Avasin testikotelonkin ja tiirasin tikkua, ja kyllä siinä viiva oli, mutta tämä riittää silti minulle. En aio testata enää uudelleen. Verrattuna yli viikko sitten tekemääni samanmerkkiseen testiin, ero on joka tapauksessa räikeä. Ja kun hCG jo verikokeidenkin perusteella oli laskussa, niin eipä tämä tilanne enää vahvistusta kaipaa: en VARMASTI ole enää raskaana. 

Ensimmäisen keskenmenon jälkeen minulta meinasi mennä hermo, että miten kauan se hCG oikein pysyy koholla?!? 25 IU/l-testi näytti (heikkoa) positiivista vielä 16 päivää lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen. Seuraavan kerran testasin vasta hieman yli viikon päästä, jolloin testi vihdoin näytti puhtaasti vain yhtä viivaa. Vasta 5.11. eli viisi viikkoa tyhjennyksen jälkeen (taitaa olla ihan standardi ajankohta) kävin verikokeessa, joka oli määrätty gynen polilta, ja silloin hCG oli 5. Sattumoisin ovistesti näytti positiivista juuri samana päivänä. Olimme kyllä aloittaneet yrittämisen jo edellisellä viikolla :)

Yllä olevan päätelmän mukaisesti nyt olisi minulla siis menossa kp 5. Jos kroppani ja kuukautiskiertoni ovat tämän pienen hämmennyksen jälkeen yhtään omat itsensä, niin seuraava mahdollinen laskettu aika olisi aika lailla uudenvuoden paikkeilla :) Ei kun ovulaatiota odottelemaan!

Ja yksi asia vielä: olen päättänyt, että aloitan yrityskiertojen laskemisen taas alusta, vaikka en tiedä, voiko tämän raskauden päättymistä varsinaisesti keskenmenoksi kutsuakaan. Tuntuu kivalta aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä :)

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Keväistä

Ei se roosa ollutkaan niin kiva väri :) Vaihdoin siis taas blogin ulkoasua. Kevät :) Oikeanpuoleisen sivupalstan otsikkojen väriä en onnistunut vaihtamaan, mikä harmittaa hieman. Erityisesti häiritseen tuo "Minä"-otsikko, joka on NIIN väärän värinen...

Vuoto on aika runsasta nyt. Vatsakin edelleen hieman kipeä, vaikka tavallisesti kuukautisten aikana jomotusta on vain ensimmäisenä kunnon vuotopäivänä. 

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Hyvä mieli

Vuoto on tänään selvästi runsastunut, määrällisesti kyllä hieman vähemmän kuin kuukautiset pahimmillaan, mutta seassa on ollut tavallista enemmän hyytymiä. Vatsakivut ovat olleet aika lieviä niin että yhdellä Panadolilla olen pärjännyt. 

Lounasaikaan tuli hyytymien seassa parin sentin pituinen ja sentin levyinen vaalea klimppi (anteeksi tämä tarkka kuvailu, jos jotakuta ällöttää), olisiko ollut jotain kalvoja sitten tai jotain??? En nyt sentään sen tarkemmin katsonut, kun holahti suoraan pönttöön :) Näyttäisi siltä, että pääsen tästä "keskenmenosta" fyysisesti aika helpolla. Kunhan ei sitten vuoto pitkittyisi hirveästi. 

Olen oikein hyvällä mielellä juuri nyt. Toivotaan, että se jatkuu. Koiranpentuamme olenkin ajatellut nyt parina päivänä jopa enemmän kuin tätä epäonnista raskautta. En malttaisi odottaa <3 Tämä hieno kevätsääkin on varmasti osasyy siihen, että olen näin positiivisella tuulella. Ajatelkaas, jos nyt olisikin vielä keskitalvi, kun on pimeää sekä töihin lähtiessä että sieltä tullessa... Silloin olisin saattanut ottaa tämän epäonnistumisen raskaammin.

Ai niin, soitin neuvolaan eilen. Eipä siinä mitään erityistä, neuvolantäti pahoitteli tapahtunutta ja sanoi, että kyllä te vielä lapsen saatte. Teen itse kotona raskaustestin kun vuoto on loppunut ja sitten pitäisi olla homma paketissa, ellei nyt sitten vuoto pitkity tai jotain. Toivotaan että ei.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Vuoto!

Olin aivan äsken menossa vessaan tekemään hermostuksissani uuden raskaustestin, kun rupesi pelottamaan, että mistä jos kyseessä on hoitoa vaativa kohdunulkoinen raskaus? No, huomasinpa, että vuoto olikin alkanut! Itkuhan siinä tuli, ja helpotus oli valtava. Näyttäisi siltä, että kehoni hoitaa tämän ihan itsekseen ja kohtuullisessa ajassakin vielä! Toivon vain, ettei vuoto ole kauhean paljon normikuukautisia runsaampaa ja että kivut ovat jotenkuten siedettävät, koska olen menossa yöksi töihin... hups. Eihän nyt ole kuin vasta rv 5+4, joten eiköhän tästä selvitä aika siististi :) Ihanaa! Pian saan toivottavasti taas alkaa bongailemaan ovista!!!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Odottamisen odottamisen odottamista

Vuotoa ei vieläkään ole kuulunut. Jotenkin minulla on sellainen olo, että ei se vuoto alakaan, vaikka tietysti se jossakin vaiheessa alkaa. Samanlainen olo minulla on ollut molemmilla kerroilla paria päivää ennen kuin tein raskaustestin ja se näytti positiivista. En vielä eilenkään onnistunut tavoittamaan neuvolantätiä.

Elän nyt jossakin oudossa välitilassa. Haluaisin niin kovasti alkaa yrittää uutta raskautta, mutta onhan se vähän vaikeaa, kun vaikuttaa siltä että olen edelleen raskaana. Koko elämä on yhtä odottelua. Minulle juuri nyt odottamisen odottamisen odottelua. Odotan, että tämä raskaus päättyy, jotta voin alkaa odottaa uutta raskautta ja sen myötä lapsen odottamista. Kumma juttu.

Muutaman kerran päivässä mieleeni tulee surullisia ajatuksia. Kun emme vieläkään onnistuneet. Kun huomaan vaatteita vaihtaessani, että rinnat tuntuvat edelleen aivan siltä, miltä niiden pitääkin raskaana ollessa tuntua. Kun alavatsassa kipuilee. Pahoinvointia tuskin tulee, kun hCG on noin matala. Jotain hyvää sentään. Ensimmäisessä raskaudessa se alkoi juuri näillä viikoilla. Tänään olisi rv 5+3.

Nätti lauantaipäivä kaikesta huolimatta. Kävimme aamupäivällä miehen kanssa uimahallissa, ja nyt olisi tarkoitus lähteä vielä ulos kävelylle.

Hienoa viikonlopun jatkoa kaikille lukijoille!

torstai 20. maaliskuuta 2014

Itku lyhyestä ilosta

Lyhyeksi taisi tämä toinen raskauteni jäädä :..( hCG oli tänään vain jotain 90, eli laskenut. Ei siis toivoakaan mistään normaalista raskaudesta. Olin koko aamupäivän kuin tulisilla hiilillä, kun odottelin verikokeen tulosta. Kaikesta huolimatta halusin vielä uskoa, että arvo olisi noussut, ja tulihan siinä suru puseroon, kun sain tietää miten asia on. Onneksi pystyin tarkistamaan vastauksen työni kautta, koska neuvolasta ei vastattu, vaikka soitin varmaankin lähemmäs kymmenen kertaa.

Yritän kyllä soittaa neuvolaan vielä huomenna, koska en oikeastaan tiedä, mitä minun nyt pitäisi tehdä. Todennäköisesti vain odottaa, että vuoto alkaa. Mutta mitäs jos se ei alakaan? Tuulimunaraskaudet menevät muistaakseni kesken tavallisesti rv 10 mennessä, mutta en todellakaan haluaisi odottaa niin pitkään, kun tiedän, että raskaus ei kuitenkaan tule jatkumaan. Enhän tietysti ole varma, että kyseessä on tuulimuna. Kohdunulkoinen raskaus se voisi myös olla, kun sellaisessa hCG tyypillisesti kai nousee vain vähän. Tuulimunassa voi ilmeisesti nousta tosi hyvinkin? 

Mielestäni olen suhtautunut tähän asioiden ikävään käänteeseen yllättävän hyvin, mieheni samoin. Olin kuvitellut, että olen varmaan ihan rikki sitten jos tulee vielä toinenkin keskenmeno peräkkäin, mutta olen yllättävän positiivisella mielellä, vaikka sainkin taas haudata kaikenlaisia ihania kuvitelmiani. Koiranpennun odotus tietysti auttaa asiaa aika paljon. Eihän siihen ole enää kuin hieman yli kuukausi! <3 

Ensisijainen toiveeni tässä vaiheessa on, että vuoto alkaisi mahdollisimman pian jotta saadaan tämä asia pois päiväjärjestyksestä ja että pääsemme yrittämään taas uudelleen. Ei tullut jouluvauvaa tällä kertaa. Se on nyt vain hyväksyttävä, vaikka sydämeen sattuukin.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Huonoja uutisia

Soitin aamulla taas nevolaan, ja pyysin lähetettä verikokeeseen virtsanäytteen sijaan. Neuvolantäti laittoi lähetteen, ja tuloksena oli hCG-arvo 107. Eli matala. TOSI matala. Menen ylihuomenna vielä uuteen verikokeeseen, mutta huonoltahan tämä näyttää. Eipä meistä taida tulla vanhempia marraskuussa :( On jotenkin ihan lamaantunut olo.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Rv 4+5 ja soitto neuvolaan

Tänäänkään ei aamulla ollut näkyvissä erityistä muutosta viivan vahvuudessa. Oireita minulla kyllä on selvästi, rinnat lisääntyvästi arat ja vatsassa pientä kipuilua ja paineen tunnetta jatkuvasti. Ja onhan se kuukautisten puuttuminenkin selvä raskausoire ;) 

Soitin neuvolaan, ja viime kerrasta tuttu neuvolantäti tunnisti minut heti, ja sanoi, että olikin tässä yhtenä päivänä ajatellut minua, että koskahan soitan :) Kerroin testiongelmistani, ja hän sanoi, että voi laittaa virtsatestilähetteen laboratorioon. Vastasin, että sopiihan se. Varasimme myös ajan ensimmäiselle neuvolakäynnille 15.4. Minusta kyllä tuntuu aika epätodennäköiseltä, että koskaan pääsen tuon ajan käyttämään, mutta onpahan nyt merkitty kalenteriin. 

Huomenna käyn siis antamassa virtsanäytteen. Myöhemmin kylläkin tajusin, että ei tuo laboratorion virtsatesti olen sen kummempi kuin kotitestikään, kun se ei ole kvantitatiivinen, eli ei mittaa hCG:n määrää, vain onko sitä virtsassa vai ei. Tarkistin vielä asian netistä laboratorio-ohjekirjasta, ja testin herkkyys on ihan sama kuin useimmissa kotitesteissä, eli 25 IU/l. Toisin sanoen tuosta virtsatestistä ei taida olla mitään hyötyä. hCG verestä olisi ollut käyttökelpoisempi tässä tapauksessa. Itse asiassa kotitestikin saattaisi olla parempi, koska viivan vahvuudesta ainakin voi päätellä jotain. Menen nyt kuitenkin antamaan sen näytteen :)

Epäilen kyllä vahvasti, että tämä raskauteni on tuulimuna tai jotain, koska silloin kai hCG nousee hitaammin. Ihana neuvolantäti oli kuitenkin niin toiveikkaan kuuloinen, ja sanoi, että eivät ne kotitestit aina näytä oikein. Tuo puhelu sai minutkin hieman toiveikkaammaksi. En kuitenkaan ole antanut itselleni lupaa minkäänlaisille eufoorisille tunteille. Kun lueskelin eilen jotain netin keskustelupalstaa, jossa marraskuulle vauvaa odottavat hehkuttivat tuntemuksiaan, en voinut samaistua tuohon joukkoon ollenkaan. Kun kaikki on niin epävarmaa. Eilen tarkistin sentään, mikä olisi laskettu aikani: 19.11.

Minun täytyy tunnustaa, että varasin jo ajan varhaisraskauden ultraääneen. Se olisi noin kahden viikon päästä, eli 1.4. Sehän onkin aprillipäivä! En ajatellut tuota päivämäärää ollenkaan silloin kun varasin ajan. Ehkä koko tämä juttu onkin vain yksi iso pila. Tuleekin paljon aikoja peruttavaksi, jos raskaus menee kesken...

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Mitä kummaa???

Melkein koko eilispäivä menikin kaikesta huolimatta toiveikkaissa tunnelmissa. Tänään aamulla tein taas uuden tikkutestin. Edelleenkään ei viivan tummenemista! En yhtään tajua, mikä tämä juttu oikein on. Mitään vuotoa ei ole tullut, vatsatuntemuksia on koko ajan, nännitkin ovat kipeytyneet, eli selvästikin vaikuttaisi siltä, että olen raskaana. Ehkäpä haen apteekista vielä toisenmerkkisiä testejä.

Onko jollain kokemuksia näistä Pregcheck-testeistä? Vaikka merkki on sama, niin testin malli on ilmeisesti muutama kuukausi sitten muuttunut, koska edellisen raskauden aikana tein samanmerkkisiä testejä, mutta ne näyttivät ihan erilaisilta. Tikku on nyt ohuempi ja viivat (myös kontrolli) ovat ohuemmat ja eriväriset. Viivan kehittyminen kestää TOSI kauan, vaikka selkeä viiva näkyykin kaikissa tekemissäni testeissä. Ei siis mitään haamuja, vaikka selvästi vaalempi viiva kuin kontrollli.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Pelokasta odottelua

Tein heti herättyäni uuden testin. Hyvin hitaasti tuli testiviiva näkyviin, kuten eilenkin, ja aluksi minusta näytti että se oli vaaleampi kuin eilen. Olin murheen murtama. Noin tunnin ajan olin ihan maassa, itkin vain ja elämä tuntui epäreilulta. Mies lohdutti ja soitin ja herätin siskoni, joka yritti parhaansa mukaan lohduttaa. Olin ihan varma, että pipariksi meni. Tein jopa toisen testin samasta pissasta (se näytti vieläkin haaleamman viivan). 

Kun nyt sitten vertasin testejä kuivana (mitä ei varmaankaan saisi tehdä?), niin kyllä tämänpäiväiset testivivat ovat tummempia, jopa se vaaleampi näistä kahdesta. En viitsi laittaa kuvaa, koska en saanut otettua sellaista, jossa ero näkyisi selvästi. Onhan tämä aikamoista hysteriaa :)

Kuukautiset eivät kuitenkaan ole alkaneet, ja se jos jokin on merkki siitä, että jotain tuolla alhaalla tapahtuu. Tein muuten eilen iltapäivällä Clearbluen digitestin, joka näytti "Raskaana 1-2". Eihän se näyttänyt aivan sitä mitä odotin (koska tiedän aika varmasti koska ovulaatio tapahtui), mutta hCG-arvo voi kyllä vaihdella paljon eri ihmisten välillä, ja ravasin eilen vessassa niin usein, että ei se pissa kovin kauan ollut rakossa maannut :)

Yritän viljellä tekstissäni näitä hymynaamoja, jotta saisin itseni vakuutetuksi siitä, että toivoa vielä on. Minulla on vain todella kirkkaasti mielessä ensimmäinen raskauteni, jossa aivan samoina päivinä tein digitestin tuloksella "Raskaana 2-3" ja tikkutestin viiva vahvistui yhdessä vuorokaudessa tosi selvästi.   Tiedän, että vertailu on ihan typerää, mutta minkäs teet. Heräsin aamulla aika varmana siitä, että uusi testi antaisi varmuutta siitä, että olen vahvasti raskaana. Sitten kävi näin. Tuntui, että koko päivä on pilalla, vaikka tästä piti tulla maailman onnellisin viikonloppu.

Tuntemukseni ovat nyt siis aika ristiriitaiset. Osa minusta on varma, ettei tämä raskaus ehdi edes kunnolla alkuun ennen kuin se jo keskeytyy, ja osa (aika paljon suurempi) on sitä mieltä, että kaikkihan näyttää ihan hyvältä. Hemmetin tikkutestit. Silmäthän tässä vain tulevat kipeiksi tästä viivojen tuijottelusta. Aina välillä vilkaisen myös tässä edessäni lojuvaa Clearblue-testiä, jonka näytössä lukee edelleen "Gravid Raskaana 1-2" (patteri kesti viimeksi muistaakseni noin vuorokauden).

Minulla on jemmassa vielä yksi tikkutesti huomiseksi. Olemme kyllä menossa tänään asioille, joten ehkä minun pitäisi ostaa lisää testejä. Ei tässä oikein voi muuta tehdä kuin odottaa. Tuttua puhaa :)

perjantai 14. maaliskuuta 2014

KYLLÄ!


Nukuin taas ERITTÄIN huonosti. Mutta herääminen 5.40 (noin tuntia aiemmin kuin olisi tarvinnut) kannatti. Kyllähän noissa testeissä selvät viivat on?!? Tein ensin alimmaisen, ja ehdin jo pettyä pahasti, koska kontrolliviiva ehti kehittyä ihan tummaksi ennen kuin testiviiva tuli näkyviin. Kun viiva tuli näkyviin, tein heti toisenkin testin.




Mitenkähän minun nyt olisi tarkoitus selvitä tämä työpäivä huomiseen, jolloin saan tehdä uuden testin? Toisaalta on ihan hyvä, että tänään on työpäivä, koska nyt minun on pakko keskittyä muuhunkin. Yksi ensimmäisistä ajatuksista, joka tuli mieleen, kun näin viivan, oli että varmasti vuoto alkaa tämän päivän aikana, ja onni jää lyhyeksi.

Mutta juuri nyt olen kuitenkin RASKAANA. Ainakin jollakin tavalla. Palaan asiaan viimeistään huomenna. Ajatukset ovat hieman sekaisin vielä.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Pöljä optimisti

Vieläkään ei ole vuoto alkanut. En ole vielä päättänyt, saavatko raskaustesti snapsilasin kera käyttöä jo huomenna aamulla, jos vuoto ei ala yön aikana, vai odotanko vielä perjantaihin... Iiiik. Yritän kyllä koko ajan hokea mielessäni, että "en ole raskaana, en ole raskaana", koska huomaan jo nyt leijuvani jonkinlaisilla vaaleanpunaisilla pilvillä, tosin yksi jalka saattaa vielä koskettaa maata (mutta korkeintaan kevyesti). 

Voi että kun en ikinä opi olemaan vähemmän optimistinen! Tänään on kuitenkin vasta kp 29, eli kuukautisten kuuluisi alkaa vasta huomenna, jos oletan että kierto on se minun "normaali" 29 päivää... Mutta koska luteaalivaiheen kai pitäisi olla kierrosta toiseen suht saman pituinen, niin sen perusteella vuodon olisi voinut olettaa alkaneen jo tänään...

Ensimmäisen raskauden kohdalla nämä samaiset päivät olivat jälkeen päin ajateltuna aika erikoisia: En todellakaan uskonut olevani raskaana, mutta samalla tiesin jotenkin hyvin varmasti, että eivät ne kuukautiset ala. Monta yötä ennen testin tekoa nukuin levottomasti, heräilin erilaisiin vatsatuntemuksiin ja ramppasin vessassa tarkistamassa, josko vuoto olisi alkanut. Aamuisin heräsin hikisenä ja levottomana. Kun sitten aina totesin, että ei vuotoa vieläkään, se ei ollut mikään yllätys, koska jotenkin vain tiesin että ei minun nyt kuulukaan vuotaa. Silti ajatus raskaudesta tuntui mahdottomalta. Aika epäloogista, eikö totta :D

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Kp 27 ja raskaustestien tekemisestä

Ihan viimeiset kiertopäivät menossa. Edellisessäkin kierrossa ovisplussa tuli kp 14 ja silloin kierron pituus oli 28 päivää. Tämän mallin mukaan kuukautisten pitäisi alkaa keskiviikkona. En tunne itseäni yhtään raskaaksi. En ole kuitenkaan surrut mahdollisten kuukautisten alkamista kovasti etukäteen, vain IHAN vähän. Koska tiedän, että se tulee sattumaan sisimpään, vaikka kuinka olisin yrittänyt valmistautua pettymykseen. Että taas pitää odottaa kuukausi.

Tänään aamulla mielessäni kävi ajatus, että mitä jos ottaisinkin vähän pissaa purkkiin ja tekisin raskaustestin? (käytän muuten halvempien, "kuppitestien" tekoon kertakäyttöisiä snapsilaseja :) tosi kätevää!) Onnistuin pitämään näppini kurissa, onneksi. 

Olen oppinut, että testien tekemisestä etukäteen ei seuraa mitään hyvää ainakaan omalla kohdallani. Pitkitän vain kurjuutta. Koska vaikka testi näyttäisi negatiivista, niin en tietystikään usko, että en ole raskaana, vaan testailisin päivittäin niin kauan, että kuukautiset alkavat (ja joskus tämän jälkeenkin). Jos taas odotan oletettuun vuodon alkamisajankohtaan saakka, mielialani pysyy paljon parempana, ikään kuin sellaisessa seesteisessä "kaikki on vielä mahdollista"-moodissa. Suru on ihan yhtä suuri kuitenkin.

Tämmöisiä mietteitä tänään. Ihanan keväistä viikkoa teille kaikille!

torstai 6. maaliskuuta 2014

Koiranpentu!

Saimme tänään tietää, että 28.2. syntyi kolme pentua, joista yksi on nyt varattu meille! En malttaisi odottaa huhtikuun loppuun <3

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Blogin ulkoasu

Kyllästyin siniseen. Vaikka en olekaan mikään vaaleanpunaisen suuri ystävä, niin halusin vähän vaihtelua :) Olen surkea tietokoneenkäyttäjä, ainakin jos on kyse jostain vähän monimutkaisemmasta asiasta. Olisin halunnut tehdä blogiini välilehtiä, mutta eipä onnistunut. Silloinhan itse blogin pitäisi olla yksi välilehdistä??? Vai? Tein tämän ohjeen mukaan yhden välilehden, mutta en saa sitä näkymään missään... Vinkkejä kaivataan! 

Loppukierron ajatuksia

Olin yön töissä, ja kun hetkeksi pääsin nukkumaan, niin en sitten saanutkaan heti unta, kun mieleeni hiipi sellainen ahdistus, että mitä jos en koskaan enää tule raskaaksi? Tavallaan tiedän, että ei ole mitään syytä, miksi en tulisi uudelleen raskaaksi, mutta ajatus on vain niin mahdottoman tuntuinen jälleen kerran. 

En varmaankaan tule uskomaan silmiäni, sitten kun raskaustesti joskus taas näyttää plussaa. Heti keskenmenon jälkeen kaksi viivaa tikussa ei varmaankaan olisi hämmästyttänyt yhtä paljon, mutta kun keskenmenosta nyt on kulunut kohta puoli vuotta, niin raskaana olemisen ajatus tuntuu jo täysin vieraalta. Kun en koskaan olisi raskaana ollutkaan. Silti ei tunnu siltäkään, kuin olisimme marraskuussa aloittaneet puhtaalta pöydältä.

Ainakin tänään minulla on sellainen olo, että raskaus ei ole sellainen asia, joka on tarkoitettu minulle. Ihan jännä olo. Ei niin ettenkö sitä toivoisi ihan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta koko ajatus on vain niin vieras ja mahdottoman tuntuinen. 

Kp 22 menossa, jos en ole laskenut väärin. Ei erityisiä tuntemuksia. En VARMASTI ole raskaana. Silti luulen olevani ja tulen varmasti pettymään (vaikka odottelemmekin lähipäivinä mahdollisen tulevan koiranpentumme syntymää).

Yritän ajatella, että lasten hankkimisella ei ole mikään kiire, ja mieheni yrittää myös vakuuttaa minut tästä asiasta. Silti se ei ole ihan totta, ja tämä onkin suurin syy siihen, miksi koko tämä tilanne stressaa minua. Jos sairauteni yhtäkkiä päättäisikin aktivoitua, voisi edessä olla kevyesti vaikkapa vuoden mittainen yrityskielto (en tiedä, miten kärsivällisyyteni riittäisi tuollaisessa tilanteessa), enkä voisi vaikuttaa tilanteeseen itse millään tavalla. 

Lisäksi meidän on jossakin vaiheessa muutettava väliaikaisesti toiselle paikkakunnalle minun erikoistumiseni vuoksi. Ihan muista kuin perhesyistä se ei joka tapauksessa tule tapahtumaan vielä pariin vuoteen, mutta mitä jos lasta ei vain kuulu? Emmehän tietenkään muuta toiselle paikkakunnalle vain jotta minä viettäisin siellä äitiyslomaa, vaan ensimmäinen lapsi olisi kyllä tarkoitus olla tehtynä ja perhevapaat pidettynä ennen muuttoa. Emme aio jäädä toiselle paikkakunnalle yhtään pidemmäksi aikaa, kuin mitä erikoistumiseni vaatii. 

Mutta palaan uudelleen siihen mahdollisuuteen, että raskaus ei vain onnistu. Jottei erikoistumiseni pitkittyisi liiaksi, olisi meidän kokonaan jätettävä raskautumisyritykset pitkäksi aikaa jo ennen muuttoa, koska erikoistumisvaiheen alkaessa en voi myöskään olla raskaana, koska silloin vauva syntyisi kesken tämän jakson, eikä siinä olisi mitään järkeä. Eli jos muutto olisi (kuten olemme alustavasti suunnitelleet) noin parin vuoden päästä, niin raskautumisen kanssa alkaisi olla todella kiire.

Tiedän, ettei tällainen kuukausien laskeminen auta raskautumista ollenkaan, mutta kun tilanne on mikä on, niin en voi vain ajatella, että raskaus alkakoot kun alkaa. Olisi IHANAA, jos tietäisin, ettei meidän tarvitsisi enää muuttaa minnekään. Silloin tilanne olisi aivan toinen.