Laskettu aikahan tässä raskaudessa olisi ollut torstaina 27.8. Onneksi vauva päätti syntyä jo ennen sitä.
Keskiviikkona 19.8. eli rv 38+6 oli neuvolakäynti. Emme varanneet automaattisesti uutta käyntiä, koska olin menossa äitiyspolille kontrolliin seuraavan viikon maanantaina rv 39+4 vauvan oudosti vaihtelevan vatsanympärysmitan vuoksi. Minun oli sitten vain tarkoitus ilmoittaa neuvolaan, jos synnytys käynnistetään tms. Neuvolan jälkeen menin vielä raskaushierontaan. Hieroja kysyi, että olenko jo kypsä synnyttämään ja vastasin että kyllä vaan, ja hän paineli sitten hieronnan aikana jotain akupisteitä, mikä saattaisi edesauttaa synnytyksen käynnistymistä. Syy-seuraussuhteiden arviointi on tässä tapauksessa on toki mahdotonta, mutta hyvin tämä akupainanta tuntui toimivan ;)
Keskiviikkoiltana oli vielä pojan harrastuksen ensimmäinen kerta, jossa sekä minä että mieheni halusimme olla mukana. Siskon miehellä oli saman päivänä syntymäpäivä, ja sanoin hänelle, että hän hyvin todennäköisesti saa pitää syntymäpäivän omanaan, eikä illalla ollut mitään erityisiä tuntemuksia, joita ei edeltävinä päivinä muuten olisi ollut, kuten 13.8. postauksessa kerroinkin. Illalla sanoin äidilleni puhelimessa, että nyt voisi vauva oikeastaan tulla, kun olen saanut kaikki kalenteriin varatut menot hoidettua.
Menimme keskiviikkona normaalisti nukkumaan, sitä edeltävästi taisimme muuten seksiäkin harrastaa. Puolenyön jälkeen heräilin useita kertoja pissahätään ja supistuksiin, ja joskus ennen kolmea tajusin, että ehkä nämä ovatkin nyt niitä kipeämpiä supistuksia, kun ei oikein tuntunut hyvältä olla makuuasennossa paikallaan. Neljän aikaan vessakäynnin yhteydessä paperiin tuli pyyhkiessä vähän veristä limaa, samoin kuin seuraavilla kerroilla. Pojan raskaudessa limatulppa irtosi muistaakseni ehkä viikko ennen synnytystä, mutta nyt se oli minulle varmistus siitä, että synnytys on alkamassa. Olin ihan täpinöissä, sydän hakkasi ja eipä siitä nukkumisesta sitten oikein tullut enää mitään. Siirryin alakerran sohvalle, jotta edes mies saisi nukkua kunnolla. Supistukset herättivät joka kerta, ja tuntuivat pahemmilta, jos en ehtinyt heti alkuvaiheessa seisomaan ja nojailemaan esim. pöytään ja samalla hengittelemään syvään ja pyörittelemään lantiota. Nukuin lyhyitä pätkiä. Supistuksia tuli noin 10 minuutin välein, paitsi kun limatulppa irtosi, oli 20 minuutin tauko.
Mies lähti töihin normaalisti ja vei pojan hoitoon, mutta palasi jo parin tunnin päästä. Olin vähän harmissani ensin, kun nyt sitten kaikki töissä tiesivät, että olemme lähdössä synnyttämään. Mitä jos supistukset olisivatkin lakanneet? No, melko pian kävi kyllä selväksi, että kyllä se on menoa nyt. Kokeilin itse kohdunsuuta, ja se taisi olla sen noin 3 cm auki. Aamupäivän ja alkuiltapäivän ajan supistuksia tuli pikkuhiljaa tiheämmin noin 5 min välein. Hetken olin suihkussa, mutta muuten supistukset hoituivat etukumarassa asennossa lantiota pöyritellen ja syvään hengitellen. Olivat ne jo aika kipeitä omasta mielestäni. Vähän ennen klo 15 lähdimme ajamaan sairaalaan. Matkalla tuli neljä supistusta, ja se olikin aika ikävää, kun piti istua paikallaan. Synnytyssalin ovella olimme aika tasan klo 15. Sisätutkimuksessa olin 3 cm auki ja kaulaa oli vielä vähän jäljellä. Olin pettynyt, koska tilanne muistutti ihan liikaa esikoisen pitkäksi venähtänyttä synnytystä. Pääsimme kuitenkin käyrien jälkeen heti synnytyssaliin.
Heti, kun pääsimme synnytyssaliin, siirryin suihkuun. Ammetta olin miettinyt myös, mutta vesi kun ei saa olla kovin kuumaa, niin suihku tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Suihkuttelin lähes parin tunnin ajan noin klo 18.30 asti, vaikka veden tuhlaus vähän hirvittikin ;) Suihku toimi oikein hyvin. Supistuksen alkaessa nousin seisomaan, sitten taas lantion pyörittelyä, kuumaa vettä ensin vatsalle ja sitten kun kipu aina siirtyi selkään niin sitten sinne. Supistuksia tuli 2-3 min välein. Yritin juoda paljon, ja suihkuttelun loppuvaiheessa söin jogurtin, kun alkoi olla vähän hutera olo. Jogurtin oksensin kuitenkin nopeasti suihkun lattialle, ja päätin, että nyt saa suihku riittää.
Suihkun jälkeen olin 5 cm auki, ja olin oikein tyytyväinen. Kätilö laittoi tens-lätkät nivusiin ja alaselkään, ja kokeilin niitä jumppapallolla (ei yhtään hyvä) ja sitten kävelytuen kanssa (vähän parempi). Klo 20.05 sain ilokaasun käyttöön. Olin silloin jo melko kipeä, eikä ilokaasusta ensin tuntunut olevan mitään hyötyä, kun en oikein uskaltanut hengittää sitä tarpeeksi pitkään (viimeksi tuli pahoinvointia). Sitten kuitenkin rohkaistuin, ja parin tunnin ajan ilokaasu + tens toimi tosi hyvin samalla kun istuin ja nojasin korotettuun sänkyyn. Kohdunsuun avautuminen ei oikein edennyt ja supistuksia tuli turhan harvoin. Kalvot puhkaistiin 21.49, mutta se ei auttanut supistuksia ollenkaan, sen sijaan kohdunsuu "supistui" takaisin neljän senttiin, eikä sitten millään meinannut edetä. 23.45 aloitettiin oksitosiinitippa, joka oli käytössä synnytyksen loppuun asti.
22.08 laitettiin ensimmäinen PCP-puudutus. Se ei juuri sattunut, ja toimi todella hyvin noin tunnin ajan. Sen jälkeen annettiin toinen PCP, mutta nopeasti kävi selväksi, ettei se enää toiminut. Aloin olla tosi kipeä ja väsynyt eikä kohdunsuun tilanne edistynyt, joten päädyimme epiduraaliin. Puolenyön paikkeilla selkä-, vatsa- ja reisipolttojen lisäksi oli ilmaantunut tosi ikävää vasemman lonkan seudun säteilevää kipua, joka tuntui lopulta myös supistusten välissä, mutta paheni niiden aikana. Odottelimme epiduraalia, mutta rekkakolarin vuoksi anestesiologit olivat kiinni leikkauksessa, ja kävi selväksi että joutuisimme odottamaan pitkään. Ilokaasu ei auttanut juuri ollenkaan. Olin jo ihan epätoivoinen, kipu oli jatkuvaa, itkin ja oksensin ja olin varma että kuolen. Epätoivoisena pyysin sektiota, ihmettelin miksi kukaan ylipäätään haluaa lapsi ja vannoin ettei meille tule tämän jälkeen enää yhtäkään vauvaa :D
Kahden tunnin odottelun jälkeen anestesiologi pääsi vihdoin paikalle ja laittoi epiduraalikatetrin. Ensimmäisen puuduteannoksen olen saanut klo 1.56. Pojan kanssa muistan kivunlievityksen alkaneen hyvin nopeasti, mutta nyt tuntui ensin ettei se toimi ollenkaan. Anestesiologikin mietti, että voihan olla ettei puudute tehoa lonkkakipuun, joka siinä vaiheessa oli se kaikkein suurin ongelmani. Ehkä puolen tunnin sisään huomasin kuitenkin, että lonkkakipukin helpotti, ja sitten olin kuin taivaassa. Paniikki oli tiessään ja pystyin taas ajattelemaan selkeästi. On ihan hirveää, kun sattuu eikä kukaan pysty auttamaan.
Epiduraali vei pois kaikki kivut ja myös paineentunteen. Sain luvan nukkua vähän, koska olin todella väsynyt. Kestokatetri laitettiin virtsantulon seuraamiseksi, koska pissaa ei ollut tullut moneen tuntiin, ja taisin olla aika kuiva. Sain pari litraa nestettä suonensisäisesti ja lisäksi suun kautta. Oksitosiinitippa jatkui ja supistuksia tuli hyvin. Parin tunnin levon jälkeen kohdunsuu oli 6-7 cm auki, ja tunnelin päässä alkoi näkyä valoa. Paineentunnetta ja lonkkakipua alkoi tuntui pikkuhiljaa uudelleen, ja uusi puuduteannos laitettiin klo 5.50. Puudutteesta tuli muuten ihon kutinaa samalla tavalla kuin pojan synnytyksessä. Se on ilmeisesti melko tavallinen haittavaikutus.
Toisen puuduteannoksen jälkeen istuin jumppapallon päällä ja kävelinkin vähän. Väsymys oli ihan kauheaa, nukahtelin jumppapallon päällä istuessani ja tuntui melkein mahdottomalta yrittää pysyä hereillä. Kipuja ei kuitenkaan ollut niin kauan kuin epiduraali toimi. Kun toisen annoksen vaikutus alkoi hiipua, tuntemukset alkoivat olla erilaisia kuin aikaisemmin. Mitään jatkuvaa, kovaa paineentunnetta ei ollut, mutta sen sijaan kyllä aina supistusten aikana alkoi tuntumaan sellainen kova kakkahätää muistuttava paine. Itse asiassa niin kova, että yhden supistuksen aikana suoli tyhjeni ilman että pystyin sitä estämään mitenkään.
Pyysimme kätilön paikalle, enkä ollut uskoa korviani, kun kätilö ilmoitti että kohdunsuu on kokonaan auki! Oli sellainen olo, että eihän tällaista meille voi tapahtua! En uskaltanut oikein avoimesti riemuita, mutta väsymys oli yhtäkkiä tiessään. Kätilö kertoi, että pää oli vielä melko ylhäällä ja sen pitäisi vielä päästä kiertymään oikeaan asentoon. Sain kylkimakuulla jalkojen väliin "pähkinäpallon", minkä piti auttaa päätä laskeutumaan. En muista, miten kauan sen jälkeen odotelimme, mutta aika pian paineentunne supistusten aikana kävi tosi kovaksi ja olo hankalaksi, niin että kutsuimme taas kätilön paikalle. Tulivatkin sitten kaksin kappalein (toinen oli harjoittelija). Tekivät taas uuden sisätutkimuksen, ja ilmeisesti pää oli laskeutunut. Olin siinä että ai saako nyt ponnistaa, johon kätilöt vastasivat että juu juu. Edelleenkään en uskaltanut ajatella, että kohta vauva on ulkona.
Lähdin päättäväisesti ponnistamaan, ja tuntui että tämä on tuttu juttu ja tiedän mitä teen. Pojan kanssa ponnistusvaihe meni niin, etten ollenkaan tuntenut supistuksia. Nyt tunsin ne paremmin, mutta en kuitenkaan kivuliaiksi ehtinyt huomata. Supistuksia ehti tulla kaksi tai kolme ja ponnistusvaihe kesti 7 minuuttia. Olisiko ollut toisen supistuksen päätteeksi, kun pää oli siinä tiukimmassa kohdassa, ja sattuihan se jonkin verran ;) Seuraavan supistuksen aikana pää tuli ulos. Jossakin vaiheessa oli laitettu puudutus ja tehtiin pieni episiotomia. Pää tuli ulos helpommin kuin pojan synnytyksessä, mutta vartalo oli tiukemmassa. Tyttöhän oli selvästi pulleampi kuin veljensä, ja hartioista piti vähän vetää ja toinen kätilö sanoi että nyt jalat vielä enemmän auki, ja vedin sitten sukistani niin paljon kuin pystyin. Lopulta loput vauvasta kuitenkin tuli ulos, ja se "slurp"-tunne kun vauva luiskahtaa ulos oli ihan mahtava. Kello oli silloin 9.15.
Olin äärimmäisen helpottunut ja onnellinen ja rupesin itkemään (enemmän nimenomaan helpotuksesta enkä onnesta). Vauvahan oli vaikuttanut voivan hyvin koko synnytyksen ajan, mutta lapsivesi oli sitten kuitenkin vähän vihreää. Vauva ei heti huutanut kovaa, vaan ensin alkoi kuulua ininää, joka pikkuhiljaa voimistui huudoksi. Itse en ehtinyt mitenkään huolestua, mutta mies kertoi ajatelleensa, että pitäisikö jonkun tehdä jotain? Vauvan hengitys oli vähän rohisevaa aluksi, mutta ihon väri hyvä ja muutenkin vauva oli pirteä. Suuttui jopa, kun ei ihan heti päässyt rinnalle :) Apgar-pisteet olivat 9/10/10. Kätilöt kommentoivat, että napanuora vaikutti vähän lyhyeltä, mutta minulle ei sitten selvinnyt, vaikuttiko se jotenkin synnytyksen kulkuun. Sanoivat myös, että onneksi vauva ei ollut isompi, kun vartalon ulostulon kanssa teki vähän tiukkaa. Mitat olivat siis 49 cm/35 cm/3585 g. Poikahan oli 48,5 cm pitkä ja painoi 3145 g. Tytöllä viikot 39+1 ja pojalla 39+5.
Istukka syntyi 23 minuuttia vauvan jälkeen. Episiotoimiahaavaan laitettiin tikki tai pari. Virtsaputken suun lähelle oli tullut pieni nirhauma, mutta sille ei tarvinnut tehdä mitään. Kirveli kyllä kovasti parin päivän ajan. Kestokatetri poistettiin ennen kuin siirryimme vuodeosastolle. Minulla oli kuitenkin vaikeuksia pissata, ja parin tunnin sisään tulin tosi kipeäksi ja rakossa oli silloin yli 700 ml virtsaa, joka otettiin pois kertakatetroimalla. Se jouduttiin toistamaan vielä kerran, kun en saanut itse pissattua, ja pyysin sitten kestokatetria. Se otettiin seuraavana päivänä pois, ja pissaaminen sujuikin sitten jo hyvin. Jälkisupistukset olivat tosi ikäviä.
Ensimmäinen yö osastolla meni melko hyvin, mutta toisen yön valvoimme käytännössä kokonaan sekä minä että vauva. Tyttö halusi olla koko ajan tissillä, ja kahden vuorokauden ikäisenä oli jo niin nälkäinen että sai ennen kotiinlähtöä annoksen korviketta, kun painokin oli laskenut 7 %. Odotin innokkaasti kotiinpääsyä. En viihtynyt osastolla, vaikka sain olla huoneessa yksin. Vessaankin oli vaikea päästä, kun vauva alkoi heti huutamaan, kun ei ollut tissillä. Koronan takia osastolta ei saanut lähteä pois, ja vain puoliso sai tulla käymään. Mies ja poika tosin ehtivät ensimmäisenä päivänä tulla molemmat käymään, ennen kuin joku kätilö tajusi, että sisarukset eivät ole tervetulleita. Koko toisen päivän vietin sen vuoksi osastolla vauvan kanssa kahdestaan. Vihreän lapsiveden vuoksi emme saaneet kotiutua ennen kuin vauva oli 2 vrk:n ikäinen.
Suurimpana toiveena tämän toisen synnytyksen suhteen oli, että saisin taas synnyttää alakautta ja hieman nopeammin kuin esikoisen kohdalla. Lisäksi spontaani alku oli toivelistalla, ja mahdollisuuksien mukaan epiduraalin välttäminen (koska olin siinä käsityksessä, että epiduraali oli hidastanut avautumisvaihetta pojan synnytyksessä).
Alakauttahan vauva tuli ja synnytys alkoi spontaanisti, mutta valmista ei tullut sen nopeammin kuin ensimmäiselläkään kerralla. Synnytys katsottiin alkaneeksi klo 15 syntymää edeltävänä päivänä eli suunnilleen silloin kun tulimme sairaalaan, mutta supistuksia oli toki ollut jo 12 tunnin ajan ennen sitä. Ja valmista tuli vasta seuraavana aamuna klo 9.15. Joten itse asiassa ajattelen itse, että tämä toinen synnytys kesti jopa pidempään kuin ensimmäinen, jolloin supistukset alkoivat puolenyön jälkeen ja valmista tuli vajaa vuorokausi sen jälkeen. Epiduraali on minulle vissiin ihan pakollinen juttu ;) Sen odottaminen oli tosi ikävää, mutta mitään traumoja ei jäänyt. Heti seuraavana päivänä olin valmis synnyttämään uudelleen (kunhan vain se epiduraali on saatavilla). Kokonaisuudessaan olen synnytykseen tyytyväinen, eikä mikään asia jäänyt sillä tavalla vaivaamaan mieltä, kuin ensimmäisellä kerralla jolloin kaikki oli uutta. Ja palkinto oli tietysti mitä parhain <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti