Ultra lähestyy

Löysin eilen työpaikkani, eli sairaalan kirjaston poistokorista yllättäen lapsettomuusaiheisen kirjan. Oikeastaan tätä samaa kirjaa oli siellä ainakin kolme kappaletta! Sujautin yhden laukkuuni, kun nyt ilmaiseksi sai ottaa, eikä ole ennen lukenut yhtään lapsettomuudesta kertovaa kirjaa. 

Kyseessä on Anna-Kaisa Hakkaraisen "Ihmeet tapahtuvat muille". Luinkin sen jo, näin loman alun kunniaksi :) Lukiessani en juuri joutunut hämmästelemään sitä, että miten jollakin toisella voi olla niin samanlaisia ajatuksia kuin minulla itselläni, niin samanlaisia kokemuksia. Jos jotain olen tällä taipaleella oppinut, niin sen etten todellakaan ole tuntemuksineni yksin. Suurin kiitos tietysti blogini lukijoille ja niille blogeille, joita itse luen, sekä tahattomasti lapsettomille ystävilleni. Oli taas kerran helpottavaa lukea, miten joku toinen samalla tavalla kuin minä pelkää ystävien ja tuttavien raskausuutisia ja suree niitä, vaikka kyseessä pitäisi olla iloinen asia. Lapsettomalle se ei läheskään aina ole.

Olin tänään mieheni kanssa katsomassa uutta Star wars-leffaa. Ihan ok se oli, vaikka en nyt mikään erityinen Star wars-fani olekaan. Elokuvan aikana alkoi tuntua pienen pientä pahoinvoinnin tunnetta. Olimme juuri syöneet, joten nälästäkään se ei voinut johtua. Tuntemus jatkuu edelleen, ja mietinkin että voisikohan tämä nyt olla raskauspahoinvointia. Ensimmäisessä raskaudessa se oli kyllä paljon selvempää, mutta mielestäni edelleen erittäin lievää, paria yksittäistä päivää lukuunottmatta. Toisaalta en kyllä muista niin tarkkaan. Katsotaan nyt, saako tämä jatkoa vai ei.

Muuten rinnat ovat edelleen ja ehkä lisääntyvästikin sen oloiset, että kyllä tässä raskaana ollaan. Alavatsan tuntemukset tulevat ja menevät. Välillä tuntuu oikein selvää jomotustakin, mutta nyt olen jo oppinut ettei se tarkoita vuodon alkamista, joten en hermostu liiaksi. Helpotun kuitenkin joka kerran, kun vessassa käydessäni en löydä verta pikkuhousuista. Selällä maatessa alavatsalla näkyy ja erityisesti tuntuu kiinteä kohouma, joka erikoista kyllä välillä tuntuu selvästi oikealla puolella ja välillä enemmän keskellä (ja myös silloin, kun rakko on tyhjä). Oletan, että se on se oikea munasarja edelleen.

Ultraan on vain kolme yötä. Tuntuu uskomattomalta, että kohdustani voisi löytyä sikiö ja sen pumppaava sydän. Tänään taitaa olla rv 6+5. Vaikka yllä oleva tuntuu utopistiselta, niin olen silti aika positiivisella mielellä. Vähän ristiriitaista, mutta olo on yksinkertaisesti toiveikas. Että miksikäs tästä ei voisi tulla jotain oikein hyvää. En halua miettiä niitä tunteita, joita joudun käymään läpi sitten jos ultrassa saammekin huonoja uutisia. Otetaan ne murheet sitten.

Mietin miehen kanssa tänään, että tämä raskaus on itse asiassa jo hyvin lähellä sitä vaihetta, jolloin ensimmäinen raskaus meni pieleen. Kuollut pieni vastasi kooltaan rv 7+4 muistaakseni. Jos siis nyt olisi kaikki kuten pitääkin, niin tuo rajapyykki tulisi vastaan hyvin pian. Jännä ajatus.