lauantai 20. helmikuuta 2016

Tarjoilijan moka ja toinen neuvola

Nyt on vain pakko kertoa, mitä eilen sattui. Olin kollegoiden kanssa iltakoulutuksessa, johon kuului myös ruokailu. Hieman ennen ruokailun alkua (mies)tarjoilija tuli huikkaamaan koko joukolle (noin 15 työkaveria) kovaan ääneen että "tänne oli sitten yksi maidoton ja yksi on raskaana?" Kaikki vaivaantuivat tästä silmin nähden, koska kukaan ei tiennyt, että meitä oli jopa kaksi raskaana olevaa siinä joukossa. Hyvä ystäväni ja kollegani on nimittäin myös raskaana, vain muutama päivä minua "jäljessä" :) Toistemme raskauksista kyllä tiesimme, mutta ei kukaan muu. 

Ystäväni meni hetken päästä puhumaan tarjoilijalle, että hänkin tarvitsisi raskaana olevalle sopivaa ruokaa (minä olin ilmoittanut erityisruokavaliostani etukäteen). Samalla ystäväni pyysi tarjoilijaa, että voisiko hän sitten ruokailun yhteydessä olla hieman hienotunteisempi. Tämä ei kuitenkaan mennyt perille, koska kun istuimme kaikki ruokapöydässä, sama tarjoilija taas kysyi kaikkien kuullen, että "ketkä kaksi olivatkaan raskaana?" Kukaan ei sanonut mitään, mutta kun muut saivat alkuruoan, jossa oli sekä tuorejuustoa, graavikalaa että mätiä, ja me kaksi saimme keittoa, niin eihän ollut enää kenellekään epäselvää, kuka on raskaana ja kuka ei. 

Kollegamme sentään osasivat olla hienotunteisia, toisin kuin tarjoilija. Onneksi olemme molemmat jo edes toisella kolmanneksella. Olisi HIRVEÄÄ, jos oma raskauteni olisi paljastunut vahingossa näin suurelle joukolle vaikkapa viikolla 7, kun kaikki on paljon epävarmempaa kuin nyt. Vielä tässäkin vaiheessa olisin mieluusti pitänyt asian salassa. Murr.

Tänään tapaus ehkä enemmän huvittaa kuin ärsyttää, mutta ajattelin kyllä antaa ravintolalle hieman palautetta...

Eilen oli myös toinen neuvola. Mies oli taas mukana. Suurimmaksi osaksi aika meni raskausoireista puhumiseen ja voimavaralomakkeen läpikäyntiin. Niistä seulontaverikokeista emme halunneet enää keskustella, koska tuntuu, että olen sen asian kanssa tällä hetkellä ihan sinut. Pienen sydänäänet kuunneltiin. Hb:ta ei mitattu, koska olin ollut labrassa vasta tiistaina. Tässä alla muista blogeista tuttua vertailua taulukkomuodossa:

paino: + 0,8 kg (+ 133 g/vko)
RR: 104/61 (118/65)
U-prot: neg.
U-gluk: neg.
Hb: 104 (118)
Pienen syke: 150 (+)

Tuosta vähäisestä painonmuutoksesta olen tyytyväinen! Kotivaaka kun on välillä näyttänyt hieman huolestuttavia lukemia. Pissanäytteessä oli pieni määrä sekaflooraa ja marginaalisesti valkosoluja. Vien uuden näytteen ensi viikolla. Raskauden aikana kun ei pissassa saisi olla bakteereita. Muutenhan se ei ole niin nuukaa, jos ei ole oireita. Pissalla minun pitää kyllä käydä koko ajan. Tai ei ole pakko, mutta tuntuu, että vaikka juuri tyhjäsin rakon, niin tuntuu siltä että se ei olekaan tyhjä. Jostakin luin, että tiheävirtsaisuuden pitäisi helpottaa sitten, kun kohtu nousee hieman ylemmäs juuri tässä vaiheessa, mutta itselläni on käynyt ihan päinvastoin. Tuskinpa se kuitenkaan tuosta pienestä bakteerimäärästä johtuu. Toivottavasti uusi näyte olisi ihan siisti.

Torstaina oli sokerirasitus. Tulos oli normaali (4.6/8.1/4.5), mutta harmikseni sain neuvolassa tietää, että juurikin normaalin tuloksen vuoksi rasitus tehdään vielä uudelleen rv 24-28! Minä kun olin niin onnellinen, kun kuvittelin että kerta riittää! Rasituksen toinen tunti oli nimittäin tosi ikävä, kun oli hirveä nälkä ja huono olo ja piti yökkiä. Vaikka oli nälkä, en saanut lounasta kunnolla alas, ja koko lopputyöpäivä meni pilalle. Toivon mukaan pahoinvointi on helpottanut seuraavaan rasitukseen mennessä, ja se olisi mukavampi kokemus...

En ole juuri nyt hirveän huolissaan raskauden etenemisestä. Olen lakannut jännittämästä vessakäyntejä, mutta katson kuitenkin aina ensin housuihin, että näkyykö verta. Kaikenlaisia pieniä kiputuntemuksia on päivittäin, joten niistäkään en hermostu. Nivusissa pistelee ja sellaista. Pienen sydänäänet löytyvät aina helposti dopplerilla. Liikkeitä en vielä tunne, mutta onkin vielä aika varhainen ajankohta sitä ajatellen. 

Asia, mikä välillä käy mielessä, on rakenneultra. Voisiko silloinkin tulla vain hyviä uutisia? Voisiko Pienellä olla kaikki hyvin? Pikakelaisin mieluusti aikaa rakenneultraan saakka. Ultraan on viisi ja puoli viikkoa. Siinä ajassa ehtii tapahtua paljon. Toivon mukaan vatsa kasvaa, ja alan tuntea Pienen liikkeitä. Yritän ajatella, että kaikki on kunnossa.

12 kommenttia:

  1. :( suututtaa tuollainen. No onneksi kyseessä ei ollut aivan alkuraskaus. Kaikki raskauteen liittyvää on muutenkin niin herkkää kun tullaan pitempää polkua pitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut ei vaan vissiin tajua... Mutta tämä kyseinen tarjoilija oli muutenkin vähän hassu, unohti tarjoilla kaikille ja kysyi outoja kysymyksia :D

      Poista
  2. Moi! Täällä taas se anonyymi,joka myös sai paniikin veriseulan hcg-arvosta�� Minähän otin ja soitin sikiötutkimusyksikköön..Sieltä sain sellaisen vastauksen,että kyllä,hcgMoM-arvo on matala,mutta vain riskilukuihin otetaan kantaa. Ei yksittäisiin arvoihin. Käski olla huolestumatta,koska riskiluvut eivät hälyttäneet. Näillä siis mennään ja yritetään olla miettimättä liikaa!��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vastaus siis kuin minullakin! Yksittäisiä arvojahan ne tosiaan vain on :)

      Poista
  3. Minulle kävi vähän samanlainen tilanne joogassa rv 14. Palasin treeneihin takaisin tauon jälkeen ja oma ihana ohjaajani oli sillä kertaa kipeä ja paikalla sijainen. Yritin ennen tunnin alkua sopertaa sijaiselle hiljaa, että olen ihan toisen kolmanneksen alussa ja pitkästä aikaa taas joogaamassa ja että näyttää minulle sitten, että mitä liikkeitä saan tehdä ja mitä en (astangassa esim osa kiertoliikkeistä on raskaana kiellettyjä). Tuntui ikävältä kertoa tuntemattomalle koko asiasta ja kaduttipa kyllä, kun koko tunnin hän huuteli minulle että "ja hei sinä raskaana oleva älä tee nyt sitten tätä liikettä tai odota hetki, niin näytän kohta mitä SINÄ teet". Koko ryhmälle tuli varmasti selväksi, että raskaana ollaan vaikkei mahaa vielä tuossa vaiheessa paljoa ollutkaan. Eihän sijainen tiennyt keskenmenoistani, mutta jonkinlaista hienotunteisuutta olisin toivonut. Eli ymmärrän täysin, että ärsytti - todella moukkamaista toimintaa tarjoilijalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun vatsa alkaa kunnolla näkyä, niin on eri juttu (vaikka silloinkin pitäisi periaatteessa olla ihan yhtä hienotunteinen kuin missä raskauden vaiheessa tahansa, eikä olettaa mitään), mutta kun itsekin on vielä epävarma että tuleeko tästä ylipäänsä vauvaa, niin on inhottavaa, että siitä tehdään jo "julkista" tietoa :(

      Poista
  4. Siis apua mikä tarjoilija! Aikaimoinen tilanne! Kannattaa kyllä antaa palautetta, kun asia on kuitenkin monelle muullekin niin arka eikä sitä halua välttämättä kaikille huudella. Jospa tarjoilija oppisi ensi kertaa varten. Ja huhhuh jos itsellekin olisi käynyt sama esim. aiemmilla viikoilla tai nytkin, kun itellä viikkoja kuitenkin vasta 10+6. Jännä kun kaikki ei tajua asian yksityisyyttä. Mun personal trainer onneks on tosi hienotunteinen, kun jumpataan pienessä ryhmässä toisten naisten kanssa. Kertaakaan ei ole sannonut ääneen mitään, mistä voisi päätellä raskauden. Vaikka antaakin omat ohjeensa mulle.

    Uusi lukija olen täällä sun blogin parissa. Itsellä pitkähkö vauvayritys taustalla ja keskenmeno sekä tuulimuna myös. Suurta iloa arkeen tuo klomifeeni-hoidolla alkuun saatu pieni taaperotyttö. Nyt mahassa tosiaan toinen vaavi, samalla hoidolla saatu. Seurailen mielelläni kuulumisiasi. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun luet ja kommentoit :) Onnea raskauteen!

      Poista
  5. Laittaisin ehdottomasti palautetta ravintolalle. Yhden mokan voisi vielä antaa anteeksi, mutta kun sen tekee vielä toisen kerran heti sen jälkeen, kun on nimenomaan pyydetty hienotunteisuutta, kyseessä on ihan pelkkä työhönsä kyllästyneen ihmisen kettuilu.

    Aika jännä, että sulla oli sokerirasitus jo nyt. Näköjään vaihtelee paikkakunnittain aika paljonkin. Täällä kaikilla yli 25-vuotiailla on sokerirasitus rv 24-28 ja sitä ennen ainoastaan niillä, joilla oli edellisessä raskaudessa raskausdiabetes (tai perussairautena diabetes) tai painoindeksi yli 35. Ei sitä litkua kyllä montaa kertaa haluaisi juoda, vaikkei se mun mielestä kyllä ollut sentään niin pahaa kuin luulin.

    Hyvää jatkoa raskauteen!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aion kyllä antaa palautetta :) Tosiaan vaihtelee nuo sokerirasituskäytännöt! Meillä suurinpiirtein kaikki yli 25-vuotiaat joutuvat jo tuohon ensimmäiseen, riittää vaikka että yhdellä isovanhemmalla on tyypin 2 diabetes...

      Poista
  6. Ihan käsittämätöntä toimintaa tarjoilijalta!! MURRH! Ehdottomasti palautetta ravintolalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetin tänään hieman vihaista s-postia ravintolalle :)

      Poista