Huomenna alkaa taas uusi raskausviikko, 37. jo. En milläään pysy tässä asioiden kehityksessä enää mukana. Että pitäisi synnyttää muutaman viikon sisällä!?! Miten usein olenkaan vuosien varrella kuvitellut miltä nämä viimeiset viikot oikein tulevat tuntumaan. Vaikea sitä oli etukäteen kuvitella. Hämmentävää tämän on, enimmäkseen. Ja ihanaa. Ja vähän kamalaa.
En oikein tiedä, mitä sanoa. Tulevaisuus näyttäytyy samalla harvinaisen selkeältä, mutta samalla mitä epävarmimmalta. Miksi en vain voisi nauttia yhdestä päivästä kerrallaan, vaan aina pitää olla huolissaan jostakin? Jos huolenaiheena ei ole vauvan vointi tai vauvan tarjonta tai vauvan sitä ja tätä, niin sitten se on työ ja erikoistumisaikataulu (joka on ihan levällään tällä hetkellä) tai jokin muu asia. No, minä nyt vain olen tällainen murehtijatyyppi. Kun sitten hieman itken asioita miehelle ja juttelemme, niin sitten elämä näyttääkin jo pian taas valoisalta. Meistä tulee ihan kohta vanhempia!
Voinnissa ei edelleenkään mitään muutosta. Portaissa hengästyttää ja kumartuminen aiheuttaa supistuksia, selkä kipeytyy helposti istuessa ja maatessa. Osa supistuksista alkaa jo olla hieman kipeitä, sellaista lievää kuukautisjomotusta, joka helpottaa supistuksen myötä vajaassa minuutissa. Näitä tällaisia on ollut ehkä edelliset pari-kolme viikkoa.
Toissa yönä näin unta, että olin synnyttänyt jonkinlasen Vilman ja vauvan välimuodon. En kuitenkaan muistanut synnytyksestä yhtään mitään, ja kyselin perheenjäseniltäni, että synnytinkö alakautta ja miten muuten synnytys sujui. Mietin kovasti, että mitä ihmeen lääkkeitä minulle oli synnytyksen aikana annettu, kun en muistanut mitään. Se oli aika ikävä tunne.
Kohta sielläkin on pieni nyytti sylissä :)
VastaaPoistaTuntuu aika ihmeelliseltä :)
PoistaHih ihanaa kun teillä on odotus jo näin pitkällä ja hauska lukea viimeisten viikkojen tunnelmista! :) Minäkin oon ainakin nyt ollut aivan tuommoinen murehtijatyyppi, että aina keksin jotain uutta mistä olla huolissaan. Tai uusia juttuja, joista stressata. Ehkäpä se kuuluu asiaankin, kun on tiedossa, että elämä muuttuu. Esikoisen odotuksessa murehdin myös pikkujuttuja, mutta ne kyllä onneksi unohtui ihanan vauvan saavuttua. Mulla siis huolet liittyi enemmänkin siihen kodin ym. valmisteluun ja uuteen vauva-arkeen sopeutumiseen.
VastaaPoistaMutta kaikki tunteet ja huolet on kyllä sallittuja enkä mä ainakaan osaa sille murehtimiselle paljon muuta tehdä kuin puhua niitä asioita miehelle ja ystäville.
Oikein mukavia kesäpäiviä sinne! =)
Juu, ihme kai se olisi, jos mikään asia ei huolettaisi näin tähänastisen elämäni suurimman muutoksen edessä ;) Kolikolla kun on aina kaksi puolta.
PoistaKiitos samoin, hienoa kesää teillekin!
Kohta teillä on nyytti sylissä <3 Voimia loppuraskauteen!
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaNämä sinun kirjoitukset tuo niin mieleen oman loppuraskausajan, kun esikoista odottelin..se oli niin ihanan jännittävää, ihanaa ja kamalaa :) ja se ei enää tule samanlaista olemaan, jos vielä jonain päivänä odotat toista. Joten nauti nyt täysillä, toivon sydämeni pohjasta kaikkea hyvää teille ja tulevalle pikkuisellenne <3
VastaaPoistaKiitos <3
Poista