Ajatuksia imetyksestä

Poika on nyt jo viisi ja puoli viikkoa vanha. Olimme muutaman päivän miehen vanhempien luona, ja tuonakin aikana poika on ilmeisesti kasvanut, ainakin siskoni mukaan :) Posket, reidet ja vatsa mm. ovat pulskistuneet <3 Ja vaatteet istuvat päällä yhä paremmin. Käytämme edelleen myös koon 50 vaatteita, mutta alkavat pian kyllä olla liian pieniä.

Sitten hieman mietteitä ihanasta, kamalasta imetyksestä. Ainakin tällä hetkellä menemme ihan täysimetyksellä. Se tuntuu minusta ihmeeltä, alun hankaluudet huomioiden. Välillä tuli sellaisia hetkiä, että teki mieli lyödä hanskat tiskiin. Tuntui helpommalta vain antaa korviketta pullosta. Nyt, kun imetys on alkanut sujua, on mieli muuttunut. Onhan imetys niin kätevää, jos sen vain saa toimimaan! 

Raskausaikana suhtauduin imetykseen aika lailla kuten tulevaan synnytykseenkin: eiköhän se siitä.  Hyvä jos onnistuu kuten on tarkoitus, mutta korvikkeen anto ei olisi mikään maailmanloppu. 

Muutama asia tuli yllätyksenä, vaikka olin imetyksestä ehtinyt jonkin verran lukea. Suurimpana asiana oli se, miten kivuliasta se voi olla. Omalla kohdallani kivuliaisuuteen oli monta syytä: rintatulehdus, yleisesti arat nännit ja vielä haavat molemmissa nänneissä sen lisäksi.

Vasemman nännin haava umpeutui kohtalaisen äkkiä ehkä noin viikossa, mutta oikea pysyi sitkeästi auki ja on vasta nyt kiinni, tosin nännissä on edelleen jäljellä pitkulainen kuoppa siinä missä haava on ollut. Vielä pari viikkoa sitten tuntui lähes mahdottomalta, että haava koskaan menisi kiinni, koska sekin vähä minkä oli ehtinyt mennä umpeen, aukesi aina uudelleen imetyksen yhteydessä. Rupesin käyttämään maidonkerääjää oikeassa rinnassa melkein kellon ympäri. En tiedä, onko se syy haavan paranemiseen, mutta siitä paraneminen kuitenkin toden teolla alkoi. Kun haava alkoi olla paremmassa kunnossa, vaihdoin maidonkerääjän runsaaseen rasvaamiseen lanoliinilla, ja sitä jatkan edelleen.

On uskomattoman ihanaa, kun imetys ei enää satu kuin hieman silloin kun poika aloittaa imemisen, ja tuolloinkin paljon, paljon vähemmän kuin alkuvaiheessa. Ensimmäisinä viikkoina minulle ehti jo kehittyä pelko imettämistä kohtaan, kun ensimmäiset imaisut olivat hirvittävän kipeäitä, eikä loppuimetys juuri sen helpompaa. Nyt kun alkukipu vain hellittää, niin imetys on käytännössä kivutonta. Enpä olisi uskonut, että se on mahdollista, kun ahdistuneena itkin imetyskipua ja sitä että olen huono ihminen, kun imettäminen tuntui niin vastenmieliseltä puuhalta.

Nyt riesana on lähinnä se, että rintojen iho ärtyy siitä, että joudun koko ajan käyttämään rintaliivejä ja liivinsuojia. Yritän vaihtaa liivinsuojat usein, kun käytän kertakäyttöisiä. Minulla on yhdet kestosuojatkin, jotka taisivat tulla äitiyspakkauksen mukana, mutta ne eivät jotenkin tuntuneet kivoilta päällä. Ei niin, että minulla mitenkään maitoa suihkuaisi, mutta ihan odottamatta voi alkaa valua pienempiä määriä, enkä siksi halua olla ilmankaan suojia. Lisäksi nännit ovat yleisesti jonkin verran arat, ja tuntuu ikävältä jos liivit ovat suoraan niiden päällä.

Kaksi kertaa rintatulehduksen paranemisen jälkeen minulla on ollut vasemmassa (eli samassa kuin pahin tulehdus oli) rinnassa tiehyttukos. Onneksi ne ovat lauenneet ahkeralla imettämisellä tunnissa parissa. Miten ihana tunne, kun kipeä ja pahkurainen rinta alkaa pehmetä ja paine helpottaa! Viimeisimmällä kerralla tukos oli sitkeämpi kuin ensimmäisellä, ja yritin pumpatakin sekä käsikäyttöisellä että sähköpumpulla, mutta tosi huonolla menestyksellä. Onneksi poika suostui imemään tarpeeksi paljon.

Yleisesti ottaen voin siis todeta, että imetys on todella alkanut sujumaan. Mitä nyt välillä turhauttaa pojan raivoaminen rinnalla, tai se, että hän haluaa imeä välillä jopa vartin välein. Näiden lisäksi suurin negatiivinen asia on se, että ajoittain ahdistaa se, miten riippuvainen poika on minusta tällä hetkellä (jos siis lasketaan pois se, että korviketta on aina mahdollista antaa). Jos hän itkee nälkäänsä, mikään muu kuin tissi ei auta. 

En haluaisi ärsyyntyä vauvan itkusta, kun se herättää minut yöllä, mutta en usein voi sille mitään. Kun näen miehen vain kääntävän kylkeä ja jatkavan uniaan, ärsyttää vielä enemmän. Aamulla sitten taas on vaikea ymmärtää, että meidän ihana vauvamme voisi saada ketään ärsyyntymään. Mutta en ymmärrä sellaisia äitejä, jotka väittävät nauttivansa yöimetyksistä. Kyllä minä itse mieluiten vain nukkuisin kokonaisia yöitä :)