sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Ärsyttävä anoppi

Olin odottanut pääsiäislomaa innokkaasti, mutta huomaankin odottavani sen päättymistä vielä innokkaammin. Rakenneultra on jo ylihuomenna. En odota sitä millään lailla paniikinomaisin tuntemuksin, mutta toki se jännittää. Toivon totta kai ultrasta sellaista kokemusta, että saisimme VIHDOINKIN luvan uskoa kaiken sujuvan hyvin loppuun asti. Mitään konkreettisia suunnitelmia meillä ei ole, jos tulisikin huonoja uutisia. Ehkä sitä on turha miettiä etukäteen, kun kaikki oletettavasti kuitenkin on kunnossa.

Täällä anoppilassa tulevaan ultraan suhtaudutaan lähinnä ohjenuorana siihen, minkä värisiä vaatteita vauvalle saa ruveta ostelemaan. Mikä ainakin minua ärsyttää suunnattomasti, kun itselläni on huoli siitä, odotammeko terveeltä vaikuttavaa vauvaa vai emme. Kun lisäksi anoppi (ehkä tahattomasti) antaa puheillaan ymmärtää, että miksi ihmeessä meidän pitäisi enää tässä vaiheessa olla mistään huolissamme. "Silloin kun minä olin raskaana..."-juttuja saa kuunnella vähän väliä. Silloin sai syödä ihan mitä vain, ei ollut tarkkoja ultria ym. 

Helppohan sellaisen ihmisen on sanoa, joka ei ole koskaan kärsinyt lapsettomuudesta tai kokenut keskenmenoja. Mielestäni minulla ja miehelläni on täysi oikeus suhtautua raskauteen juuri niin varovasti kuin haluamme. Tätä pyrkimystä kylläkin yritetään horjuttaa koko ajan, kun joka välissä ollaan tyrkyttämässä vanhoja lastenvaatteita, leluja, pinnasänkyä ja muuta. Ensimmäiset vaateostoksetkin anoppi oli tehnyt. Siitä en kuitenkaan voinut suuttua, koska ne vaatteet olivat IHANIA. Miten pieni onkaan body koossa 56!

10 kommenttia:

  1. Ymmärrän TÄYSIN. Vaikka minun anoppini on ollut koko ajan tietoinen meidän keskenmenoista, tämä uusin raskaus on yhtäkkiä tarkoittanut jo rv 12 sitä, että kaikki menee varmasti hyvin loppuun saakka. Kävipähän hän vatsaankin kiinni jo viikolla 14, josta tuli todella paha mieli. Piti käydä ihan keskustelua siitä, miten en voi vielä luottaa raskauteen enkä todellakaan toivo, että mahani kokoa siinä vaiheessa kommentoitaisiin (saati siihen koskettaisiin!!). Keskustelun jälkeen tilanne on ollut parempi ja uskon anopin oppineen, että menetykset ovat tehneet meidät varovaisiksi loppuun saakka ja hän osaa kunnioittaa jo sitä, että emme halua hössötystä.

    Joten tsemppiä sinne, samat fiilikset on käyty myös täällä läpi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla, että muillakin on ollut samanlaisia kokemuksia! Minun anoppini tosin tuskin ymmärtäisi, vaikka puhuisinkin asiasta. Me vain emme ole ihan samalla aaltopituudella, ainkaan näissä asioissa ;) Tai ehkä ymmärtäisi, mutta en vain jaksa yrittää, koska tiettyjä asioita pitäisi sitten vääntää ihan rautalangasta... hänellä kun on taipumus kuitata muiden huolet sanomalla vain että eipä tuota kannata murehtia, ja sitten kuvitella, että asia on hoidettu pois päiväjärjestyksestä...murr.

      Poista
  2. Voi ei, kaikki ei vaan ajattele ihan loppuun asti omalta innostukseltaan.
    Tsemppiä ultraan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pitäisi kai vain yrittää kestää, kun anopin eka lapsenlapsi kyseessä, mutta se on VAIKEAA... :D

      Poista
    2. Ei se mitään, ei kaikkea tarvitsekaan kestää. Mulla on hävinnyt kärsivällisyys omaa äitiä kohtaan, joka tässä raskaudessa tuntuu tietävän kaiken. Viimeksi taisin osata paremmin sulkea korvat. Nyt vaan ärsyttää :D

      Poista
  3. Voi ei, kaikki ei vaan ajattele ihan loppuun asti omalta innostukseltaan.
    Tsemppiä ultraan!

    VastaaPoista
  4. Voi ymmärrän niin hyvin että ärsyttää! Täällä oli pari vuotta sitten anopin kanssa samanlaista kun odotettiin esikoista, ja joidenkin muidenkin sukulaisten kanssa. Nyt toista odottaessani oon törmännyt taas samanlaiseen. Että niin kuin se sukupuoli olisi tärkein asia ultrassa ja muutenkin. Nyt jo kyselty meiltä sitä, vaikka menossa vasta 16. raskausviikko ja itselläkin vielä huoli takaraivossa. Ja ajattelin jo, että en halua heille sitä sukupuolta edes kertoa, jos se saadaan tietoon rakenneultrassa.

    Oon kans valitettavasti joutunut huomaamaan, että ne joilla ei ole omakohtaista kokemusta lapsettomuudesta saati keskenmenoista, tai muutenkaan raskauden tuomista haasteista (joita toisilla on, esim. väsymystä, pahoinvointia, mitä vaan), eivät vaan ymmärrä näitä asioita. Eihän heitä tavallaan voi siitä syyttääkään, mutta silti se jotenkin loukkaa. Että toiset eivät tajua mikä itselle on ensisijaista: vauvan terveys. Ja sitten kuulee just noita kaiken tietäviä kommentteja jostain 30 vuoden takaa, että "silloin kun minä olin raskaana.."

    Edelleenkin mun anoppi ostelee kaikenlaista meidän taaperolle ja joskus se ärsyttää kauheasti ja joskus ilahduttaa, jos ostos on mieluisa. Eniten ärsyttää se, että meille ostetaan isoja asioita kysymättä ensin meiltä.. Olisi ihanaa itsekin katsella kauppoja ja rauhassa miettiä, mitä halutaan ja milloinkin, esim. leluista. Vaikka hyvää anoppi varmasti tarkoittaakin pohjimmiltaan.

    Tsemppiä kovasti anopin kanssa ja muutenkin ultraan! Toivon teille kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tsemppiä teillekin :) Tuollaisesta yli-innokkaasta sukulaisten utelusta tulee minulle ainakin sellainen vastareaktio, että en todellakaan haluaisi kertoa mitään...! Vaikka minunkin anoppini tarkoittaa hyvää, niin tunkeilu ärsyttää, kuten juuri tuokin että ostetaan kaikkea kysymättä meiltä ensin. Anoppi oli ehtinyt ostaa jo kolme (!!!) unilelua, ja niistä olisi sitten kaikista tarkoitus tulla juuri se lapsen suursuosikki, ihan kuin me voisimme siihen vaikuttaa :D Sanoin ystävällisesti mutta suoraan, että otamme noista nyt vain yhden, ja muut saavat jäädä odottamaan muita lapsenlapsia... :)

      Poista
  5. Suku on monesti pahin, ainakin meillä. Itseltäni kyseltiin jo rv 8(!), että kumpi on tulossa, kun kuulivat, että olen käynyt varhaisraskauden ultrassa. Ja rakenneultrassahan sitten luvattiin täysin varmasti tyttöä ja yllätyspoika kuitenkin tuli ja sehän oli tietysti kamala pettymys (siis muille), eikä esim. äitini halunnut edes nähdä lasta. Kysyi vaan, että tarvitseeko vauva sukupuolen korjausleikkauksen, kun "senhän piti olla tyttö". Nyt äitini on hyväksynyt pojan, mutten koskaan pysty unohtamaan tai anteeksiantamaan niitä hirveyksiä, mitä hän sanoi vastasyntyneestä lapsestani. Hänen ainoasta lapsenlapsestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kuulostaa ihan kauhealta!!! :( Olen pahoillani että olet joutunut kokemaan tuollaista. En yhtään ihmettele, ettet pysty antamaan äidillesi anteeksi. Lapsen sukupuoli on todellakin sivuseikka!

      Poista