perjantai 27. joulukuuta 2019

Rv 5+1: Pahoinvoinnista ja Lugesteronin lopetuksesta

Kai nyt on jo sallittua puhua raskausviikoista? "Virallinen" testipäivä eli jouluaatto tuli ja meni. Joulua viettäessä en ole monesti edes muistanut koko raskausasiaa, mikä on hyvä juttu. Pahoinvointiinkin olen jo aika tottunut. Itse asiassa on melkein parempi silloin kun sitä on, kuin silloin kun sitä ei ole (ainakin pahoinvointi tekee rauhallisemman olon siinä mielessä, että ehkä kaikki on ihan hyvin). Välillä pahoinvointia on ollut melkein koko päivän, välillä vain ajoittain. Oksentamaan en onneksi ole joutunut. Pojan raskaudessakin aamuoksentaminen tosin alkoi vasta joskus rv 10 ehkä. 

Mikäli nuo raskausviikot ovat oikein (hedelmöittymispäivän mukaan siis), ja ensimmäinen ultra on suunnilleen rv 7, niin eihän siihen sitten ole kuin pari viikkoa! Ihan kamalaa. Soitan gynen polille heti ensi viikon alussa. Katsotaan, mistä päivästä tulee Se päivä. Voisi hyvin olla jo loppiaisviikolla...! Apua!

Huomenna aamulla laitan muuten viimeisen Lugesteronin. Joulupäivänä ja eilen laitoin puolikkaan annoksen eli 200 mg x 2 tänään ja huomenna sitten vain 200 mg aamulla. Olen monta kertaa tarkistanut TAYS:in ohjepaperin, että kyllä sen näin pitäisi mennä. Gynen polilla annetuista ohjeista kun en muista yhtikäs mitään :)

P.S. Päivitin vähän noita muita sivuja. Raskaustestejä-osiosta löytyy paljon uusia kuvia, jos joku tykkää raskaustestien katselemisesta yhtä paljon kuin minä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti