perjantai 25. marraskuuta 2016

Koepala imettävästä rinnasta

Silloin rintatulehduksen yhteydessä kun katsottiin ultralla että onko paisetta vai ei, niin paisettahan siellä ei ollut, mutta sen sijaan kyllä jokin muu muutos, jota kyllä pidettiin todennäköisesti hyvälaatuisena fibroadenoomana. Normaalikäytännön mukaan radiologi kuitenkin halusi siitä koepalan, koska ehkä 10 prosenttia ultraäänessä fibroadenoomilta näyttävistä kyhmyistä onkin oikeasti pahanlaatuisia. 

Minulle kerrottiin, että ultrakontrolli olisi kolmen kuukauden kuluttua, ja mikäli muutos olisi edelleen nähtävissä, siitä otettaisiin koepala. Kirurgi kertoi silloin myös, että koepalaan liittyy maitofistelin muodostumisen riski. Kun imettävään rintaan pistetään reikä, niin joskus se reikä voi jäädä auki ja maitoa tulee sitten väärää kautta. Sinänsä se ei yleensä ole vaarallista, mutta kiusallista kyllä vaikka yleensä ne umpeutuvatkin hyvin jonkin ajan kuluessa. 

Kirurgi kehotti minua pohtimaan, olisinko valmis lopettamaan imetyksen hieman aiemmin (HIEMAN ei ole minusta sama asia kuin 3,5 kk:n kohdalla, jos imetys kerran sujuu). Vaihtoehtoisesti koepalan ottoa voisi tietysti siirtääkin.

Pari päivää koepalatuomion jälkeen olin hieman huolissani lähinnä sen vuoksi, että joutuisin lopettamaan imetyksen ennenaikaisesti, mutta päätin aika nopeasti, että olen valmis ottamaan sen riskin,  että saan maitofistelin. Imetystä en lopeta ennenaikaisesti, jos ei ole pakko. Sen jälkeen en ole onneksi ollut lainkaan huolissani, ja ehdin jo unohtaa koko asian. Ensisijaisesti toivoin, että koko muutos olisi hävinnyt, ja siten liittynyt tulehdukseen (tulehtuneessa rinnassa voi kuulemma näkyä ultralla melkein mitä vain). 

Ultraäänikontrolli oli nyt tiistaina. Muutos oli ennallaan ja näytti edelleen fibroadenoomalta. Radiologin mukaan se sijaitsee hyvin pinnallisesti, joten maitofistelin muodostumisen riski on todella pieni. Siispä koepalat otettiin saman tien. Toimenpide oli nopea eikä ollenkaan epämiellyttävä. Tosin koepalat otettiin stanssilaitteella, josta lähti tosi kova ääni. Pari kertaa tyhjensin rinnan pumpulla ennen kuin poika sai taas imeä, että maitotiehyisiin mahdollisesti joutunut puuduteaineen ehtisi poistua maidosta.

Koepalavastaus tulee noin kahden viikon kuluttua. Mitään maito- tai muutakaan vuotoa ei rinnan pienestä ihoviillosta ole tullut. Taisi siis koepalojen otto mennä putkeen :) Ihan turhaan olin siitä huolissani.

4 kommenttia:

  1. Hei! Oon lukenut blogiasi pidemmän aikaa, ennen en ole kommentoinut. Itselläni otettiin myös koepala imetyksen aikana ja siitä reijästä jäi vuotamaan maitoa. Mikä pahinta, muutos oli pahanlaatuinen lopulta ja imetyksen jouduin lopettaa tietenkin saman tien, kun tieto asiasta tuli :( Vauva oli reilu puolivuotias tuolloin. Toivottavasti sulla kuitenkin on parempi tuuri muutoksen suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kamala tilanne ollut sinulla! Pahanlaatuinen muutos ja sitten vielä piti lopettaa imetyskin :( Omalla kohdallani tuntuu jotenkin ihan mahdottomalta ajatukselta, että muutos olisi pahanlaatuinen, toki epäselvissäkin tilanteissa joudutaan se leikkaamaan pois ja sittenhän pitäisi imetyskin lopettaa. Odottelen kuitenkin rauhallisella mielellä hyviä uutisia :)

      Poista
    2. Joo meni kyllä vauvavuosi täällä HIEMAN eri tavoin, mitä olin kuvitellut :( Yksi sytostaattihoito vielä jäljellä, sitten toivottavasti tauti on hyvästelty ikuisiksi ajoiksi!

      Poista
    3. Hirveästi voimia sinulle viimeiseen hoitoon. Toivon sydämestäni, että se todella jää viimeiseksi!

      Poista