torstai 3. heinäkuuta 2014

Kuulumisia kp 11

Aika nopeasti nämä alkukierron päivät ovat loppujen lopuksi kuluneet. Ovulaatioajankohta odottaa jo nurkan takana, vaikka mielestäni kuukautisten ensimmäisinä päivinä seuraavat kaksi viikkoa tuntuvat aina hurjan pitkältä ajalta. Valkovuodon tarkkailemisenkin olen jo aloittanut. Mieheni mielestä se on jotenkin ällöttävää joten hän ei halua olla samaan aikaan kylpyhuoneessa :) Kun kerron, että nyt aion katsella limoja, niin hän juoksee kiireen vilkkaa muualle. Hih. 

Huomenna aloitan ovistestien teon. Ovulaatiomikroskooppi voisi muuten olla ihan kätevä. Muistin, että sellainenkin on keksitty, kun luin tätä blogia, jonka kirjoittajalla oli hyviä kokemuksia. Toisaalta Helistellen kyllä muistaakseni taisi olla sitä mieltä, että laite ei oikein toiminut... Pitää nyt katsoa.

Enää viikko kesälomaan! Ja heti ensimmäisenä lomapäivänä menemme hyvän ystäväni häihin :) Siskontytön ristiäisetkin ovat ihan pian <3 Kaikkea mukavaa siis luvassa. Mutta yllättävän äkkiä kesäkuu vain meni. Äskenhän oli alkukesä, mutta nyt on kai sitten jo pelkkä kesä ilman etuliitettä. Tänään onkin pitkästä aikaa hieno sää. Toisaalta sateet ovat tulleet ihan tarpeeseen, kun olemme kylväneet nurmikon (joka tällä hetkellä näyttää erehdyttävästi perunapellolta).

Vilma on kasvanut ihan huomaamatta. Se sai juuri toisen rokotussatsin, ja samalla punnitsimme elopainoksi hurjat 2,3 kg :) Kuukausi sitten paino oli 1.8 kg, ja kahdeksanviikkoisena 1.2 kg. On se vaan kätevän kokoinen otus <3 Saa nähdä miten isoksi se loppujen lopuksi kasvaa. Veikkaisin että hieman alle 3 kg.

2 kommenttia:

  1. Täälläkin hujahti alkukierto ihan ennätysnopeaa vauhtia riippumatta siitäkään, että ovisplussa tuli itselleni ennätysajoissa kp 13. Toivottavasti piinaviikot menisivät yhtä nopeaan, vaikkakin sitten kuluisi kesälomaakin siinä samalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, voikin olla niin että nämä piinaviikot menevät ehkä turhankin nopeasti juuri loman takia ;)

      Poista