torstai 22. syyskuuta 2016

Jälkitarkastus

Olin eilen jälkitarkastuksessa. Kävin samalla kätilöllä jonka luona kävin loppuraskaudessa neuvolassa. Juttelimme ensin uudesta arjesta vauvan kanssa, ja kävimme sitten vielä läpi synnytystä. Vaikka olen puhunut synnytyksestä jo ties kuinka monen ihmisen kanssa, tuntui tämäkin tilaisuus edelleen hyödylliseltä.

Painoni oli 2,3 kg matalampi kuin ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Ei siis jäänyt mitään ylimääräistä ;) Hb oli noussut kivasti ja oli 118. Syön tällä hetkellä vielä yhtä rautatablettia päivässä purkin loppuun. Foolihappoa ei kuulemma tarvitse imetyksen aikana mitenkään normaalia enemmän. Syön nykyisen purkin loppuun, ja sitten en osta enää uutta. Johan ehdinkin vetää foolihappoa yhtäjaksoisesti yli kolme vuotta.

Gynekologisessa tutkimuksessa ei muuten ollut moitittavaa, mutta episiotomiahaava ei ollut parantunut ihan optimaalisesti. Kätilön mukaan näytti siltä kuin tikki olisi irronnut ennen aikojaan ja kyseessä oleva häpyhuuli on ikään kuin kahdessa osassa tällä hetkellä. Nice. Jotain tuommoista olen uumoillutkin. Eri osien välissä on lisäksi jotain kiinteämpää, jokin arpimollukka. Sain ajan tk:n gynelle, joka tarvittaessa tekee lähetteen gynen polille, mikäli vaikuttaa siltä, että jotain pitäisi korjata. Toivon mukaan ei, koska sehän varmaan tarkoittaisi sitä, että leikataan uusi haava joka kursitaan kokoon...

Yritimme jokin aika sitten yhdyntää, mutta juuri tuon arpijutun kohdalla tuntui ikävää kiristystä, ja yritykseksihän se sitten jäi. Alapään ulkonäkö ei minua sinäänsä kiinnosta, mutta jos arpi jää haittaamaan seksielämää, niin sitten toki haluan että se yritetään korjata. Tk:n gynelle sattui olemaan vapaa aika jo ensi tiistaina, joten ainakaan en voi valittaa neuvolan palveluista :)

Tänään iltapäivällä neuvolan numerosta soitettiin, ja ehdin tovin ihmetellä, että mitä ihmettä. No eilinen kätilöhän se siellä. Oli kuulemma keskellä yötä yhtäkkiä muistanut, ettei ollut puhunut kanssani mitään ehkäisystä :) Sanoin, että minipillereistä tuli aikoinaan niin ärsyttäviä sivuvaikutuksia, että niitä en halua, enkä tietenkään myöskään samalla periaatteella toimivaa kapselia, kierukkaa (eikä myöskään kuparikierukkaa), laastareita tms. Yhdistelmäehkäisyä en saa käyttää, joten ei sitten jää paljon muuta kuin kondomi, jota kyllä ehdimme käyttää aika monta vuotta ennen kuin jätimme ehkäisyn pois. Joten kyllä se meille sopii nytkin. Kätilö sanoi kuitenkin, että voin vielä keskustella gynen kanssa ensi viikolla.

Kestipä tämän tekstin kirjoittamisessa kauan! Pojalla on varmaan joko vatsavaivoja, tiheän imun kausi tai molemmat, ja on nukkunut tosi huonosti päivän aikana. Vasta äsken sain lämmitettyä päivälliseksi aikomani mikroaterian (mies on iltatöissä). Manduca kelpasi aika huonosti, mutta sainpahan viikattua osan viikon aikana kertyneestä puhtaan pyykin vuoresta... Juuri nyt poika on taas tissillä, ja niinpä kirjoitan tätä yhdellä kädellä. Saisinpa pian syödä mikroateriani loppuun. 

Onneksi kaikki päivät eivät ole tällaisia, mutta tänäänkin poika on väläytellyt nättejä hymyjä hyvällä tuulella ollessaan <3 Valvehymyjä olemme saaneet ihastella yksikuukautispäivästä alkaen ja nyt jo ihan päivittäin. Hoitopöydän yläpuolella oleva hymynaama ja Liberon perhoslelu ovat suosituinta katseltavaa. Huomenna on taas luvassa kasvukontrolli. Jännittää vähän. Osoittaisivatpa ne käyrät nyt vihdoinkin oikeaan suuntaan!

6 kommenttia:

  1. Meillä pohdinnassa myös tuo ehkäisy.. Kävin jälkitarkastuksessa vajaa viikko sitten ja pyysin minipillereitä, koska imetän. No, sain saman tien niin kamalia sivuvaikutuksia (pahoinvointi, päänsärky, kuumat aallot, väsymys) että päätin tänään lopettaa pillerit. Nyt sitten mennään varmaan kondomilla niin kauan kunnes lopetan imetyksen ja voin kokeilla ainakin ennen raskautta minulle hyvin sopineita yhdistelmäpillereitä.

    Ainoa mikä huolestuttaa on tuo kondomin luotettavuus. Itse kun olen tullut aina suhteellisen helposti raskaaksi mutta saanut keskenmenoja, ajatus uudesta (vahinko)raskaudesta heti perään ei houkuttele, vaikka toiveissa mahdollisesti kaksi lasta onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että sait sivuoireita minipillereistä... No joo, onhan kondomin teho tietysti hieman heikompi kuin pillereiden. Toivottavasti yhdistelmäpillerit sopisivat sinulle jatkossa, mutta kyllähän imetys tuo lisätehoa kondomiehkäisyyn, vaikka ei täysimettäisikään (näin olen ymmärtänyt).

      Meillä myös siinä suhteessa sama tilanne, että uusi suunnittelematon raskaus lyhyen ajan sisään ei ole toivottu. Toki kondomiehkäisyllä, jopa kokonaan ilman ehkäisyä ;) olisi vahinkoraskaus meidän tilanteessamme käytännössä mahdoton, jos siittiömäärä pysyy ennallaan. Mutta en halua ottaa pienintäkään riskiä, koska jos nyt tulisin uudelleen raskaaksi, en kaiken tämän jälkeen pystyisi aborttiin. Ja se tarkoittaisi nykyisen elämäntilanteemme mukaan suunniteltujen työkuvioiden huomattavaa mutkistumista.

      Poista
  2. Itsellä taisi myös tikit aueta ennen aikojaan jättäen "loven" alapäähän. Minulla tuli repeämä samanlailla hieman vinoon kuin episiotomiakin tehtäisiin. Asialle ei tehty mitään, koska lääkärin silmään repeämä oli parantunut ihan hyvin. Yhdynnässä tuntui tuota inhottavaa kiristystä arven kohdalla, mutta ajan kanssa se meni ohi. En valitettavasti muista kauanko siihen meni, jokunen kuukausi ainakin.
    Eli paikat voi kyllä asettua itsestäänkin tunnon osalta. Toivottavasti saat gyneltä avun, jos katsotaan tarpeelliseksi. :)
    Nuorempana itseäni häiritsi arven ulkonäkö, mutta nykyään sen on hyväksynyt ja ottaisin kyllä repeämät uudestaan, jos vaan saisimme toisen lapsen (meillä sekundäärinen lapsettomuus).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kyllä, ettei tarvitsisi mitään toimenpiteitä. Ja eiköhän paikat veny säännöllisellä harjoittelulla ;)

      Poista
  3. Minä en halunnut mitään ehkäisyä. Mikäli sellainen ihme tapahtuisi, että tulen luomusti raskaaksi, niin se otetaan ilolla vastaan. Mutta jos 9 vuoteen ei ole ollut ehkäisyä ja tuloksena on kaksi hoidoilla alkunsa saanutta lasta, niin eipä taida ihmettä tapahtua. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin mieluummin ilman ehkäisyä, jolloin ihme saisi tapahtua jos tapahtuu, mutta käytännön syistä ei ole mahdollista...

      Poista