Outoa, miten ensimmäinen neuvolakäynti sai minut tuntemaan itseni melkein normaaliksi yhteiskunnan jäseneksi. Kai tämä lapsettomuus on tuottanut niin vahvoja päinvastaisia tunteita... Neuvolantätinä oli tällä kertaa eri kätilö kuin aiemmin, koska vakiokätilö on vuorotteluvapaalla. Tämäkin oli kyllä mukava, onneksi.
Aluksi juttelimme (toivottavasti) tässä vaiheessa takana olevista hoidoista ja jaksamisesta yleisesti, vähän parisuhteesta ja tukiverkoistamme ym. Sitten pakolliset terveyteen liittyvät läpikäynnit ja lippuset ja lappuset. Vaaka näytti vähän liikaa, mutta syytän painavia talvikenkiä ;) Hb oli 118 eli minulle tosi hyvä, verenpaine taas 118/65. Kotona ainakin yläpaine tapaa olla tuota matalampi.
Neuvolantäti kysyi, että haluanko että kuunnellaan sykkeitä. Vastasin myöntävästi, vaikka edellisen kerran huonot kokemukset kummittelivatkin yhä mielessä. Nyt kuitenkin luotin siihen, että sykkeet löytyvät, olinhan itse kuunnellut niitä viimeksi eilen illalla :) Sydänäänet ovat tähän mennessä yleensä löytyneet vasemmalta puolelta, mutta nyt ei sieltä kuulunut mitään, ja neuvolantäti etsi ja etsi. Itse en niinkään hermostunut, ja löytyihän se jumputus viimein, hieman keskemmältä kuin olin odottanut <3
Olin odottanut neuvolakäyntiä erityisesti siksi, että saisin sen jälkeen varata ajan nt-ultraan. Kotikaupungissamme on kuitenkin parin vuoden aikana käytäntö muuttunut niin, että neuvolasta laitetaan lähete, ja aika tulee postissa kotiin. Ennen siis soitettiin itse ja varattiin aika. Eli ei kun postia odottelemaan :) Ultra pyritään tekemään 13. viikolla, joten eihän siihen joka tapauksessa ole kovin pitkä aika, lyhyimmillään hieman yli kaksi viikkoa :)
Varasin tänään jo ajan ensi viikolle seulontaverikokeisiin, ja muutaman viikon päähän sokerirasitukseen. Seuraava neuvola on helmikuun puolivälin jälkeen 19.2.
Varsinkin tämän ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen raskausasia on entisestään konkretisoitunut. Melkein kauhunsekaisin tuntein huomaan, miten sekä minä että mies jo keskustelemme luontevasti vanhempainvapaista, lastenvaunuista, lastenkasvatuksesta, seuraavasta kesästä jolloin olen viimeisilläni raskaana. Tämä on myös vahvistanut pelkoa kaiken menettämisestä. Se ei ole kovin aktiivisesti ajatuksissa, mutta mielessä silloin tällöin. Että miten selviäisimme taas yhdestä menetyksestä ja pettymyksestä.
On kammottava ajatus, että joutuisimme aloittamaan kaiken taas alusta, luopumaan tästäkin Pienestä ja romuttamaan tulevaisuuden varalle jo tekemiämme suunnitelmia. Toisaalta tämän raskauden yllä ei tunnu leijuvan mitään uhkaavia myrskypilviä. Sitähän olen koko ajan hokenut, että tuntuu hyvältä. Siihen tunteeseen on vain luotettava.
Voi kunpa joskus itsekin pääsisin tuollaiseen autuaaseen tunteeseen.itse olen onnellinen ainoastaan silloin, kun en ole raskaana, sillä raskaana ollessa pelko on lamauttava. Ja keskenhän ne ovat kaikki menneet. Kai sitä vaan tietää, kun kaikki menee hyvin tai kun kaikki menee penkin alle.
VastaaPoistaIhme kyllä hermoni eivät ole täysin riekaleina. Se ei toki takaa mitään :( Toivottavasti sinäkin vielä saisit kokea raskauden aikana muutakin kuin pelkoa.
PoistaEn Keksi tajua miten uskallat olla noin rento!! Siis että hienoahan se on, mutta itselle tulee sellainen olo, että mitään suunnitelmia ei uskalla tehdä, ettei sitten vaan pety. En todellakaan uskalla miettiä niin pitkälle kuin ensi kesään tai puhua käytännön asioista! :o Vaikkei samanlaista pelkoa olekaan kuin aiemmissa raskauksissa niin luottamusta siihen, että asiat voisivat mennä oikeasti loppuun asti hyvin kaipailen edelleen.
VastaaPoistaEn tajua itsekään ;) Olin kyllä suunnitellut, että otattaisin ihan iisisti enkä alkaisi suunnitella yhtään mitään ja yrittäisin unohtaa koko raskauden, mutta toisin kävi... Se oli sitten vaan menoa :)
Poista