Hirveä päivä ja hieno päätös

Pari päivää sitten kiinnitin huomioita siihen, että pahoinvointi ei ollut enää ollenkaan niin selkeää kuin aiemmin. Välillä se tuntui jopa kokonaan loppuneen, paitsi silloin kun olen ollut nälkäinen. Viime yön päivystyskin meni pahoinvoinnin osalta hyvin. Sitä kun ei juuri ollut, ja siksi huolestuin. Aamulla huomasin vielä, etteivät nännit ole enää lainkaan arat. Tässähän olikin sitten jo sopan ainekset koossa.

En ole googlaillut mitään pitkään aikaan, koska 22.12. ultran jälkeen on ollut kaikin puolin seesteinen ja luottavainen olo. No, nyt sitten luin keskustelupalstoja muutaman tunnin ajan, ja tuntui siltä, että kaikki, joiden oireet ovat loppuneet yhtäkkiä, ovat saaneet keskenmenon. Toki paljon myös päinvastaisia kokemuksia, mutta huolestuneet aivot suodattavat positiiviset esimerkit kohtuullisen tehokkaasti. Huoli vain kasvoi kasvamistaan.

Noin tunti sitten olin täysin vakuuttunut, että kaikki on mennyt päin persettä. Harkitsin vakavasti uutta ultraakin, ja ajattelin että huomisen loppiais-miniloma on täysin pilalla. Puhumattakaan siitä, että en olisi enää raskaana. Sain kuitenkin mielenrauhan hieman yllättävältä taholta.

Olen etsinyt siskoni kotidopplerilla sydänääniä jo joulusta saakka (rohkaistuneena keskustelupalstojen väitteistä, että joku olisi kuullut sydänäänet kotilaitteella jo rv 7+), mutta mitään ei ole vielä kuulunut. En ole tätä ennen ollut siitä mitenkään huolissani, koska tiedän, ettei sydänääniä usein kuulla kuin vasta hieman myöhemmin. Tänään aamulla äänten kuulumattomuus kuitenkin vain vahvisti paniikkiolotilaani.

Oli jo täysin luovuttajafiilikset, kun äsken päätin vielä kokeilla sydänäänten etsintää dopplerilla. En uskonut, että mitään löytyisi, kun aamullakaan ei tärpännyt. Mutta kuinka ollakaan, melkein heti etsimisen aloitettuani, kuulin tasaisen ja nopean jumputukset, Pienen sydänäänet!!! Olin niin helpottunut, että itkuhan siinä tuli. Ne kuuluivat paljon ylempää, kuin olin odottanut, noin viisi senttiä häpyluun reunasta ylöspäin. Toisaalta, kun kuuntelin uudemman kerran, niin ne olivat taas siirtyneet ihan häpyluun reunan tuntumaan. Laskin pulssiksi useaan kertaan noin 180, mikä taitaa olla ihan normaali syke näillä viikoilla, eli siis rv 9+1 tänään.

Tuntuipa hienolta vihdoinkin kuulla Pienen sydämen lyövän <3 Kyllä tämä tekee päivästä loppujen lopuksi hyvän, vaikka alku olikin hirveä. Jo eilen alkanut päänsärky tosin jatkuu edelleen, vaikka nukuin töissä 3-4 tuntia ja kotona vielä toisen mokoman. Panadol ei auta juuri yhtään, mutta lämmin kauratyyny on kiva :)

Nyt vain odottelen, että saan hakea miehen töistä, ja kertoa iloisia uutisia. Ja täytyyhän miehenkin saada kuulla Pienen jumputus <3