Olin odottanut pääsiäislomaa innokkaasti, mutta huomaankin odottavani sen päättymistä vielä innokkaammin. Rakenneultra on jo ylihuomenna. En odota sitä millään lailla paniikinomaisin tuntemuksin, mutta toki se jännittää. Toivon totta kai ultrasta sellaista kokemusta, että saisimme VIHDOINKIN luvan uskoa kaiken sujuvan hyvin loppuun asti. Mitään konkreettisia suunnitelmia meillä ei ole, jos tulisikin huonoja uutisia. Ehkä sitä on turha miettiä etukäteen, kun kaikki oletettavasti kuitenkin on kunnossa.
Täällä anoppilassa tulevaan ultraan suhtaudutaan lähinnä ohjenuorana siihen, minkä värisiä vaatteita vauvalle saa ruveta ostelemaan. Mikä ainakin minua ärsyttää suunnattomasti, kun itselläni on huoli siitä, odotammeko terveeltä vaikuttavaa vauvaa vai emme. Kun lisäksi anoppi (ehkä tahattomasti) antaa puheillaan ymmärtää, että miksi ihmeessä meidän pitäisi enää tässä vaiheessa olla mistään huolissamme. "Silloin kun minä olin raskaana..."-juttuja saa kuunnella vähän väliä. Silloin sai syödä ihan mitä vain, ei ollut tarkkoja ultria ym.
Helppohan sellaisen ihmisen on sanoa, joka ei ole koskaan kärsinyt lapsettomuudesta tai kokenut keskenmenoja. Mielestäni minulla ja miehelläni on täysi oikeus suhtautua raskauteen juuri niin varovasti kuin haluamme. Tätä pyrkimystä kylläkin yritetään horjuttaa koko ajan, kun joka välissä ollaan tyrkyttämässä vanhoja lastenvaatteita, leluja, pinnasänkyä ja muuta. Ensimmäiset vaateostoksetkin anoppi oli tehnyt. Siitä en kuitenkaan voinut suuttua, koska ne vaatteet olivat IHANIA. Miten pieni onkaan body koossa 56!
