Oho

Gynekologi soitti tänään miehelleni ja kertoi, että spermanäyte oli poikkeava. HYVIN poikkeava. Siittiöitä oli vain noin 500 000/ml, kun normaali on jotain vähintään 35 miljoonaa. Se sanoi, että ainut mahdollisuus raskautua olisi IVF. Sehän tietysti kuulostaa vähän hassulta, kun siitiöt ovat löytäneet perille jo kaksi kertaa (?). Kyseessä oli siis vain siittiöiden poikkeava vähyys, eli oligospermia. Liikkuvuus oli kyllä hyvä.

Mieheni soitti minulle töihin ja kertoi uutiset. Ensin olin aika lamaantunut ja itkettin hieman, mutta sitten oli pakko ryhdistäytyä, kun olin sopinut tapaamisen (haastavan) potilaan ja (vielä haastavamman) omaisen kanssa (olin aivan varma, etten selviä siitä keskustelusta, mutta hyvin se sitten meni, vaikkemme olleetkaan kaikista asioista yhtä mieltä). 

Mieheni sai lähetteen verikokeisiin ja kivesten ultraääneen. Verikokeista katsotaan ainakin FSH, LH, prolaktiini, TSH, kromosomit ja että onko Y-mikrodeleetiota. Nuo kromosomit katsotaan siksi, että siitiöiden määrä on niin vähäinen. Alle 1 miljoonaa/ml tarkoittaa vaikeata häiriötä, ja näissä tapauksissa yli 20 %:lta löytyy jokin kromosomivika. 

Aika paljon sulateltavaahan tässä nyt on. Ajattelimme molemmat, että tämä spermanäyte on ihan rutiinijuttu ja että se on varmasti normaali, koska olen jo ollut raskaana. Siksi tämä tieto ehkä tuntuikin tulevan täysin puskasta. Lisäksi mieheni on aina ollut terve, joten jo tutkimuksiin meneminenkin on hänelle ihan uusi asia. Sitten jos jotain vielä löytyykin...

Minun pahin pelkoni on se, että tutkimuksissa löytyy jokin sellainen poikkeavuus, joka estäisi kokonaan mieheni siittiöiden käytön lapsettomuushoidoissa. Puhuimme jo alustavasti luovutetun spermankin käytöstä. Jos ei muu auta, niin se on kyllä ehdottomasti vaihtoehto, vaikkakin se tuntuisi tosi oudolta ja surulliselta, ettei lapsi olisikaan biologisesti mieheni. 

Ensin tilanne tuntui täysin toivottomalta. Nyt näyttää jostain syystä hieman valoisammalta jo. Puhuimme mieheni kanssa siitä, että kaikista tärkein asia on kuitenkin se, että meillä on toisemme. Ja todennäköisesti tulemme saamaan lapsia, vaikka emme tiedäkään vielä miten ja milloin.

Kyllä me tästä selviämme. Ei auta kuin mennä eteenpäin vaihe kerrallaan. Odotellaan nyt ensin nämä labratulokset. Eihän niistä välttämättä ilmene mitään erityistä, mutta IVF:ään kai tie kuitenkin vie. Ei se minua sinällään haittaa. Kunhan me vain saisimme lapsen.

Ai niin. Vaikka tuntuukin jotenkin oudolta miettiä tällaisia asioita nyt, niin tänäänhän on kp 14. Nännin kipeytyivät jo eilen, mutta mitään oviskipuja ei ole ollut. Tein eilen illalla ovistestin, mutta se näytti negatiivista, ja myös tänään aamulla testi oli negatiivinen. Siihen ne testit loppuivatkin. Rintojen arkuudesta päätellen ovis olisi kuitenkin jo tapahtunut. Oudon aikaisin kyllä siinä tapauksessa. 

En ole menettänyt toivoani, etteikö luomuraskautuminenkin voisi vielä onnistua uudelleen. Ehkäpä miehen harvat siittiöt ovat erityisen sitkeää laatua :)